Kenelle poliitikolle suomalaiset antaisivat enemmän poliittista päätösvaltaa? Alma-median tekemän kyselyn mukaan presidentti Niinistölle ylivoimaisesti enemmän kuin kenellekään toiselle. Ei yllätä. Sitä mieltä olen minäkin. Valitettavasti se Koiviston Manu - muuten suuresti arvostamani mies - halusi karsia valtaoikeuksia seuraajiltaan, varmaan peläten ”uuden Kekkosen” mahdollista myöhempää tuloa.
Pekka Haavisto on selvä kakkonen, eikä sekään kovin yllätä, olihan hän kakkonen jo presidentinvaaleissakin. Mutta Li Andersonin nouseminen kolmanneksi on yllättävää sikäli, että hänelle enemmän valtaa antamaan halukkaita on paljon myös porvaripuolella, eihän vasureiden äänillä tuolle sijalle pääsisi. Haaviston kuten Anderssoninkin suosio on yli kolminkertainen puolueensa nykyiseen kannatukseen nähden.
Antti Rinteen sijoittumista vasta neljänneksi voi pitää yllättävänä: onhan hän nyt kannatetuimman puolueen johtaja. No, onhan Rinteen suosio jopa nipin napin yli puolueensa nykyisen kannatuksen.
Seuraavana oleva Sari Essayah nousee noin korkealle persoonansa avulla - entinen mestariurheilija ja oikein hyvä ja sympaattinen esiintyjä poliitikkonakin. Jan Vapaavuoren sija seuraavana on mielestäni minulle stadilaiselle vähintäänkin paikallaan. Hänen taakseen jäänyttä Petteri Orpoa tuo ei ehkä miellytä. Hänestä ei ehkä tunnu kivalta sekään, että puolueestaan Antti Häkkänen roikkuu jo hänen kannoillaan.
”Ynnä muiden” sarjaa johtaa Juha Sipilä. Vain 17 % suomalaisista haluaisi antaa hänelle nykyistä enemmän valtaa. Tuokin on tosin vähän enemmän kuin puolueensa nykyinen kannatus, joten Sipilää pidettäneen puoluettaan hieman luotettavampana.
Anna-Maja Henrikssonille suomalaiset haluaisivat antaa valtaa lähes yhtä paljon kuin Sipilälle, mikä ei minua yllätä, sillä onhan Anna-Maja jotenkin suurempaa kuin puolueensa kannatus. ”Hjallis” Harkimon nousu samaan jo nyt on minulle melkoinen yllätys. Jussi Halla-ahon jääminen kauas Harkimonkin taakse on myös yllätys, mutta ei suinkaan epämieluinen;))
Tästäpä voitte tutkailla noita tarkemmin:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/266122-antti-rinne-kiri-petteri-orpon-ohi-alma-kyselyn-poliitikkoporssissa
Keille haluaisimme antaa enemmän valtaa?
4
198
Vastaukset 4
- idioottimaisuutta
Ruotsinmielisen eli suomalaisvastaisen idiootin tekstiä. Koko kysymys on myös idioottimainen.
- Harhat
vaan pahenevat siellä päässä. Mistähän sinä et enää löytäisi ruotsinmielisyyttä.
- harhaako
Harhat kirjoitti:
vaan pahenevat siellä päässä. Mistähän sinä et enää löytäisi ruotsinmielisyyttä.
Niinpä!? Todellakin täytyy tässä svekokratiassa ja Ruotsin alusmaassa etsiä hyvin tarkkaan, jotta ei löytäisi ruotsinmielisyyttä.
- jusa_teukka
Jussi Halla-aho, Teuvo Hakkarainen näin aluksi. Muitakin varmaan on, mutta ei juuri nyt tule mieleeni.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 116709
- 77673
- 48638
- 46563
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39556- 60532
Vielä hyvinvointitalosta
Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko71516Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44507- 25457
- 52444