Mielestäni lapsilisät tulee lopettaa, maailma jo nyt ylikansoitettu ja täällä puhutaan lapsi tonnista kunnissa. Luulisi ihmisten tajuavan, että yhtälö ei ole järkevä. Tähän joku isänmaallinen vastaa, että Suomessa on lapsia vähän. Hänelle haluan kertoa suomen sijaitsevan maailmassa.
3 lapsen isä
Isä23451
7216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin,maapallon kantokyky on jo ylittynyt.Meidän pitäisi ottaa käyttöön kaikki keinot syntyvyyden vähentämiseksi,mutta miten saisimme sen suunniteltua hallitusti että yhteiskunnan tärkeät toiminnot saadaan hoidettua siirtymävaiheessa kun uusi sukupolvi on pienempi.Jos halutaan tukea pienituloisia perheitä lapsilisä voitaisiin maksaa vain ensimmäiselle lapselle.
Tuo on hyvä kommentti, ehkä Suomessa siirryttävä tukemaan ensimmäisen lapsen saaneita.
Eurooppalaisittain ongelma on jo ratkaistu.
Syntyvyyden vähentyminen johtuu siitä,että
homous on lisääntynyt merkittävästi ja tämän
tyypistä lääkettä pitäisi tarjota myös kehitysmaihin.
homous mainittu, joka ei vaikuta väestön kasvuun tai vähenemiseen millään tavalla
Suomessa syntyy liian vähän Suomalaisten lapsia.
Moni mies ei halua, Isäksi, kun tietää eron olevan edessä ja lapsen lähihuoltajuuden saa äiti, joka kaikin konstein, pyrkii erottamaan Isän ja lapset toisistaan.
Kiina on jo luopunut yhden lapsen poliitiikasaan, vaikka heitä on 1, 4 miljardia ihmistä
Niger on kovaa vauhtia kasvamassa kolmanneksi suurimmaksi maaksi ja heitäkin on aivan liikaa ja samoin Intialaisia.
Ehkä kiinalaiset lähtivät liian myöhään liikkeelle. Meillä vielä aikaa
Ja minä haluan kertoa sinulle, että ainut isä jonka tiedät, on omasi.
Olisipa hän ajatellut aikoinaan ylikansoitusta.