Persu-kommunistin SELONTEKO Puoluejohto.

Todennäköisesti Kanankankaanpää.toimi, Hän käyttää pistekirjoitusta.

*¤"
Eli olemme menettäneet kansallisen itsemääräämisoikeutemme olemalla EU:ssa ja vielä pahempi virhe oli liittyä yhtenäivaluutta EMU:uun.
Meidän kansanatloutemme on pineni niin kasvua saadaan aikaan vain viennillä ja siihen Euro on meille liian vahva , jos eroaisimme Eurosta markkamme devalvoituisi jollon vientimme lähtisi vetämään ,kansantalous kasvaisi, valtion tulot kasvaisivat, kaikki hyötyisivät ja välttyisimme sisäisiltä devalvaatioilta ja julkisen talouden jatkuvilta leikkauksilta.. *¤"
LAINAUS HÄN KIRJOITUKSESTA.
==========================================================================
Ensimmäinen kysymys on kuinka moni on valmis laskemaan omaa elintasoaan
valtion ja kansantalouden nimissä. Eli käytännössä työskentelemään halvemmalla ja
maksamaan korkeampaa hintaa kaikista ulkomaisista tavaroista ja palveluista. ?
Sitä Devalvaatio tarkoittaa ... Väittäkää vastaan jos ei tarkoita.

Miten sitten Euromääräiset lainat ja velat ihmisillä ja yrityksillä ? Muutetaan markoiksi suoraan
vai ? Minä luulen, että eurot pysyy euroina ja ne maksetaan euroina edelleenkin. Miten se
menisi Devalvaatiossa ? Toki suomi joutuisi maksamaan samaa korkeampaa hintaa EU:lle
samoin, kuten Britannia ja Norja ja Sveitsi. Kaikki kaupallinen tuki ja EU:n vientisopimuksille
voisi sanoa hei hei.. Esim. Japani suomen metsäteollisuuden vienti. Metsäteollisuuden
kilpailukyky kyllä nousisi hyvinkin rajusit, sillä materiaalin eli puun ja työn hinta halpenisi
huomattavasti,toki " inflaation ja kilpailukyvyn merkeissä". Tätä tietenkin yritetään estää, sillä
suomi syyllistyisi puun polkumyyntiin rahapulassa.

Miten sähköyhtiöt ja bensiini ja polttoaine ?
Suomeen tuotava kivihiili ja öljy nousisi merkittävästi ja tämä nostaisi sähkölaskun hintaa
kuluttajille markkamääräisenä ainakin puolella. Lisäksi monet suomessa toimivista
sähköyhtiöistä on kansainvälisissä verkoissa ja sähkön hinta ei ainakaan sitä kautta halpene.
Miten kotitalouksien lainat ja euromäärät ja paljonko tulisi työtunteja lisää tuotantopuolella,
jotta voidaan maksaa samat kulut mitä devalvaatio vaatisi Esim. Asuntolainanlyhennykset ?

Miten vaateteollisuus ja lääkealan yritykset ?
Montako suomessa toimivaa vaatealan yritystä valmistaa vaatteita suomessa ja miten
kankaat ? Onko valtion pukutehdas silloin täystyöllistetty ? Kerätäänkö lumppuja ?
Lääkkeet on edelleen euro/dollari hintaisia ja niihin ei siis tule alennusta devalvaatiossa ja
miten niitä sitten syötetään vaikka pienen nuhan sattuessa ? Sillä terveysmenot nousevat
ja kommunsiti suomessa on julkinen terveydenhuolto.

Eli devalvaatiossa vain maanomistajat ja metsäteollisuus tulisi saamaan pakkovientiä,
mutta mitä muuta ? Metsuri palaisi taas metsään ja metsäkone olisi vähän ruosteisempi ja
metsuri saisi markkoja ja metsänomistaja markkoja mutta mitä hän saisi suhteessa entiseen
euroon ? Eli hän itse asiassa juuri oli sen devalvaation maksaja ja tavallinen kuluttuja, koska
suomessa ei ole mitään omaa teollisuutta paitsi hieno rakennusteollisuus ja asunnot, joissa
asutaan.

Tämä on tällainen hyvä aloitus ja nyt tutkitaan oiken julkisesti Kananpään ja Maisteri vai
mikä se " hullu jaho oli ja huuhtelusaari ja yliopiston diblomi " ja miten he tästä jatkavat ?
Kukko kiekuu Persuu Kommunistii... Vastaa vastaa ole hyvä.
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

Haha haha ! Persu-kommunisti ei edes tiennyt, että suomen suuryritykset olivat
osakeyhtiöitä ja valtio on vähentänyt niissä omistusta. Ihmetteli suu auki, kuinka
valtio on päästänyt yritykset ulkomaisiin käsiin.... Ne on Myyty ääliö osakkeina
ja osuuksina jo jokaikinen. Pörssi pörssi Persu-kommari pörssistä niitä voi ostaa.
Nordnetillä sinäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurofighter kirjoitti:

Todennäköisesti Kanankankaanpää.toimi, Hän käyttää pistekirjoitusta.

*¤"
Eli olemme menettäneet kansallisen itsemääräämisoikeutemme olemalla EU:ssa ja vielä pahempi virhe oli liittyä yhtenäivaluutta EMU:uun.
Meidän kansanatloutemme on pineni niin kasvua saadaan aikaan vain viennillä ja siihen Euro on meille liian vahva , jos eroaisimme Eurosta markkamme devalvoituisi jollon vientimme lähtisi vetämään ,kansantalous kasvaisi, valtion tulot kasvaisivat, kaikki hyötyisivät ja välttyisimme sisäisiltä devalvaatioilta ja julkisen talouden jatkuvilta leikkauksilta.. *¤"
LAINAUS HÄN KIRJOITUKSESTA.
==========================================================================
Ensimmäinen kysymys on kuinka moni on valmis laskemaan omaa elintasoaan
valtion ja kansantalouden nimissä. Eli käytännössä työskentelemään halvemmalla ja
maksamaan korkeampaa hintaa kaikista ulkomaisista tavaroista ja palveluista. ?
Sitä Devalvaatio tarkoittaa ... Väittäkää vastaan jos ei tarkoita.

Miten sitten Euromääräiset lainat ja velat ihmisillä ja yrityksillä ? Muutetaan markoiksi suoraan
vai ? Minä luulen, että eurot pysyy euroina ja ne maksetaan euroina edelleenkin. Miten se
menisi Devalvaatiossa ? Toki suomi joutuisi maksamaan samaa korkeampaa hintaa EU:lle
samoin, kuten Britannia ja Norja ja Sveitsi. Kaikki kaupallinen tuki ja EU:n vientisopimuksille
voisi sanoa hei hei.. Esim. Japani suomen metsäteollisuuden vienti. Metsäteollisuuden
kilpailukyky kyllä nousisi hyvinkin rajusit, sillä materiaalin eli puun ja työn hinta halpenisi
huomattavasti,toki " inflaation ja kilpailukyvyn merkeissä". Tätä tietenkin yritetään estää, sillä
suomi syyllistyisi puun polkumyyntiin rahapulassa.

Miten sähköyhtiöt ja bensiini ja polttoaine ?
Suomeen tuotava kivihiili ja öljy nousisi merkittävästi ja tämä nostaisi sähkölaskun hintaa
kuluttajille markkamääräisenä ainakin puolella. Lisäksi monet suomessa toimivista
sähköyhtiöistä on kansainvälisissä verkoissa ja sähkön hinta ei ainakaan sitä kautta halpene.
Miten kotitalouksien lainat ja euromäärät ja paljonko tulisi työtunteja lisää tuotantopuolella,
jotta voidaan maksaa samat kulut mitä devalvaatio vaatisi Esim. Asuntolainanlyhennykset ?

Miten vaateteollisuus ja lääkealan yritykset ?
Montako suomessa toimivaa vaatealan yritystä valmistaa vaatteita suomessa ja miten
kankaat ? Onko valtion pukutehdas silloin täystyöllistetty ? Kerätäänkö lumppuja ?
Lääkkeet on edelleen euro/dollari hintaisia ja niihin ei siis tule alennusta devalvaatiossa ja
miten niitä sitten syötetään vaikka pienen nuhan sattuessa ? Sillä terveysmenot nousevat
ja kommunsiti suomessa on julkinen terveydenhuolto.

Eli devalvaatiossa vain maanomistajat ja metsäteollisuus tulisi saamaan pakkovientiä,
mutta mitä muuta ? Metsuri palaisi taas metsään ja metsäkone olisi vähän ruosteisempi ja
metsuri saisi markkoja ja metsänomistaja markkoja mutta mitä hän saisi suhteessa entiseen
euroon ? Eli hän itse asiassa juuri oli sen devalvaation maksaja ja tavallinen kuluttuja, koska
suomessa ei ole mitään omaa teollisuutta paitsi hieno rakennusteollisuus ja asunnot, joissa
asutaan.

Tämä on tällainen hyvä aloitus ja nyt tutkitaan oiken julkisesti Kananpään ja Maisteri vai
mikä se " hullu jaho oli ja huuhtelusaari ja yliopiston diblomi " ja miten he tästä jatkavat ?
Kukko kiekuu Persuu Kommunistii... Vastaa vastaa ole hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu