Raamatussa ei perusteita rappeutumisfantasialle

Kreationistien keskuudessa on yleistä mielikuvitukselliset fantasiat eliöstön rappeutumisesta. Tälle ei ole mitään perusteita Raamatussa. Seuraavassa muutamia rappeutumisfantasian vastaisia perusteita.

1. Jahve kirosi maan, ei luomakuntaa. Maallahan ei ole genomia lainkaan, mikä voisi rappeutua. Maan kirous tarkoitti rikkaruohoja, jotka vaikeuttavat maanviljelyä.

17 Ja miehelle hän sanoi: Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.
Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät.

2. Jahve poisti maan kirouksen vedenpaisumusmyytissä. Jäljellä ei ole mitään yleismaailmallista kirousta.

21 Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: »Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.

3. Jahvemyytit eivät kuulu lainkaan Genesikseen. Tämän Jahve on itsekin todennut. Kokeilkaa lukea Genesis niin, että hyppäätte 1. luvusta suoraan 5. lukuun. Tarina on paljon loogisempi. Lisänäyttönä on se, ettei missään muualla VT:ssa mainita sanakaan Eevasta, Kainista ja Aabelista. Jahvistinen hedelmämyytti on jälkeenpäin lisätty Genesikseen.

2 Jumala sanoi Moosekselle: »Minä olen Jahve, Herra. 3 Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan nimisenä, mutta nimeäni Jahve minä en heille ilmoittanut.

4. Hedelmämyytti on Jahvistien propagandaa, jolla tuomitaan Aseran palvominen. Se ei kuulu lainkaan Genesikseen. Aseran symboleita olivat mm. pyhät puut ja käärmeet. Pystyyn kohottautunut käärme on ikiaikainen hyvä symboli. Vaakatasossa oleva käärme on kaaoksen ja pahan symboli. Jahve polkee hedelmämyytissä käärmeen vaakatasoon maan tomuun.

Käärmeen hyvyys tulee myöhemmin esille Raamatussa. Pronssikäärme pelasti israelilaiset erämaaseikkailussa. Jeesus vertasi omaa ristinkuolemaa ja ylösnousemusta erämaan pystyyn nostettuun pelastavaan käärmeeseen. Onhan käärme ollut ikiaikainen uudestisyntymisen, parantamisen ja ikuisen elämän vertauskuva. Siksi käärme on vieläkin lääketieteen symbolissa, Asklepioksen sauvassa.

50

956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä linkissä on hyvin perusteltu näkemys siitä, että Paratiisi- ja hedelmänsyöntimyytti on jahvistisen kirjoittajan antikanaanilaista ja heidän Ashera -jumalattaren tuomitsevaa propagandaa.

      Asheraa muuten palvottiin aikanaan Jahven rinnalla hänen puolisonaan. Tämä tulee pitävästi todistettua arkeologisilla artefakteilla mm. Kuntillet Ajrudin ruukunpalaseen on piirretty Jahve ja Asera sekä mainittu ’Jahve ja hänen Asera’.

      https://www.google.fi/amp/s/mythologymatters.wordpress.com/2014/10/06/yahwehs-divorce-from-the-goddess-asherah-in-the-garden-of-eden/amp/

      • entinenevlutti

        Heheheh, ainahan niitä sellaisia pakanoita on ollut jotka sotkevat Raamatun uskontoon sontaa ja muita uskomuksia kuten sen että evoluutiouskomus on muka sopusoinnussa Raamatun kanssa ja että homous on luonnollista jne.
        Siksi noita lahkoja on niin monia kun jokainen tuputtaa omia mieltymyksiään uskonnokseen. Ei kai meillä muuten olisi noita transupastorreita juuri nyt, sillä ennen niiitä ei sallittu kirkossamme eikä myöskään avoliittoja eikä huoripukkipiispoja eikä paljon mitään muutakaan mitä nyt näemme ennen niin rakkaassa kirkossamme.

    • Loogista

      Hehehe! Löytyisikö tähän jonkun loooooogisesti ajattelevan kretun vastakommentti? ROT:lta vedettiin nyt matto jaloista?

    • Gomorro

      Entä Sodoma…………..

      • Mooseskehiinjapian

        Mikä Sodoma? Tarkoititko kehä kolmosen etelänpuoleista aluetta?

    • Raamattutoteutuu

      Paratiisin käärme oli Saatana, joka oli mennyt sisään käärmeen ruumiiseen ja puhui sen suun läpi.

      Saatana vihasi Jumalaa ja halusi pilata sen mitä Jumala oli tekemässä: viekoittelemalla ihmisen syntiin.

      • Raamattu_ei_toteudu

        Paratiisin käärme ei ollut Saatana. Tämä kyllä ilmenee Raamatusta. Joo joo, tiedän kyllä ne kaikki "se vanha käärme" -selitykset. Ilmestyskirjassa puhutaan kyllä "siitä vanhasta käärmeestä", mutta kun tähän mainintaan viitataan, unohdetaan, että sillä oli seitsemän päätä. Luulisi, että tuo seikka olisi mainittu paratiisin käärmeestä, mikäli sillä olisi 7 päätä ollut.

      • Eimeollaapinoita
        Raamattu_ei_toteudu kirjoitti:

        Paratiisin käärme ei ollut Saatana. Tämä kyllä ilmenee Raamatusta. Joo joo, tiedän kyllä ne kaikki "se vanha käärme" -selitykset. Ilmestyskirjassa puhutaan kyllä "siitä vanhasta käärmeestä", mutta kun tähän mainintaan viitataan, unohdetaan, että sillä oli seitsemän päätä. Luulisi, että tuo seikka olisi mainittu paratiisin käärmeestä, mikäli sillä olisi 7 päätä ollut.

        Eiköhän tuolla vanhalla käärmesaatanalla ollut ihan tarpeeksi päitä huijaamaan herkkäuskoisia evokeiksi, avokeiksi, ja homokeiksi, ja transupapeiksi jne, vai mitä?

    • 12____13

      Rappeutuminen on seurausta Jumalan hylkäämisestä.

      • perisynti

        Niiinpä, Aatamilla oli edessään ikuinen elämä jonka hän olisi saanut jos olisi ollut ihmisiksi ja olisi saanut syödä siitä toisesta puusta, siis elämän puusta ja tyyppi eläisi tänäänkin, vaan kun söi väärästä puusta niin alkoi rappeutua ja lopulta kuoli ja tietenkin hänen jälkeläisensä perivät tuon rappeutumistaipumuksen.
        Tämän kaiken kertoo puolueettomasti Raamatun Iso Tietosanakirja.

    • Rappeutuminen perustuu objektiivisiin tieteellisiin havaintoihin luonnossa.
      Lisäksi idea täysin langenneesta luomakunnasta joka menee koko ajan vain huonompaan suuntaan, sopii tähän havaittuun rappeutumiseen.

      Ei täällä mikään tule paremmaksi. Aika rappeuttaa ja huonontaa kaiken: Minun autoni ei tule vuosi vuodelta paremmaksi ja uudemman näköiseksi, vaan ruoste lisääntyy ja aina saa tehdä enemmän huoltoja.

      Järkikin sanoo että rappeutuminen on totta. Aika ei hio mitään paremmaksi.

      • ”Aika ei hio mitään paremmaksi.”

        No ainakin näitä aika ja ihminen on hionut paremmaksi. Tässä ihminen ja evoluutio voittaa luojan 100-0.

        https://www.google.fi/amp/s/www.littlethings.com/agriculture-changed-fruits-vegetables/amp/

        Tässä vielä varmuuden vuoksi kreationistin todistus asiasta. Pastori Ray Comfort todistaa väkevästi, kuinka nerokkaasti banaani on jalostettu. Luojalla ei ole mitään tekemistä tuossa vaan se on ihmisen, evoluution ja ajan tulos.

        https://m.youtube.com/watch?v=BXLqDGL1FSg

      • ”Minun autoni ei tule vuosi vuodelta paremmaksi ja uudemman näköiseksi, vaan ruoste lisääntyy ja aina saa tehdä enemmän huoltoja.”

        Juu, ei kypsä banaanikaan parane enää vaan se mätänee. Autosi on kuitenkin huomattavasti kehittyneempi kuin esimerkiksi T-mallin Ford. Samoin jalostettu banaani on ihmisen ruokana huomattavasti parempi kuin villi banaani.

      • A.Teisti

        Kreationistien olematon logiikka... :)

        Rappeutuminen koskee yksilöitä, ei lajia. Ihminenkin rappeutuu vanhetessaan (kremppaa tulee vanhana), mutta melkein aina syntynyt lapsi on täydellinen.

      • A.Teisti kirjoitti:

        Kreationistien olematon logiikka... :)

        Rappeutuminen koskee yksilöitä, ei lajia. Ihminenkin rappeutuu vanhetessaan (kremppaa tulee vanhana), mutta melkein aina syntynyt lapsi on täydellinen.

        "Ihminenkin rappeutuu vanhetessaan (kremppaa tulee vanhana), mutta melkein aina syntynyt lapsi on täydellinen."

        Kreationstien yksinkertaisuuden merkki on, että he pitävät ikuista elämää suljetussa systeemissä (jossa resursseja on rajallisesti) jotenkin hyvänä asiana. Ei minkään sortin ymmärrystä sille, millainen katastrofi siitä seuraisi jos vanhuuteen ja sairauksiin kuoleminen lakkaisi.

        Tämän planeetan kaikki ekosysteemit perustuvat sille että aine kiertää ja elämä jatkuu. Vanhemmat yksilöt antavat tilaa nuoremmille, jolloin resurssit riittävät. Yksinkertainen asia, mutta silti liian vaikea fundamentalistisimpien kretujen ymmärrettäväksi.

