Maahanmuuttajat valtaavat Etelä-pohjanmaan

Pohjanmaan väestökehitystä kannattelee voimakas maahanmuutto

Väki vähenee Etelä-Pohjanmaalla huomattavasti ennustettua nopeammin. Vuoden 2014 lopun tasosta vähennystä on tullut liki 3 500 henkilön verran.

https://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/tilaajalle-7.3187110?aId=1.2802010

Menkääs ny tekemähän niitä mukuloota!

Afganistanistakin saakka saapuu sankoin joukoin nuoria miehiä panemaan Seinäjoen naisia kun omat ei saa aikaiseksi.
17560
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kuka ny viihtyis lakeuksilla muutakun ne jokka ei vaan tohri lähteä

Äänestä

Ei ne täällä kauaa ole. sinä ja mutut meette helsinkiin

Äänestä

On hienoa kun saamme kulttuurinrikkautta ja huippumoniosaamista tänne lakeuksillekin!

2Äänestä

Afganistanista saakka joudutaan tuomaan kaupunkiin joukkosiementäjiä.
Vaikka poliisin mukaan kyseessä ei ollut joukkosiemennys koska se ei tapahtunut yhtäaikaa vaan lukuisia kertoja peräkkäin usean päivän ajan usean tekijän toimesta.

Äänestä

Lukekaa päivän Ilkasta miltä näyttää Etelä-Pohjanmaan tulevaisuus. Työväkeä pitää etsiä kuntarajojen ulkopuolelta eläkeläiset pitäisi saada takaisin töihin, että rattaat pyörisivät vielä edes hetken.
Tuon hetken jälkeen eläkkeille ei ole enää maksajia, ellei maahanmuutto pelasta väestökatoa. Tätähän ei saisi ääneen sanoa, mutta tosi on ettei meistä itsestämme ole lisääntyjiksi. Olemme sukupuuttoon kuoleva kansakunta ilman maahanmuuttajia.
Väestökehitys on ainoa pomminvarmasti ennustettavissa oleva asia. Ei hyvältä näytä.

Äänestä
  • No mitä ne "maahanmuuttajat" tekevät Etelä-pohjanmaalla jos kerran töitä ei ole. 2015 jälkeen on mennyt veronmaksajien rahaa yli miljardi heidän ylläpitoon. Huume-ihmiskauppa varmaan vilkastuu mutta niistä ei kerry veotuloja valtioille ja kunnille. Maailma tukehtuu liikakansoitukseen ja sikiämisen taidonhan nuo osaa. Eli tietää lisää menoja. Muutama kebab paikka ei pelasta Suomen kestävyysvajetta. Kun ja jos "turvapaikka" tulee, muuttovirta on etelän kasvukeskuksiin jossa sosiaalihuolto toimii ja koska heille on oma ohituskaista myös sillä puolella.Elämä jatkuu tukien varassa, koska työllistyminen on todella vaikeaa. Ja onhan Suomi ja pohjoismaat heille melkoinen paratiisi kun raha tulee mitään tekemättä entiseen verrattuna. Ovat myös huomanneet että jumalaton lapsiluku takaa myös suuremmat tuet. Isoja lapsipopulaatioita kohdellaan myös erilailla kun kantaväestöän vastaavaa, se ohituskaista. Maahanmuuttajien sosiaalipalvelut ovat hiottu huippuunsa avustajineen kantaväestön kustannuksella. Terevydenhuolto on huippua ja jopa ilmaisen hammashoidon saa monessa isommassa kasvuksekuksessa jota kantasuomalainen EI saa.

    Kauppalehti "Ruotsi on Euroopan mestari siinä, paljonko se on ottanut pakolaisia vastaan, mutta samalla maa on surkea heidän työllistämisessään.
    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maahanmuuttajien-heikko-tyollistyminen-uhkaa-hyvinvointia/198f7fb7-4f0e-3c68-9af6-2ec24371f8e2

    Äänestä

  • Kuunnelkaa kansan syviä rivejä (unohtakaa ilkat), siitä miten asiat tulisi hoitaa ilman että pikkubussiin mahtuva puolue-eliitti pakottaa kansanedustajat äänestämään heidän pakkottamallaan tavalla.
    Suomella on yli 200 miljardia euroa eläkevakuusrahoja/rahastoja, jotka tiettävästi ovat lainanoton vakuutena. Valitettavaa on että nämä veronmaksajien maksamat rahat joudutaan jossain vaiheessa luovuttamaan Italian/Saksan/Ranskan pankkien pelastamiseen konkurssilta. Kiitos vaan Lipposelle euron valitsemista.
    Ymmärtäähän sen nyt jokainen ettei lapsia voi/kannata tehdä ennenkuin tuet/palkkatulo on sillä tosolla että perheen perustaminen on mahdollista. Perusasiat ensin kuntoon ja riittävä palkka niin työttömyys loppuu kertaheitolla - ei tarvita keinotekoista palkkatukea vääristämään yritysten välistä kilpailua ja sitä että maahan perustetaan 10.000 kebab-pitzeriaa ihan tyhjästä pelkän palkkatuen turvin. Tarvitaan oikeita osaajia.

    Videolla vaaditaan sinikantisia passeja takaisin Suomen kansalaisille (Diplomi-insinööri Olli Heikkilä). Sekä suvakki-atakki ja haastattelu, jonka sananvapautta puolustava Ilja salli omassa tilaisuudessaan.
    https://www.youtube.com/watch?v=2dnLzWqKAWw

    Äänestä

  • Raiskaajat maksavat veroa, just joo. Maksaisivat nyt edes raiskauksista saamansa pienet sakot, mutta nekin menevät meidän Suomalaisten pussista.

    Äänestä

onhan täällä lihanleikkaajia rattorikuskeja ja timpraajia mitä muuta sitä tarvittoo menköhön vaasahan siä on niitä reheviä muka sähkömiehiä ja jotaki kirjanpitäjiä

Äänestä
  • Mihkä noita voisi käyttää ilman ankaraa valvontaa-

    Äänestä

Helsingissä+31%+nostaa+toimeentulotukea.+107000+ruokakuntaa+nauttii+asumistuesta.+Tuettavien+määrä+kasvanut+vuodessa+31%+ja+väitetään,+että+Helsingillä+pyyhkii+hyvin.+No+pyyhkii+ehkä,+kun+muu+Suomi+maksaa.Jäin+vielä+miettimään+tuota+toimeentuloasiakkaiden+määrää+pk-seudulla.+Suomi+taitaa+olla+siitä+harvinainen+kehitysmaa+että+meillä+köyhyys+keskittyyy+pääkaupunkiin+ja+maaseudut+voivat+hyvin!+Muuttakaa+maalle!

Äänestä

Hesassa on paljon maahanmuuttajia joista suurin osa sossun asiakkaita.

Äänestä
  • Tuohon varmaan notti vastaa että lukekaa ilkasta kuinka trolliarmeija valehtelee ja kuinka sitä torjutaan.

    Äänestä

no+talousanomissa+oli+ainakin+ihan+paperilla+faktaa+että+rakentaminen+toppaa+ny....40%+vähemmän+koko+maas+haettu+lupia+talojen+70%+kauppojen+ja+hallien+rakentamiseen...ens+vuosi+on+viä+raksa+jampoilla+hommia..++metallialalla+on+kyllä+pulaa+ukkeleista

Äänestä

Ei se mitään antaa pohjalaisten lisääntyä keskenään. Ovat yksinkertaista ja sisäsiittoista väkeä!!

Äänestä

Seinäjoella jo tuhansia venäläisiä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pannaanvaikkaväkisin kirjoitti:

Pohjanmaan väestökehitystä kannattelee voimakas maahanmuutto

Väki vähenee Etelä-Pohjanmaalla huomattavasti ennustettua nopeammin. Vuoden 2014 lopun tasosta vähennystä on tullut liki 3 500 henkilön verran.

https://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/tilaajalle-7.3187110?aId=1.2802010

Menkääs ny tekemähän niitä mukuloota!

Afganistanistakin saakka saapuu sankoin joukoin nuoria miehiä panemaan Seinäjoen naisia kun omat ei saa aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu