Toimeentulo

Olen kuullut että maahanmuuttajien ihmisoikeuksia poljetaan, kun heitä siirretään toisiin vastaanottokeskuksiin . Kuitenkin kaikissa on lämmin asunto, toimeentulo, vessat ja pesumahdollisuudet. Perehdytykset. Kuitenkin 1-2 sukupolvea sitten, tällaisia ei ollut suurimmalla osalla kansasta. Eikä ole kaikilla nytkään. Oman maan kansalaisilla, itsen ja vanhempien verotuloilla rakennetussa maassa.
2157
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On aika ottaa järki käteen ja ryhtyä hoitamaan matujen lusmuilua isännän ottein. Jos ei kelpaa, niin maasta ulos ja nopeasti!

Todellinen pakolainen on tyytyväinen, kun on päässyt pois vainon alta.

Suomeen marssineet elintasopakolaiset eivät ole todellisia pakolaisia. He ovat elintasonsa perässä juoksijoita, osa kuvittelee valloittavansa maailmaa ja tekevänsä muslimeista maailman herroja.

1Äänestä

Kuka älyäisi päivittää turviksia ja turvisten oikeuksia koskevat lait tähän päivään? Laki laadittu aikana, jolloin turvapaikanhakijoita oli vain kourallinen. He kotoutuivat ja integroituivat ko. lain ja tukien turvin, ilman ongelmia. Ei ollut fbtä tai internettiä houkuttelemaan lorvijoita.

Nyt kymmenet tuhannet tulevat nauttimaan muinaislain tarjoamista eduista, vaatimaan samoja oikeuksia ja etuja kuin kantaväestö. Nimenomaan, he, jotka eivät tule koskaan saamaan oleskelulupaa, mutta lomailevat meidän kustannuksella. Ja siitä heille maksetaan päivärahaa, vaatimatta mitään sen eteen.

Eikö käsittelyajalla pitäisi tarjota vain ruoka ja katto pään päälle? Vaatteet lahjoituksena ja lääkkeistä välttämätön. Miksi opettaa yltäkylläisyyteen, ja sitten pudottaa tyhjän päälle? Suvakit ja vapaaehtoiset voivat lahjoittaa ja antaa omistaan mitä haluaa. Maksamamme verojen pitäisi mennä omien kansalaisten hyväksi, ei loisten lomarahastoon.

Suomen sosiaaliturvaan pitäisi olla oikeus vain kansalaisilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


seiknu kirjoitti:

Olen kuullut että maahanmuuttajien ihmisoikeuksia poljetaan, kun heitä siirretään toisiin vastaanottokeskuksiin . Kuitenkin kaikissa on lämmin asunto, toimeentulo, vessat ja pesumahdollisuudet. Perehdytykset. Kuitenkin 1-2 sukupolvea sitten, tällaisia ei ollut suurimmalla osalla kansasta. Eikä ole kaikilla nytkään. Oman maan kansalaisilla, itsen ja vanhempien verotuloilla rakennetussa maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu