Otetaan ajatusleikki.
Joku karismaattinen itsensä tehnyt profeetta tuo markkinoille 24.12.2018 pyhän kirjan, no vaikkapa Poronin kirjan.
Hän sanoo kääntäneensä sen enkelien avulla suomeksi enkelien osoittamasta kätköpaikasta (jossain Lapissa) löytämistään kultalevyistä.
Käännös kertoo juutalaisen heimon vaelluksesta Saamen maahan ja vaiheista sen jälkeen.
Kultalevyt on kirjoitettu reformoidulle akkadian kielelle (koska tämä kadonnut heimo pakeni Babylonian vankeudesta maitse Pohjolaan).
Niissä kerrotaan Jeesuksestakin, joka ilmestyi Lappiin opettamaan heitä.
Kuitenkin lopulta kaikki tuhoutui ja mitään todisteita ei jäänyt jäljelle.
Mitä tulee kultalevyihin, enkeli vei ne pois.
Uskoisitko Poronin kirjaan nyt joulukuussa, sehän on sydämen vilpittömyydestä ja rukoilusta kiinni 🤷🏼♂️🤷♀️🍓🐥
Entä kultalevyt tänään
7
140
Vastaukset
Tietysti uskoisin. Todisteet: Juutalainen heimo vaelsi Saamen maahan ja nähdessään saamelaisten hiihtävän joku huusi: Jee, sukset! Siitä tuli Jeesukselle nimi. Raamattuhan käski alunperin nimetä tyypin Immanueliksi ja tuo muuten käsittämätön nimenmuutos tulee ymmärrettäväksi tämän historiallisen tapahtuman kautta.
Toinen todiste. Suomi sijaitsee (Sw)Eedenistä itään, joten kyllä tämän täytyy olla raamatullinen paikka.
Kolmas todiste. Enkeli vei pois kultalevyt, mutta hänen taivaallinen lämpönsä sulatti kultalevyt pieniksi hipuiksi, jotka laskeutuivat maahan ja maaperään. Kultaa löytyy Lapista edelleenkin.
Ollikin varmaan hyväksyy minun selitykseni jos hän on looginen sen suhteen, että millä peruteella hän uskoo Smithin juttuihin.- LapinTaigaa
Ei huono 😊👍🏼
En tarvitse mitään kultalevyjä tai enkeleitä saadakseni aikaan pyhän kirjan. Jokainen sana, jonka kirjoitan tai puhun on ilman muuta pyhää jumalan sanaa sillä olen saanut nimityksen Ylijumalaksi. Ei kenenkään tarvitse kirjoittaa mitään nerokkaita ajatuksia saadakseen aikaan pyhän kirjan sillä todistettavasti Aristoteleen pyhät kirjat pysähdyttivät ja upottivat maapallon tietämättömyyden mereen yli 1000 vuoden ajaksi ja Mongolit tuhosivat islaminkin niiden takia. Ja ne, jotka lukivat raamattua pitivät maata litteänä ja katsoivat auringon kiertävän maata. Kirjoitan selvästi parempaa kuin mitä nuo kirjoittivat. Suomalaiset muuten ovat eivät juutalaisia, vaan Setin poikia eli Aadamista lähtöisin. Juutalaiset pyrkivät lyömään Setin poikien pään lyttyyn ja ovat siinä jo vähän onnistuneetkin.
Kaikenlaisia ilmestyksiähän on. Miettikää sitä, miten niistä erotamme, mikä on oikeaa ja mikä ei? Siitähän on kysymys. Ateistien mielestä mikään ei voi olla oikea, muslimien mielestä vain Koraaniin perustuva voi olla oikea, kristittyjen mielestä vain Raamattuun perustuva voi olla oikea. Jeesuksen kirkon mielestä Mormonin kirja perustuu Raamattuun, on sen kanssa yhtenevä, kertoo samasta evankeliumista. Monet muut kristityt kieltävät tämän ja sanovat jopa että Raamatun lisäksi ei kanonista kirjoitusta tule.
Miten siis asia tutkitaan?Occamin partaveitsi kuohitsee Mormonin kirjan jo alkuunsa. Sisä paitsi se on räikeästi vastoi Raamattua.
- Ygrad
Tutkitaan sitä Abrahamin kirjaa. Abrahamin kirja on todistettu Joseph Smithin mielikuvituksen tuotteeksi mutta se on vieläkin osa mormonien pyhiä kirjoituksia.
Seuraavan 2000 vuoden aikana on luultavaa, että nuo suuret pyhät teokset vähitellen vedetään piiloon markkinoilta, ja jokainen maan asukas tulee yrittämään elämää 100 vuoden ikään asti juoden oman VESILÄHTEENSÄ VETTÄ JA SYÖDEN OMASTA VIIKUNAPUUSTA JA OMASTA VIINIPUUSTA. Tällainen visio minulla ainakin on, että ei enää käytettäisi muiden kulta ja hopea aarteita, vaan jokainen rakentaisi vaikka sitten OLJISTA, OKSISTA, SAVESTA, OMASTA KULLASTA, OMASTA HOPEASTA TMS. ikiomia pyhiä teoksia niin kuin ketjun aloittaja on esittänyt.
Tätä varten ehkä Jehova on esittänyt, että Pyhän Raamatun kirjoitusten siteeraaminen ja käyttö tulisi maksulliseksi ; heprealaiset kirjoitukset 1 euro, kreikkalaiset 50 senttiä.
jne. Koraani ehkä seuraisi perässä 3 x 20 sentin suuruisella siteerausmaksulla jne. Kuka tänkin tietää. Onnistuuko tuo hanke.
Itse olen miettinyt, että kelkasta putoajia varten pitäisi perustaa noin kuusi Globaalia yliopistoa esim.
1. University of Backwoods ; metsäläiset ja jälkeen jääneet
2. University of Backstreets ; katulapset ja jengit
3. University of Evergreen ; nykyeliitin jatkokoulutus
4. University of Twin Mountain ; naisyliopisto
jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631281Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87712- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt43613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523