      • Aadami söi hedelmää, ja siksi asdfmanin auto ruostuu. Voi voi...

      • Munuaistutkija kirjoitti:

        ”Aika ei hio mitään paremmaksi.”

        No ainakin näitä aika ja ihminen on hionut paremmaksi. Tässä ihminen ja evoluutio voittaa luojan 100-0.

        https://www.google.fi/amp/s/www.littlethings.com/agriculture-changed-fruits-vegetables/amp/

        Tässä vielä varmuuden vuoksi kreationistin todistus asiasta. Pastori Ray Comfort todistaa väkevästi, kuinka nerokkaasti banaani on jalostettu. Luojalla ei ole mitään tekemistä tuossa vaan se on ihmisen, evoluution ja ajan tulos.

        https://m.youtube.com/watch?v=BXLqDGL1FSg

        No mistäs se tuli sinulle munuaistutkija se kasvi, josta banaani jalostettiin käyttäen hyväksi biologian lainalaisuuksia?
        Ja mistäs tuli ihmiselle älli, että hän pystyi jalostamaan banaanin käyttäen näitä biologian lainalaisuuksia hyväksi?

        Nii-in mistä tulee ihmiselle järki, että sitä hyväksi käyttäen on päästy jopa toiselle taivaankappaleelle kuuhun?

        Itsestäänkö ihmiselle tuli ylivertaiset aivot ja älykkyys verrattuna eläimiin?

        Niin, tulivatko ne itsestään?

      • umper

        Kerropa jotain niistä objektiivisista tieteellisista havainnoista? Ja ei, vastaukseksi ei kelpaa kaikki tätä nykyä sukupuuttoon muista syistä kuolevat eliöt.

      • umper
        umper kirjoitti:

        Kerropa jotain niistä objektiivisista tieteellisista havainnoista? Ja ei, vastaukseksi ei kelpaa kaikki tätä nykyä sukupuuttoon muista syistä kuolevat eliöt.

        Kysymykseni siis asdfmanille tähän
        "Rappeutuminen perustuu objektiivisiin tieteellisiin havaintoihin luonnossa.
        Lisäksi idea täysin langenneesta luomakunnasta joka menee koko ajan vain huonompaan suuntaan, sopii tähän havaittuun rappeutumiseen."

        Tuo on suoraan sanottuna kehäpäätelmä.

      • Onnoievottyhmiä
        Munuaistutkija kirjoitti:

        ”Aika ei hio mitään paremmaksi.”

        No ainakin näitä aika ja ihminen on hionut paremmaksi. Tässä ihminen ja evoluutio voittaa luojan 100-0.

        https://www.google.fi/amp/s/www.littlethings.com/agriculture-changed-fruits-vegetables/amp/

        Tässä vielä varmuuden vuoksi kreationistin todistus asiasta. Pastori Ray Comfort todistaa väkevästi, kuinka nerokkaasti banaani on jalostettu. Luojalla ei ole mitään tekemistä tuossa vaan se on ihmisen, evoluution ja ajan tulos.

        https://m.youtube.com/watch?v=BXLqDGL1FSg

        Evot itsekin vanhenee ja rappeutuu ja lopulta kuolee sukupuolitauteihinsa tai maksakirroosiin mutta eivät silti ole huomaavinaan että rappeutumistahan tuo on.
        Mistäköhän se johtuu että kristilliyyttä noudattavat elävät melkein kymmen vuotta vanhemmiksi kuin perusevokkiateistidokut?

    • Raamattutoteutuu

      Aadam, Eeva, Kain ja Abel mainitaan Uudessa Testamentissa, ja UT on aivan yhtä tärkeä kuin VT, koska Uudessa testamentissa toteutuu kaikki se mihin VT:n tapahtumat tähtäsivät.

      Ilman Uutta testamenttia Raamattu tuntuu puolikkaalta, koska tarvitaan UT, jossa kirjoitukset, ennustukset ja lupaukset toteutuvat.

    • Luulen, että pohjalla on se (ehkä tiedostamaton mutta ainakin tahallaan viljelty) kuva, että luonnossa ei ns tapahdu mitään...Eläimet, kasvit ja ympäristö ovat sulassa sovussa kunnes se pahainen rappeutuma iskee.

      Tosiasiassa - tämän voi havaita vaikka katsomalla yksi ainoa luontodokkari - luonnossa on jatkuva olemassaolon taistelu, pedot syövät saaliseläimiä, saaliseläimet toisia, ravintoa on riittävästi niin kauan kuin tämä tasapaino säilyy mutta ei liikaa..Luonnossa tapahtuva elämän ja tuhon herkkä balanssi on ihan nähtävillä. Siitä on pakko seurata, että toiset pärjäävät, lajienkin sisällä, paremmin kuin toiset, (suuri) osa lajista tuhoutuu aina sukupolvien vaihtuessa, koska muuten yksi laji lisääntyisi täysin kontrolloimatta ja niin ei (kuten voimme HAVAITA) käy.
      Tällä tavoin luonnonvalinta eli yksinkertaisesti se, että ne jotka eivät ehdi lisääntyä tai eivät pysty hoivaaamaan jälkeläisiään - karsiutuvat. Mistä seuraa, että seuraava sukupolvi on aina aavistuksen paremmin sopeutunut, ei rappeutuneempi. Mutta voihan sitä rappeutumista hokea maailman tappiin, mikäs siinä.
      Onko teillä joku matemaattinen kaava (kun nt olette niin valistuneita ja luonnontiteellisiä), kuinka kauan tämä rappeutuminen vie, ennen kuin kaikki lajit kuolevat sukupuuttoon?

    • Nuoren Maan kreationistien "oppi" perustuu enää löyhästi Raamattuun. He saarnaavat totena asioita, joille ei Raamatusta löydy mitään tukea, eikä sen enempää tieteestäkään:
      - Nooan tulvan synnyttämä fossiiliaineisto.
      - Mantereiden muodostuminen 4500 vuotta sitten.
      - Genomin rappeutuminen.
      - Informaation lisääntymättömyys genomissa.
      - Uusia rakenteita ei voi syntyä.
      - Toisistaan riippumattomien ajoitusmenetelmien systemattinen ja yhtä suuri virheellisyys milloin mistäkin syystä.
      - Entropia ei muka mahdollista monimutkaistumista.
      - BB teorian mahdottomuus.
      - Kaukaisten galaksien valo luotu valmiina 6000 vuotta sitten.
      Listaa saa vapaasti jatkaa.

      Kuten tuoreessa tohtoriväitöksessä todettiin, nuoren Maan kreationismista saattaa olla tulossa kristinuskosta irtautunut uusi uskontokunta. Sellaiseltahan juttu jo useiden kohdalla näyttää. Kyseisessä uskonnossa Saatanan ilmentyminen maailmassa näyttäytyy tieteenä.

      • Epiphaniuseikirj

        Tieteellä tuntuu olevan nykyään uusi pahempi vastustaja, kuin menneen talven YEC-porukka.

        Nimittäin yliopistoissa jo vuosikymmeniä alaa vallanneet SJW (social justice warriors) porukka.

        Tätä mieltä on esimerkiksi evoluutiobiologi Brett Weinstein jota seuraan twitterissä.
        SJW porukkaa ei kiinnosta tieteelliset faktat silloin kun se on ristiriidassa heidän mutunsa kanssa.

        Pahemman vastustajan heistä tekee se, että yliopistot ovat niin SJW:n läpäisemiä, että professorit jotka ottavat kielteisesti kantaa SJW:lle tärkeisiin asioihin tieteellisillä faktoilla, on vaarassa saada potkut ja heidät halutaan hiljentää.

        Joitakin esimerkkitapauksia on ilmeisesti jo ollut.

      • Kaaos24
        Epiphaniuseikirj kirjoitti:

        Tämä Weinsteinin potkujuttu johtui kuitenkin siitä, että yliopistossa, jossa hän opetti, oli perinteisesti vietetty jotain mustien osallistumattomuuspäivää vastalauseeksi rasismille. Nyt sitten oli ehdotettu, että eräänä sellaisena päivänä valkoiset jäisivät mielenosoituksellisesti pois opetuksesta. Ja kyse ei ole siis ollut vastalauseesta edellä mainitulle mustien päivälle, vaan vaan ideasta vaihtaa rooleja niin, että tällä kertaa valkoiset jäisivät pois. Weinstein oli kritisoinut tätä, ettei tuossa jutussa ole mitään järkeä, että erotellaan ketkä jäävä pois tuommoisen teeman mukaan, ja yliopiston SJW-joukot ottivat opiston haltuunsa ja huusivat Weinsteinin ulos sieltä, käytännössä. "Vasemmistolainen" Weinstein kyllä erosi ihan itse, mutta on mm. Joe Rogan Showssa kertonut kokemuksensa perusteella siitä kuinka vasemmisto syö itseään. Itsekin vasemmistolaisena ainakin progressiivisuuden ja mahdollisuuksien tasa-arvon kannattajana ihmettelen, että mitä tuo jenkkiyliopistojen SJW-räyhä oikein on.

      • Epiphaniuseikirj
        Kaaos24 kirjoitti:

        Tässä lisää aiheesta kiinnostuneille:

        https://quillette.com/2018/11/30/the-new-evolution-deniers/

    • En yleensä vastaa pilkkaajille ja Raamatun sanan väärentäjille, mutta koulutetaanpa tätä ateistia:

      Syntiinlankemus aiheutti ensimmäisen kirouksen ihmisen ja koko maan ylle. Jumala oli varoittanut Aadamia, että jos hän syö hyvän ja pahan tiedon puusta, tulee hän kuolemaan:

      1. Moos. 1:17 "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."

      Ja koska koko luomakunta oli uskottu Aadamin haltuun, seurasi tuo kuolema myös koko luomakuntaa. Tästä on paljon Paavalin opetuksia.

      Kuolema johtuu yksilön genomin rappeutumisesta, jonka aikaansaa epigeneettiset tekijät. Epigeneettinen säätely ja sen virheet aiheuttavat geneettisiä virheitä. Virheellinen DNA varastoidaan heterokromatiiniin, kromosomien päissä oleviin telomeereihin. Kun solu ei kykene enää valmistamaan elintärkeitä RNA-molekyylejä tai kun solujen kyky uusiutua lakkaa, ei uusia soluja enää synny ja i hminen kuolee.

      Synnin palkka (seuraus) on kuolema, kertoo Raamattu. Olemme kaikki ensimmäisen kirouksen alaisia Aadamin tottelemattomuuden vuoksi. Mutta tiedämme itsekin olevamme syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla. Tiedämme, ettemme ole sen parempia kuin Aadam.

      Vedenpaisumus oli toinen Jumalan kirous, joka johtui siitä, että maa oli tullut täyteen pahuutta. Jumala päätti tuhota luomakuntansa pahuuden tähden.

      • Eikö jumalasi ennaltanähnyt, että hän tulee katumaan vedenpaisumusta, joten se olikin turha?

      • Paljon hirvittävämpi rangaistus luomakunnalle olisi jos kuolemaa ei olisi. Mistään mitään ymmärtämättömät kreationisti-idiootit jatkaisivat lisääntymistään kuin kanit, ja kohta olisi joka niemi ja notko kirjaimellisesti täynnä ihmisiä (on melekeimpä jo nyt, vaikka mielikuvitusolennon "rangaistukseksi" väitetty kuolema yrittää jarruttaa väestönkasvua). Siinä sitten tapeltaisiin verissä päin elintilasta ja yritettäisiin hävittää vastustajia, mutta milläs pirulla tapat kanssakreationistin, kun joku taitaallinen aivokääpiö on päättänyt tehdä tästä kuolemattoman.

        Sinä et Tomi kykene kouluttamaan yhtään aikuista missään asiassa. Pysy lestissäsi, ja opeta alakoululaisille alkeellista matematiikkaa ja äidinkielen perusteita. Siihen sinä juuri ja juuri saatat välttävästi kyetä.

      • Luucifer

        Sinä et ole koskaan "kouluttanut" tällä palstalla ketään.
        Olet valehteleva, fundamentalistinen plagioija, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa opettajan virkaan lasten ja nuorten lähettyville.

      • Tomi, Raamatun mukaan...

        "21 Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: »Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein."

        ....Jumala lupasi olla hävittämättä kaikkea elämää vedenpaisumuksen jälkeen. Sinä kuitenkin väität että Jumala hävittä kaiken elämän (kaikki eliölajit ihminen mukaan lukien) geneettisellä rappeutumisella. Kumpi siis valehtelee, sinä vai Jumala?

      • bg-ope kirjoitti:

        Tomi, Raamatun mukaan...

        //Jumala lupasi olla hävittämättä kaikkea elämää vedenpaisumuksen jälkeen.//

        Ei Jumala elämää hävitä, vaan ihmisen synti eli ihmisen väärät valinnat. Yhden ihmisen (josta kaikki polveudumme) vuoksi koko ihmiskunta kärsii kuolemasta ja siihen liittyvästä rappeutumisesta, mutta yhden Ihmisen ristinkuoleman ansiosta koko ihmiskunta voi uskon kautta pelastua. Valitse siis viisaasti.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        "21 Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: »Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein." "

        Etkö sinä Tomi osaa lukea? Jumala kertoo tuossa että "vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, en enää hävitä kaikkea elävää"

        Väität SILTI, vähä-älyinen valehtelija, että kaikki eliölajit tulevat kuolemaan sukupuuttoon rappeutumisen takia ja että se on JUMALAN SUUNNITELMA. Se olisi vastoin Raamatun sanaa.
        Se olisi vastoin Jumalan lupausta. Sinä tulkitset siis jopa Raamattua täysin päin helvettiä.

        Jos Jumala olisi oikeasti olemassa, hänellä saattaisi sinulle, Jumalan pilkkaajalle ja häpäisijälle, painavaa asiaa.

      • ”Ja koska koko luomakunta oli uskottu Aadamin haltuun, seurasi tuo kuolema myös koko luomakuntaa.”

        Jahve teki eläimistä Aadamin kavereita, eikä antanut niitä hänen hallintaan. Sensijaan Elohim antoi ihmiselle luomakunnan vallittavaksi.

        Koita nyt hyvä mies ymmärtää, että tässä on kaksi erillistä luomismyyttiä. Harmittaa, kun joutuu uskovaista kouluttamaan ihan Raamatun perusteissa.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        //Jumala lupasi olla hävittämättä kaikkea elämää vedenpaisumuksen jälkeen.//

        Ei Jumala elämää hävitä, vaan ihmisen synti eli ihmisen väärät valinnat. Yhden ihmisen (josta kaikki polveudumme) vuoksi koko ihmiskunta kärsii kuolemasta ja siihen liittyvästä rappeutumisesta, mutta yhden Ihmisen ristinkuoleman ansiosta koko ihmiskunta voi uskon kautta pelastua. Valitse siis viisaasti.

        Miten tämän uskontokunnan tulkinnat ovat paremmat kuin toisten uskontokuntien?

      • Exevokki
        bg-ope kirjoitti:

        Paljon hirvittävämpi rangaistus luomakunnalle olisi jos kuolemaa ei olisi. Mistään mitään ymmärtämättömät kreationisti-idiootit jatkaisivat lisääntymistään kuin kanit, ja kohta olisi joka niemi ja notko kirjaimellisesti täynnä ihmisiä (on melekeimpä jo nyt, vaikka mielikuvitusolennon "rangaistukseksi" väitetty kuolema yrittää jarruttaa väestönkasvua). Siinä sitten tapeltaisiin verissä päin elintilasta ja yritettäisiin hävittää vastustajia, mutta milläs pirulla tapat kanssakreationistin, kun joku taitaallinen aivokääpiö on päättänyt tehdä tästä kuolemattoman.

        Sinä et Tomi kykene kouluttamaan yhtään aikuista missään asiassa. Pysy lestissäsi, ja opeta alakoululaisille alkeellista matematiikkaa ja äidinkielen perusteita. Siihen sinä juuri ja juuri saatat välttävästi kyetä.

        Tyhmä, sillä jos ihminenkin saa pyydettäessä kupin kahvia tarjoilijalta niin ei se tarkoita sitä että hän saa puolitoista kuppia tai enemmän!!!!
        Raamattu sanoi Aatamille että "lisääntykää ja täyttäkää maa", eli ei käskenyt ylikansoittaa vaan täyttää sopivasti.
        Sitä olen välillä ihmetellyt että ovatko evot oikeasti ihan tyhmiä vai pakottautuvatko he noin tyhmiksi jonkun idolinsa käskystä?
        Kari EWnkvitsi se räjäyttää kosmoksen tyhjästä ja evot uskoo vaikka jokainen tietenkin tietää sen ettei tyhjästä ilmaannu yhtään mitään, mutta evojen on vain pakottauduttava uskomaan tyhjän räjähtämiseen, hehehe!
        Eli kun trendi evojen keskuudessa on nyt se että anbus on sukupuoielin vastoin kaikkia anatomian oppikirjoja joiden mielestä se on todistetusti ja havainnoidusti ulostusaukko niin silti noiden evoparkojen on vain väkisin uskoteltava itselleen että on se anus sukupuolielin. Säälittävää sakkia, siis älyllisesti säälittävää.

      • Exevokki kirjoitti:

        "Raamattu sanoi Aatamille että "lisääntykää ja täyttäkää maa", eli ei käskenyt ylikansoittaa vaan täyttää sopivasti."

        Eli lopettaa lisääntyminen sitten kun maa on täysi? Sitähän se kuolemattomuuden kanssa eläminen käytännössä tarkoittaisi. Yhdistetään tuo lahkokaisoppeihin, joiden mukaan ehkäisy on saatanasta, ja saadaan lopputuloksena ylikansoitettu, ympäristöltään tuhottu planeetta.

        Otapa Jyrbä katsetta hieman kauemmas sieltä Keravalta, ja huomaa että reaalimaailmassa nimenomaan hihhulit ovat niitä jotka edelleen lisääntyvät lähes ilman rajoitteita, sekulaarien ihmisten tyyttyessä vähempään lapsimäärään.

        Uskonnollisuus kulkee käsi kädessä laaja-alaisen ymmärtämättömyyden kanssa. Sinä Anus-Jyrbä olet mainio esimerkki tästä.

    • Gustaf

      "Syntiinlankemus aiheutti ensimmäisen kirouksen ihmisen ja koko maan ylle. Jumala oli varoittanut Aadamia, että jos hän syö hyvän ja pahan tiedon puusta, tulee hän kuolemaan:"

      Minun Raamatussani, 1.Moos kirjassa lukee jossain kohtaa Jumalan sanoneen (en laita sanantarkasti, kun minulla on se ruattiksi) että JOS he olisivat syöneet Elämän puustakin, niin he eläisivät ikuisesti. Ilmeisesti eivät syöneet ja olisivat kuolleet jossain vaiheessa kumminkin.

      • Vain pikkuinen Raamatun ristiriita... hehheh...

      • No juuri niin saatana sanoi ihmiselle: "Ette te kuole..."

        Ja tämänhän sinä sekoitat Jumalan sanoihin. Kuinka en ole yhtään yllättynyt? Ja toinen ateisti komppaa.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        No juuri niin saatana sanoi ihmiselle: "Ette te kuole..."

        Ja tämänhän sinä sekoitat Jumalan sanoihin. Kuinka en ole yhtään yllättynyt? Ja toinen ateisti komppaa.

        ”Ja tämänhän sinä sekoitat Jumalan sanoihin. Kuinka en ole yhtään yllättynyt? Ja toinen ateisti komppaa.”

        Itseasiassa ihminen ei ollut kuolematon ennen hedelmänsyöntiä. Jahve totesi, että tiedon puusta syönti antoi ihmiselle ymmärryksen syödä elämän puusta ja tämän seurauksena ihmisestä tuli samanlainen jumala kuin Jahve ja hänen kaverinsa.

        22 Sitten Herra Jumala sanoi: »Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!»

      • iyggigi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        No juuri niin saatana sanoi ihmiselle: "Ette te kuole..."

        Ja tämänhän sinä sekoitat Jumalan sanoihin. Kuinka en ole yhtään yllättynyt? Ja toinen ateisti komppaa.

        Jumala toteaa saman!

        "Sitten Herra Jumala sanoi: »Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!"

        Sitä paitsi Jumala ei kironnut muita eläimiä kuin käärmeen!

        "Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät."

        Jumala sysäsi naiselle synnytyskivut ja miehen takia maa kasvaa orjantapparaa ja ohdaketta mutta mitään rappeuttavaa yleikirousta Jumala ei langeta ihmisille!

      • iyggigi kirjoitti:

        RoT:n ja muidenkin rappeutumisesta hallusinoivien raamatunvastaisuus sen kuin syvenee.

        Hih.

    • Jos geneettistä rappeutumista ei ole, niin mistä johtuu jos sisarukset tekevät keskenään lapsen, se on 50% todennäköisyydellä jollain tapaa vammainen?

      Jos rappeutumista ei ole, niin miksi tietääkseni 10% ihmisistä kantaa perimässään jotain sairautta?

      Jumala loi alussa kaiken täydellisesti, myös ihmisen genomi oli virheetön, tästä syystä ihmiskunnan alussa sisarukset saattoivat mennä keskenään naimisiin ja saada terveitä lapsia.

      Luojahan on luonut niin nerokkaasti kun ihminen tai joku eliö lisääntyy, niin isän ja äidin virheet perimässä pystyy korjaantumaan, koska toiselta saa omaan virheeseen paikkausta, eli isän ja äidin genomit jossain määrin eheytyvät yhdessä tulevassa jälkeläisessä.
      Mutta jos molemmilla on virheitä geneettisessä koodissa samalla tavoin, niin nämä virheet genomissa korjaavat toisiaan puutteellisesti, niin sisarusten välillä saatu lapsi on sitten sen 50% todennäköisyydellä vammainen.

      Edellä maallikon tavoin selvittämäni puhuu vahvasti nyt lähinnä ihmisen rappeutumisesta.

      • Jumalan-kumous

        "Jos rappeutumista ei ole, niin miksi tietääkseni 10% ihmisistä kantaa perimässään jotain sairautta?"

        Geenivirheet ovat seurausta *valintapaineen* rajallisuudesta. Jos geenivirhe on sellainen, että se ei estä yksilön lisääntymistä, niin se ei välttämättä karsiudu, vaan voi jopa yleistyä. Geenivirheestä voi olla yksilölle sen luonteesta riippuen enemmän tai vähemmän haittaa, mutta jos yksilöllä on muita sellaisia ominaisuuksia, jotka kompensoivat kyseisen haitan, niin ko. yksilö voi silti olla ns. kilpailukykyinen *lisääntyjänä*, jolloin geenivirhe ei karsiudu.

        Itseasiassa edes se, että yksilö *itse* ei lisäänny, ei välttämättä vähennä kyseisen geenivirheen todennäköisyyttä, jos kyseinen yksilö kuitenkin lisää muiden *saman* geenivirheen omaavien yksilöiden lisääntymisen todennäköisyyttä riittävästi. Tällaista voi tapahtua esim. jos läheiset sukulaiset elävät merkittävästi lisääntymistodennäköisyyttä tuottavaa lisäarvoa omaavalla tavalla tai jos kyseinen yksilö tuottaa poikkeuksellisen suurta lisäarvoa laajemmalle; pienemmällä todennäköisyydellä saman geenivirheen keskimäärin omaavalle, yhteisölle. Ihmisen genomi ei siis ole; eikä ole ollut *optimaalinen*, vaan vain *riittävän hyvä*, nimenomaan *siinä* merkityksessä, että geenit ovat siirtyneet seuraaville sukupolville.

        Modernina lisäpiirteenä tässä perinteisessä kuviossa on se, että ihmiskunnan yksilömäärä on kasvanut valtavasti tieteen mahdollistamien edistysaskelien ansiosta. Tuolla kehityksellä on kuitenkin ollut varjopuolena se, että valintapaine on pienentynyt, mikä lisää todennäköisyyttä sille, että geenivirheet eivät karsiudu yhtä tehokkaasti kuin niinä aikoina, kun ihmisiä ns. kuoli jo hyvin nuorella iällä kuin kärpäsiä. Toisaalta tieteellisen edistyksen seurauksena ihmiset myös keskimäärin kykenevät liikkumaan huomattavasti aiempaa nopeammin, vaivattomammin ja edullisemmin, mikä lisää todennäköisyyttä sille, että sellaiset ihmiset, joilla on *pienempi* todennäköisyys omata samoja geenivirheitä, lisääntyvät keskenään, jolloin nuo virheet eivät välttämättä ilmene yksilöitä haittaavalla tavalla.

        Tehokkainta geenivirheiden karsintaa kuitenkin olisi se, että yksilöt, joilla niitä on, yksinkertaisesti lakkaisivat lisääntymästä. Nykyinen tilanne, jossa melkein kaikki lisääntyvät, on tietysti mahdoton yhtälö pidemmässä juoksussa, koska käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset. Esim. Kiinan valtio on jo pitkään rajoittanut kansalaistensa lisääntymisoikeuksia, mutta niiden rajoittaminen on siellä tehty käyttäen varsin tasapäistäviä kriteereitä; mikä on johtanut ongelmiin, koska väestöpyramidi on vinoutunut, ilman että geneettinen laatutaso olisi parantunut. Järkevää olisikin sen sijaan rajoittaa niitä nimenomaan siten, että pyritään vähentämään periintyvien vakavien sairauksien ja muidenkin merkittävien heikkouksien todennäköisyyksiä. Tämä on tietysti nykyisessä asenneilmastossa varsin epä-populistinen etenemisura, mutta ennemmin tai myöhemmin siihen päädyttäneen ns. pakon edessä yleisemminkin.

      • vantteratamma

        No tässähän on nyt lähtö-oletuksena että alussa kaikki oli täydellistä, mikä ei liene todennäköistä, ja kaikki negatiivinen luomakunnassa johtuu ihmisen synneistä...no saahan niin luulla, onhan se aika mielenkiintoista.
        (Miksi sitten luonnossa esiintyy julmuutta ihan ilman rappeutumistakin? Hämähäkki joka tappaa myrkyllä parittelukumppaninsa tai skorpioni joka lamaannuttaa uhrinsa jne. Ja onhan se julma tapa kuolla kun eläimet kuolevat kuivalla kaudella janoon.Tai elefantinpoikanen taittaa koipensa ja jää kitumaan. Luonnossa nyt vaan on julmuutta ja tuhoa, Jumalaa miettiessä se vaan pitää ottaa huomioon ei selittää sitä pois Aatamin synnillä, huoh)
        Jos oletetaan että vain ihmisellä on sielu, ja hyvät ihmiset saavat palkkionsa taivaassa, miten kaltoin kohdellut (synnittömät) eläimet saavat hyvityksen kärsimyksistään, jos kaikki on vaan ensimmäisten ihmisten mokasta kiinni.
        Eivät A ja Ekaan syöneet Elämän puusta, niin kyllä kuolema on ollut mukana alusta asti, minusta se tekee koko jutusta paljon mielenkiintoisemman, mutta jokaisella on uskonsa

      • "Edellä maallikon tavoin selvittämäni puhuu vahvasti nyt lähinnä ihmisen rappeutumisesta."

        Jumala siis suunnitteli asian niin että ihmisen genomi rappeutuu, jos esim. sisarukset alkavat tekemään keskenään lapsia?

        Osaatko sanoa esimerkin kulttuurista, jossa näin tapahtuisi? Minulla ei tule äkkiä mieleen kuin uskovaisten lahjoja, jotka suosivat lähisukulaisia, koska kaikki muut ihmiset ovat saatanasta.

        Jumala siis halusi rankaista rappeutumisella erityisesti omiaan. Kiva kaveri, mutta täysin linjassa sen kanssa mitä siitä sekopäisestä despootista Raamatussa kerrotaan.

      • sarvis

        Eli kun rappeutumista voi ilmetä, ja miksei voisi, evoluutio kun on eräänlaista trial and erroria, kaikki on menossa rappiolle?
        Olette te aikamoisia pessimistejä.

      • ”Jos geneettistä rappeutumista ei ole, niin mistä johtuu jos sisarukset tekevät keskenään lapsen, se on 50% todennäköisyydellä jollain tapaa vammainen?”

        No onko maapallon ihmisillä vallitsevana tapana lisääntyä sisarusten kesken? Ei niin. Siksi vammaiset eivät yleisty populaatiossa ja siksi genomin rappeutumista ei ole.

    • On mielenkiintoista, joo, vantteratamma, mutta et taida saada vastauksia kun YECt plaraavat tuskastuneena ohjekirjaansa että mites nyt toi kuuluukaan selittää..Filosofinen pohdinta ei tada olla heidän juttunsa, eikä mikääm muukaan missä pitäisi miettia ihan omaa kantaansa, ei sitä poliittisesti korrektia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3760
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1980
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1608
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe