Miksi pitää tunkeutua toisten reviireille?

Intian valtamereltä ”löytyi” – tiedetty jo aiemmin – uutisointiin sensaatio. Amerikkalainen uskova halusi viedä muun muassa Jumalan sanaa eteenpäin. Vastauksena tuli nuolisade, joka tappoi ”lähetyssaarnaajan”. Aiemminkin lähetystehtävissä olevia on karkotettu, tapettu ja muutoin häädetty pois reviireiltä, joita on puolustettu evoluution [a] omien ohjeiden mukaisesti.

Sentineleillä asuu lännenmiehen ilmaisuna ”erakoituneina kivikaudelle jämähtäneitä” ihmisryhmiä, kansoja ja sukuyhteisöjä. Lähinnä läntinen uteliaisuus on käsin kosketeltavaa – pitää saada tietää, ja pitää saada tunkeutua muiden ”sisään”, vaikka nämä eivät missään olosuhteissa haluaisi saada ulkoista vaikutetta – vaan elää omillaan, omistaan ja ympäristöstään omaa elämää – muiden sitä häiritsemättä ---


Olemme uteliaita – paras todiste tuosta halusta tietää, valloittaa ja saada resursseja/ varantoja omiin käsiin – oli löytöretkeilijöistä alkanut lähinnä lännenmiehen kolonialismi – ehkä britit edelläkävijöinä – aina brittiläiseen imperiumiin [b] saakka, joka tänään on lähinnä seremoniallisuutta – Iso-Britannian kuningattaren ja Union Jack lipun myötä.

...
Helsingin Sanomat vapautti itsensä kirjoittamaan amerikkalaisnuorukaisen kuolemasta seuraavilla tavoilla 1], 2] ja 3] – julkaisujärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan:

1] ”Tässä on teille kalaa”, sanoi John Allen Chau ja sitten hänet ammuttiin kuoliaaksi nuolilla – päiväkirjat kertovat amerikkalaismiehen pakkomielteestä käännyttää eristäytynyt heimo kristityiksi
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005910145.html -

Ilkka Luoma kommentti 24.11.2018 – 8:42:
Miksi pitää tuputtaa omaa näkemystä, uskontoa, yhteiskuntajärjestystä ja tapaa elää? Voisiko antaa arvon ja kunnioituksen kullekin, varsinkin, kun nämä alkuperäisasukkaat (?) eivät omaansa tyrkytä mihinkään, eivätkä puutu millään tavoin muualle ulkoiseen maailmaan (?) - ainoastaan puolustavat omaa reviiriänsä, noudattaen evoluution luomaa elämän erinomaista vuosimiljoonaista mallia!


2] HS-otsikko: ”Poika otti esiin veitsen ja viestitti, että olisi valmis tappamaan – antropologi tapasi amerikkalaisen surmanneen heimon ja selvisi hengissä: ”He ovat rauhaa rakastavia ihmisiä””
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005912916.html -

Ilkka Luoma kommentti 27.11.2018 – 8:32:
Kyseessä on evoluution vuosimiljoonainen elämän se toinen peruslähtökohta - reviiripuolustus. Se ensimmäinen on evoluution "hengissä pitäminen" eli lisääntyminen. Reviiripuolustus vallitsee kaikkialla, suppeimmillaan yksilössä ja ihmisestä katsoen laajimmillaan maapallon mittaisena, jos vihamieliset marssilaiset sattuisivat hyökkäämään. Tuohon väliin sattuu sitten perhe-, suku-, maakunta-, valtio-, kieli-, kulttuuri- yms. -reviirit. Me puolustamme ja valtaamme reviirejä. Valtauksen esimerkkinä eurooppalainen kolonialismi.


3] HS-otsikko: ”Eristäytyneen heimon nuolille on hyvä syy historiassa: Saariston alkuasukas pakotettiin eliitin ihmeteltäväksi, ja seuraukset olivat tuhoisat”
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005913875.html -

Ilkka Luoma kommentti 28.11.2018 – 5:51:
Katso kohta 2] – toisto sieltä.


Reviiripuolustus on evoluution lahja ylläpitämään elinmahdollisuuksia luoduille lajeille
~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/40634-puhumme-maahanmuutosta-vaikka-todellisuudessa-kysymys-on-reviirien-hallinnasta -

Ote: ” … Eläinkunnassa on miljoonia vuosia vaikuttaneet muuttumattomat reviirit. Reviireillä turvataan suvun jatkamista, hallitsemista ja riittävästi niukan toimeentulon hankkimista. Rajat aitaavat reviirin lajikohtaisesti ruoan hankinta-alueeksi kuin geenistöllisen jatkumon turvaksi. Raja on este vieraan vaikutteen uhalle aina joltakin vallatulle alueelle, jolla halutaan ylläpitää sille jyvitettyä valta- ja hallintajärjestelmää.

Välttääkseen yksipuolista geeniperimää, eläinkunnassa aika-ajoin käydään taistelu vallasta ja suvunjatkamisen oikeutuksesta. Vahvempi voittaa ja jatkaa perintökaarensa ominaisuuksia päämääränä puhdas itsekkyys oman vahvuuden jatkamiseksi. Eläinkunnassa harvoin reviirit sekoittuvat samalla lajilla - sotakin syttyy vain rajoilla tai sen ylityksestä. Raja on periaatteessa rauhan takaaja ja turva omien geenien lisääntymiselle.

Rajat takasivat reviireinä erilaisuuden ja monet tavat, jotka värittävät ihmiskunnan alueellisia eroja niin tapoina, uskontoina kuin yhteiskuntamalleina. Kansakuntien monimuotoisuus on perua reviireistä ja rajoista … ”


Entä nyt, kun jälleen reviiripuolustus on yltänyt median uutisotsikoihin?

Viesti on kirkas – opetellaan puuttumattomuutta. Jätetään sellaiset rauhaan, jotka eivät meitä uteliaita halua. Annetaan heidän sellaisten olla omillaan, jotka saattavat olla täysin tyytyväisiä omaansa ja luomaansa yhteisöllisyysjärjestykseen.

.
Jatkuu

13

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uudenpuolueenperustan

      Perustan puolueen Suomi Pohjois-sentileksi" torjutaan nuolipyssyillä kaikki ulkomaalaiset. Varmaan saan lauran, Ollin (lähettäköön turvis-vaimonsa pois). Sebastianin, Terhin , Rikun, yms. Kansallismielisiä heti mukaan. Aloitan korttien keräämisen.

    • [2

      Kunnioitetaan toisten erilaisuutta ja arvostetaan eroavuutta ja ollaan puuttumatta sellaiseen, mikä ei meille kuulu – tämä maailma ei ole vain lännenmiehen maailma, joka edustaa yhteiskuntamallillaan vain noin 20 prosenttia maapallon ihmispopulaatiosta …


      EKSTRA
      ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/04/reviiritaistelu-ei-ole-rasismia.html -

      ...
      Viitteet:
      [a ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2012/01/evoluutio-on-kaikkialla.html -
      [b Kansainyhteisö ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainyhteisö -






      DOC alkuasukas_28112018.docx – OpenOffice Writer
      PVM 28112018A

      583_5482 – 10:22_12:15 AA05

      .
      The END

    • DarwinHarha

      Miksi meille tuputetaan joka paikassa muka "tieteelllistä" evoluutiouskoa, vaikka todisteet nimenomaan viittaavat luomiseen ja siis suunnitteluun? Evoluutiomyytti on järjen vastainen, ateistinen uskomusjärjestelmä. Ihminen on sen mukaan pelkkä elukka vailla merkitystä.

      https://www.icr.org/homepage/
      https://store.icr.org/

      • IIIIIIIIIIII

        Luoman sepustuksen "evoluutio" on joku Luoman oma teoria, josta hän käyttää evoluutio nimeä täysin virheellisesti.
        Ole siis rauhassa.


      • dfgsfdg

        Krrationistisekoilulle on omakin palstansa. Tämä se ei ole. Mitään "evoluutiouskoa" ei ole olemassakaan muualla kuin lahkolaiskreationistien typerissä mielikuvituksissa.


      • Anonyymi

        "Maailman jokaisella ihmisellä tulisi olla juuri se oikea Isänmaa, jossa hänen tulisi tulla toimeen omalla äidinkielellä"

        -Ilkka Luoma lainaus


    • luojanIuoma

      Aloittaja bannattiin Uuden Suomen puheenvuorosta, siksi propagandaoksennukset ovatkin täällä.

    • Putin.valloittaa

      Venäläiset ainakin tunkeutuivat Ukrainaan ja Georgiaan.

    • Anonyymi

      Ruotsista tuotettiin Suomeen vuonna 2015 noin 25 000 pakolaista ja Raja-Joosepin kautta Venäjältä noin 2 500 - kumpi oli tuomittavampaa?

    • Anonyymi

      Postinumero unohtui?
      Mikä se on? 😂

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      135
      3786
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2464
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2108
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1081
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1041
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      925
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      886
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      865
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      800
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      782
    Aihe