Vuonna 2015 erehdyin viemään auton K1 asemalle katsastukseen. Ei meinannut löytyä millään vikoja. Kaksi katsastajaa yhdessä pyöritteli, käänteli, nosteli yms. temppuja teki toisen etupyörän liepeillä. Kertoivat, että täällä on joku vika, varmasti on joku vika. Mutta me ei nyt löydetä sitä vikaa. Sitten varmaan "kostoksi" pisti määräyksen, että tuulilasi on vaihdettava. Oli siinä oikeassa etuyläkulmassa kiveniskemä ja pieni halkeama. Mutta ei määrännyt uusintakatsastusta. Enpä vaihtanut. Sitten auto on katsastettu 3 kertaa, kolme eri katsastajaa, eri asematkin. Kertaakaan ei ole kukaan tuulilasin säröstä mitään sanonut. Ei edes tänä syksynä, vaikka Trafi niitä tuulilasijuttuja kiristi huomattavasti. Eikä sitä etupään vikaakaan ole korjattu, eikä kukaan katsastaja ole siitä mitään sanonut. Autolla ajetaan vuosittain n. 20 000km. Että sellaista on K1-laatu. Minä ainkaan en sitä tarvitse. Ehkä sitä tarvistevat vain lähialueen autokorjaamot?
Vastaukset 3
- Käyttäjätunnusonkäytöss
Taitaa vieläkin harmittaa kun kolmen vuoden jälkeen päätit asiasta kirjoittaa.
- xyzxyzyy
Toi kirjotushan vaan todistaa sen että tosi heikkoo on ollu K1 aseman katsastajien osaaminen.
- 15v.autoillut
Katsastus. Mikä on katsastus? En ole sellaiseen vielä törmännyt. Kertokaa tietämättömälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728