Varoitus tunturi-polkupyörien ostaneille!

Nimetön

Ostin n. kolme vuotta sitten miesten Tunturi Tango -merkkisen Shimanon Nexus-7-vaihdejärjestelmällä varustetun pyörän. Aivan yllättäin tänä talvena sen vaihteet alkoivat jumiutua pakkasella polkiessa. Vein pyörän huoltoon, jossa huoltomies kertoi, että vaihdejärjestelmä pitäisi rasvata, etteivät osat jäädy kiinni sinne kondensoituneesta vedestä. Tämäkään ei auttanut.

Otin sitten yhteyttä Tunturin valmistajaan, josta kerrottiin, että pyörää pitäisi säilyttää tasaisessa lämpötilassa. Koska meillä ei varkaiden vuoksi voi pyörää jättää ulos, pidän sitä lämmitetyssä pyörävarastossa (kylmätilaa ei ole mahdollista saada).

Kun kysyin, miksi vika ilmeni vasta nyt, eikä jo heti uutena kolme vuotta sitten (koska olosuhteissa ei ole tapahtunut mitään muutosta) Tunturin valmistaja ei enää vastannut.

Kävin uudestaan huoltomiehen pakeilla. Hän kertoi, että osat ovat kuluneet ja vika johtuu siitä. Osien vaihtaminen maksaisi väh. 150 euroa.

Katson joutuneeni huijauksen kohteeksi, koska minulle ei kaupantekohetkellä kerrottu, että pyörää voisi säilyttää vain tasaisessa lämpötilassa. Lisäksi ihmetyttää se, että vaihteiston osat ovat niin heikkoja, että jo nyt joutuu investoimaan 150 euroa, jotta saisi vaihteiston toimimaan.

Te, jotka pyöräilette vuoden ympäri ja päivittäin, älkää ostako kyseisellä vaihteistolla varustettuja Tunturi-pyöriä varsinkin, jos teillä ei ole kuivaa kylmätilaa, jossa voisitte sitä säilyttää. Muuten joudutte maksamaan siitä kipeästi.

57

24518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mites oma pesä?

      Sinulle on myyty polkupyörä, eikä huoltovapaata ikiliikkujaa.

      Olitko huoltanut pyöräsi itse/liikkeessä niin kuin pyörän mukana tulleissa ohjeissa sanotaan?
      (Ohjeet löytyy myös Tunturin nettisivulta)

      Pyörän huoltaminen on takuun voimassaolon ehto.

      • Nimetön

        En saanut kaupantekohetkellä mitään ilmoitusta siitä, että juuri tämä pyörämalli vaatisi erityistä huoltamista. Olen liikkunut jo 20 vuotta eri pyörämalleilla, jotka kaikki ovat olleet vanhoja ja toisten ensin vuosia käyttäneitä. Noissa pyörissä ei koskaan ilmennyt vastaavankaltaisia ongelmia, ainoastaan vaihdevaijeri meni silloin tällöin. Koko vaihdesysteemiä en koskaan joutunut vaihtamaan. Mieleeni ei siis tullut, että aivan uusi pyörä vaatisi vaihdejärjestelmän rasvausta joka vuosi, koska edelliset pyörämallit eivät vaatineet sitä OLLENKAAN.

        Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on heikkoa tekoa tämän päivän pyörät, kun jo kolmen vuoden jälkeen joutuu investoimaan 150 euroa, mitä muuten en aio tehdä, vaan vaihdan taakse yksivaihteisen rummun sitten, kun vaihdesysteemi lopullisesti prakaa. Tunturia en tule ostamaan enää IKINÄ!


    • Meeri

      Ei mikään takuu korvaa kulumisesta johtuvia vikoja.

      Kyllä nuo kuluvat osat kuluvat pyörässä kuin pyörässä eikä niitä mikään takuu korvaa.

      • Nimetön

        En aio lähteä tappelemaan asiasta myyjän kanssa, mutta pidän huolen siitä, että muut saavat tietää, että Tunturi on huono, Suomen arktisiin olosuhteisiin ja erityisesti kaupunkien kerrostaloalueille sopimaton pyörämalli, koska se ei kestä lämpötilanvaihdoksia. Kerrostaloissahan on lämpimät säilytystilat ja varkaita öisin pihoilla.

