Hangon tulos on tappiollinen

luvuteivätvalehtele

Hangon tulos oli 2017 3 miljoonaa, tältä vuodelta ennakoidaan 0,8 miljoonaa tappiota. Raaseporilla oli vastaavasti 2017 9 miljoonaa ja tänä vuonna 3 miljoonaa tappiota. Kun Pohja, Karjaa ja Tammisaari aikanaan lyötiin yhteen, niin keljuiltiin, että kun tyhjätaskut lyödään yhteen, niin mitä siitä tulee! Voi todeta, että stragiahyödyt eivät ole toteutuneet. Mitä siitä tulee, jos Hanko ja Raasepori lyödään yhteen?

Tulos on aina johtajansa näköinen. Jos yritys menee konkurssiin, niin se on johdon vika. Sama pätee kuntaan. Joko tehdään tulosta tai ei tehdä tulosta tai sitten tehdään kuten Venäjällä: "yritettiin kovasti, mutta tuli niinkuin aina". Tulosta ei tehdä kirjoittamalla asioita budjettiin. Tulos tehdään tekemällä.

38

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakkastaaivoissa

      Lainaa budjetoidaan ensi vuodelle lisää ja korot on nousussa. Onko ajatus ollenkaan mukana?

    • Onhyväyhdistyä

      Ajatus on ehkä siinä, että on hyvä kaatua pehmeästi Raaseporin syliin, kun työpaikkojen tekijät kuitenkin tulevat sieltä.

    • talouskuntoon

      Vuoden 2018 ennustettu tulos: tappiota 1,2 miljoonaa ja lainaa otettu lisää 2 miljoonaa, lainakanta noussut 63 miljoonaan. Nämä luvut on valtuuston käsittelyssä huomenna 11.12.2018.

      Elämme korkeasuhdannetta. Taloudellinen tilanne markkinoilla ennemminkin heikkenee kuin paranee. Korkojen ennakoidaan nousevan. Kun hyvinä aikoina menee Hangon kaupungilla alle arvostelun, niin miten huonona?

      Laskekaa jo uusi hallituksen puheenjohtaja hoitamaan Hangon talous kuntoon!

      Kaupungin omistamiin yhtiöihin ammattilaiset halliltukseen, Kahvinjuojat pois, Yrityksen hallitus ei ole poliitikon paikka. Siellä pitää olla ammattilaisia, jotka osaavat asiansa.

      Poliitikkojen pitää kiinnittää enemmän huomiota kuntalaisten hyvinvointiin. Tuntuu siltä, että kaupungin kaikkien tärkein tulonlähde, veronmaksajat, on jätetty vaille huolenpitoa. Poismuutto kertoo siitä. Hankoon ei muuteta asumaan huvin vuoksi.

      Poliitikkojen sokeus koskien väestökatoa ei ennusta hyvää. Jokainen poismuuttava hankolainen maksaa kaupungille verotulojen menetyksenä keskimäärin luokkaa 4.000 euroa vuodessa, sata ihmistä vastaavasti 400.000 euroa/vuodessa.

      VEROTULOJEN MENETYS on JATKUVA ja KUMULOITUVA. Hangon väestönkato on ollut laskeva useita vuosia ja se on ollut kokoluokkaa 100 henkeä/vuosi. Tulonmenetys on ollut kasvavasti viiden vuoden aikana: 400.000/1. vuosi - 800.000/2. vuosi - 1.200.000/3. vuosi - 1.600.000/4. vuosi - 2.000.000/5. vuosi ... eli viiden vuoden jälkeen 2 miljoonaa euroa vuodessa verrattuna alkupisteeseen. Kumulatiivisesti 5 vuoden verotulojen menetys on ollut 6 miljoonaa euroa (1. - 5. vuoden luvut laskettu yhteen).

      Asia ei tunnu kiinnostavan poliitikkoja.

      • Eiänkyrä

        Eipä tämä Hangon talous mikään valtakunnan tason katastrooffi ole. Espoo on juuri julistettu valtakunnan velkakuninkaaksi.

        Ihan normaalia keskitasoa ollaan ja trendi on selkeästi uuden kaupunginjohtajan myötä kääntynyt parempaan suuntaan.

        Viime vuoden luvut:
        https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuntakone-katso-asutko-suomen-koyhimmassa-kuihtuvimmassa-kunnassa-terveimmassa/

        Te änkyrät näytätte odottavan Ekholmia kuin Jeesusta, toivottavasti ette joudu uskossanne pettymään. Ei valtuuston puheenjohtaja mikään diktaattori ole, samalla tavalla hän on änkyröiden armoilla kuin kaikki muutkin fiksut.

      • katsopeiliin
        Eiänkyrä kirjoitti:

        Katsotaan hankolaiset peiliin. Ei kannata etsiä hyvää oloa siitä, että muillakin menee huonosti. Yhdessä kurjaa, yeee. Ei tarvitse tehdä mitään. - Se on niin sitä osaamattomuutta ja motivaation etsintää.

        Uuden kaupunginjohtajan myötä tänä vuonna -1.2 miljoonaa, veroäyri edelleen huipussa 21.75 ja lainaa otettu lisää. Väki vähenee. Tuoreet hallinto-oikeuden päätökset yksi toisensa perään oikaisevat kapungin toimia. Parempi suuntaus? Missä?

      • VapausOnOrjuutta

        Espoo on metropolialueella ei periferiassa. Siellä talouden ennustettavuus on varmempaa kuin pikkukylässä, jonka taloutta heiluttavat katoavat työpaikat ja työpaikkojen perässä pois muuttavat. Ainoa mikä kasvaa satavarmasti Hangossa on satamaan investoinnit (ja nekin velkarahalla). Arvata saattaa milloin investoinnit alkavat tuottaa positiivista tulosta kaupungin kassaan kaupunkilaisten hyväksi esim. pienempänä kunnallisverona.
        Niin, ja onhan Espoossa nykyisin metro. Hankoon ei tullut edes lentokenttää...

      • Helpponeuvoatoisia

        Nimimerkille ”talous kuntoon”, miten kiristäisit kuntatyöntekijöiden työtulosta, kun tälläkin hetkellä osa toimihenkilöistä sairastaa vakavaa uupumusta ja ovat pahasti loppuun palaneita?
        Käsi sydämellä, teetkö itse riittävästi työtunteja eli vähintään 8, juotko siis lainkaan kahvia vai vedätkö jonninjoutavia suunnittelupalavereita pitkin päivää?

      • talouskuntoon
        Helpponeuvoatoisia kirjoitti:

        Nimimerkille ”talous kuntoon”, miten kiristäisit kuntatyöntekijöiden työtulosta, kun tälläkin hetkellä osa toimihenkilöistä sairastaa vakavaa uupumusta ja ovat pahasti loppuun palaneita?
        Käsi sydämellä, teetkö itse riittävästi työtunteja eli vähintään 8, juotko siis lainkaan kahvia vai vedätkö jonninjoutavia suunnittelupalavereita pitkin päivää?

        "Kolmasosa porukasta voitaisiin lomauttaa ja palvelutaso ei laskisi". Paperien siirtäminen pöydältä toiselle ei jalosta mitään. Tyyliin hulvesimaksujen ja puunkaatojen katselmointi ja maksujen hallinnointi ovat esimerkkejä ei jalostavasta eikä tuloja tuottavasta toiminnasta. Aivan turhaa. Lisää vastaavaa löytyy joka sektorilta. Hoitoalalla voimavarat lienevät hyvässä käytössä, sielläkin Elisabeth tunnustaa, että juustohöylä ei auta vaan pitää tehdä rakenteellisia muutoksia. Parempaa palvelua ja halvemmalla eli pienemmillä resursseilla on mahdollista, kun keskitytään asiakaspalveluun ja karsitaan jonninjoutava ylimääräinen. Joku tehtävä on varmaan halvempaa tehdä itse kuin alihankkia. Silloin lisärekrytointi tai henkiliden siirto siihen... Karsintaa ja panostusta, molempia tarvitaan. Toiminta-analyysin perusteella asian voi ratkaista. Juustohöylä on hulluutta.

      • Pehmeätarvot
        talouskuntoon kirjoitti:

        Onneksi ei sentään ajatella noin kokoomuslaisesta Hangon päättävissä asemissa. Järkeä löytyy myöskin valtuustossa, äänestivät juuri ensi vuoden talousarvion jatkoon ilman leikkureita!

      • ei.syömävelkaa
        Eiänkyrä kirjoitti:

        Eipä tämä Hangon talous mikään valtakunnan tason katastrooffi ole. Espoo on juuri julistettu valtakunnan velkakuninkaaksi.

        Ihan normaalia keskitasoa ollaan ja trendi on selkeästi uuden kaupunginjohtajan myötä kääntynyt parempaan suuntaan.

        Viime vuoden luvut:
        https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuntakone-katso-asutko-suomen-koyhimmassa-kuihtuvimmassa-kunnassa-terveimmassa/

        Te änkyrät näytätte odottavan Ekholmia kuin Jeesusta, toivottavasti ette joudu uskossanne pettymään. Ei valtuuston puheenjohtaja mikään diktaattori ole, samalla tavalla hän on änkyröiden armoilla kuin kaikki muutkin fiksut.

        Pelkkä velan määrä ei kerro kunnan taloudesta yhtään mitään. Espoo satsasi metroon eli joukkoliikenteeseen, jonka on tarkoitus olla käytössä vielä sadan vuoden kuluttuakin ja varmasti on sitä ennen maksettu moneen kertaan pois. On ihan eri asia, jos kunta ottaa toimeentulotuen takia velkaa, että saadaan pidettyä työttömät leivässä ja kaljassa. Se ei ole satsaus tulevaisuuteen vaan menneisyyteen.

      • Turtapalli

        Hankoon otettiin 150 pakolaista joista osa on perheellisiä ja valtio maksoi näiden hyysäämisestä tukea ja nyt se tuki on loppumassa vai onko peräti jo loppunu nyt alkaa kaupungin maksutaakka eli paljonko näihin kunniakansalaisiin uppoaa vuodessa.demaraiden tahdosta ne tänne otettiin joten heidän arvoille sopivaa on myös selvittää paljonko kulut kunnalle ovat se on kuuluisaa avoimuutta ja rehellisyyttä

      • Eivakuuta
        talouskuntoon kirjoitti:

        "Kolmasosa porukasta voitaisiin lomauttaa ja palvelutaso ei laskisi". Paperien siirtäminen pöydältä toiselle ei jalosta mitään. Tyyliin hulvesimaksujen ja puunkaatojen katselmointi ja maksujen hallinnointi ovat esimerkkejä ei jalostavasta eikä tuloja tuottavasta toiminnasta. Aivan turhaa. Lisää vastaavaa löytyy joka sektorilta. Hoitoalalla voimavarat lienevät hyvässä käytössä, sielläkin Elisabeth tunnustaa, että juustohöylä ei auta vaan pitää tehdä rakenteellisia muutoksia. Parempaa palvelua ja halvemmalla eli pienemmillä resursseilla on mahdollista, kun keskitytään asiakaspalveluun ja karsitaan jonninjoutava ylimääräinen. Joku tehtävä on varmaan halvempaa tehdä itse kuin alihankkia. Silloin lisärekrytointi tai henkiliden siirto siihen... Karsintaa ja panostusta, molempia tarvitaan. Toiminta-analyysin perusteella asian voi ratkaista. Juustohöylä on hulluutta.

        Totta on että terveydenhuollossa tulee säästöä, lääkärit korvataan huuhaa sairaanhoitajakäynneillä, lääkäriin ei pääse vaikka henki menisi! Mitä tämä on?
        Jos lääkäriin pääsee on useimmiten vastassa lääkäri Latviasta..

    • Bulimiatus

      Asia ei tunnu kiinnostavam änkyröitä.

      • kuntatalousperseillään

        Ei ymmärrystä, ei kiinnostusta. Demarit ei osaa muuta kuin nostaa veroja ja ottaa lisää lainaa.

      • Turtapalli

        Demarithan hankki Hankoon 150 itämaan moniosaajaa epätoivosena tarkotuksena pönkittää näiden avulla hangon vuokratalojen kuralle mennyttä taloutta valtionhan oli määrä maksaa 2 vuotta korvauksia.no ne juhlat on pikkuhiljaa ohi ja maksut näiden vapaamatkustajien ylläpidosta lankeaa kunnalle eli paljonko uppoaa per vuosi ja hangon vuokratalojen talous on tiettävästi yhä kuralla.

      • johdossaonvikaa
        Turtapalli kirjoitti:

        Demarithan hankki Hankoon 150 itämaan moniosaajaa epätoivosena tarkotuksena pönkittää näiden avulla hangon vuokratalojen kuralle mennyttä taloutta valtionhan oli määrä maksaa 2 vuotta korvauksia.no ne juhlat on pikkuhiljaa ohi ja maksut näiden vapaamatkustajien ylläpidosta lankeaa kunnalle eli paljonko uppoaa per vuosi ja hangon vuokratalojen talous on tiettävästi yhä kuralla.

        Ammattitaidon näkee siitä, kun vertailee Hangon vuokratalojen ja Pitkäkatu 43:n taloutta. Kaupunki on kummassakin pääosakas, mutta Pitkäkadun yhtiössä on ollut muutaman yrityksen edustajia, koska ne ovat myös osakkaina. Ammattitaito on vaikuttavaa: Pitkäkatu 43 on voitollinen yhtiö ja poliitikkojen johtama hangon vuokratalot kuralla.

        Hansean ja erityisesti hankolaisten suurta omaisuutta hallitsevan Hangon Satama oy:n hallitukseen vain ammattilaisia. Kahvinjuojat pois. Huono hallitus ei kykene ohjaamaan huonoa johtoa, minkä takia hallituksen jäsenien pitää olla terästä.

        Hangon kaupungin huonot hallitukset, poliittiset kahvinjuojat ovat saaneet kaupungin talouden pohjalukemiin. Pitää olla osaava hallitus sekä motivoitunut ja osaava johto. Kaupungin johtavien virkamiesten motivaatiota voi arvailla, kun eivät edes asu kaupungissa. Mutta demarijohtoinen hallitus, jossa vetäjänä kouluja käymätön mies tai vain johonkin ihmisosiin fakkiutunut myhäilevä puhemies ovat molemmat katastrofeja. Ekholm talouden ja johtamisen huippuammattilaisena voi pelastaa Hangon pakkoliitokselta Raaseporiin.

      • Kulut_juoksee
        johdossaonvikaa kirjoitti:

        Siinä ei hallituksen jäsenten ammattitaito vaakakupissa paljoa paina jos asuntoihin ei riitä asukkaita. Kiinteät kulut raksuttaa mutta vuokranmaksajat puuttuvat.

        Hangossa ei ole asuntopulaa vaan pikemminkin ylitarjontaa.

        https://www.hanko.fi/files/9693/Vapaat_asunnot_Hangon_Vuokratalot_Oy_-_Lediga_bostader_Hango_Hyreshus_Ab.pdf

      • muutoksettarpeen

        Konkurssi on aina johtajana vika. Siinä on turha yrittää selitellä syitä muiden päälle.

    • shoonnäi

      Kukas toi kouluja käymätön mies on ? Nousi ainakin käyny kouluja. Valitukset ja aiheeton jarrutus estää kaupunkii kehittymästä.

      • kysynpähänvaan

        Onko ihan ekonomi vai joku maisteri?

    • Nobel

      Nobel palkintoa ei jaeta taloustiedealalla. Eli sen takia ei tarvitse olla muita viisampia.

      • Dunkku

        Ai eivai?

        ”Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi, jota kutsutaan myös Nobelin taloustieteen palkinnoksi on Ruotsin keskuspankin vuonna 1969 perustama, erityisen korkeatasoisesta taloustieteellisestä tutkimuksesta vuosittain jaettu palkinto. ”

        Oliko sinulla muita aukkoja sivistyksessä joita voisin auttaa täyttämään?

        Tänä vuonna palkitut:
        https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Taloustieteen-Nobel-palkinto-kahdelle-kestävän-kehityksen-tutkijalle/1267275

      • Nobel

        Tämä on nyt , Nykäsen laskutavan mukaan 50/60 % tilanne - Wikipedia = Myös Ruotsin keskuspankin myöntämää taloustieteenpalkintoa kutsutaan usein Nobel-palkinnoksi ja se myös jaetaan samassa tilaisuudessa muiden palkintojen kanssa." Mutta, pointti oli se että näillä tiedoilla ei kannatta hakea palkintoa.

      • VapausOnOrjuutta

        Nobel teki aikanaan mullistavan keksinnön ja keräsi valtavan omaisuuden. Tämä on kaikille tuttua, mutta vähemmän levitetty urbaani legenda kertoo, että alussa oli vaikeuksia ja voitot jäivät lyhytaikaisiksi. Dynamiittitehtaat kun räjähtelivät ja uuden tehtaan pystyttäminen söi kertyneet voitot. Käytännön miehenä Nobel määräsi, että dynamiittitehtaan johtajan on asuttava perheineen tehdasalueella. Ja kas kummaa, tehtaiden tuhoutuminen loppui.

        Pitäisikö myös Hangon kaupungin soveltaa tällaista vanhaa toimintamallia esim. siten, että keskeisille viranhaltijoille tulisi asumisvelvoite (= siis myös verojenmaksuvelvoite) Hangon kaupunkiin. Nämä kun tekevät veronmaksajille kalliksi tulevia esityksiä, jotka ryhmäpäätöksillä hyväksytään päättävissä elimissä vailla alkeellisiakaan taloudenhoitotaitoja olevien ihmisten toimesta. Olisivat sitten ainakin osa-maksajia tässä kalliiksi käyvässä kaupungin kehittämisessä.

      • totuudentorvisoi

        Oikein. Kukaan ei ota huomioon valinnassa sitä, että hankolainen tulee veroäyrin verran halvemmaksi kuin raaseporilainen, koska 21,75% palkasta palautuu kaupungin kassaan. Se on suuri rahansäästö. Kyllä johtajien pitäisi olla hankolaisia, niin tekevät oman edun mukaisesti. Motivaatio olisi parempi eikä ehdotettaisi ihan mitä vaan. Edustajien pitäisi ymmärtää asioita vähän paremmin eikä seurata samanlaista toopea sopulina. Demarit osaavat vain nostaa veroja ja lisätä lainaa. Antakaa Ekholmin hoitaa kaupungin talous kuntoon.

      • tietäkääse

        Suomalainen Bengt Holmström sai talouden nobelin.

    • Kaikkiputkeen

      Hangossa on tänä ja ensivuonna satoja ulkomaalaisia kaasuputken tekijöitä töissä todella kovalla palkalla. Tekevät paljon ylitöitä, kai niistä jää käteen kaupungillekin hyvät verotulot. Työttömyys lienee painuvan alle 5%, kun satamiin pääsee ilman koulutusta töihin. Jos kunnan isät ja äidit sallivat Tes-rikkomukset näin suuressa projektissa, täytyy heidän myöhemmin vastata siitä ainakin somessa.

      • Mitäkummaa

        Miksei kaasuputken tekijöiksi oteta hankolaisia tai edes suomalaisia?

      • eihyötyä

        Ulkomaalaiset ei maksa Hankoon veroja.

    • munatontatoimintaa

      Tappiota tulee vaikka budjetoidaan plussaa. Siinä ei ole mitään iloittavaa. Lainakanta kasvaa. Siinäkään ei ole mitään iloittavaa. Väki vähenee. Onko se iloitsemisen aihe? Johto vastaa, mutta ei ota vastuuta. Yrityksessä olis johtajat valtuustossa, hallituksessa ja toimari saaneet lähteä jo aikoja sitten.
      Veronmaksajat maksaa.

      • kaupunginjohtajanidea

        Minä osaan tehdä Hangon kaupungille budjetit viisi vuotta eteenpäin ja kaikki näyttävät plussaa. Great. Asiat kunnossa! Se on eri asia, miten tulot ja kustannukset toteutuu.

      • Tottapuhuen

        Turha vertailla yksityinen yritys Kaupungin toimintoihin. Yksityinen lakkauttaisi ei kannattavat toiminnot ensi tilassa, Kaupunki on velvollinen ylläpitäämään niitä.

    • Talousneropatti

      Yksiyinen yritys voikin kerätä kimpsunsa ja muuttaa markkinoiden perässä tai tehdä konkurssi-ilmoituksen, kuten kävi monelle yritykselle Hangossa. Jätettiin tänne vain tehdasromut ja lisäaineet maaperään.

      Voiko Hanko kaupunkina muuttaa Cayman islandille? Veikkaan ettei voi, silloin nimi olisi Cayngö tai jotain muuta ja Hankolaiset olisivat värikkäitä iloisia huolettomia caymandeja.
      Jos Hanko tekisi konkurssi-ilmoituksen, myytäisiinkö sitten konkurssipesästä kiinteistöt ja siirrettäisiin asukkaat vaikka Kemiön asukkaiksi.
      Naurettavaa, niin pitkällä markkinarallissa ei vielä Suomessa olla!

    • mietipätätä

      Turha vertailla yksityistä ja kaupunkia? Tosiasia on, että molempien pitää tuottaa voittoa. Tappio ja sen peittely lainanotolla on umpikujaan päättyvä tie. Johtaja vastaa. Poliittinen johto vain ei ota vastuutaan vakavasti. Valtuuston puheenjohtaja on malliesimerkki henkilöstä, joka viis välittää kansan mielipiteestä. Kansa asetti hänet vaaleissa lähtöruutuun 18, mutta itse hän änkesi paalupaikalle, vaikka luottamus ja kyvykkyys ei sinne riitä. Vaalin huono tulos oli epäluottamuslause hänelle.

      Kaupungit elävät kilpailutilanteessa. Se olisi hyvä ymmärtää. Hanko kilpailee asukkaista Raaseporin ja monen muun kaupungin kanssa. Miksi muuttaa Hankoon? Väkipako kertoo, että vaihtoehtoiset asuinpaikat voittavat yksittäisiä kisoja, joissa yksilö tekee vapaan valinnan. Mäntäsälään rakennetetaan vihdoinkin uimahalli. Niin juuri päättivät. Se lisää perheiden ja ikäihmisten mielessä kaupungin vetovoimaa asuinpaikkana. Mäntsälä on monelle hyvä valinta.

      Hangon kaupungilla on petraamista oman talouden kanssa, asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämisessä ja yrityspolitiikassa. Hanko on saanut ainakin jo kymmenen vuoden ajan yrittäjiltä huonon arvosanan yritysmyönteisyydestä, kouluasteikolla 4-10, jotain 5 tai 6. Kysymys ei ole siitä, että Tehtaanniemen poikkeuslupa evättiin. Hotellin puute ja satamatouhotus näkyvät. Miksi SSAB valitsi Hämeenlinnan Hangon sijaan? Sitäkin voi miettiä. Datakeskuksien ykkösasia on sähkön hinta. Datakeskuksia on turha odottaa niemelle ennenkuin Carunan sikahinnat saadaan kuriin. Caruna veloittaa ylihintaa ja peittää voiton tulonsiirroilla emoyhtiöön. Eikä virkamiehet saa firmaa kuriin vaikka kysymyksessä on ilmiselvä veronkierto.

      Pitää tuottaa voittoa. Voitollinen tulos kertoo toiminnan laadusta. Sitä ovat myös lainan määrä ja kunnallisveroprosentti. Väestön muuttosuuntaa kertoo paikkakunnan kilpailukyvystä asukasmarkkinoilla. Eikö olisi jo aika tehdä asukaskysely? Tuskin, kun tulokset pelottavat poliitikkoja. Johtavien änkyröiden asenne on sellainen, että tulokseksi tulee kuitenkin vain "vääriä" asioita. Fakta on kuitenkin, että asiakas on tärkein ja kaupungin tärkein asiakas on asukas. Kaupunki on sen asukkaat. Ilman asukkaita kaupunki ei ole kaupunki.

      • Pörssiguru

        Kaupungin tehtävä ei todellakaan ole tuottaa voittoa! Tulojen tulisi kattaa menot, ja jos jää yli maksetaan velkoja pois. Kun velat on maksettu niin keksitään lisää menoja hyödyttämään kuntalaisia.

        Liike-elämässä voitto maksetaan osinkona osakkaille.

      • ekholmpelastaa
        Pörssiguru kirjoitti:

        Kaupungin tehtävä ei todellakaan ole tuottaa voittoa! Tulojen tulisi kattaa menot, ja jos jää yli maksetaan velkoja pois. Kun velat on maksettu niin keksitään lisää menoja hyödyttämään kuntalaisia.

        Liike-elämässä voitto maksetaan osinkona osakkaille.

        Kaupunki on tuottanut pahasti tappiota, kun velkaa on 63 miljoonaa, veroäyri tapissa 21,75 ja peruspalveluja puuttuu. Siis menoja hyödyntämään kuntalaisia on ollut aivan liian vähän, minkä takia väki ja samalla verotulot vähenevät, täällä käydään töissä, mutta täällä ei haluta asua. Vastikään näillä saiteilla lapsiperhe kertoi muuttavansa Raaseporiin. Ei kehumista.

      • Ota_selvää
        ekholmpelastaa kirjoitti:

        Kaupunki on tuottanut pahasti tappiota, kun velkaa on 63 miljoonaa, veroäyri tapissa 21,75 ja peruspalveluja puuttuu. Siis menoja hyödyntämään kuntalaisia on ollut aivan liian vähän, minkä takia väki ja samalla verotulot vähenevät, täällä käydään töissä, mutta täällä ei haluta asua. Vastikään näillä saiteilla lapsiperhe kertoi muuttavansa Raaseporiin. Ei kehumista.

        Sitä velkaa on jouduttu ottamaan että selvittäisiin lakisääteisistä velvollisuuksista!

        Kuntataloudessa ei puhuta voitosta ja tappiosta vaan yli- ja alijäämäisyydestä. Tulojen pitäisi riittää vähintään lakisääteisiin menoihin, mitään tarvetta tuottaa voittoa ei ole.
        Kun tulot ja menot ovat tasapainossa on kaikki hyvin, ja jos tuloja on enemmän kuin menoja voidaan ylijäämää satsata vaikkapa kuntalaisten hyvinvointiin.

        ”Hangon kaupungissa on tehty vuodesta 2010 lähtien toimenpideohjelmia talouden tasapainottamiseksi ja kertyneiden alijäämien kattamiseksi. Sataman yhtiöittämisen tuomalla kertaluontoisella tulolla saatiin kertyneet alijäämät katettua vuoden 2013 lopussa. Vuosien 2014 ja 2015 tulokset olivat alijäämäisiä. Kaupungin tulostaso on vuodesta 2016 lähtien kääntynyt ylijäämäiseksi. Toimenpideohjelman laatimista seuraaville vuosille ei enää katsota tarpeelliseksi. Talouden vahvistamista on kuitenkin edelleen jatkettava.”

        https://www.hanko.fi/files/8570/talousarvio2018-2020.pdf

      • selittelyeiauta

        Pitää syntyä yijäämää, että velat voi maksaa pois ja tarjota kuntalaisille palveluita. Mieluummin lainaa 20 miljoonaa kuin 63 miljoonaa.

        Mitä järkeä on hälvätä yli miljoona euroa joka vuosi rahoittajille korkoihin? Ajattele vähän, jos olisi joka vuosi yli miljoona euroa rahaa käytettäväksi hankolaisten hyvinvointiin, kun ei tarvitse maksaa lainan korkoja. Kirjoituksia on ja puheita, mutta teot ratkaisevat. Vuodelta 2018 syntyi alijämää. Se on fakta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe