Persu-kommunisti haluaa Kulttuurin vuoksi eroon EU:sta.

Nyt luin, että Persu-kommunisti haluaa kulttuurin vuoksi eroon EU:sta !
He eivät siis ajattele asiaa talouden ja julkisen hallinon ja rakenteen ja kaupan ja
liike-elämän näkökulmasta. Silloin olenkin oikein luokitelle Persu-kommunisti.

Yksi kirjoitti, että miten minä voin ajatella asiaa monipuolisesti. Yksinkertaiseti
siksi, koska minulla on elämänkokemusta ja omaa katsontakulmaa ja mittaan omia
mahdollisuuksia enkä tukedu valtioon ja seiso siinä kuin tikku pask**** !
Minulle on mahdollista, että muutan Espanjaan ja Saksaan ja mihin vain. Minulla
ei ole sellaisia sidonnaisuuksia tai tunnesiteitä mihinkään peräkamarin poiken lailla.

Minulle ihmiset edustaa elämää ja eurooppa runsaasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Valtio on haistapask*** se ei minua määrää. Minä rakastan ihmisiä ja minulla ei ole
ennakkoluuloja tai ennakkoasenteita. Olen matkustanut ja asunut ja tuttavani on asuneet
ja asuvat muualla, kuin suomessa ja minä osaan arvostaa elämää ja ihmisiä.

Elämässä on niin paljon mahdollisuuksia ja tätä olen opettanut lapsille ja rohkaisen heitä
voittamaan ja ymmärtämään mahdollisuudet. Jokainen ihminen kaikkialla on rakkaudella
tehty ja jokaisella on isä ja äiti.

Luuseri ja häviäjä ja ääliö jää junttikyliin ja ne, joilla on mahdollisuudet ovat menneet
kaupunkeihin myös suomessa ja ne ketkä pysytyy valloittaa myös Euroopan.
5201
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä on elämän Aakkoset.
Hyvä kirjoitus ja perusteet.

Äänestä
Aloittaja

Onko niin, että Suurin osa Persu-kommunisteista asuu maaseudulla ?
Onko niin, että suurin osa tai kaikki EU-vihaajat ovat syrjäytyneitä ja
yksinkertaisia ?
Onko Persu-kommunistien kirjoituksissa yhtään ylioppilas tai peruskoulun
yläasteen tasoista kirjoitusta ja jos löytyy, niin viitsiikö joku linkittää. Huom.
En puhu heidän hyväksikäyttäjistä.

Äänestä
  • jos sun pääs ois lasista näkis kun kusi virtaa ja paska patoja rakentelee. OLET PELKKÄ NOLLA.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kaapeli12 kirjoitti:

    jos sun pääs ois lasista näkis kun kusi virtaa ja paska patoja rakentelee. OLET PELKKÄ NOLLA.

    Tää meni aika hyvin tuo sinun vastauskin tämän otsikon alle ja näkee, että
    millaisia vastauksia... Se todistaa vain teidän älykkyydestä ja osaamisesta ja
    yliopistotason vastaamisesta ... Kulttuuria se on ja se kuttuuri on juntti ääliö
    jätkä yksinkertainen kommunismi ja ufo ja luulo mahdollisesti vielä, joitain hyvin
    hyvin syrjäytyneitä. Minä en ole syrjäytynyt, vaikka kirjoitan Valtion vastaista,
    koska minulla on näkemykset ja ystävät ja tavoitteet. Teillä ei ole tavoitteita eikä
    mitään näkemyksiä eikä osaamista ei käsityksiä eikä kokemuksia.
    Huomaa ero.

    Äänestä

Yliopisto on aivopesua.
Koskaan en ole nähnyt kenenkään perustavan menestyvää businessta yliopiston jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurofighter kirjoitti:

Nyt luin, että Persu-kommunisti haluaa kulttuurin vuoksi eroon EU:sta !
He eivät siis ajattele asiaa talouden ja julkisen hallinon ja rakenteen ja kaupan ja
liike-elämän näkökulmasta. Silloin olenkin oikein luokitelle Persu-kommunisti.

Yksi kirjoitti, että miten minä voin ajatella asiaa monipuolisesti. Yksinkertaiseti
siksi, koska minulla on elämänkokemusta ja omaa katsontakulmaa ja mittaan omia
mahdollisuuksia enkä tukedu valtioon ja seiso siinä kuin tikku pask**** !
Minulle on mahdollista, että muutan Espanjaan ja Saksaan ja mihin vain. Minulla
ei ole sellaisia sidonnaisuuksia tai tunnesiteitä mihinkään peräkamarin poiken lailla.

Minulle ihmiset edustaa elämää ja eurooppa runsaasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Valtio on haistapask*** se ei minua määrää. Minä rakastan ihmisiä ja minulla ei ole
ennakkoluuloja tai ennakkoasenteita. Olen matkustanut ja asunut ja tuttavani on asuneet
ja asuvat muualla, kuin suomessa ja minä osaan arvostaa elämää ja ihmisiä.

Elämässä on niin paljon mahdollisuuksia ja tätä olen opettanut lapsille ja rohkaisen heitä
voittamaan ja ymmärtämään mahdollisuudet. Jokainen ihminen kaikkialla on rakkaudella
tehty ja jokaisella on isä ja äiti.

Luuseri ja häviäjä ja ääliö jää junttikyliin ja ne, joilla on mahdollisuudet ovat menneet
kaupunkeihin myös suomessa ja ne ketkä pysytyy valloittaa myös Euroopan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu