Evoluutiouskovaisten asema alkaa olla aika heikko. Joka päivä tulee enemmän ja enemmän tutkimuksia, jotka vahvistavat raamatullista luomista, älykästä suunnittelua ja globaalia vedenpaisumusta. Epigenetiikan saralla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, miten käsittämättömän monimutkainen kokonaisuus solu on ja että eliöissä tapahtuvat muutokset eivät johdu satunnaisista mutaatioista vaan tarkasti säädellyistä mekanismeista, joita ohjaavat ravinto, stressitekijät, ilmasto, aistiärsykkeet, ympäristömyrkyt jne.
On olemassa teorioita ja on olemassa havaintoihin perustuvaa todellista tiedettä. On mielenkiintoista, kuinka nimenomaan havaintoihin perustuva vakavasti otettava tiede tukee Raamatun luomiskertomusta ja globaalia vedenpaisumusta. Tässä muutama havainto:
1. Tuoreen tutkimuksen mukaan kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä ihmisparista ja lähes kaikki maailman eliöt ovat saaneet alkunsa samaan aikaan. Johtopäätelmät saatiin mtDNA:n mutaationopeuksista. Koska eri eliöryhmien mtDNA-vaihteluaste on likimain sama, on looginen johtopäätelmä, että maapallon eliöryhmät on luotu lähes samaan aikaan. Ihmisen mtDNA-vaihtelu on samaa luokkaa muiden eliöiden kanssa, joten looginen johtopäätelmä on, ettei ihminen ole kehittynyt mistään toisesta eliöryhmästä, vaan ihminen on luotu ihmiseksi. Tutkijat käyttivät teoreettista mtDNA-mutaationopeutta arvioidessaan, milloin eliöiden synty olisi tapahtunut ja päätyivät n. 200'000 vuoteen. Havaintoihin perustuva mtDNA-mutaationopeus on kuitenkin n. 20 kertaa nopeampi. Tämä on todettu mm. Romanovin suvun jäsenten mtDNA-tutkimuksista sekä toisen maailmansodan aikana kuolleiden sotilaiden mtDNA-analyyseistä. Käyttäen havaintoihin perustuvaa mtDNA-mutaatiokelloa, tulemme johtopäätelmään, jonka mukaan maapallon eliöt on luotu n. 10'000 vuotta sitten. Tämä täsmää havaintoihin eliöiden geneettisestä rappeutumisesta. Kuten olen todennut, eliöiden geneettinen rappeutuminen etenee niin nopeasti, ettei ole mahdollista, että mikään eliölaji olisi selvinnyt maapallolla kymmentätuhatta vuotta kauempaa.
2. Eliöt kokevat muuntelua, ihminen ei. Raamatun mukaan Jumala loi eliöt lajityyppiensä mukaan (after its kind, bara min). Ihmisen kohdalla tätä ilmaisua ei käytetä. Eliöiden varioitumisessa, johtuen ekologisesta adaptoitumisesta epigeneettisten mekanismien säätelemänä, niiden genomiin tulee virheitä. Nämä geneettistä rappeutumista aiheuttavat mekanismit ovat jo tutkijoiden tiedossa. Virheelliset DNA-jaksot johtavat usein geneettisen informaation uudelleenjärjestelyyn, jolloin voimme havaita muutoksia eliöiden fenotyypissä. Muuntelu tapahtuu aina perusryhmien sisällä. Uutta biologista informaatiota ei perusryhmän sisälle tule, mutta perusryhmän sisällä voi tapahtua geenivirtaa. Esim. koirarotu, jonka genomi on intensiivisen jalostuksen seurauksena köyhtynyt huolestuttavalle tasolle, voidaan joksikin aikaa elvyttää risteyttämällä ko. rotu sellaisen rodun kanssa, jolla on vähemmän rappeutunut genomi. Perusryhmän kokonaistasolla biologisen informaation määrä joka tapauksessa vain laskee. Ja tämän saman ilmiön voimme havaita kaikissa eliöissä, oli sitten kyse jalostuksesta tai luonnossa tapahtuvasta muuntelusta. Mitä enemmän muuntelua, sitä köyhemmäksi käy genomi. Biologiassa on joka tapauksessa selkeä taksonomia, mikä sekin vahvistaa raamatullista luomista periaatteella 'after its kind'. Eliöryhmien välillä näyttää olevan tiedemiehille mystiset geneettiset rajat. Yhtä ainoaa esimerkkiä ei löydy, että jokin eliöryhmä olisi muuttunut uudeksi tai toisentyyppiseksi eliöryhmäksi. Havainnot siis vahvistavat raamatullisen luomisen.
Totuus löytyy siis Raamatusta ja tarkalle havainnoitsijalle luonnossa havaittavat ilmiöt tukevat täydellisesti Raamatun ilmoitusta. Totuus on koko ajan ollut silmienne edessä ja luettavissa Raamatun ensimmäisiltä sivuilta.
Kaikki havainnot luonnossa vahvistavat raamatullisen luomisen ja vedenpaisumuksen
26
437
Vastaukset
- MielenHarhaa
No laitahan yksi vertaisarvioitu tutkimus, jossa todetaan evoluution olevan heikoilla ja tieteellisen tutkimuksen tukevan luomista ja vedenpaisumusta.
Toistelet samoja valheita, jotka on ositettu valheiksi jo aikaisemmin. Miksi ihmeessä uskot niiden nyt menevän läpi?
Uskonto on sekoittanut kuuppasi pahasti ja uskot ilmeisesti itsekin omiin harhoihisi. Viimeinenkin realismin taju näyttää opettajalta lähteneen. - AteistiVaan
Kannattaa, etsiä oikeita vastauksia helppojen ”jumala teki sen” sijaan.
"Kannattaa, etsiä oikeita vastauksia helppojen ”jumala teki sen” sijaan"
Minkäs me sille voimme, että oikea vastaus on nimenomaan Jumalan luomisteko.Minkä jumalan luomisteko? Ukko ylijumalan varmaan kun uskomme Kalevalan oikeaan ja Suomalaiseen totuuteen.
"Evoluutiouskovaisten asema alkaa olla aika heikko."
Evoluutiotutkijoiden maailmaan minulla taitaa olla vähän parempi kosketus kuin sinulla. Sieltä puolelta ei ole kuulunut mitään epäilyjä siitä, etteikö evoluutioteoria olisi paras selitys luonnon monimuotoisuudelle.
Evoluutioon luottaa 71 % suomalaisista ja sitä vastustaa 8 % vuonna 2016 tehdyn tiedebarometrin mukaan. Tiedebarometri julkaistaan joka toinen vuosi, eli kohta saamme seuraavan tutkimuksen.
Haluatko ROT lyödä pienen vedon siitä, mihin suuntaan ihmisten luottamus evoluutioteoriaa kohtaan on muuttunut?- ReaalimaailmanRannat
Ei se halua lyödä vetoa. Vaikka evoluutiouskovaisten asema alkaakin olla heikko, yhä useammat uskovat siihen ja yhä harvempi uskoo kreationismiin . Evon aseman heikkous on vain kreationistien unelmissa.
Kun ROTlta menne jauhot suuhun hän ohittaa edellisen postauksen kommentit ja aloittaa uuden keskustelun, hohoijaa,
Adaptaatiosta seuraa virheitä...joo-o. Välillä virheet johtuvat liian pienestä geenipoolista, välillä siitä että eliölaji sopeutuu jne. Miten se nyt oikein sinun mielestäsi meenee..
Kukaan ei ole sanonut ettei perimässä olisi virheitä ja ettei ne voisi siirtyä, sinä vaan poimit rusinat pullasta ja keksit (yhdessä YEC-kamujesi kanssa), että ne virheet ovatkin ainoa mitä genoomissa tapahtuu. Haukotus.Jos et tiedä, miksi ihosolullasi on täysin eri identiteetti kuin lihassolullasi, vaikka molemmissa on täysin sama DNA, etkä edes vaivaudu kysymään, et ansaitse vastauksia. Et kuitenkaan ymmärtäisi niistä mitään.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Jos et tiedä, miksi ihosolullasi on täysin eri identiteetti kuin lihassolullasi, vaikka molemmissa on täysin sama DNA, etkä edes vaivaudu kysymään, et ansaitse vastauksia. Et kuitenkaan ymmärtäisi niistä mitään.
ok, olet siis aivan liiian ylemmyydentuntoinen vastaamaan ihan tavallisille maan matosille. Good to know.
Epigenomi muuten ohjaa soluja, vai pitäisikö sanoa DNAta, erikoistumaan, huomaatko tässä(kin) funktiossa jotain rappeuttavaa? ;)
iowa kirjoitti:
Epigenomi muuten ohjaa soluja, vai pitäisikö sanoa DNAta, erikoistumaan, huomaatko tässä(kin) funktiossa jotain rappeuttavaa? ;)
Hyvä, ensimmäinen oikea vastauksesi. Epigenomi kontrolloi DNA:ta. Kerropa tämä seurakuntalaisillesikin. Kun alat tutkia epigeneettisiä mekanismeja, saatat vielä oppia, että epigeneettiset modifikaatiot ovat useimmiten fenotyypin muutosten taustalla. Seuraava vaihe on oppia, että epigeneettiset modifikaatiot eivät lisää biologista informaatiota, koska ne säätelevät olemassaolevaa ja aiheuttavat hienovaraisia virheitä DNA:han. Tämä johtaa vähittäiseen geneettiseen rappeutumiseen.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Hyvä, ensimmäinen oikea vastauksesi. Epigenomi kontrolloi DNA:ta. Kerropa tämä seurakuntalaisillesikin. Kun alat tutkia epigeneettisiä mekanismeja, saatat vielä oppia, että epigeneettiset modifikaatiot ovat useimmiten fenotyypin muutosten taustalla. Seuraava vaihe on oppia, että epigeneettiset modifikaatiot eivät lisää biologista informaatiota, koska ne säätelevät olemassaolevaa ja aiheuttavat hienovaraisia virheitä DNA:han. Tämä johtaa vähittäiseen geneettiseen rappeutumiseen.
MISSÄÄN artikkelissa jonka olen netistä löytänyt, ei mainita että epigeneetiikka olisi oppi tuhovoimasta niin kun haluat (hieman harhaisesti) kuvitella. Lukemani mukaan Epigenetiikkaa käytetään määrittelemään fenotyypeissä ilmeneviä muutoksia joita ei voida selittää mutaatioden avulla. Suomalaistutkijoiden mukaan epigeneesi (?) ohjaa noin viidennestä geeneistä. Jos se parantaa (evoluutiotutkijoiden mukaan) yksilöiden selviytymistä nopeasti muuttuvissa oloissa, samoin kuin hyödylliset mutaatiot tekevät, miten se johtaa rappeutumiseen?? Et yksinkertaisesti voi päätellä niin olemassaoleasta tutkimuksesta. Kreat poimivat taas ne yksittäiset kohdat jotka tukevat tätä ihme rappeutumisjuttua ja jättävät muut tulokset täysin huomiotta.
"Koska luonto ei ole täydellinen, sen on oltava rappiotilassa" on aivan naurettavaa päättelyä, vain teidän päissänne luonto on joskus ollut täydellisessä tilassa, ei sitä tue yhtään mikään. Samoin kuin muu evoluutio epigenetiikkaa on nähtävästi ollut elämän alusta saakka, ei se mikään uusi ILMIÖ ole, se on vaan löydetty vasta nyt ja tutkimus on vasta alkanut noin suhteellisessa mittakaavassa. Joopa joo.
- ljlblblb
"1. Tuoreen tutkimuksen mukaan kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä ihmisparista ja lähes kaikki maailman eliöt ovat saaneet alkunsa samaan aikaan."
Jännä johtopäätös tutkimuksesta ku sen tekijät toteaa näin... Since publication of this article we have been contacted by Drs. Stoeckle and Thaler who have made the following statement: 'Our study is grounded in and strongly supports Darwinian evolution, including the understanding all life has evolved from a common biological origin over several billion years. 'Our study follows mainstream views of human evolution. We do not propose there was a single 'Adam' or 'Eve'. We do not propose any catastrophic events.' Eikö omatunto kolkuta ku valehtelet päin naamaa vai ootko niin tyhmä ettet ymmärtäny tutkimusta? Vai onko sen tekijät niin tyhmiä että peruskoulun opettaja tekee parempaa tiedettä Googlettamalla? Toivottavasti et sentään niin harhainen ole...
"Tutkijat käyttivät teoreettista mtDNA-mutaationopeutta arvioidessaan, milloin eliöiden synty olisi tapahtunut ja päätyivät n. 200'000 vuoteen. Havaintoihin perustuva mtDNA-mutaationopeus on kuitenkin n. 20 kertaa nopeampi. Tämä on todettu mm. Romanovin suvun jäsenten mtDNA-tutkimuksista sekä toisen maailmansodan aikana kuolleiden sotilaiden mtDNA-analyyseistä. Käyttäen havaintoihin perustuvaa mtDNA-mutaatiokelloa, tulemme johtopäätelmään, jonka mukaan maapallon eliöt on luotu n. 10'000 vuotta sitten. "
Tämä on aivan suoraa valehtelua tai harhaista sekoilua! Ala-asteen opettaja pohjaa väitteensä vuonna 1998 julkaistuun uutiseen jossa spekuloidaan mtDNA:n käyttöä molekyylikellona 90-luvun tietämyksen pohjalta, koska parissa tutkimuksessa oli saatu täysin poikkeavia mutaatiotaajuuksia. Tällä ei ole mitään tekemistä tämän päivän teknologian ja tietämyksen kanssa! Tässä uudessa tutkimuksessa mtDNA:n ajoitukset pohjasi näihin tutkimuksiin: 34. Thaler, D.S. and M.Y. Stoeckle, Bridging two scholarly islands enriches both: COI DNA barcodes
for species identification versus human mitochondrial variation for the study of migrations and
pathologies. Ecol Evol, 2016. 6: p. 6824–6835., 156. Lee, M.S. and S.Y. Ho, Molecular clocks. Curr Biol, 2016. 26(10): p. R399-402. ROT valehtelee siis härskisti!
"2. Eliöt kokevat muuntelua, ihminen ei. "
Jaa onko kaikki ihmiset saman värisiä, onko kaikilla samanlaiset ja saman väriset hiukset, silmien muoto ja väri, kyky samanlaisiin ruokavalioihin ja eri elinympäristöihin jne...???? Haiskahtaa aika vahvasti muuntelulta ja sopeutumiseslta!!- EiYllätä
"Tämä on aivan suoraa valehtelua tai harhaista sekoilua! "
Onko se enää yllätys kenellekään palstaa seuranneelle. ROT panostaa yhä vähemmän tutkimusten lukemiseen ja yhä enemmän uskonnolliseen julistukseen. Toivoo varmaan, ettei kukaan viitsi tarkastaa linkkejä.
- lohis
Teidän fundamentalistien pitäisi päätyä yhteisymmärrykseen (edes) siitä, onko Raamattu tiedettä vai ei, ei se voi ainakaan meidän muiden mielestä toisinaan olla tiedettä ja toisinaan taas ei...
Jos se on tiedettä, sen sanomiset on myös tieteen metodien alaisia kutan KAIKKI MUU tiede, asiat ovat joko verifioitavisssa tai osoitetaan vääriksi.
jos se ei ole tiedettä, vaan valaistunut ja kaunis kertomus ihmisestä ja Jumalasta, sitä EI voi käyttää pohjana sille mitä on tapahtunut, miksi ja milloin. Te loikitte iloisesti toisesta määritelmästä toiseen (useimmiten se on vaan totuus ihan koska se nyt vaan on, ei se mitään tiedettä vaadi...) eikä jutuissanne ole mitään tolkkua. ROT.
MITEN Sinä viitsit?- ScienceRefutesROT
Uskonharha velvoittaa ja Dunning-Kruger toteuttaa.
- Isoisäni
metsästi dinosauruksia. Hän kertoi senkin että nimitys T-luupihvi tulee T-Rex dinosauruksesta. Oli kuulemma suurta herkkua jota sai vain suurimpina juhlapäivinä kuten 1. huhtikuuta.
- hehhhee
Wau! Tuo on täysin yhtä luotettava tieto, kuin MIKÄ TAHANSA T. Aallon kertoma asia. Hieno juttu, että muutkin palstalaiset innostuvat kertomaan näitä luotetavuudeltaan Aallon tasoisia faktoja!
- rfsu
Minun isoäidilläni on dinosauruksen lihaa pakkasessa, hän peri sen isoiso jne isältään siltä ajalta kun ihmiset ja dinot kirmasivat yhdessä nurmikentillä (ja ROT jahtasi niitä nuolipyssyllä) ja kaikki oli vielä ihanaa.
Sitten tulivat Pahat Evoluutikot ja kaikki alkoi mennä alaspäin. Kuten huomaatte, tämä foorumikin on ihan rappiolla ja KENEN VIKA SE ON. Kohta tulee uusi vedenpaisumus osa 2 ja ainoat jotka selviävät ovat Looogisesti ja hänen pieni joukkonsa. Sitten tehdään tv-ohjelma nimeltään Näin tehtiin Vedenpaisumus osa 2 ääh anti olla.
"Kaikki havainnot luonnossa vahvistavat raamatullisen luomisen ja vedenpaisumuksen"
Ok. Miten ja milloin Suomen harjut syntyivät?
Heitäpä linkki maantieteelliseen tutkimukseen joka tukee harhojasi.
Kuinka kaukana Linnunrataa lähimpänä oleva galaksi, Andromeda on? Entä muut galaksit?
Heitäpä linkki tähtitieteelliseen tutkimukseen joka tukee harhojasi.ROT etääntyy yhä kauemmas tieteestä, johon hän joskus yritti aktiivisemmin vedota. Nyt tilalle alkaa tulla yhä enemmän pelkkää uskonnollista paatosta. ROT tietää tasan tarkkaan, etteivät luonnontieteet tue vähimmässäkään määrin 6000 vuotta vanhaa maailmaa tai tarinaa Nooan tulvasta.
Kokemuksesta tiedän, että tuollaiset väitteet uppoavat eräissä uskispiireissä ainakin osaan yleisöstä, mutta kun ROT yrittää tarjota niitä sekulaareille luonnontietestä jotain tietäville ihmisille, niin ihmettelen suuresti miksi. Onko hänen realiteettien tajunsa hämärtynyt niin pahasti, että hän kuvittelee paatoksellisen saarnaamisensa vaikuttavan täysipäisiin ihmisiin?
Rupea nyt sitten laskemaan sitä mahdollisien geneettisen variaation määrää paradiisin 2:n hengen populaatiossa... vertaa sitten vaikka vastaavaan Kiinan populaatiossa....
- eppursimuove
Nimimerkki Rotin kohdalla alkavat hänen päivänsä näköjään olla luetut.
Kehoittaisin hänen läheisiään tarjoamaan apuaan ettei mitään pahempaa pääsisi ilmiintymään... - lohis
Tämä on niin nähty...kun ap ei osaa vastata, hän avaa vaan (taas) uuden topan. Kuka näitä enää jaksaa, kun keskustelutaito on nollassa.
"Uutta biologista informaatiota ei perusryhmän sisälle tule, mutta perusryhmän sisällä voi tapahtua geenivirtaa. "
Uutta biologista informaatiota ei tule, mutta vedenpaisumuksen jälkeen dinot lajiutuivat (missä ajassa? Tuhannessa vuodessa?) moneksi sadaksi lajiksi? Mistä se uutta luova informaatio sitten tuli?
(Joo tiedetään, aloittaja on jo hylännyt tämän topan ;D ;D)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758