HBL:ssä julkaistiin ruotsinkielisen historijoitsijan selvänäköinen kannanotto käynnissä olevaan keskusteluun:
Schjerfbeckistä suunnitellun elokuvan herättämässä kulttuuridebatissa ovat nousseet esiin historiaa, kieliä, populismia ja ns. kulttuurista lainaamista koskettavat kysymykset. Joitakin tärkeitä näkökohtia on saattanut tulle esiin, mutta keskustelua hallitsee kaksi ilmiötä, jotka saavat outoja muotoja nykypäivän Suomessa: nyt yritetään siirtää suoraan amerikkalaista kulttuuridiskurssia Suomen olosuhteisiin sekä kasvattaa heimoaatetta ja paranoiaa Svenskfinlandissa.
---
Kulttuurihistoriallisen keskustelun amerikasoimista tapahtuu Suomessa useilla tahoilla: Historioitsija Åbo Akademista yrittää kirjoittaa historiaa uudelleen, jotta näyttäisi siltä kuin köyhä maakunta Suomi olisikin ollut todellinen siirtomaavalta. Sitten tämä liitetään pieneen, vasta Suomeen muuttaneeseen vähemmistöön ja yritetään luoda narratiivi, joka vastaa Yhdysvaltojen mustien ja valkoisten narratiivia. Schjerfbeck-elokuvaa käytetään samalla tavalla luomaan postkolonialistinen narratiivi tylsän yhtenäisessä valtiossa Euroopan reunalla.
Yhä voimakkaammin yritetään antaa sellainen kuva, että suomenruotsalaiset olisivat samanlainen sorrettu vähemmistö kuin mustat Yhdysvalloissa. Suomenruotsalaisessa mediassa nähdään yhä enemmän tuomiopäiväprofetioita siitä, miten ruotsi katoaa --- ja kehotusta kulttuuritaisteluun. Retoriikka saa Perussuomalaisten retoriikan kalpenemaan ja olisi muualla kansallisella tai Euroopan tasolla katsottu ääriajatteluksi.
Juuri nyt ajankohtainen keskustelu esittää Schjerfbec-elokuvan jonkinlaisena fennomaanisena salaliittona, mikä on vaarallista meidän poliittisessa ilmapiirissämme. Söderling puhuu voimista, jotka yrittävät luoda "sinimustan tulevaisuuden" ja "etnisesti puhdistetun historian". Pontus Kyander (HBL 23.10) syyttää ohjaajan [Jokinen] kääntyvän sisäänpäin, suomalaiskansallisessa pimeydessä, jossa suomenruotsalainen kulttuuri on nähty yli sata vuotta hyvin tarpeettomana pahana. Dramaattista. Epämiellyttävä totuus on kuitenkin se, että suomenruotsalaisilla on historiallisesti paljon enemmän yhteistä sortajien kuin sorrettujen kanssa. --- olemme lähempänä Etelä-Afrikan buureja kuin Yhdysvaltojen mustia.
Identiteettipolitiikan aikakaudella yhä useammat ihmiset haluavat uppoutua heimoaatteeseen ja nostalgiaan - myös suomenruotsalaiset. Sven-Erik Klinkmann haluaa puheenvuorossaan (HBL 26,10) tarkastella Schjerfbeck-elokuvan tapausta ns. valkopesuna, kaunisteluna (myös tuttu termi USA:ssa), mikä on sekä historian vastaista että epärealistista. Jos jollakin, niin suomenruotsalaisella kulttuurilla on ylimitoitettu näkyvyys, kiitos Svenskfinlandin taloudellisten resurssien. Lisäksi suuri osa maan korkeimmista poliitikoista, yrittäjistä ja kulttuurihenkilöistä on ruotsinkielisiä. Kaupunkimme ovat täynnä suomenruotsalaisille pystytettyjä muistomerkkejä.
Schjerfbeck-keskustelu on hyvä esimerkki länsimaiden voimakkaasta taipumuksesta yrittää pakottaa todellisuus täysin kestämättömiin teorioihin. Olemme tässä tekemisissä uussvekomanian kanssa --- Keskustelu siitä, miten muita kulttuureja kuvataan elokuvissa voisi olla mielenkiintoinen, mutta silloin pitäisi irtautua uhrimielialasta ja aggressiivisesta heimoaatteesta.
Schjerfbeckistä suunnitellun elokuvan herättämässä kulttuuridebatissa ovat nousseet esiin historiaa, kieliä, populismia ja ns. kulttuurista lainaamista koskettavat kysymykset. Joitakin tärkeitä näkökohtia on saattanut tulle esiin, mutta keskustelua hallitsee kaksi ilmiötä, jotka saavat outoja muotoja nykypäivän Suomessa: nyt yritetään siirtää suoraan amerikkalaista kulttuuridiskurssia Suomen olosuhteisiin sekä kasvattaa heimoaatetta ja paranoiaa Svenskfinlandissa.
---
Kulttuurihistoriallisen keskustelun amerikasoimista tapahtuu Suomessa useilla tahoilla: Historioitsija Åbo Akademista yrittää kirjoittaa historiaa uudelleen, jotta näyttäisi siltä kuin köyhä maakunta Suomi olisikin ollut todellinen siirtomaavalta. Sitten tämä liitetään pieneen, vasta Suomeen muuttaneeseen vähemmistöön ja yritetään luoda narratiivi, joka vastaa Yhdysvaltojen mustien ja valkoisten narratiivia. Schjerfbeck-elokuvaa käytetään samalla tavalla luomaan postkolonialistinen narratiivi tylsän yhtenäisessä valtiossa Euroopan reunalla.
Yhä voimakkaammin yritetään antaa sellainen kuva, että suomenruotsalaiset olisivat samanlainen sorrettu vähemmistö kuin mustat Yhdysvalloissa. Suomenruotsalaisessa mediassa nähdään yhä enemmän tuomiopäiväprofetioita siitä, miten ruotsi katoaa --- ja kehotusta kulttuuritaisteluun. Retoriikka saa Perussuomalaisten retoriikan kalpenemaan ja olisi muualla kansallisella tai Euroopan tasolla katsottu ääriajatteluksi.
Juuri nyt ajankohtainen keskustelu esittää Schjerfbec-elokuvan jonkinlaisena fennomaanisena salaliittona, mikä on vaarallista meidän poliittisessa ilmapiirissämme. Söderling puhuu voimista, jotka yrittävät luoda "sinimustan tulevaisuuden" ja "etnisesti puhdistetun historian". Pontus Kyander (HBL 23.10) syyttää ohjaajan [Jokinen] kääntyvän sisäänpäin, suomalaiskansallisessa pimeydessä, jossa suomenruotsalainen kulttuuri on nähty yli sata vuotta hyvin tarpeettomana pahana. Dramaattista. Epämiellyttävä totuus on kuitenkin se, että suomenruotsalaisilla on historiallisesti paljon enemmän yhteistä sortajien kuin sorrettujen kanssa. --- olemme lähempänä Etelä-Afrikan buureja kuin Yhdysvaltojen mustia.
Identiteettipolitiikan aikakaudella yhä useammat ihmiset haluavat uppoutua heimoaatteeseen ja nostalgiaan - myös suomenruotsalaiset. Sven-Erik Klinkmann haluaa puheenvuorossaan (HBL 26,10) tarkastella Schjerfbeck-elokuvan tapausta ns. valkopesuna, kaunisteluna (myös tuttu termi USA:ssa), mikä on sekä historian vastaista että epärealistista. Jos jollakin, niin suomenruotsalaisella kulttuurilla on ylimitoitettu näkyvyys, kiitos Svenskfinlandin taloudellisten resurssien. Lisäksi suuri osa maan korkeimmista poliitikoista, yrittäjistä ja kulttuurihenkilöistä on ruotsinkielisiä. Kaupunkimme ovat täynnä suomenruotsalaisille pystytettyjä muistomerkkejä.
Schjerfbeck-keskustelu on hyvä esimerkki länsimaiden voimakkaasta taipumuksesta yrittää pakottaa todellisuus täysin kestämättömiin teorioihin. Olemme tässä tekemisissä uussvekomanian kanssa --- Keskustelu siitä, miten muita kulttuureja kuvataan elokuvissa voisi olla mielenkiintoinen, mutta silloin pitäisi irtautua uhrimielialasta ja aggressiivisesta heimoaatteesta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Uhriutuminen on suomenruotsalaisen edunvalvonnan silmiinpistävin piirre. Sillä on ilmeisesti omia kokoava vaikutus, aina on paikallaan itkeä julkisesti suomenruotsalaisten vaikeaa, haikeaa asemaa maailman hemmotelluimpana vähemmistönä, jota ugripenteleet eivät suostu tarpeeksi palvelemaan.
Juuri noin.
Huhhuh mitä tekstiä!? Ja vielä oikein rusuhistorioitsijan suusta? Kyllä Meinander ja Holmen ihmettelevät.
Kuvaa hyvin svekokratiaamme, että susuhistorioitsija ei uskaltaisi koskaan puolustaa suomalaisuutta ja suomenkielisiä noin vahvasti!
"Identiteettipolitiikan aikakaudella yhä useammat ihmiset haluavat uppoutua heimoaatteeseen ja nostalgiaan "
Onko "aitosuomalaisuus" juuri tätä heimoaatetta ja nostalgiaa?
Niin. Mitä outoa on muka puolustaa suomalaisuutta Suomessa?! Ruotsissako sitä pitäisi puolustaa tai muissa maissa? Suomalaisuus häviää maailmasta, jos se häviää Suomesta. Mitä varmaan toivotkin, mutta me kunnon suomalaiset emme toivo!
Suomenruotsalaisuus ainakin on tätä heimoaatetta pahimmillaan.
Suomalaiset eivät ole heimo, savolaiset tai hämäläiset ovat heimoja.
Nimenomaan. Ei ole olemassa mitään tiettyä "suomalaisten" ryhmää - olemme KAIKKI suomalaisia. Heimoja todellakin ovat esim. savolaiset. Erikoista on, että jonkun mielestä vaikkapa Pohjanmaan suomenruotsalaiset eivät saisi viljellä "heimoaatetta", mutta ilmeisesti suomenkieliset savolaiset saavat. Outoa logiikkaa tällainen!
Alkuperäinen kirjoittaja ei puhunut mitään iloisesta heimoaatteesta vaan kirjoitti terveisinä toisille ruotsinkielisille, että "pitäisi irtautua uhrimielialasta ja aggressiivisesta heimoaatteesta".
Rusut ovat etnisiä suomalaisia, jotka puhuvat lähinnä vain etuilusyistä, perinteen ja statuksen takia entisen valloittajamaan kielijäännettä Suomessa. Heitä ei voi verrata savolaisiin tai hämäläisiin, jota ovat oikeita Suomen heimoja!
Uusvekomaniaa on myös tämän palstan ruotsinkielisten yritys estää keskustelu pakkoruotsista höpöavauksilla ja järjettömillä välikommenteilla.
Uussvekomaniaa ovat myös palstalla hyökkäykset pakkoruotsin kriitikoita kohtaan
Olet ihan oikeassa. Huomatkaa ero fennomaniaan, uuteen tai vanhaan!
Fennot nimenomaan haluavat mahdollisimman vilkasta keskustelua kielipolitiikastamme, Sananvapaus ja poliittinen kansalaiskeskustelu tietysti kuuluu moderniin demokratiaan.
Fennot siis haluavat vilkasta keskustelua kielipolitiikasta ?? Tällä palstalla se ei oikein näy. Kovin passiivinen on fenno, mitä tulee nimenomaan kielipolitiikasta keskusteluun.
Pakkoruotsissa on kyse rakenteellisesta korruptiosta.
Joka tasolla on tarjolla henkilökohtaista tai yhteisöön liittyvää hyvää kunhan teet jotain pakkoruotsin hyväksi.
Opetusneuvosten kirjoitus, Sasin todistus kielikokeilun tappamisesta ja Närpöstä paljastunut kaksikielisyyteen tarkoitettujen rahojen käytöstä kertoo karua kieltä miten enemmistön ääni vaiennetaan.
Totta!
Suomi on suomenkielinen maa.
Jossa ei muumiruotsia tarvita.