Ateismia pienessä valtiossa

Bernie_Sanders

Eurooppaan syntyi noin sata vuotta sitten suuri määrä pieniä valtioita. Ne syntyivät periaatteessa sattuman oikusta sillä yksikään maanosan silloinen suurvalta ei ollut suunnitellut moista. Pienten valtioiden itsenäistyminen mahdollistui vuosien 1914-18 sodan luoman sekaannuksen olosuhteissa.

Tapahtuma oli siinä mielessä onnekas että juuri pienistä valtioista kehittyi kaikkein parhaiten hoidettuja hyvinvointivaltioita. Niiden hyvinvointi on niin erityislaatuista maailman mittakaavassa että niiden hyvinvointia ihailevat ja niistä yrittävät ottaa oppia suurvaltojen johtajatkin. Pienen valtion säilyminen itsenäisenä on kuitenkin jatkuvasti uhattuna oleva asia myrskyisässä maailmassa.

Kuinka ateistit voisivat toimia tämän arvokkaan asian säilyttämiseksi. Mikä olisi kaikkein tehokkainta toimintaa? Entä mitkä asiat ovat vahingollisia pienen hyvinvointivaltion säilymistä ajatellen?

17

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi et enää tehtaile aloituksia kirjautuneena, hihhuli?

    • Esitä, ole hyvä kysymyksesi ateistinen maailmanneuvostolle, jos sellainen sattuu jossakin olemassa.
      Varmaan kannatta laittaa paperikirje sillä tuskin heillä on siirrytty digiaikaan.

    • " Ne syntyivät periaatteessa sattuman oikusta..."

      No ei syntynyt. Kyllä taustalla on ollut kansallistunne, joka on yksi perusta kansallisvaltioille. Kansallisvaltio selittää menestyksen hyvinvointivaltiona.

      "Suurin osa 1800-luvun jälkipuolella ja sen jälkeen Euroopassa perustetuista valtioista on kansallisvaltioita, tai ainakin pyrkii kansallisvaltion ihanteeseen. Monet kansallisvaltiot on perustettu yhdistämällä valtioita kansallisuusrajan sisällä (esim. Saksa ja Italia perustettiin näin) tai hajottamalla monikansallisia valtioita kansallisvaltioiksi (esim. Suomen ja Baltian maiden irrottautuminen Venäjästä.). Kansallisvaltio valtiotyyppinä liittyy ajatukseen kansojen itsemääräämisoikeudesta." (Wikipedia, kansallisvaltio)

      "Kuinka ateistit voisivat toimia tämän arvokkaan asian säilyttämiseksi."

      Vastustamalla kaikkea kansallisvaltiota hajottavia voimia, joita pari mainitakseni ovat uskonnollinen fundamentalismi ja kreationismi.

      • Nationalismi on poliittinen liike joka tukee kansallisvaltiota, samanlainen kulttuuri, kieli, uskonto vahvistavat kansallisvaltiota. Monikulttuurisuus tuo vaikeuksia vaikka siinä on hyviäkin puolia.

        Albania on ollut maailman ainoa valtio jossa uskonto on lainsäädännössä määritelty rikokseksi, perustuslaillinen ateistinen valtio siis.


      • eivajakinpoika
        AimoMatinpoika kirjoitti:

        Nationalismi on poliittinen liike joka tukee kansallisvaltiota, samanlainen kulttuuri, kieli, uskonto vahvistavat kansallisvaltiota. Monikulttuurisuus tuo vaikeuksia vaikka siinä on hyviäkin puolia.

        Albania on ollut maailman ainoa valtio jossa uskonto on lainsäädännössä määritelty rikokseksi, perustuslaillinen ateistinen valtio siis.

        60% muslimeja, mitä uck teki naapurimaassa Kosovossa.
        Sitä ne uskonnot teettää.


    • itävalta_unkari

      Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian historia on hyvä esimerkki monikulttuurisen valtion ongelmista:

      <<<Itävalta-Unkari perustettiin kompromissina Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä. Se ei tyydyttänyt unkarilaisia, jotka halusivat suurempaa autonomiaa, eikä itävaltalaisia, jotka toivoivat liittoa muiden saksalaisten alueiden kanssa.

      Poliittista elämää varjostivat riidat eri kansallisuuksien välillä. Itävallansaksalaiset, jotka asuivat Böömin ja Määrin sudeettialueilla, haastoivat tšekit, jotka unkarilaisten tapaan pyrkivät saamaan tunnustetun aseman Itävalta-Unkarissa. Itävalta-Unkarin kolmannen ulottuvuuden, slaavien, huomioon ottamiseksi heidän asemaansa pyrittiin varovasti parantamaan, mikä ei käynyt unkarilaisille, jotka pelkäsivät syrjäytyvänsä. Itävallan haltuunsa saamassa Galitsiassa puolestaan puolalaisille ei sopinut ukrainankielisen maaseudun aseman parantaminen 1900-luvun alussa ja niin edelleen.>>>

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Itävalta-Unkari#Itävalta-Unkarin_purkautuminen

    • epikuros

      Tosi pieni valtio, joka on täynnä uskovia miehiä on Vatikaani, jonka pinta-ala on n. 0,44 hehtaaria.
      Pienessä porukassa se usko vasta tiivistyy ja samalla väkimäärä on taloudellisesti hyvin valvautunutta.
      Miten lienee Monacon uskonnollisuus kun pinta-ala 2 km2 asukkaita n. 32 000 ja ovat tulotilaston kärkimaita mutta miten ovat voimissaan heidä sielunsa?

    • sivistyksen_alku

      Pienen hyvinvointivaltion säilymisen edellytys on omien juurien kunnioitus. Suomenkielinen sivistys syntyi Mikael Agricolan tekemän kristillisen kirjallisuuden käännöstyön tuloksena.

      Hän on maamme kirjallisen sivistyksen keskeisin henkilö.

      • verivelvoittaa

        Ne heimot sen yhteiskunnan luo.


    • ahkeraa_opetustyötä

      Suomi ei oppinut lukemaan ilman kovia ponnisteluita. Kirkon rooli oli tässä prosessissa keskeinen. Tiede-lehti kirjoittaa asiasta näin:

      <<<Suomessa lukutaito yleistyi varhain lähinnä kirkon antaman alkuopetuksen ansiosta. Jokaisen naimisiin mielivän oli Päntättävä Raamattua ja Katekismusta, sillä ripillepääsy oli sidottu kristinopin hallintaan, ja lukutaitoon, joita testattiin lukukinkereillä. Kuulustelutilaisuudet aloitettiin Suomessa jo 1600-luvulla, ja niistä tuli keskeinen kansanopetuksen muoto.

      1900-luvun alussa suomalaiset olivat lukuinnossa aikansa kansainvälistä huippua. Lukutaito oli tuohon aikaan yleistä vain Keski-Euroopassa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.>>>

      Lähde: https://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/milloin_koko_suomen_kansa_oli_lukutaitoista

      • ktosjesuskiiitoooos

        Nyt osataan jo lukea "valemediaa"


    • aidolla_asialla

      Hyvinvointi-Suomen rakentuminen alkoi Martti Lutherin köyhäinhoidon reformista, kehittyi 1800-luvulla kristillisen Diakonissalaitoksen tekemän koulutus-ja hoitotyön ansiosta.

      Sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vähentävät rakenteet syntyivät kristillisen Pelastusarmeijan toiminnan perustalle. Nuoren valtion rakenteet kestivät kovat koetukset 1900-luvulla kristillisen Lotta Svärd-järjestön ahkeruuden ansiosta.

      Kun tähän lisätään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien alkoholistien -kadun miesten ja naisten - auttaminen syvästi uskovan Veikko Hurstin työn kautta niin päästään lähelle nykyaikaa. Viimeisimmän suuren muutoksen sai aikaan elämänsä Jeesukselle antaneen Liisa Tallgrenin työ huumenuorten parissa. Hänen työnsä perustalle rakentui maamme huumehoitojärjestelmä.

      Kehitysmaat voisivat ottaa tästä mallia!

      • onneksietteenäänpitkään

        Tuotte tänne kehitysmaat ja lisäätte narkkeja katukuvaan.


    • sivistyksen_juuret

      Pienten sivistysvaltioiden menestys perustuu poikkeuksetta juutalaiskristilliseen traditioon. Siinä menestyneimpiä ovat juutalaiset ja protestanttiset kristityt:

      <<<Laskettaessa nobelistien määrä 100 000 asukasta kohti (1901-1990) juutalaisten keskuudessa sekä suurimmissa hallitsevissa kulttuureissa saadaan tulokseksi: juutalaiset 3,9; protestantit 0,7; katoliset 0,06; ortodoksit 0,01; hindut 0,006.>>>

      Näistä juutalaisten menestys erottuu kaikkein selvimmin:

      <<<John Hulley on suhteuttanut juutalaisten nobelistien määrän muiden kansojen nobelistien määrään (1901-1990 palkintoja asukasta kohti) ovat suhdeluvut olleet erimaissa seuraavat: Ranska 30:1, Saksa 28:1, Britannia 23:1, ja USA 15:1.>>>

      Lähde: http://www.biokemia.fi/Nobel.htm

      • afrikassa

        Puuttuuko tuosta jokin Bell curve vai mitä kainostelet, kun kerran aloitit.


    • gfdutrs

      Pienillä mailla ei ole varaa leikkiä liiallisen maahanmuuton kanssa:

      <<<Israel ei allekirjoita YK:n globaalia maahanmuuttosopimusta - maan täytyy suojella rajojaan>>>

      <<<Suomen hallitus ei ole vielä ilmoittanut mitään virallista kantaansa sopimukseen ja on siten hyväksymässä kansalaisvaltioita vahingoittavan sopimuksen ilman kommentteja.>>>

      https://www.oikeamedia.com/o1-89710

    • lennart_meri

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      663
      2498
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      30
      1236
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1148
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1073
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      104
      915
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      863
    8. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      36
      795
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    Aihe