Teologisessa opetetaan oikein yleisesti, miten pakanoiden kastamainen ja liittäminen seirakuntaan (qahal) on kristittyjen innovaatio ja esitetään ettei juutalaiset edes voineet sitää pakanoita mikä johti kristittyjen ja juutalaosten väliseen koistaan. Olen kuitenkin sekä kuullut että lukenut siitä miten "puoli juutalaiseksikin" hyväksytään proselyyttikasteen ottaneita ympärileikkaamttomia ja että heitä kutsuttaisiin jumalaapelkääviksi (yir’ei HaShem). Minulla kyllä menee tästä aivot solmuun.
Mistä tulee käsitys, etteivät juutalaiset hyväksy pakanoita käännynnäisiksi?
5
212
Vastaukset
- henrythenordic
Kuka teologisessa tiedekunnassa niin opettaa?
- TeologisenTukipilari
Rudolf Bultmann. Lähes 70% opetusmateriaalista perustuu edesmenneen Bultmannin elämäntyöhön.
- frfrfrfrfrfr
Juutalaiset hyväksyvät ei-juutalaisia keskuuteensa jos kokelas on tosissaan ja sitoutuu ehtoihin.
Käsitykseni mukaan ei-juutalaiset joilla on lähisuvussa juutalaista perimää kääntyminen on suositeltavaa ja helpompaa kuin muilla.
Kaikissa juutalaisryhmissä ehdot vaihtelevat ja kääntymistä ei aina hyväksytä tiukimmissa ryhmissä.
Jotkut äärimmäiset juutalaisryhmät eivät ota käännynnäisiä vastaan, tietääkseni. - 12____13
Raamatun perusteella juutalaiseksi pystyi tulla oikeastaan kaikki, jotka asuivat heidän keskuudessa, koska oli sanottu:
"Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se:
ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne."... ...Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Gen. 17:10, 13
Mutta oleellista on kuitenkin sydämen ympärileikkaus.
"... ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka
ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."
Room. 2:28-29
"Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Kirje heprealaisille 8:8-12 (Jeremia 31:31-34) - dcbdasv
Kaikki yllä oleva on siinä määrin tärähtänyttä soopaa, että siihen ei pitäisi reagoida mitenkään. Pim-pom.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845287Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283518Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402864Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin262083Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581840Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861636- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71165