Pitkään tyhjillään ollut Pikon Betonin hallirakennus on ilmiliekeissä Valimontiellä. Toista viikkoa sitten tuli tuhosi elementtitehtaan muutaman sadan metrin päässä.
Vastaukset 24
- pekkasenpalo
. palo syttyi" toteaisi pinttynyt pyromaani tulitikkuja taskuun ja palo syttyi.
- KaapelitPalaa
Parikymmentä vuotta sitten paikalla paloi rakennusjäte, voi olla siitä nyt syttynyt.
- VakuutusPetos
Alue on kaavoitettu asuinrakennuskäytöön, tottakai piti hallit poltaa pois tieltä.
- mikexy
Tornipolttaja, ihan varmasti.
- HiJkLmN
Ei olisi vahinko, vaikka koko Kangasalan nykyinen keskusta-alue palaisi ja uusi rakennettaisiin puhtaalta pöydältä. Nykyisestä keskustasta on vaikea löytää mitään hyvää. Uudelleen rakentamiseen ja sen suunnitteluun kuuluisi luonnollisesti se, että kukaan vanhoista kunnan virkamiehistä ei saisi osallistua uuden suunnitteluun. Silloin olisi edes pientä toivoa, että lopputulos olisi hieman nykyistä parempi.
- Asukas2017
Oletko sairas?
Ei kukaan tervepäinen tuollaista kirjoita.
Kangasalan keskusta on mikä on. Järjettömyyden näyte, mutta se saa jäädä muistuttamaan tulevia sukupolvia tyhmistä päätöksistä.
Tampere on niin lähellä että jos keskustaa kaipaa, voi käydä siellä. - Harjun_Tarkkailija
Asukas2017 kirjoitti:
Oletko sairas?
Ei kukaan tervepäinen tuollaista kirjoita.
Kangasalan keskusta on mikä on. Järjettömyyden näyte, mutta se saa jäädä muistuttamaan tulevia sukupolvia tyhmistä päätöksistä.
Tampere on niin lähellä että jos keskustaa kaipaa, voi käydä siellä.Relaa vähän, keskustan polttamista ehdottanut kirjoitus lienee tulkittavissa kevennykseksi. Toisaalta suuri osa kuntalaisista on samaa mieltä siitä, että kovinkaan paljon positiivisia ei keskustasta löydy. Jääköön polttamatta, että tulevat polvetkin saavat käsityksen huonosta kunnan johtamisesta ja suunnittelusta.
- UntaPalloon
Kangasala on Tampereen nukkumalähiö!
- Buromaani
Seuravaksi palaa Parman kituva elementtitehdas.
- Pyrokraatti
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15441692/vakuutuspetosko
Näitä tuhopolttoja tapahtuu tämän tämän eikä niitä kaikkia saada selville. Poliisi ei välitä eikä kai pystykään selvittämään edes tätä.- Petos.Kannattaa
Kansa epäilee vakuutuspetoksesksi.
- Buromaan
Joko tuhopoltto on selvinnyt??
- ArvokasTontti
Pitäähän alue muuttaa asuinkäyttöön, rötisköt pitää poistaa vaikka polttamalle.
- Anonyymi
Joko pikonbetonin vakuutuspetos on selvinnyt.
- Anonyymi
pallentiellä palaa se isotalo
- Anonyymi
Taas Pikon Betonia yritetään polttaa, eikö olisi parenpi purkaa röttelö pois.
- Anonyymi
Kait se taas joku pekka laittanut sen palamaan
- Anonyymi
miksi palaneita rakennuksia ei pureta samantien?? eikö tulisi halvemmaksi kuin sammuttaa vuorokauden kerta toisensa jälkeen??
- Anonyymi
Ei ole Pikon Betonillä rahaa purkaa rakennusta, rakenusten purku on tyyristä touhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Pikon Betonillä rahaa purkaa rakennusta, rakenusten purku on tyyristä touhua.
Pikon Betoni on p-aukinen.
- Anonyymi
Maan tasalle vaan rumat rauniot. Sorakuopan voisi muuttaa luonnontilaan harjumaisemien ystäviä ja ulkoliikkujia ajatellen. Tekisi noille tuhotöitä tehtaileville ongelmatapauksillekin hyvää vaihtaa harrastuksia. Kun ne saadaan selville, pakkotyöhön kunnostamaan maisemaa.
- Anonyymi
Siinä onkin homma että pikonmonttu palautetaan luonnontilaan.
- Anonyymi
Vehoniemellä ovat keksineet rakentaa laavun soramontun reunalle. Voi paistella makkaraa ja ihailla monttua samalla.
- Anonyymi
Kangasalan betonielementtejä valmistava tehdas avataan uudelleen – rekrytointi alkaa heti
Kaksi vuotta suljettuna ollut Consolis Parman tehdas avataan, sillä betonielementtien kysyntä on kasvanut.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52940
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍104901Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust17818Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,4761- 72661
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3621Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it186584- 56561
- 70543
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24516