        Periaatteessa takuu kattaisi myös varsinaisen takuuajan jälkeen, koska kestokulutushyödykkeen tulee kestää kauemmin kuin vuoden. Tästä asiasta on puhuttu viime aikoina Kuningaskuluttaja-ohjelmassa. Osan rahoistani voisin siis minäkin saada takaisin, mutta myyjät ovat ovelia ja osaavat viivytystaktiikan hyvin. Asiakkaan kannalta kulut voivat nousta ajanmenetyksineen niin korkeiksi, että lopputulos on plus miinus nolla.


    • Tunturipyöräilijät

      tulevat karttamaan ei vain Tuntureita, vaan myös Shimanon vaihteistoja.

      Tunturin osalta pelkkää kiertelyä, polkupyörän elinkaari lienee vaihteistonkin osalta hiukan pidempi kuin kolme vuotta.

      Valmistajan on tosin vaikea testata mallin varusteiden kestävyyttä, varsinkin kun yritys on pienehkö. Ehkäpä vielä vaihteistovalmistajan mallit vaihtuvat taajaan, onhan Shimano iso firma jossain siellä kaukana. Eikä Tunturin reklamaatio kenties johda yhtään mihinkään.

      Kerro kokemuksista fillariporukoille, ehkä tieto leviää ja muiden ei tarvitse kärsiä samoista ongelmista. Ehkä samalla Tunturikin kärsii hiukan, mutta sellaista elämä on.

      • Nimetön

        Muuten polkupyörässä ei ole valittamista. Mitä se sitten kertoo Tunturi-polkupyörien valmistajan arvostelukyvystä, että kyseisen fillarin vaihdejärjestelmäksi on valittu kaikkien aikojen huonoin systeemi?

        Eihän tässä vaan ole kyse siitä, että koska varaosa on noinkin kallis, että olisi tahallisesti valittu huono systeemi ja vielä jätetty "rivien väliin" maininta, että juuri tämä systeemi vaatii huoltoa reilusti enemmän kuin muut systeemit, jotta varaosat tekisivät kauppansa? Tai sitten kyseessä on tämä nykyajalle tyypillinen trendi, joka kuulemma on nyt levinnyt kodin elektroniikkaankin, että tavaroiden ei enää tarvitse kestää pitkää aikaa, kun ne jo vaihdetaan uudempaan malliin. Minulle köyhänä ihmisenä tämä trendi on myrkkyä, sillä köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa - ei ole varaa ostaa kolmen vuoden välein uutta pyörää, vaan sen pitäisi kestää ainakin kymmenen vuotta. Lisäksi varaosat pitäisi olla kohtuuhintaisia, eikä mitään älyttömiä 150 euron koko-paketteja!


    • naisfillaristi

      Mulla on kanssa 7-vaihteinen Tunturi jossa vaihteet pakkasella "katoaa". Säilytän pyörää lämpimässä varastossa. Aiemmassa 5-vaihteisessa ongelmia ei ollut, tuolloin meillä oli kylmä ulkovarasto. Olen saanut nykyisen pyörän vaihteet jotenkuten toimimaan kun pakkasaamuna (pakkasta max. -7 tai -8)lähtiessä laitan paksun pyöräilyhanskani vaihdemötikän päälle ja pidän sen sillälailla lämpimänä. Hankalaahan se on tietty. Olenkin miettinyt maastopyörään siirtymistä, onko niissä jäätymisongelmia tietääkö kukaan?

      • Nimetön

        ...siihen hyvä, mutta tietenkin sekin maksaa muistaakseni 10 euroa. Itse joudun kai hankkimaan sitä, mutta vielä toistaiseksi on päiviä, kuten tänään, että vaihteet toimivat. Vika tulee kuitenkin varmasti pahenemaan.

        Eräällä toisella henkilöllä, jolla oli samassa huoltoliikkeessä pyörä korjattavana kuin minulla, oli sama ongelma. Kyse voi olla tyyppiviasta..?


    • jorba

      Näennäisesti umpinainen shimano Nexus on todellkin hyvä pitää tasalämmössä. Kylmässä tai lämpimässä.

      Pakkasesta sisätiloihin siirtäminen aiheuttaa rummun sisään päässeen kosteuden kondensoitumisen vedeksi.

      Ulos vietäessä vesi talvella yleensä jäätyy.
      Jäätynyt vaihteisto ei toimi.

      Monimutkainen tekniikka ei pelaa ilman huoltoa.

      Siirry oikeasti vaihteettomaan pyörään.

      Myös ulkoiset vaihtajat kuluvat. Kolme vuotta maalla hiekkateillä on ihan hyvä aika ja sitten huoltoon ja kaikki uusiksi.

      150 e huollosta tai 165 e Biltemasta koko pyörä.

      Voi vittu mitä tuhlausta ja kerskakulutusta!!!

      • Nimetön

        Kun myyjä ei myyntihetkellä kertonut, että tätä pyörää pitää säilyttää tasaisessa lämpötilassa, en tietenkään olisi ostanut, jos olisin tiennyt. Meillä ei ole mahdollisuutta kylmävarastoon. Hyvä, että edes sinne lämpimäänkin mahtuu. Ja ulos jos jätät, niin jo katoaa. Sitä paitsi ulkona muut osat kuluvat sateen ja auringonpaisteen vuoksi enemmän kuin sisätiloissa.

        Itse olen koko ajan ajanut kaupunkiolosuhteissa asvaltilla.

        En takuulla osta enää tunturia, se on varma!


      • huoltoja tehnyt
        Nimetön kirjoitti:

        Kun myyjä ei myyntihetkellä kertonut, että tätä pyörää pitää säilyttää tasaisessa lämpötilassa, en tietenkään olisi ostanut, jos olisin tiennyt. Meillä ei ole mahdollisuutta kylmävarastoon. Hyvä, että edes sinne lämpimäänkin mahtuu. Ja ulos jos jätät, niin jo katoaa. Sitä paitsi ulkona muut osat kuluvat sateen ja auringonpaisteen vuoksi enemmän kuin sisätiloissa.

        Itse olen koko ajan ajanut kaupunkiolosuhteissa asvaltilla.

        En takuulla osta enää tunturia, se on varma!

        Ainoa tapa päästä kyseisestä ongelmasta eroon on olla ilman pyörää koska suurimmassa osassa pyöriä on just Shimano Nexus vaihteisto vika ei johdu pyörämerkistä.
        Käyttäkää pyörää huollossa kerran vuodessa ja vaatikaa huollolta enemmän ja maksakaa työstä älkääkä olko kiupiikkejä kyllä ne toimii vaikka olisi päivisin pakkasessa ja lämpimässä öisin.


    • Toope139

      Kulumisesta johtuva vika, ei sellaset mene takuuseen. Ja ainakin omassa tunturin ohjekirjassa on selkeät ohjeet fillarin säilytykseen. Oletko lykenut manuskan?

      • Manualisti_!

        Eihän kukaan nykyään manuaaleja lue?


    • qtrewyui

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

      Vanha Kuluttajaviraston sananlasku.

      Jos ei pyörästä ymmärrä mitään, ei viitsi lukea käyttöohjeita, käyttäytyy samalla tavalla kuin 30 viime vuotta, on parasta tyytyä mahdollisimman yksinkertaiseen liuikkumiseen eli kävellä paljain jaloin.

      Ja sittenkin jossakin muussa on varmasti vika, kun et osaa väistellä rikkinäisiä pulloja ja saat haavoja jalkapohjiisi.

      Aivan varmasti ainakin olutpanimon pitää kärsiä,koska käyttävät rikkoutuvia pullloja. Kirjoitampa tänne suoleen, jota varmasti saavat kärsiä.

    • Jaagobbi

      Vähän palautetta myös Helkamasta: Yritin antaa suoraan tehtaalle laatupalautetta huonosta laadusta. Yhteystiedoissa on puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet : sukunimi.etunimi(at)helkama.fi. No, niitä etunimiä ja sukunimiä ei sitten löydy mistään! Sitten ohjekirjasta löytyi myyntiin sähköpostiosoite, pistin sinne palautteen. Ei ne mitään ole vastanneet, ei kai niitä kiinnosta? Olisin tietysti voinut soittaa, mutta halusin lähettää valokuvan maililla rikkoutuneesta osasta ( uus pyörä 2 päivää vanha). Joo takuuseen kyllä, mutta jo toinen samanmerkkinen pyörä ja sama osa( Lokasuojan kiinnikkeet).

    • Gallista on!

      150 € = 900 markkaa eli melkein tonni siitä, että säilytit fillariasi lämpimässä!!! Ennen tuolla rahalla sai uuden pyörän!!

      • jooo

        Niinpä niin! Käytin auton huollossa! Maksoi 668 ekee (n.3950mk) (volvo). vuonna 1996 vaihtoivat ooppeliin uuden moottorin 4400mk. Kaikki on ihanan halpaa näin euro aikana.


    • onko kallista

      Jos kolme vuotta olet ajanut kesät talvet etkä kertaakaan aiemmin huollattanut tuo 150 e ei kuullosta ollenkaan pahalta.Minä ajan keväästä syksyyn (n.2500km) ja huollatan joko syksyllä tai keväällä,n.30e/huolto tänä syksynä vaihdatin myös keskiökasetin,se teki 26e töineen.Nykyinen pyörä ollut keväästä 2007 ja pelannut ihan hyvin (tunturi 7v). Polkupyörissäkin on sama juttu kun autoissa, nyky pyörät vaatii säännöllisen huollon jos sen pitää toimiakkin. Jos jää huollot tekemättä navassa rasvt kuivuu ja kondensoitunut vesi syövyttää vaihteiston hilut pilalle.
      Kun nyky pyörässä alkaa vaihteet reistaamaan vaihdatan napaan uudet hilut ja taas mennään.Näillä polttoaineen hinnoilla kannattaa pyörään laitaa rahaa.
      Sen ymmärrän että kaupungissa pyörän säilyttäminen voi olla joidenkin kusipäitten takia hankalaa.

    • elä valita

      Eipä taida olla polkupyörä merkkiä/vaihteistoa joka kestää ympärivuotisen käytön ilman vastaavia ongelmia,ainakaan jos sitä säilytetään lämpimässä talvellakin.
      Ja huollot pitää tosiaan teetää joka kevät tai syksy,tulee pitkän päälle halvemmaksi.Tunturi ja Helkama on ihan kelpo merkkejä eikä shimanon vaihteistot mitään huonoja ole.Onpa vaihde napa vesitiivis tai ei, taatusti sinne lämpösestä kylmään vietyä tiivistyy vettä ei siinä ole kyse viasta vaan fysiikan laista.En väitä etteikö muitakin hyviä merkkejä olisi mutta itsellä on näistä kokemusta.

    • 10PeLe10

      Ensinnäkin voin sanoa suoraan, että jos olet noin tumpelo että et osaa joka kevät ja syksy puhdistaa, voidella ja rasvata polkupyörääsi-Shimano lupaa korvata koko takapakan 75000 km asti JOS olet huoltanut pyöräsi ohjeitten mukaan !
      Kehoittaisin ostamaan polkupyöräkirjan esim, Motonet-liikkeestä tai Suomalainen Kirjakauppa ( n:25€) - tai toinen vaihtoehto on : Otan äiskä kiltisti pilttipurkin kouraan ja rupean sitten vasta ajattelemaan.
      Nimimerkillä: PeLe ( vasta 47v-korjannut polkupyöriä) !

      • ....,,,,

        Shimano lupaa korvata koko takapakan 75000 km

        Minkä ihmeen pakan?


    • ota nitro ja rauhotu

      En ole niin pers aukinen ettenkö vie pyörääni sellaselle joka aukoo fillarin navan työkseen ja vielä kuitin kanssa. Viime syksyltä pyörä täys huollon jäljiltä ei tarvii ennen ens syksyä miettiä koko asiaa.

      • 1+19

        Paljonko maksoi täyshuolto?


    • hyvää kesää

      Noin 30 e huolto ollu kun ei teetä keväällä ruuhka aikaan. Navan aukasu ja uutet rasvat sisään,Pinnojen tarkastus ja kuuluuko polkiessa keskiöstä ylimääräistä ääntä.Loppujen lopuks eihän napavaihteisessa ole juurikaan muuta särkyvää kun napa ja keskiö.Jos keskiö menee vaihtoon se tekee vaihdettuna n.26 e.Pyörä minulle keväästä syksyyn toisen auton korvike ja hyötyliikunta väline.Ensimmäisen kerran piti keskiökasetti vaihdattaa n.10000 km paikkeilla. Renkaina käytän pistosuojattuja kestäneet hyvin.Tavallisia gummeja meni pahimmillaan 3 kipaletta kesässä.Se rupes tulemaan jo kalliiks.

    • pissed of

      Itelläkin Tunturi, suht uusi ''mtb'', ja osottautunut ihan kuraksi. Hydrauliset levarit aivan surkeat, maali lähtee, vaikka miten hyvin pitäis huolta pinnasta, vaihteet rikki... Seuraava pyörä ehdottomasti Focus. Enää en luota Tunturiin.

    • Tunturiin pettynyt

      Pojalle ostettiin pari vuotta sitten ensimmäinen aikuisten kokoinen pyörä, 7- vaihteinen Tunturi Prego. Uudesta asti on vaivannut mm. ohjaustanko, jota ei pysty kiristämään niin, ettei se heiluisi. Muutoinkin lähes kaikkia osia joutuu kiristämään monta kertaa kesässä. Pyörällä ei ole talvella ollenkaan ajettu, kesälläkin vähäisiä määriä, ja se on säilytetty koko ajan kylmässä varastossa. Nyt sitten heitti vaihteetkin pelaamasta! Renkaat myös ihme huonot, paikattu jo monta kertaa tänäkin keväänä. Luulin, että Tunturi olisi hyvä merkki, Suomessa tehty jne., mutta en voi omien kokemusten perusteella suositella kenellekään. Itelläni on ollut elämän aikana monta (Oulussa varastettiin 1980-ja -90 -luvuilla ahkerasti pyöriä pihoilta...) Nopsa -merkkistä pyörää vaihteilla ja ilman, eikä satunnaista vaihdevaijerin vaihtoa kummempia remontteja ole tarvinnut tehdä, ja kaikki osat on saanut kiristämällä kiinni. Varokaa Tunturia!

    • kotimaista laatua

      Mystinen juttu,kun tänään kävin työpaikalta hakemassa peräkärryä lainaan,niin tuli puheeksi,kun eräälle työntekijälle oli ostettu 50-vuotislahjaksi Tunturi polkypyörä.

      työkaveri sanoi,että siinä ketjut ja rattaat on eri paria.
      karmea rytina oli kuulunut,kun joku oli pyörää kokeillut,ja ketjut oli hyppineet hampaiden yli siihen malliin,että pyörä oli palautettu ostopaikkaan.

    • joopatijahaaniin

      no sehän on luonon laki että jokanen asia kuluu ja muuntuu ..vaikka ois ollu tasasessa lämpötilassa, tavara kuluu silti ja jos rasvausta vaihteistoo ei olla suoritettu melekeimpä joka viikko niin se kuluu erittäin nopeaa ja hajoaa.

      varsinki pyörien vaihteisto kun on pientä metalli osaa täynnä.

      ei sitä tarvi tiedottaa kuluttajalle vaan kuluttajan pitäs ottaa vähän logiikkaa käteen

    • turha ottaa ressiä

      Jos napavaihteisen rasvauksesta puhut kerta vuodessa riittää ehän sitä kerta viikkoon avata/teetetä. Ainakin minun mankelissa kerta vuoteen on riittäny.Eikä tunturi ole kohta kymmeneen vuoteen tehny ite pyöriä,ne tulee unkarista tai ainakin sillon tuli kun nykyisen mankelin ostin ja myyjä myönti sen kyllä kiertelemättä.

    • Cresentti toimii !

      Joo kyllä täytyy tähän väliin sanoa että minulla ainakin vuoden 1972 Cresent, jossa on kolme vaihdetta, toimii aivan saatanan hyvin.

      Vaikkakin pyörällä on ajeltu täällä maalla hiekkateillä ja kerran on järveenkin eksynyt, niin aivan mahtavasti toimii.

      Elikkäs laittelet vaa rasvaa minkä kerkiit vaihteiston osiin niin kyllä maar toimii.

    • Hiki

      Näyttää siltä , että jotkut helkilöt , eivät osaa huoltaa pyöräänsä !? Pyöräilen joka päivä ja joka lenkin jälkeen , pitää PYÖRÄ , puhdistaa , joka ei tätä tiedä , ei sovi pyöräilijäksi ! Eikä pidä haukkua tiettyä merkkiä , kun itse aiheuttanut ongelmat pyöräänsä ! Hiki

    • tunturin omistaja

      mulla 14 v tunturi sweet power, hyvät renkaat, kun voi ajella kesällä ja talvella, karkeakumit, runko sopivan kokoinen ei liian iso ei pieni, tukeva, vaihdekotelo meni rikki shimanosta ja keskiö tuntuu väljältä, jos se on keskiö, että noin puoli kierrosta tyhjää pyörii ennen kuin ottaa vastusta poljin, tykkään jalkajarrusta, sillä en luota käsivaihteisiin. rungossa kirkkaissa osissa ruostetta ja tarakassa.
      pyörä ollut useasti julkisella paikalla aamuin illoin eikä kertaakaan oo varastettu,sillä pyörälukon lisäksi laitan toisella lukolla kiinni johonkin kiinteään.
      väri oli huomiota herättävä aikoinaan, mutta nykyään yleinen.

      saakohan tuohon shimano-vaihdekoteloon jotain vara-osaa?

      pyörää ei oo huollettu edes joka vuosi, joten oma vikani, jos joku paikka ei toimi.
      säilytetty ulkona kesät talvet.

      olen kiintynyt pyörääni.

    • fillaristiristo

      No KAIKKI nykyvehkeet on paskoja,miksi siis ostaa niitä kannattaa käyttää vanhempia laitteita niin pelaakin

    • tume2

      mulla nexus 7 vaihteet kanssa ja heti jumitti kun astekkin miinusta, johtunee kanssa tuosta veden jäätymisestä rummussa kun lämpöisessä talvella säilyttelin. tai sitten jostain muusta. muuten cresentissäni ei mitään vikaa ole ja mainio työmatkakaveri, mutta se pienikin pakkanen :(

    • Madison

      8 vaihteinen Shimano pelaa kuin Buick. Kunhan huoltaa sen ulkoisen vaihteensiirtokiekon välillä. ( Pesu ja voitelu pakkasenkestävällä rasvalla) Ja pitää huolen, että 4 vaihteella ne keltaiset merkit ovat kohdakkain. Samoin vaijerien voitelu, ja sen tarkastaminen, että vaijeri ei jää minkään, esim. etukorin takia veteeseen.
      Pinnoja on kyllä katkennut tosi rajun kuorman ja möykkyisen tien takia.

    • never again

      Mitä opimme tästä= älä osta Tunturi-polkupyörää ikinä!

      • Ihan hyvä

        Mulla on 70-luvun lopulla valmistettu Tunturi Kavaljeeri ympärivuotisessa käytössä; ei vaihteita eikä mitään muutakaan turhaa; renkaita olen joutunut ostamaan ja molemmat keskiöt olen laakeroinut uudelleen; ihan hyvä tuo on ollut (ja mukava on ollut ajella talvisin vaihdepyörien omistajien tuskaillessa pyöriensä kanssa). ehkä kuitenkin "vanhassa vara parempi" pitää paikkansa.


      • Anonyymi
        Ihan hyvä kirjoitti:

        Mulla on 70-luvun lopulla valmistettu Tunturi Kavaljeeri ympärivuotisessa käytössä; ei vaihteita eikä mitään muutakaan turhaa; renkaita olen joutunut ostamaan ja molemmat keskiöt olen laakeroinut uudelleen; ihan hyvä tuo on ollut (ja mukava on ollut ajella talvisin vaihdepyörien omistajien tuskaillessa pyöriensä kanssa). ehkä kuitenkin "vanhassa vara parempi" pitää paikkansa.

        Itselläni juurikin Tunturi Kavaljeeri varmaakin 70-luvun peruspyörä toimi hyvin kunnes tällä viikolla ajaessa kuului pieni 'naks' ja ihmettelin pyörään tullutta uutta ominaisuutta - pehmeätä joustoa - kuin pyörään olisi tullut molempiin päihin pehmeät iskinvaimentajat.

        No onneksi huomasin pian, että alaputkihan oli pamahtanut kokonaan (irti)poikki ja pyörtä "jousti" pelkän mistenpyörän ylätangon varassa =D

        Empä sitten jatkanut enää matkantekoa. Ilmesesti rungon sisälle päässyt ajan saatossa vettä ja runkoputki syöpynyt sisältä päin - pelkän pintamaalin voimallahan putki ei kasassa pysy =).

        Että tällaista voi tapahtua kun pyörällä tarpeeksi ikää. Onko muilla vastaavia kokemuksia?


    • Samaa nexuksuksen 7-vaihteista napaa käytetään monessa muussakin pyörämerkissä kuin Tunturissa, omassa pyörässä vaihteisto kesti reilut kaksi vuotta ja matkaa kertyi noin 13000 km, nyt sitten avattava ja katsottava vieläkö siitä saa toimivan kamppeen vai meneekö uusiksi koko pyörä, uusia pyöriä näkyy olevan tarjolla alle 300€ ja on mukana 7-vaihteinen napa.

    • Tunturi laatuako??

      Tunturi chat pystyputki meni poikki eikä takuu korvaa (Tunturin vastaus) kun ei ole kuittia, pyörä saatu lahjaksi niin en kehdannut kuitteja kysellä.

      • lälläripyörä

        Ainakin omassa Tunturissani on käyttöohjekirjassa kiinni "takuulomake" jonka myyjä täytti myydessään pyörän. Luulisi, että lahjassakin on käyttis mukana?
        Kuitti on myös tapa todistaa, että pyörä ei ole esim. varastettu tms.


      • Anonyymi

        Jahas - putki mennyt poikki muillakin =) Itsellä siis meni alempi vino vaakaputki poikki jo hyvänikäisestä Tunturi Kavaljeerista.


    • Sach

      Omalla kokemuksella voin kehua Sach Torpedo Dreigang 3 vaihteistoa. Se vaan pelaa ja pelaa vuosikymmeniä kesät talvet. Oman nykyisen pyöräni ostin -87. Satunnainen rasvahuolto on toiminut, ei ole ruostetta rummun hiluissa. :-) Ensimäinen uusi pyöräni, minkä sain muistaakseni -82?. Siitä meni vuodessa Shimanon 3-vaihteinen rumpu sököksi.(ruostu, takuuseen tuli uusi) Vaihdoin sitten jostain kaivetun vanhan Torpedon Shimanon tilalla, joka ei sitten hajonnut!. Ja pyörällä veivattiin ympäri vuoden ja paljon.

    • Tunturiin pettynyt

      Valitettavasti Tunturi pyöristä myös todella huonoja kokemuksia jo parinkin pyörän osalta. Eikä tunnu otettavan vastuuta laadusta joka vaikuttaa kovin kyseenalaiselta. Ehkäpä tuon "kotimaisen" ulkolaiset vetäjät ovat hoitaneet vastuun hieman "kansainväisemmäksi" kuin mitä täällä meillä pohjoisessa on totuttu. Osta sitten "kotimaista" kun ei tiedä missä loppujen lopuksi valmistettu ja laatu ala-arvoista. Minä ostan ainakin nyt ihan reilusti ulkolaisen laatupyörän seuraavaksi.

      • 9+6

        Eipä Tuntureita ole vuosiin Suomessa valmistettu, Tuotanto siirtyi ulkomaille hyvin nopeasti sen jälkeen kun Accell Group osti yhtiön. Vähän aikaa valmistettiin jossain Länsi-Euroopassa, sitten Itä-Euroopassa, ehkä siellä edelleenkin tai Aasiassa.


    • 5 + 17

      Täällä toinenkin Tunturin paskalaatuun pettynyt.

      Laittakaa sanaa kiertoon.

    • Teräsvaari

      Minulla on Helkama Terässiipi vuosimallia 1987. Kertaakaan en ole itse mitään huoltotoimenpiteitä tehnyt lukuun ottamatta pölyjen pyyhkimistä keväisin, sillä en aja talvella. Renkaat ovat alkuperäiset, samoin dynamo ja lamppu. Dynamo päästi pahan äänen, kun käytin sitä 20 vuoden tauon jälkeen pari vuotta sitten, mutta valoa tuli!

      Viitisen vuotta sitten vaihdevaijeri katkesi yllättäen ja jouduin viemään fillarini Fillarikellariin (Helsingissä) korjattavaksi. Yli 70-vuotias korjaaja haukkui ensin kaikki mustalaiset laiskoiksi ja kehui sitten pyöräni hyvää kuntoa. Noh, sillä on ajettu aika vähän, ja se ei ole koskaan ollut yötä sateessa ulkona, vaan aina lämpimässä kellarikomerossani. Samalla vaihdettiin etupyörän käsijarrun vaijerikin, joka oli kohta katkeamassa.

    • sähkölampputeoria

      kaiken laatu on nykyään heikkoa

    • Kaikki huollettava

      Ensimmäisen nexus 7 vaihteiston sain rikki sillä että en huollattanut sitä ohjekirjan mukaan. Ajoin vain. Kerran talvella sitten nexus olikin jäätynyt. Rusaus ja napavaihteisto hajalle. Meni sittne pieniksi paloiksi ja akseli kieroksi. Olin vieressä katsomassa kun huoltomies avasi tunturini navan.
      Uudella tunturilla olen ajanut yli 10 vuotta ja se on pelannut hyvin kun huollattaa ohjekirjan mukaan. Ainoastaan vaihde vaijeri tahtoo kiukutella pakkasella.

    • Mikko8001

      Olen niin kyllästynyt Tunturin asiakaspalveluun, jossa vaan paetaan vastuuta eikä hoideta selviä takuuasioita kuntoon. Laitetaan vaan asiakkaan piikkiin> olet säilyttänyt väärässä paikassa, et ole huoltanut jne.. Kyllä totuus on se, että hyvä pyörä kestää kymmeniä vuosia vaikka sitä ei edes huoltasi. (kunhan muistaa ketjut öljytä)

      En suosittele kenellekkään Tunturi enkä itse enään koskaan osta kyseistä merkkiä. On niin huonoja kokemuksia.

      Nykyään asiakaspalvelu on perseestä ja jaksetaan syyttää asiakkaita, mutta ei nähdä sitä oman työn merkitystä suhteessa kuluttajaan. Kyllä asiakas on nykypäivänä viisas ja tietää mikä pitäisi olla takuuseen kuuluva ja mikä ei.

    • Ostatoinenkin

      Aloittaja on jauhanut samaa paskaa jo yli 10 vuotta. Alamme jo uskoa häntä vähemmästäkin. Itellä yli 20 vuotta vanha samanlainen fillari, jolla ajelen kesät talvet. Ainoastaan ketjuja olen voidellut renkaitten uusimisen lisäksi. Aion jatkaa samaa rataa vielä toisetkin 20 vuotta. Tunturi rulaa enkä vaihda pois.
      Samantien ylläpitäjä voikin jo sulkea koko ketjun. Asia on tullut ymmärretyksi. Yksi kappale niuhottajia jatkaa muutoin vielä toiset 10 vuotta.

    • Eimullamuuta

      Shimano ei ole Tunturi, ja Tunturi ei ole Shimano. Tunturi ei valmista Shimanon osia ja käyttää samoja Shimanon osia kuin muutkin merkit/valmistajat. Mites jos nämä viisaat kuluttajat osoittaisivat valituksensa oikeaan paikkaan, eli Shimano Nordic Finlandille? Näin asia voisi jopa mennä eteenpäinkin ja valituksesta olisi jopa jotain hyötyä. Simano hoitaa itse osiinsa kohdistuvat reklamaatiot ja heillä on Suomessa Shimano Service Center ketju. Tässä vielä linkki viisaille kuluttajille. http://cycle.shimano-eu.com/content/seh-bike/en/home/news-and-info/distributor-overview/shimano-nordic-finland.html

    • polkupyöräiliä

      Ostin tunturi prego merkkisen pyörän 2010
      Pyörä on 7-vaihteinen olen säilyttänyt pyörää kylmässä tallissa aina,pyörällä ajettu nyt 15 000 km eikä pienintäkään vikaa ole ollut,renkaita ja yhdet ketjut vaihdettu, todella hyvä pyörä.

    • onjootaas

      VITUN IDIOOTTI EI SE OLE TUNTURIN VIKA VAAN SHIMANON YMMÄRRÄTKÖ .
      SATTANA JKOITTA MUSHTAA JAKTOSASA SHE.

    • lade

      Ainut vika mikä siinä on kun kosteus kondensoituu vaihde vaijerin kuoren sisälle,tämä jäätyy sitten talvella.Idiootit huoltomiehet kusettavat jos sanovat että vaihteistossa on vikaa....pitäisi ottaa syksyllä vaijeri pois ja puhaltaa paineella kuivaksi.

      • Anonyymi

        HeHEEEEE koko vika oli vain huoltamattomassa vaihdevaijerissa? Anna mun kaikki kestää ja kestäähän mun Terässiipi Titania -87 edelleenkin :)


    • Anonyymi

      Samoin olen pettynyt uuteen Tunturi -pyörääni. Se on todella raskas polkea ja rullaa huonosti. 20- vuota sitten ostettu Tunturi on huomattavasti parempi pyörä ja nyt uusi pyörä jääkin varastoon .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      949
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe