Myyrä on löytynyt Kansallismielisten joukosta?!

Antimarco

3

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nukkuvat-mukaan

      Minä olen myös sitä mieltä, että kansallismielisten ei pidä haukkua toisiaan vaaan tukea. Katsoin eilen tuota esitystä vähän aikaa, mutta en kauan, koska siinä esitettiin täysin valheellisia asioita Perussuomalaisista. Suomen kansa ensin yrittää selvästi saada äänestäjät Perussuomalaisia äänestäviltä. Eikös heidän olisi paras saada nukkuvat mukaan, koska nukkuvien "puolue" on suurin ryhmä, josta kyllä riittää kanaattajia heille jos saavat ihmiset äänestämään.

      Luulen, että näin törkeä Perussuomalaisten haukkuminen kääntyy SKE:tä vastaan ja he menettävät nykyisiä kannattajiaan. Nyt on iso tilaus sellaiselle puolueelle, mikä saa nukkuvat äänestämään. Sillä tavalla voisi ensi kevään eduskuntavaaleissa olla jopa kaksi keskisuurta kansallismielistä puoluetta. Jos olisikin kaksi kansallismielistä puoluetta, heillä olisi mahdollisus päästä hallitukseen ja saada todellakin muutos tähän nykyiseen suomea tuhoavaan politiikkaan.

      • Kansallismieliset

        Olen samaa mieltä. Taisi Marco laskea väärin, kun löi kirveensä kiveen. SKE ei ole kertonut itsestään, kuinka asiat järjestetään käytännössä heidän ajamissaan asioissa.

        Marco, siltoja polttamalla ei rakenneta hyvää yhteiskuntaa ja ensiksi pitäisi opetella käytöstavat. Kilpailevaa puoluetta törkeästi osin valheellisesti alatyylisesti haukkumalla ei anneta itsestä luotettavaa kuvaa, jota voisi äänestää.


    • varokaaniitä

      kunhan pidätte katteluksen ja kilpeläisen kaukana teistä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      128
      3781
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2995
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2819
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      10
      2458
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2393
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      40
      1786
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1165
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1099
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1060
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      76
      1040
    Aihe