Suomalaiset ovat tästä lähtien kutsumattomia vieraita oman maansa ostoskeskuksissa
"Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva ostoskeskus Puhos sai maanantaina kutsumattomia vieraita, kun maahanmuuttovastaisen Soldiers of Odinin jäsenet kokoontuivat ostoskeskuksen pihalle ja ryhtyivät kiertelemään ympäriinsä.
Puhoksessa on runsaasti maahanmuuttajataustaisten yrittäjien liikkeitä ja myös suuri osa asiakaskunnasta on maahanmuuttajia. Kävimme torstaina iltapäivällä kyselemässä yrittäjien tunnelmia maanantain tapahtumiin sekä yleisesti Puhoksen arkeen liittyen.
Ostoskeskuksen toisessa kerroksessa aterioiva nuori mies puolestaan kertoo, että "Itiksessä tapahtuu aina", mutta toteaa esimerkiksi Puhoksen olevan nyt huomattavasti rauhallisempi kuin vaikkapa kaksi tai kolme vuotta sitten.
Tuolloin Suomeen saapui tuhansia turvapaikanhakijoita."
https://yle.fi/uutiset/3-10532574
Suomalaisilta kielletään pääsy ostoskeskuksiin
18
261
Vastaukset
- KETKÄRASISTEJA
Ylen rasistinen artikkeli suomalaisia kohtaan
https://www.youtube.com/watch?v=eMoGfAZ_mIY- koostuuko
Koostuuko vihapuhetyöryhmä Suomen kansan vihollisista?
https://www.youtube.com/watch?v=0_XGIba9xnM
- Njukoijuytre
Hallituksen ainoa tavoite on ajaa mahdollisimman paljon ihmisiä itsemurhaan!
- Näin_on_näreet
Tuolta Odinin paskajengiltä pitäisi kieltää pääsy joka paikkaan. Enimmäkseen rikolistaustaista porukkaa, joka kiertää säkyttelemässä mummoja ja lapsia ympäri kaupunkia. ja pahoinpitelemässä ihmisiä. Tyhjäntoimittajaidioottien aatelia.
http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213354-kanniset-odinin-sotilaat- Näinonnäreetkirjoitti
Mene ihmeessä kertomaan heille mitä mieltä olet heistä turha näistä on valittaa näillä palstoilla
- sinnevaan
Tanskan hallitus haluaa lähettää rikoksiin syyllistyneet turvapaikan hakijat eristyksiin pienelle saarelle
https://yle.fi/uutiset/3-10534926- valtiolletuloja
Meillähän olisi tuo Ahvenemaa . Voitais antaa se tuollaiseen pohjoismaiseen yhteiskäyttöön vuokralle saatais hyviä tuottoja tuostakin,nyt kun tuo klotkoo tuolla toimettonna lähes tyhjänpanttina.
- 886879797
valtiolletuloja kirjoitti:
Meillähän olisi tuo Ahvenemaa . Voitais antaa se tuollaiseen pohjoismaiseen yhteiskäyttöön vuokralle saatais hyviä tuottoja tuostakin,nyt kun tuo klotkoo tuolla toimettonna lähes tyhjänpanttina.
Myydään Ahvenanmaa Ruotsille. Jos eivät halua niin Venäjälle sitten. Putin olisi varmaan valmis ostamaan ja maksaisi käteisellä tuon saariston, mistä on meille vain kuluja.
- Hususöypaskasi
Eikö tämä somali Husu ole tämän kaiken vouhutuksen takana kun alkaa mölytä missä kukin saa liikkua painuisi takaisin sinne mistä on tullut
- Isopersemerjajaaggg
Somalit ovat alkaneet pitää omana paikkanaan ja alkavat maaraillä ketä saa tulla ja ketä ei mitään pahaa ei tehty vaikka poliisi kutsuttiin paikalla e joka totesi saman asian tämä vaikuttaa hysteristen ihmisten touhulta
- somppulandia
Muistelkaapa 200 matun jengisotaa puhoksella, Ruotsin malliin ollaan menossa Suomessakin.
- puhos.on.mätä
somppulandia kirjoitti:
Muistelkaapa 200 matun jengisotaa puhoksella, Ruotsin malliin ollaan menossa Suomessakin.
Mun mielestä puhoksella saa olla vaikka tuhannen matun jengisota. Se vain piristää ja puhdistaa ilmapiiriä. Siihen ei pidä puuttua. Turhaan odinit menee sinne lampsimaan, ketä muutenkaan kiinnostaa koko puhos. Parempiakin paikkoja on (toistaiseksi). Ja kun ne loppuu, sitten voi miettiä seuraavaa siirtoa.
- Kommarimari
Tappakoot matut toisensa ei haittaa mutta menköön sinne mistä ovat tulleet muiden elukoiden joukkoon täällä eivät tappele ja näitä Odininin poikia ala kannattaaan juuri äskeinen asian takia
- Tulikoselväksi
Husu HUssein tästä vaikenee visusti, kohta alue onkuin Tukholmassa jossa nämä elukatkin ovat vallanneet kaupunginosia näille on tehtävä selväksi että täällä eletään maanlakien mukaan ja rullahuulisomalit voivat poistaa maasta norjanmalliin
- Isopersemerjajaaggg
Kuka saa liikkua ja kuka ei somalit ainakaan sitä päätä vaikka kuinka haluaisi ei kaikille mustalaisille jotka tulevat liikkeisiin soiteta poliisia paikalle jotka ovat omin tununnuksin liikkeellä jos tulee ongelmia niin niin poliisit paikalle somalit huutaa vääräuskoisten kuolemaa eikö. Tälläiseen vihapueeseen pitäisi tarttua pidän tätä Odininin jengiä asilliisina kavereina ja kannatan heidän toimintaansa
- betoniporsaat
Helsingin pehmeitä terririkohteita suojataan betoniporsailla. Se on törkeää rasismia.
Betonilammas olisi paljon sopivampi ja kuvaisi paremmin terroristien kulttuuriympäristöstä tottua.
Lisäksi lammas sopii sanana kuvaamaan hallituksen toimenpiteitä maahanmuuttajataustaisen terrorismin kitkemisessä. - Isopersemerjajaaggg
Ihan hyvä ajatus joskin sika voisi ajaa samanlaista asiaa
- kiertäkää-kaukaa
Lähi-itäkeskus on jo menetetty tapaus.
Se on enää poliisin ja sossun työmaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242645Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402302Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41976
- 42957
- 75852
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh71818Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93762