Kokemusta itsellä tai läheisellä als-diagnoosin

kuulemisesta, tiedon vastaanottamistilanteessa?
Miten sitä reagoi, kun lääkäri kertoo, että sairastat alsia?
Tilannehan on pahempi kuin syöpädiagnoosin kuulemisessa, koska syöpää edes yritetään yleensä hoitaa, mutta alsia ei voida hoitaa, kuin oireenmukaisesti, parantavaa hoitoa ei ole.
1268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole omaa kokemusta. Olen tavannut yhden als-potilaan ja muutenkin on erinäiset vakavat neurologiset taudit tulleet tutuksi omien kokemusten ja nähdyn perusteella.

Tämän on kenties kaikkein kauhein diagnoosi kaikista, kun lihakset kuihtuu hiljalleen ja vääjäämätön kuolema odottaa! Mutta kyllä sitä on myös mm. tetraplegia ja locked in-oireisto, joissa henki säilyy, mutta juuri mitään et voi tehdä. Ajatus toimii silti normaalisti. Jos pitäisi valita als vai tetraplegia, en tiedä kumman ottaisin. Jonkinsortin eutanasia pitäisi sallia näissä, sillä melkoista hurskastelua puhua alsinkin kohdalla elämän suojelusta! Näihin ja moneen neur. sairauteen kun vertaa, jää nykyajan puheet mielenterveysongelmista aika pieneksi murheeksi monessa tapauksessa. Aika paljon melko terveillä on kaikenlaista "ongelmaa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtoehdot kirjoitti:

kuulemisesta, tiedon vastaanottamistilanteessa?
Miten sitä reagoi, kun lääkäri kertoo, että sairastat alsia?
Tilannehan on pahempi kuin syöpädiagnoosin kuulemisessa, koska syöpää edes yritetään yleensä hoitaa, mutta alsia ei voida hoitaa, kuin oireenmukaisesti, parantavaa hoitoa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu