Persu-kommunistit on lentämistä vastaan eikö ?

Miten minun mielipide on jotenkin aina EU myönteinen ja asiapohjalta myös ?

Lainaus Talouselämä:

"EU:n kilpailukomissaari Margrehte Vestager korostaa, että lentoliikenteen vapauttaminen yli 25 vuotta sitten on tuonut "merkittäviä etuja EU-kansalaisille", kuten halvempia matkoja ja enemmän valinnanvapautta.

"Tutkintamme Amadeukseen ja Sabreen kohdistuu mahdolliseen kilpailun rajoittamiseen lentolippujen varausmarkkinoilla. Olemme huolissamme siitä, että tällaiset rajoitukset voisivat muodostaa esteitä innovaatioille ja nostaa lippujen varauskanavamaksuja ja lopulta matkustajien lippujen hintaa", sanoo Vestager. "

Totta ihmeessä lentäminen tuo liike-elämälle mahdollisuuksia samoin, kuin ihmisille.
Eihän tätä voi olla kukaan muu, kuin kommunisti ja persu-kommunisti vastaan ?
Euroopan unioni on tuonut hyviä asioita meille ihmisille ja taas saamme vielä halvempia
lentoja ja ihmiset pääsevät tekemään liiketoimia keskenään ja saamaan oppia ja osaamista
muualta ja näkemään itse asiota ja tämä luonnollisesti vähentää valtion valtaa ihmisistä.
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pääministerin lentely on ainakin turhaa kuten myös muidenkin poliitikkojen ja bisnesmiesten sillä videokonferenssit on jo keksitty. Thaimaahan piirakan perässä lentelevät suomijuntit on myös laitettava maksamaan piirakasta kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurofighter kirjoitti:

Miten minun mielipide on jotenkin aina EU myönteinen ja asiapohjalta myös ?

Lainaus Talouselämä:

"EU:n kilpailukomissaari Margrehte Vestager korostaa, että lentoliikenteen vapauttaminen yli 25 vuotta sitten on tuonut "merkittäviä etuja EU-kansalaisille", kuten halvempia matkoja ja enemmän valinnanvapautta.

"Tutkintamme Amadeukseen ja Sabreen kohdistuu mahdolliseen kilpailun rajoittamiseen lentolippujen varausmarkkinoilla. Olemme huolissamme siitä, että tällaiset rajoitukset voisivat muodostaa esteitä innovaatioille ja nostaa lippujen varauskanavamaksuja ja lopulta matkustajien lippujen hintaa", sanoo Vestager. "

Totta ihmeessä lentäminen tuo liike-elämälle mahdollisuuksia samoin, kuin ihmisille.
Eihän tätä voi olla kukaan muu, kuin kommunisti ja persu-kommunisti vastaan ?
Euroopan unioni on tuonut hyviä asioita meille ihmisille ja taas saamme vielä halvempia
lentoja ja ihmiset pääsevät tekemään liiketoimia keskenään ja saamaan oppia ja osaamista
muualta ja näkemään itse asiota ja tämä luonnollisesti vähentää valtion valtaa ihmisistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu