Ah ahdasta on, kuin synnytyskanavassa.

Liikenteen solmukohdat, Pyhäsalmi. Pahin kohta on OLLINTIE ja sen kapeus kaikkineen.
1.Ollintie, sekä Laguksentie
-rillantorin, säästöpankin, osuuspankin, k-kaupan, apteekin, rautakaupan, r-kioskin, tornitalon muodostama sumppukohta. kauheaa sumplimista oli jalan tahi autolla.

On ajan kysymys, kun turma kohtaa, onko ensimmäinen kolhun saava
- autojen törmäys toisiinsa peräkolarina
-kääntymiskolhu toiseen autoon
-jalankulkija laguksentien ylittäessään, aikeena joko ärräkioski tai k-kauppa- auto kääntyy sinne
-äiti ja lastenrattaissa vauva
-rollaattorilla kulkeva
-hitaasti katua ylittävä ikä-ihminen
-laumana koulusta tulevat kännykkäklubilaiset

Toinen sama outo sumppu on Ollintie, siitä uimahalli, keskuskoululle menevä tie
Kolmas Vanha Pyhäjärventie -ollintie liitymä, tie palotalolle ja kukkakauppaan, karoliinaan ja elokuviin

Tekninen toimi on kait kaavaa konsulteilta tilatessaan huomioinut liikenteellisen ahtautumisen? Tyhmä ja kavennettu yhden kadun purkamismallilla lisärakentamiset asuntotuotannon kera ei pitkään aikaan hyvältä vaikuta?
20716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jotta toimenpiteet vauhdittuvat ja tehdään eikä meinata, ilmeisesti ongelman rävähtäminen silmille, vaatii valitettavan onnettomuuden...joko jonkun syyttömän kuolema auton alle tai jonkun päättäjän komia auto kupruille.
Vielä näyttämpi ois, jos jonkun virkamiehen tahi rouvan, lonkka nyrjähtäisi esim- r-kioskin tiereunakorokkeelta luiskahtaessa.
Rakennetaan kuin päättömät paljon asuntoja, kerroksia päälletysten, että kulkijoiden määrä lisii ihan joutenliikkumisen kautta.

Äänestä

Ei mitään ongelmaa ko. kohdissa! Liikenne sujuu eikä onnettomuuksia ole tullut, toisin kuin ennen tieremontteja! Taitaa ongelma olla valittajan päässä!

Äänestä

Sokkarin parkissa istuu aikamiehiä päivä kaudet,varmaan lisä parkkia kohta vaaditaan.

Äänestä

No, ne on niitä nuoria eläkeläisiä.

Äänestä

Niinpä tietenkin, aloittaja otti keskusteluun ajankohtaisen probleeman. Saldona on valiitajaksi leimaaminen, miten te kehtaatte? No ei uutta, kyllähän te kehtaatte. Pyhjärvellä pyritään sulkemaan ajankohtaiset keskustelut myös muualla, kuin täällä palstalla.

Kirjasto,-kulttuuri,-ja liikuntakompleksin puuhaaminen kulkee omaa itsekeskeistä tapaansa. Mihin perustuvat tarpeet, kuinka laaja on taustalla tehty selvitys tilojen käyttäjäkunnalle?
Kirjaston siirto oli kuin "hätäliioittelunvarjelua" pois pois tieltä, ilman että kansalaiskeskustelua edes kopastiin. Temppu mikä onnisti uskotteluihin ja lupauksiin vedoten, ja joita ei kiireen vuoksi ehditä tarkemmin taloudellista näkökulmista aidosti tarkastella.
Toinen sikamainen työmaa on polkaistu käyntiin tuulivoimaloiden kautta.Kuntalaisia ei kuulla, askeleet raakaan menettelytapaan on esillä ja ne on toteutettu tulevaisuuden unohtavien kouhojen tyylillä! Tätä pääsee tapahtumaan, kun on ESITTEIJÄLLÄ enemmän intoa, kuin järkeä siis virkamiesjohdolla, ja kun hallintoon on "unohtunut" seniiliksi vajuneet hullaantuvat "nuoruuden kiimaansa " hänen perässään.
Nyt on nähty , missä on poliittisen keulapaikkojen juoksun maaliviiva----kaikki rahat, varat ja pitkän ajan ansiot nousevat kaatuville seinille..., haihtuvat tuuleen ja on ihmettelijän näkemyskysymys, onko tuulta riittävästi ja seinille tarvetta/käyttäjiä heidän uskomususkottelujensa vertaa?
Pari vuotta on Tikkalanmäen herraskaisilla palkkarengeillä hännännostajineen aikaa taputella toisiaan olalle, kehua ja kiitellä nopeaa, suoraa ja taktista vetoa !!..Me maksajat, viisaat äänestäjät kiroamme tyhmää edustajavalintaamme, ja se on nähty, aivan turhaan.

Äänestä
  • Onko idiootteja 2 vai onko aloittaja ja edellisen kirjoittaja sama henkilö? Veikkaan että sama! Idiootti kuitenkin...

    Äänestä

  • idi.amin2 kirjoitti:

    Onko idiootteja 2 vai onko aloittaja ja edellisen kirjoittaja sama henkilö? Veikkaan että sama! Idiootti kuitenkin...

    Mitäpä minä muuta, idioottihan itse minä.

    Äänestä

  • idi.amin2 kirjoitti:

    Onko idiootteja 2 vai onko aloittaja ja edellisen kirjoittaja sama henkilö? Veikkaan että sama! Idiootti kuitenkin...

    On se kumma, kun asiaa kirjoittaa, niin heti on idiootti. Jos kaupungin päättäjät ja virkamiehet
    vievät paikkakuntaa ojasta allikkoon, niin mitäs he ovat?

    Katsohan on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu!!

    Kirjastotilat ihan P:stä.

    Kiireesti uudet tilat valmiiksi. Miksi ei ole jo tehty.!

    Äänestä

  • 5-6luokka kirjoitti:

    On se kumma, kun asiaa kirjoittaa, niin heti on idiootti. Jos kaupungin päättäjät ja virkamiehet
    vievät paikkakuntaa ojasta allikkoon, niin mitäs he ovat?

    Katsohan on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu!!

    Kirjastotilat ihan P:stä.

    Kiireesti uudet tilat valmiiksi. Miksi ei ole jo tehty.!

    Vain idiootti vaatii toimenpiteitä ja antaa viranhaltijoille ohjeita Suomi24:lla!

    Äänestä

  • Hyvin todettua asiaa. Tekstistä päätellen, tätä ei voi väittää aloittajan pätkäksi. "Näin meitä arvostaen" nimimerkki kirjoittaa asiat, kuten ne on itsekukin tullut tässä todettua. Tuo aloittajan kommentti otsikoituna, on naisia alentava, joten ei kannata vaivautua enempää. Jollottaja itse tarinoi, tai hänen toverinsa baarin perältä. Se siitä.

    Äänestä

  • pölövästit kirjoitti:

    Vain idiootti vaatii toimenpiteitä ja antaa viranhaltijoille ohjeita Suomi24:lla!

    Entä sinä pölvästi? Mietihän typerää kannanottoasi. Tuon jollottajan tyyppiset, tyhjät, typerät aloituspätkät, eivät edusta mitään. Sekö on mielestäsi jotain? Suorastaa alentavaa keskustelun tasoa.

    Äänestä

Missä niitä ohjeita oikein SAA ANTAA ?
Kansalaisia ei kuunnella. Politikot ja virkamiehet tekevät mitä lystäävät. Kirjasto kenkättiin Haapajärvelle, kirjastotilat vietiin "Huut helkkariin" teollisuusalueelle.
Ennenkuin 4 - 6 luokkalaisista puhuttiin "rahvaalle " mitään tehtiin keskuskoulun pihasta leikkipiha 4 - 6-luokkalaisille. Asia oli siis päätetty ennenkuin minkäänaista kaupunginhallituksen tai -valtuuston kokousta oli pidetty. Kirjastoa myllätään koululuokiksi täyttä päätä.

Äänestä
  • Sinä sanot asiaa. Myllätty asiat, täysin sekaisin.

    Äänestä

Pyhäsalmen keskustaa ei saa toimivaksi enää mitenkään, pilalle se on mennyt tyhmien päättäjäsukujen ansiosta, jotka valitsivat ryyppyseurueeseensa osaamattomia virkamiehä, jotka taas eivät teettäneet liikenne-eikä rakentamiskaavoille Ollintien ja sivukatujen osalle muuta kuin katujen aukaisu -ja kaventamissuunnitelmia.
Ollintien kahtapuolen olisi kaikkein etu, että puskutraktorit- pillarit- kaivinkoneet tuhoaisivat rakennelmat noin 30 metrin etäisyydelle asti. Ollintien kupeelta.
Tikkalanmäen tiilisikala saisi siirtyä Kuusenmäelle, sieltähän ne kunnan tuhoamissiementen kylväjäsuvut ovat lähtöisin, aina uusi vesa järjestelmään enimmäkseen .
Mitä hyvää sieltä päin on ikinä saatu?
Voi zeejus, miten paljolta kurjuudelta olisimma säästyneet, jos Tikkalanmäkeä olisivatkin isännöineet muualta tulleet ei poliittiset persoonat.
Kenen syy..että nyt taas vahvimmat velan velipuolet ovat hamuamassa lisää revi ja rakenna -resurssiviisautta?
Suun paskaa paksusti ja pitkään.

Äänestä

Olipa sulla huono päivä.

Äänestä

Jaa!Itsehän olen hyvin pärjännyt,eikä ole ollut ahdasta.Nääs kun olen kokenut autoilija,niin ei ahdista!Taitaa aloittaja olla aika ahdistunut ja kokematon autoilija.Mielenlaadusta on kaikki kiinni.

Äänestä

En valitettavasti muista synnytyskanavan ahtautta. Ensimmäinen muistoni on se, kun kätilö sanoi: "Poika tuli."

Solmuja ja sumppuja paikkakunnan liikenteessä en ole nähnyt. Suurin liikenneongelma on Susitien puutteellinen remontti, lämmitys jäi asentamatta. Ajoin pyörällä jäisellä Susitiellä maanantaina ja jääpolannetta oli sopivasti niin, että etupyörä meni alta pois ja kaaduin sekä kirosin. Tämähän on täysin vastuutonta viranomaisten toimintaa. Vaadin, että ensi kesänä Susitielle asennetaan lämmitys, jotta tie pysyy sulana myös talvella. Lämmitystavan saavat kaupungin teknisen puolen päättäjät päättää, itse suosittelen kaukolämpöä. Kyllä kai päättäjät lukevat tätä palstaa ja uskovat joka sanan. Joka sana on totta, valetta ei ole edes siteeksi.

Äänestä

Minusta tuo keskusta on aivan toimiva ja nopeudet siellä on laskeneet alhaiseksi, niin kuin varmasti tarkoitus olikin. Toista se oli -80 luvun loppupuolella kun tilaa ja kaistaa oli, pojat kilpaili kuinka lujaa tuohon osuuspankin mutkaan pystyi ajamaan.

Äänestä
  • 100km/h kevarilla

    Äänestä

  • qwertyuio kirjoitti:

    100km/h kevarilla

    Ei silloin paljoa päätä pakottanut. Nyt on pojalle sanottava että älä tee niin kuin isi teki, vaan niin kuin isä sanoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toinen.katu.linjattava kirjoitti:

Liikenteen solmukohdat, Pyhäsalmi. Pahin kohta on OLLINTIE ja sen kapeus kaikkineen.
1.Ollintie, sekä Laguksentie
-rillantorin, säästöpankin, osuuspankin, k-kaupan, apteekin, rautakaupan, r-kioskin, tornitalon muodostama sumppukohta. kauheaa sumplimista oli jalan tahi autolla.

On ajan kysymys, kun turma kohtaa, onko ensimmäinen kolhun saava
- autojen törmäys toisiinsa peräkolarina
-kääntymiskolhu toiseen autoon
-jalankulkija laguksentien ylittäessään, aikeena joko ärräkioski tai k-kauppa- auto kääntyy sinne
-äiti ja lastenrattaissa vauva
-rollaattorilla kulkeva
-hitaasti katua ylittävä ikä-ihminen
-laumana koulusta tulevat kännykkäklubilaiset

Toinen sama outo sumppu on Ollintie, siitä uimahalli, keskuskoululle menevä tie
Kolmas Vanha Pyhäjärventie -ollintie liitymä, tie palotalolle ja kukkakauppaan, karoliinaan ja elokuviin

Tekninen toimi on kait kaavaa konsulteilta tilatessaan huomioinut liikenteellisen ahtautumisen? Tyhmä ja kavennettu yhden kadun purkamismallilla lisärakentamiset asuntotuotannon kera ei pitkään aikaan hyvältä vaikuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu