Kiitos vapaa-ajattelijoiden muinaisten "Marraskuun lenkki" -kampanjoiden saattaa joillakin olla vielä mielikuva ns. katumuskuukaudesta. Aikanaan kirkosta piti erota marraskuun lopussa, jotta säästi tulevan vuoden veron. Virallisesti ero tuli voimaan ellei sitä peruuttanut kuukauden määräajassa.
Tämä poistui jo vuonna 2003.
Jos eroaa kirkosta joulukuussa 2018, säästyy vuoden 2019 kirkollisverolta. Tätä viestiä kannattanee yhä vieläkin levittää.
Tämä poistui jo vuonna 2003.
Jos eroaa kirkosta joulukuussa 2018, säästyy vuoden 2019 kirkollisverolta. Tätä viestiä kannattanee yhä vieläkin levittää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kalenteri ja ajanlasku yleensä perustuu jotakuinkin kristinuskoon. Onks tähän mitään vastalausetta?
Ei minkäänlaista vastalausetta, jos tänään menisikin taas yksi kymppitonni rikki, tai vaikkapa alkuviikosta.
Jostain ajanlasku pitää aloittaa.
Teoriassa alkuvuoden siirto vaikkapa ~5000 vuotta taaksepäin selkeyttäisi historian oppikirjoja, kun useimmat luvut olisivat positiivisia. Käytännössä ei kannata.
Jos kirkosta eronnut erottaa joulukuussa lapsensa kirkosta, lapsen huoltajat voivat ilmoittaa saman tien myös lapsen koululle, että lapsi siirtyy uskonnosa elämänkatsomustiedon opetukseen. Vuodenvaihteessa. Se käy hyvin.
Tärkeä asia muistuttaa MONELLE.
Ensi vuoden verokortit antaneet pienen muistutuksen?
500 eroa tänään. http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/