Hyvää adventtia, ei joulua (vielä)!

katolinen_rouva

Minua ärsyttää se, että jo joulukuun alussa toivotellaan ”hyvää joulua”!

Katolisessa kirkossa joulu ei ole pelkkä aatto, vaan jouluaika kestää Herran kasteen juhlaan asti tammikuussa. Sinä aikana ehtii kyllä tehdä jouluntoivotukset ja viettää joulua ihan tarpeeksi.

Adventilla on oma, syvällinen sanomansa. Eilen aattomessussa pappi muistutti viisaasti siitä, että yhtä lailla odotamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen paluuta aikojen lopussa. Adventti ei ole valmistautumisaika pelkkään jouluun eikä varsinkaan maallinen sellainen.

Itse yritän ostaa joululahjani jo loka-marraskuussa. En kestä kauppakeskusten maallista joululaulu-mökää enkä muovisia joulukoristeita. Ne pilaavat adventtini. Samasta syystä en osallistu myöskään pikkujouluihin emmekä mieheni kanssa mene adventtina edes ei-katoliseen kylään, jottemme joutuisi keskelle ”joulua”.

Armoisaa adventtia!

6

250

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ameriikan.Seta

      Itsekin olen ostanut joululahjat jo ennakkoon, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka saa Suomesta napsakammin.

      Taalla ameriikassa kristityt laittavat joulukoristeet jo kiitospaivan jalkeen.

      Saarnat on yleisesti ottaen huonoja ja muu liturgia on puolivillaista vahan neokatekumeenityylille haisevaa, mutta ei mitaan raiskausta kuten Saksassa.

      Pikkujoulut on ehdot "no, no".

    • Jesusianistit ovat omineet luonnollisen talvipäivän seisauksen juhlan oman epäjumalansa äpärän syntymäjuhlaksi.

      Kyllä te jesusianistit saisitte hävetä, mutta kehtaatte silti juhlia väärään aikaan ja vieläpä selkeästi epäjumalaa.

    • katolistaviisautta

      Mielenkiitoisia neuvoja! On totta, että joulun aikaistaminen ja erilaiset pikkujoulut vievät pois itse joulun hohdetta ja iloa!

    • JohannaÄllä

      Minullekin adventti on tärkeä. Tosiasia on, että joulun ylikorostaminen ja maallistuminen on suoraa seurausta protestantismista.

      Protestanttien Jeesus on pelkkä pieni ja seimessä makaava avuton lapsi, ei maailman Vapahtaja, joka on vapauttanut meidät ristillään ja ylösnousemuksellaan synnin ja kuoleman orjuudesta. Protestantismin sisältö on tunnetusti tyhjä. Siksi moiset viettävät pelkästään kaupallista joulua ja pääsiäisenä sitten pääosassa ovatkin enää rairuohot, munat ja noidat.

      Meille kristityille (lue: katolilaisille) joulu on toki tärkeä juhla, mutta täysin toissijainen suhteessa pääsiäiseen. Sitä ei myöskään pilata pikkujouluilla. Adventti on pelkkä adventti.

    • Katolilainen

      Joulua kannattaa odottaa, sillä meille katolilaisille se ei ole vain jokin pelkkä aatto.

    • hurskaskatolilainen

      Vielä tosiaan on adventti! Täytyy lähteä 4. adventtisunnuntain pyhään messuun. Viikon kohokohta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1763
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      273
      921
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      110
      681
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      550
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      549
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      532
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe