Ettei totuus unohtuisi, niin kerrataan

Kun täysinpalvellut nettiluuseri-emeriitta ja jokunen muukin saittikepuli hehkuttelee jo presidentinvaaleilla, niin palautetaanpa historiallisia totuuksia mieleen.

1999 Esko Aho käänsi Seppo Kääriäisen kanssa "kaikki kivet" saadakseen Lipposen ottamaan kepun kokoomuksen tilalle hallitukseen. Ei onnistunut. saittikepulit - Laitinen etunenässä - sättivät siitä kokoomusta, kun porvarihallitusta ei tullutkaan. Miksi olisi tullut, kun kepu ei sellaista halunnut - ei ole koskaan halunnut.

2000 Esko Aho ryhtyi "ei-sosialistiseksi vaihtoehdoksi" ja pukeutui espoolaisen jupin tikkiliiviin ja kampanjoi mm. Ilaskiven, Ilkka Kanervan ja Anne Pohtamon tuella "sosialistisetamuumiämmää", eli Halosta vastaan teeskennellen muka porvaria ja tällä kampanjallaan menetti ne äänet - n. 60 000 kpl - jotka olisivat riittäneet Halosen kukistamiseen.

2001, Harwardista palattuaan, sama Esko Aho paljasti totuuden omasta politiikastaan Uutispäivä Demarin haastattelussa (), josta oheinen katkelma:

"– Yhteiskunnallinen tilanne 1999 oli semmoinen, että olisi ollut perustultua eduskuntavaalien jälkeen rakentaa hallitus Keskustan ja sosialidemokraattien yhteistyön varaan. Siihen oli olosuhteista lähtevä tarve. Jos katsotaan niitä tehtäviä mitä tuolloin oli edessä: syventyvä alueellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä markkinatalouden monet ääri-ilmiöt, jotka olivat jo tuolloin näkösällä.

– Minusta oli vahinko, ettei SDP:n ja Keskustan
hallitusyhteistyöhön päästy, Aho vakuuttaa."

Kuinka siis joku, edes Laitisen tapainen keppulinreppana kehtaa vielä tänään väittää, että kokoomuslaisten olisi pitänyt äänestää noin vasemmistolaista ehdokasta, joka oman tunnustuksensakin mukaan pyrki punamultaan vain vuosi ennen presidentinvaalia ja valehteli äänestäjille olevansa porvarien ehdokas?

Nyt täytyy vain toivoa, että Matti Vanhaselta löytyy selkeä keskustalainen linja ulkopolitiikkaan, sillä jos nykymeno jatkuu, ei Halosella ja Vanhasella ole mitään eroa missään asiassa, kun Vanhasen tavoite näyttäisi olevan Halosen uudelleenvalinta ja kepun pitäminen demareiden hallituksessa olemalla enemmän demaria kuin edes Tuomioja koskaan kyykenee olemaan.

Vanhanen toki piti erinomaisen linjapuheen Kyösti irrankosken 60-vuotispäivillä, jossa hän tuki selvästi Suomen tiiviimpää yhteistyötä EU:ssa ja myös transatlanttisia suhteita. Nyttemmin nuo sävyt on jätetty taka-alalle, kun SDP haluaa heittää sumuverhoa sen ylle, että kaikki demarit eivät olekaan ulkopolitiikasta ihan samaa mieltä kuin Halonen ja Tuomioja.

Toivotan siis Matti Vanhaselle suorempaa selkärankaa kuin Esko Aholla oli ja tosiasioiden tunnustamista, vaikka se olisikin ainoastaan Halosen uudelleenvalinnan varmistaminen.

Kyllä me äänestäjät osaamme sitten äänestää oikeita ehdokkaita ja olla äänestämättä vääriä ehdokkaita.
461134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Kansan Uutiset kirjoitti pressan vaalien tuloksen selvittyä: "Kertaakaan aikaisemmin Suomen presidentiksi ei ole noussut ehdokasta, jonka tausta ja vaaliteemat olisivat olleet yhtä avoimen vasemmistolaisia. Halosen vastustajat eivät saaneet tästä kuitenkaan niin tehokasta vaaliasetta kuin uskoivat.Halonen ei olisi voittanut ilman vasemmistoliittolaisia tukijoitaan eikä ilman saumatonta vasemmistoyhteistyötä, tuskin myöskään ilman ay-liikkeen tukea. Mutta Halonen ei olisi voittanut myöskään ilman valistuneiden porvareiden voimakasta tukea"

Äänestä
  • Osmo Soininvaara analysoi osuvasti Ahon presidenttikampanjan virheet Suomen Kuvalehdessä tuoreeltaan vaalien jälkeen ja päätyi samaan arvioon kuin minäkin: Aho viritti 2. kierroksen vaaliteemansa aivan liian äärikonservatiiveiksi ja oikeistolaisiksi.

    Tämä oli virhe, koska äärioikeisto ei olisi koskaan äänestänyt Halosta. Sen sijaan Ahon oikeistolaisuus hätisti äänestämään muuten nukkumaan taipuvaisia vasemmistolaisia, ja myös käännytti sellaisia keskustaa sympatisoivia äänestäjiä, joille Ahon häkellyttävä oikeistolaisuus oli vierasta ja valheellista politikointia.

    Jos Aho olisi rohjennut olla aidosti keskustalainen, hän olisi epäilemättä voittanut Halosen. Soininvaaran mukaan Aho petasi itse oman vaalitappionsa typerällä, konservatiivisella kampanjallaan, joka jätti kaupunkilaiset sitoutumattomat ei-sosialistit täysin kylmiksi

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Osmo Soininvaara analysoi osuvasti Ahon presidenttikampanjan virheet Suomen Kuvalehdessä tuoreeltaan vaalien jälkeen ja päätyi samaan arvioon kuin minäkin: Aho viritti 2. kierroksen vaaliteemansa aivan liian äärikonservatiiveiksi ja oikeistolaisiksi.

    Unohtui lisätä edellisen viestin loppuun, että toivottavasti vanhanen älyää tehdä reikusti keskustalaisiin arvoihin perustuvan kampanjan, josa hän uskaltaa ottaa myös rohkeasti samat kannanotot kuin kesällä 2004 Kyösti Virrankosken 60-vuotisjuhlissa omilleen pitämässään juhlapuheessa.

    Siinä Vanhanen totesi suoraan, mikä pitää olla Syuomen rooli EU:ssa ja suhteessa USAan. se oli hyvä puhe ja löytynee edelleen kepun omien sivujen arkistoista:

    Matti Vanhanen. Turvallisuutta ei saa eristäytymällä:

    http://www.keskusta.fi/tietopankki?action=show_document&action_param=894

    ...

  • otsikossa hymiö kirjoitti:

    ...

    Vanhasen linjapuhe ulkopolitiiasta otettiin mediassa vastaan suurella kiinnostuksella, sillä se lopetti aiemmat spekulaatiot Vnhasen "impivaaralaisuudesta" ja siitä, että hän olisi vetämässä Suomea EU-maiden seinänvierustoille, sivustakatsojaksi, kun muut maat vetävät linjoja EU-politiikassa.

    Nyt Vanhasta on taas alettu kritisoida syrjään vetäytymisestä. Ilmeisesti Ylivieskan puhe on unohdettu?

    Äänestä

  • otsikossa hymiö kirjoitti:

    ...

    Otsikossa kaikki :)

    Äänestä

Ei tuo auta sen häpeän peittelyssä, että kokoomuslaiset ratkaisivat Tarja Halosen valinnan presidentiksi.

Mikä ihmeen mielenhäiriö sai oikeistolaiseksi itseään, ja kaikkia muita vasemmistolaiseksi kutsuvat lahtarien perilliset äänestämään Kallion punikki-Tarjan Suomen presidentiksi ja puolustusvoimain komentajaksi?

Säälittävää on nykyinen asian peittely ja yritys laittaa sekin Keskustan viaksi.

Kataisen pitäisi miehuullisesti puolustaa puolueensa jäsenten tekemää valintaa, eikä yrittää luistaa vastuustaan. Ei hiljattain tapahtunut takinkääntö vakuuta - se on selvää lusmuilua.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • Kokoomuslaiset eivät ratkaisseet mitään, sillä kokoomuslaiset äänestivät Esko Ahoa.

    Ratkaisijoina olivat liikkuvat äänestäjät, jotka olivat menettäneet oman ehdokkaansa mahdollisuudet vaalin 1. kierroksella. siihen joukkoon mahtuu kokoomuksen äänestäjien lisäksi vihreitä, rkp:n kannattajia, kristillisdemokraatteja ja muitakin sitoutumattomia, todennäköisesti myös paljon entisiä nuorsuomalaisia.

    Keskustan syyhän Ahon tappio ei tietenkään ollut, vaan yksin Ahon typerän vaalikampanjan, joka karkoitti konservatiivisuudellaan liberaalit kaupunkilaiset pienemmän pahan tarjoavan vaihtoehdon taakse.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kokoomuslaiset eivät ratkaisseet mitään, sillä kokoomuslaiset äänestivät Esko Ahoa.

    Ratkaisijoina olivat liikkuvat äänestäjät, jotka olivat menettäneet oman ehdokkaansa mahdollisuudet vaalin 1. kierroksella. siihen joukkoon mahtuu kokoomuksen äänestäjien lisäksi vihreitä, rkp:n kannattajia, kristillisdemokraatteja ja muitakin sitoutumattomia, todennäköisesti myös paljon entisiä nuorsuomalaisia.

    Keskustan syyhän Ahon tappio ei tietenkään ollut, vaan yksin Ahon typerän vaalikampanjan, joka karkoitti konservatiivisuudellaan liberaalit kaupunkilaiset pienemmän pahan tarjoavan vaihtoehdon taakse.

    HARRI HOLKERI: "Kenenkään ei kannata asettua TARJA HALOSEN vastaehdokkaaksi.... varsinkaan pääministeri ei saa haastaa istuvaa presidenttiä, koska se johtaisi "ulkopoliittisten linjausten vastakkainasetteluun".

    Valtioneuvos Harri Holkerin nyt Tarja Haloselle antamaa kannatusta ei voi pitää Holkerille harvinaisena tekona. Vuoden 1988 presidentinvaaleissa Holkeri ohjasi valitsijamiehensä Koiviston taakse ja vuonna 2000 hän ohjaisi perheensä presidentinvaalin toisella kierroksella Halosen taakse.

    Holkerin oman uran huippukohdat kun ovat olleet pääministeriys (1987 - 1991) ja YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan tehtävä, jotka molemmat tehtävät ovat aikanaan olleet Sdp:n käsissä. Paikoille olisi toki ollut tarjolla muitakin päteviä ehdokkaita ja muista puolueista.

    Harri Holkerin (kok) "kansainvälinen uran" voidaan katsoa olevan palkkiota hänen työstään SDP:n hyväksi.

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    ...

    Presidentinvaaleissa havaittiin -jällen kerran- ettei kokoomuslaisen lupaus oli minkään arvoinen. Kokoomuksen silloinen pj. Niinistö lupasi, että Kokoomus asettuu sen porvariehdokkaan taakse, joka pääsee vaaleissa 2. kierrokselle. Ja kuten todettu, Kokoomus petti lupauksensa jälleen kerran, kuten sen tapana on aina ollut ja tulee aina olemaan.

    Äänestä

  • yhä lojaali kirjoitti:

    Holkeri on tehnyt juuri niin kuin sanot. Koiviston valinnassa hän hylkäsi Väyrysen ja Halosen valinnassa hän hylkäsi Ahon. Holkeri nimittäin tuntee kepun, Väyrysen ja Ahon ilmeisesti aika hyvin.

    Se, mitä Holkeri on nyt sanonut tulevista presidentinvaaleista, on minusta jo vanhan ukon höperehtimistä. Holkeri on minun mielestäni täysin väärässä, jos hän yrittää saada aikaan sopuvaaleja Halosen kauden jatkamiseksi.

    Tässä asiassa olen jyrkästi eri mieltä Holkerin kanssa ja onneksi kokoomuskin näytäisi olevan.

    Äänestä

  • Plantago major kirjoitti:

    Presidentinvaaleissa havaittiin -jällen kerran- ettei kokoomuslaisen lupaus oli minkään arvoinen. Kokoomuksen silloinen pj. Niinistö lupasi, että Kokoomus asettuu sen porvariehdokkaan taakse, joka pääsee vaaleissa 2. kierrokselle. Ja kuten todettu, Kokoomus petti lupauksensa jälleen kerran, kuten sen tapana on aina ollut ja tulee aina olemaan.

    Niinistö töppäili 2000 presidentinvaalit pihtaamalla ensin omaa ehdokkuuttaan. Kun Uosukainen sitten sai vaalin 1. kierroksella vain n. 13% annetuista äänistä ja kokoomuksen kannatus oli samaan aikaan ollut yli 22%, oli aivan luonnollista, että Niinistö ei alkanut antaa enempää ohjeita kokoomuslaisille, jotka olivat jo Niinistölle näyttäneet, mitä mieltä olivat.

    Jos Niinistö ja kokoomus olisivat asettuneet näkyvästi ja julkisesti Ahon tueksi, se olisi vielä enemmän jakanut kansaa kahteen leiriin, jolloin vasemmiston äänestysaktiivisuus olisi kasvanut ja yhä useampi Ahoa löyhästi kannattanut vihreä, kristillisdemokraatti, ent. nuorsuomalainen, kaupunkiliberaali ja myös liikkuva kokoomuksen kannattaja olisi siirtynyt Ahon puolelta Halosen puolelle.

    Olen aivan varma, että kokoomuksen näkyvä tuki olisi kasvattanut Ahon 60 000 äänen häviötä isommaksi siitä, mihin Kanervan ja Ilaskiven tuki sen jo ajoivat.

    Äänestä

"Kun täysinpalvellut nettiluuseri-emeriitta ja jokunen muukin saittikepuli hehkutteleeIlaskiven, Ilkka Kanervan ja Anne Pohtamon tuella "sosialistisetamuumiämmää", eli Halosta vastaan..."
" Kuinka siis joku, edes Laitisen tapainen keppulinreppana..."
".. ja valehteli(tarkoittaa Ahoa) äänestäjille olevansa porvarien ehdokas?"
"..kun Vanhasen tavoite näyttäisi olevan Halosen uudelleenvalinta ja kepun pitäminen demareiden hallituksessa olemalla enemmän demaria kuin edes Tuomioja koskaan kyykenee olemaan."
Että mies päätyökseen päivästä päivään suoltaa tätä omasta mielestään hienoa "faktaa" osoittaa, että isän siittimestä on lurahtanut muutakin kuin siemennestettä hedelmöityksen hetkellä.
Kokoomuksen mölykööri käy ylikierroksilla pressavaaleihin.

Äänestä
  • "Että mies päätyökseen päivästä päivään suoltaa tätä omasta mielestään hienoa "faktaa" osoittaa, että isän siittimestä on lurahtanut muutakin kuin siemennestettä hedelmöityksen hetkellä."

    Kieltämättä hyvin sanottu tästä itserakkaasta besserwisseristä.

    Lainauksetkin osuivat hyvin kuvaamaan mainosmiehen ylikierroksia.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • Toivottavasti Matti Vanhanen osaa tehdä paremman vaalikampanjan kuin Esko Aho. Hänellä nimittäin on mahdollisuuksia voittaa Halonen, jos pääsee 2. kierrokselle ja toimii silloin viisaammin, eli keskustalaisemmin.

    Äänestä

Kuinkahan kauan jaksat tuota ikivanhaa levyäsi pyörittää, luulisi sen kuluneen jo puhki.
Minä luulen, että tämänkin saitin lukijat osaavat tuon mielikuvitustarinasi ulkoa, eikä se todeksi muutu vaikka kuinka sitä hokisit.

Äänestä
  • ...ja kepupossu vingahti.

    Osui ja uppos. Täydellisesti. :-D

    Wiljami

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...ja kepupossu vingahti.

    Osui ja uppos. Täydellisesti. :-D

    Wiljami

    ...Jäbä nyt ei kalikallakaan osuisi edes norsuun.

    Äänestä

  • Syyttelet kepulimaiseen tapaasi minua jälleen mielikuvituksesta, vaikka kirjoitukseni sisälsi pelkkiä faktoja. Nämä kaikki ovat kenen tahansa todennettavissa vaikkapa vain median uutisoinneista ko. aikoina:

    1999 Esko Aho pyrki kaikin keinoin punamultahallitukseen, vaikka eduskunnassa olisi ollut porvarienemmistö ja omien sanojensa mukaan "käänsi kaikki kivet", jotta yhteistyö Lipposen kanssa olisi voinut alkaa.

    2000 Esko Aho ilmoittautui "ei-sosialistiseksi vaihtoehdoksi", ja teki hyvin "porvarillisen" jopa äärioikeistolaisen kampanjan, jota mediassa ihmeteltiin. Kampanjaan kuului mm. kokoomuslaisten törkeä painostaminen ja uhkailu, elleivät he luvanneet äänestää Ahoa toisella kierroksella.

    2001, tarkemmin 12.10.2001, Aho antoi avauksessa siteeratun haastattelun Demarille, jossa hän - muka porvareiden yhteinen presidenttiehdokas - olikin kaikin keinoin pyrkinyt punamultaan, eli vahvisti sen, mitä edellä kuvaan vuoden 1999 tapahtumista.

    Tässä ei, Laitinen ole mitään mielikuvitusta mukana, joten sinun on ihan turha kieroilla faktoja vastaan, jotka media aikanaan on faktoiksi vahvistanut.

    Pikemminkin toivoisi sinunkin keskittyvän siihen, että keskusta voittaisi seuraavan pressanvaalin eikä Matti Vanhanen, sinun kansansuosikkisi, menisi tekemään yhtä karkeita virheitä kuin Aho teki, koska muuten Vanhanenkin häviää vaalit.

    Eikö siis kaikkien keskustalaisten kannattaisi miettiä, millaisella politiikalla Vanhanen voi voittaa takaisin ne kokoomuslaiset äänet, jotka Aho typeryyttään menetti?

    Kysymys taitaa olla sinulle sekä vaikea että mahdoton, koska olet keppulinreppana ja täysin haluton yhteistyöhön kokoomuksen kanssa, punikki-Laitinen.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Syyttelet kepulimaiseen tapaasi minua jälleen mielikuvituksesta, vaikka kirjoitukseni sisälsi pelkkiä faktoja. Nämä kaikki ovat kenen tahansa todennettavissa vaikkapa vain median uutisoinneista ko. aikoina:

    1999 Esko Aho pyrki kaikin keinoin punamultahallitukseen, vaikka eduskunnassa olisi ollut porvarienemmistö ja omien sanojensa mukaan "käänsi kaikki kivet", jotta yhteistyö Lipposen kanssa olisi voinut alkaa.

    2000 Esko Aho ilmoittautui "ei-sosialistiseksi vaihtoehdoksi", ja teki hyvin "porvarillisen" jopa äärioikeistolaisen kampanjan, jota mediassa ihmeteltiin. Kampanjaan kuului mm. kokoomuslaisten törkeä painostaminen ja uhkailu, elleivät he luvanneet äänestää Ahoa toisella kierroksella.

    2001, tarkemmin 12.10.2001, Aho antoi avauksessa siteeratun haastattelun Demarille, jossa hän - muka porvareiden yhteinen presidenttiehdokas - olikin kaikin keinoin pyrkinyt punamultaan, eli vahvisti sen, mitä edellä kuvaan vuoden 1999 tapahtumista.

    Tässä ei, Laitinen ole mitään mielikuvitusta mukana, joten sinun on ihan turha kieroilla faktoja vastaan, jotka media aikanaan on faktoiksi vahvistanut.

    Pikemminkin toivoisi sinunkin keskittyvän siihen, että keskusta voittaisi seuraavan pressanvaalin eikä Matti Vanhanen, sinun kansansuosikkisi, menisi tekemään yhtä karkeita virheitä kuin Aho teki, koska muuten Vanhanenkin häviää vaalit.

    Eikö siis kaikkien keskustalaisten kannattaisi miettiä, millaisella politiikalla Vanhanen voi voittaa takaisin ne kokoomuslaiset äänet, jotka Aho typeryyttään menetti?

    Kysymys taitaa olla sinulle sekä vaikea että mahdoton, koska olet keppulinreppana ja täysin haluton yhteistyöhön kokoomuksen kanssa, punikki-Laitinen.

    Täytyy oikein rautalangasta vääntää sinulle mikä ero on faktalla ja fiktiolla.
    Ensinnä määritelmät: fakta (

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    Faktat, jotka esitin, koskivat Esko Ahoa.

    Sinä taas kirjoittelet fiktioita minusta.

    Minkäpä sinä, keppulinreppana, tosiasioille mahtaisitkaan, kun tavoitteesi on punikkina vain kokoomuksen ja kokoomuksen kannattajiksi tietämiesi keskustelijoidn panettelu, Halosen uudelleenvalinta ja punamullan jatkaminen, jotka kaikki yrität selitellä kokoomuksesta johtuviksi, kun haluat salailla piilovasemmistolaisuutesi.

    Minä yritin selittää sinulle faktan ja fiktion eroja, mutta ethän sinä ressukka ymmärtänyt koko juttua, säälittävää!
    Silmitön kepukaunasi on pehmentänyt aivosikin, täytetty metsokin hakkaa sinut mennen tullen.

    23.4.2002 STT: ”Keskustan piiristä annetut viestit ns. punamultayhteistyön suuntaan herättävät huolta ja hämmennystä kokoomuksessa.
    Puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Ville Itälä oudoksui tiistaina keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän Matti Vanhasen äskeistä pääministerikannanottoa. Vanhanen antoi ymmärtää, että SDP:n Paavo Lipponen voisi mahdollisesti jatkaa pääministerinä, vaikka keskustasta tulisi vaaleissa suurin puolue, kunhan se vain pääsisi hallitukseen.
    Väitän, että tämä on rähmälläänolon Suomen ennätys, Itälä totesi kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa. Itälän mielestä keskusta on myös "erittäin taitava takinkääntäjä", kun se työreformin nyt hylänneenä "mielistelee SAK:n suuntaan", vaikka kosiskeli samalla asialla yrittäjiä viime vaaleissa.”

    Vakuumipässillä ja muilla keppulinreppanoilla menee surkeasti, kun kokoomuksen syyttelemiseksi ei enää ole muuta konstia kuin kepun oman punamultainnokkuuden avuton peittely.

    Äänestä

Milloinkas Kokoomus on porvarihallitusta halunnut?
Ehkä pikkuisen Ilkka Suomisen johdolla 87, mutta siinä kaikki.
Annas kun arvaan, että kokoomuslaiset kaupunkilaishupakot tekee taas Hesarin avittamana Tavjasta presidentin.
Pian kaivetaan taas Tatu Vanhanen rotuoppeineen esiin.

Äänestä
  • 1991 ensimmäisenä kinuamassa demareita ja noiden lyötyä hanskat heti tiskiin oli pakko tyytyä kokoomukseen.
    Pari vuotta takaperin eräs jäte... korjaan jäätteenmäki meni (taisi hengessä mukana olla myös takapiru pekkarinen) heti julistamaan tavoitteeksi punamullan.
    Eli pidähän vähän pienempää ääntä siellä ylihärmässä. Pohjanmaan voisikin lapinlahden lintujen sketsin mukaan liittää ruotsiin. Molempien maiden älykkyysosamäärä voisi vaikka nousta!

    Äänestä

  • cityjuntti kirjoitti:

    1991 ensimmäisenä kinuamassa demareita ja noiden lyötyä hanskat heti tiskiin oli pakko tyytyä kokoomukseen.
    Pari vuotta takaperin eräs jäte... korjaan jäätteenmäki meni (taisi hengessä mukana olla myös takapiru pekkarinen) heti julistamaan tavoitteeksi punamullan.
    Eli pidähän vähän pienempää ääntä siellä ylihärmässä. Pohjanmaan voisikin lapinlahden lintujen sketsin mukaan liittää ruotsiin. Molempien maiden älykkyysosamäärä voisi vaikka nousta!

    Pitihän niitä sossuja muodon vuoksi "pyytää" 1991 hallitukseen, jotta eivät olisi päässeet syyttämään syrjäyttämisestä.
    Tuo "pyyntö" olikin varsin helppo tehdä, koska oli selvää, että sossut menee jokatapauksessa oppositioon haavojaan nuolemaan.

    Äänestä

  • Kokoomuksen porvarihallitushalut tutkittiin viimeksi vuonna 2002, tai oliko alkuvuodesta 2003. Joka tapauksessa n. 65% kokoomuslaisista halusi porvarihallituksen, kun 75% kepulaisista halusi punamultaa. Jos en väärin muista, niin tutkimus kohdistui kummankin puolueen piirijohtoon ja puolueen vaikuttajiin, ja oli MTV3:n tekemä.

    Minusta noiden lukujen erot ovat merkittäviä.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

...eroon tuosta pinttymästään, että se olikin kepu, joka ei halunnut Kokoomuksen kanssa hallitukseen. Hyvinpä näkyi sujuvan Kokoomuksen ja sossujen yhteistyö Lipposen toisessakin. Pääsihän Kokoomus tosi oikeistolaisen Lipposen kanssa jatkamaan maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon alasajoa.

Sitten 03 kansa antoikin Kokoomukselle vaaleissa kunnon opetuksen. Keskusta nousi suurimmaksi. Se teki vaaleissa myös menestyneiden sossujen kanssa hallituksen. Tämä hallitus oli aivan toista maata kuin Lipposen hallitukset. Oli kaikille helpoitus, että Lipponen itse ei ollut siinä mukana. Nykyinen hallitus on miehitetty yhteistyökykyisillä demariministereillä. Hallitus on ripeästi pystynyt palauttamaa maan takaisin Lipposen ja Niinistön paljon pahaa aiheuttaneesta politiikasta.

Äänestä
  • On turha syyttää kokoomusta porvarihallituksen haluttomuudesta, kun kepun tavoite on koko sen historian ajan ollut vain ja ainoastaan punamulta.

    Usko nyt, Oiva, että kepu ei ole ikinä pyrkinyt porvarihallitukseen, jos vain punamulta on ollut mahdollinen - ei ikinä. Syytä sinä tästä kokoomusta, jos mielesi tekee, mutta sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Nykyisestä hallituksesta sinulla taas on niin fantastinen selitys, etten viitsi siitä muuta sanoa kuin, että kepu pääsi tavoitteeseensa: demarihallitukseen tekemään demaripolitiikkaa Kalliomäen ja Heinäluoman johdolla Lipposen ja Ihalaisen vedellessä naruista taustalla.

    Tapasi selittää tämä asia itsellesi "parhain päin", on lähinnä huvittavaa. Totuuden kanssa selitykselläsi ei ole mitään tekemistä. Kepu on alistunut täysin demareiden tahtoon, kun kepu pelkää, että se muten lentää oppositioon.

    Jos kepu johtaisi hallitusta "yhteistyökykyisten demarien avulla", niin olisithan sinäkin jo moneen kertaan kertonut, mitkä keskustan vaalitavoitteet on toteutettu tähän mennessä.

    Yhtään tuollaista tavoitetta et sinä, Oiva, eikä kukaan muukaan ole pystynyt tuomaan esiin, koska sellaisia ei ole. On vain demarinimityksiä, sinipunan ja kokoomuksen veronalennuksia, alistumista tupossa SAK:lle vastoin EK:n kantaa, työttömyyttä lisäävää demareiden yritysverotusta, tehotonta demareiden työllisyyspolitiikkaa, mutta ei palvelualojen työnantajamaksujen alentamista eikä elintarvikkeiden al-veron alentamista.

    Mistä johtuu, Oiva?

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    On turha syyttää kokoomusta porvarihallituksen haluttomuudesta, kun kepun tavoite on koko sen historian ajan ollut vain ja ainoastaan punamulta.

    Usko nyt, Oiva, että kepu ei ole ikinä pyrkinyt porvarihallitukseen, jos vain punamulta on ollut mahdollinen - ei ikinä. Syytä sinä tästä kokoomusta, jos mielesi tekee, mutta sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Nykyisestä hallituksesta sinulla taas on niin fantastinen selitys, etten viitsi siitä muuta sanoa kuin, että kepu pääsi tavoitteeseensa: demarihallitukseen tekemään demaripolitiikkaa Kalliomäen ja Heinäluoman johdolla Lipposen ja Ihalaisen vedellessä naruista taustalla.

    Tapasi selittää tämä asia itsellesi "parhain päin", on lähinnä huvittavaa. Totuuden kanssa selitykselläsi ei ole mitään tekemistä. Kepu on alistunut täysin demareiden tahtoon, kun kepu pelkää, että se muten lentää oppositioon.

    Jos kepu johtaisi hallitusta "yhteistyökykyisten demarien avulla", niin olisithan sinäkin jo moneen kertaan kertonut, mitkä keskustan vaalitavoitteet on toteutettu tähän mennessä.

    Yhtään tuollaista tavoitetta et sinä, Oiva, eikä kukaan muukaan ole pystynyt tuomaan esiin, koska sellaisia ei ole. On vain demarinimityksiä, sinipunan ja kokoomuksen veronalennuksia, alistumista tupossa SAK:lle vastoin EK:n kantaa, työttömyyttä lisäävää demareiden yritysverotusta, tehotonta demareiden työllisyyspolitiikkaa, mutta ei palvelualojen työnantajamaksujen alentamista eikä elintarvikkeiden al-veron alentamista.

    Mistä johtuu, Oiva?

    ... olivat sopineet ennen 87-vaaleja, että perustavat porvarihallituksen Väyrysen johdolla, jos vaalitulos sen sallii Tehtiinpä vielä lisäpöytäkirja, jotta pääministeri voi olla Holkerikin. Vaalitulos salli, mutta Kokoomus petti lupauksensa, oikein puheenjohtaja Suomisen allekirjoittama sopimus, ja läksi mieluummin sossujen kanssa Holkerin sinipunahallitukseen, kun sai vielä pääministerin paikan. Siitähän tulikin sitten tuhoisin hallitus maan taloudelle koko historiamme aikana.

    Ei ihme, jos kepulta menivät hallitushalut vähäksi aikaa Kokoomuksen kanssa. Sitten perustettiin Ahon hallitus. Demarit kieltäytyivät silloin hallitusvastuusta suuren tappion tullen. Samoin teki Kokoomus 93 jo vaaliyönä puheenjohtajansa, Itälän, suulla niinikään murskaavan tappion tullen.

    Hallituksia piääkin muodostaa vaaleissa menestyneiden puolueiden. Ne Kekkosen ajat ovat ohi, jolloin yhteen aikaan presidentti joutui ulkoipoliittisista syistä pitämään sekä demareita, että Kokoomusta vielä pitempään ja hallituksen ulkopuolella. Kylmän sodan oloissa, jolloin kuuluimme N-liiton etupiiriin, hallituksessa ei voinut olla yhtään ministeriä tai puoluetta, jotka avoimesti olivat neuvostvastaisia.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Väyrynen yritti salaisella sopimuksella sitoa Suomisen ja Taxell'in porvarihallitukseen vasta sen jälkeen, kun punamullan tie oli noussut pystyyn siitä syystä, että Väyrynen oli iltalypsyillään menettänyt Sorsan, Koiviston ja SDP:n luottamuksen.

    On turha puhua siitä pettikö joku Väyrysen 1987, koska tuolloin ei Suomessa modostettu muita hallituksia kuin niitä, jotka presidentti nimitti. Sopimuksilla ei kävellä yli perustuslain, niin kuin sinäkin tiedät. Jos taas tarkoitat sitä, että Suomisen olisi pitänyt kieltäytyä sinipunasta, niin se olisi tiennyt mahdollisesti punamullan jatkoa, joka oli mahdoton ajatus.

    1991 demarit vetäytyivät vapaaehtoisesti hallitusvastuusta, mutta siitä huolimatta Aho kävi heitä pyytelemässä ja maanittelemassa ennen kuin perusti porvarihallituksensa. On siis kiistaton fakta, että punamulta oli Ahollakin etusijalla aivan niin kuin Väyryselläkin.

    Kekkosen ajoista on turha puhua enää. Silloin kuului maalaisliiton taktiikkaan pitää kokoomus oppositiossa ja pelotella demareita porvarihallituksella, jos nämä panivat liikaa hanttiin maataloustuloneuvotteluissa.

    Taisin ylempänä viitata myös 2002 tehtyyn MTV3:n tutkimukseen, josta kävi ilmi porvarihallituksen kannatus: kokoomuslaisista 65% kannatti porvarihallitusta, 35% punamultaa; keskustalaisista 25% kannatti porvarihallitusta, 75% punamultaa.

    On hyvi sinunkin, Oiva, myöntää, että porvarihallitus on ollut Suomessa mahdoton siitä syystä, ettei keskusta ole sellaista koskaan halunnut, jos se vain on päässyt punamultaan. Porvarihallitus on syntynyt vain silloin, kun punamultaa ei ole syystä tai toisesta saatu aikaan.

    Tämä on minusta erittäin ikävä tilanne, sillä noin menetellessään keskusta antaa maan avaimet demareille vapaaehtoisesti ja sallii SDP:n peluuttaa keskustaa ja kokoomusta toisiaan vastaan. Lue tämänpäiväisen Hesarin yliö, jossa ruoditaan vasemmiston tilaa. Siitä huomaat, että puheet vasemmistopuolueiden yhditämisestäkin nojaavat siihen, että SDP voisi olla aina päämninisteripuolue ja hyödyntää keskustan ja kokoomuksen erimielisyyttä.

    Minä ihmettelen suuresti, että keskustan kannattajat ja kenttäväki hyväksyvät puolueensa johdolta tällaisen demareiden valtaan alistumisen.

    "On turha puhua siitä pettikö joku Väyrysen 1987, koska tuolloin ei Suomessa modostettu muita hallituksia kuin niitä, jotka presidentti nimitti. Sopimuksilla ei kävellä yli perustuslain, niin kuin sinäkin tiedät."
    -----------------------------
    ...tuolloin Suomessa presidentti nimitti hallituksen niinkuin nykyisinkin ja hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Tuskin Koivisto olisi nimittänyt sellaista hallitusta, joka olisi heti kaadettu. Tosiasia (fakta) on, että kokoomus petti porvarisopimuksen, siitä et pääse mihinkään, historiaa et sinäkään pysty muuttamaan, vääristelemään kyllä.

    Se, että Väyrynen turvautui salaisiin sopimuksiin vasta sitten, kun oli ensin itse tyrinyt punamullan jatkomahdollisuudet, ei todellakaan naurata yhtään.

    Aitoja porvarihallitushaluja ei Väyrysellä eikä Aholla ollut koskaan - ja tämä on faktaa, jonka voit todeta kenen tahansa kärkipoliitikon muistelmista, jos Iltalehden lukemiseltasi ennätät.

    ...kun et ymmärrä koko kasitettä?

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    ...kun et ymmärrä koko kasitettä?

    ...jonka jokainen juttu perustuu vääristelylle.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    ...jonka jokainen juttu perustuu vääristelylle.

    ...sinä tulkitset kaikki mielipiteet vääristelyksi, jotka eivät vastaa omia mielikuviasi.
    Jos minä sanon jonkun asian olevan fakta (tosiasia), pystyn sen vuorenvarmasti todistamaan!
    Sinä onneton et edes ymmärrä termin sisältöä!
    Mielipiteeni ovat omiani ja tulkintani asioista ovat usein fiktionäärisiä, mutta voivat olla tosiasioitakin (faktoja), mutta jätän tämän lukijoiden arvioitavaksi.
    Sinun tapasi esittää joku oletus tai mielipide ja sen jälkeen itse todeta sen olevan fakta, on oksettava ja todistaa vain sen ettet osaa erottaa fiktioita faktoista. Milläpä pystyisitkään, kun et edes ymmärrä noiden sanojen merkitystä.

    Jäkätät samaa mantraasi, vääristelijä. Avausviestini prustui faktoille, jotka kejun kuluessa jopa toistin.

    Ainuttakaan faktaani et ole kumonnut, ainoastaan jäkättänyt samaa virttäsi, etkä ole itse tuonut keskusteluun ensimmäistäkään tosiasiaa.

    Et ainuttakaan tosiaasiaa, punikki.

    ...vaikka väärässä olitkin. Koita nyt vaan kestää se fakta, ettei valhe todeksi muutu, vaikka kuinka sitä toistelet!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

Kun täysinpalvellut nettiluuseri-emeriitta ja jokunen muukin saittikepuli hehkuttelee jo presidentinvaaleilla, niin palautetaanpa historiallisia totuuksia mieleen.

1999 Esko Aho käänsi Seppo Kääriäisen kanssa "kaikki kivet" saadakseen Lipposen ottamaan kepun kokoomuksen tilalle hallitukseen. Ei onnistunut. saittikepulit - Laitinen etunenässä - sättivät siitä kokoomusta, kun porvarihallitusta ei tullutkaan. Miksi olisi tullut, kun kepu ei sellaista halunnut - ei ole koskaan halunnut.

2000 Esko Aho ryhtyi "ei-sosialistiseksi vaihtoehdoksi" ja pukeutui espoolaisen jupin tikkiliiviin ja kampanjoi mm. Ilaskiven, Ilkka Kanervan ja Anne Pohtamon tuella "sosialistisetamuumiämmää", eli Halosta vastaan teeskennellen muka porvaria ja tällä kampanjallaan menetti ne äänet - n. 60 000 kpl - jotka olisivat riittäneet Halosen kukistamiseen.

2001, Harwardista palattuaan, sama Esko Aho paljasti totuuden omasta politiikastaan Uutispäivä Demarin haastattelussa (), josta oheinen katkelma:

"– Yhteiskunnallinen tilanne 1999 oli semmoinen, että olisi ollut perustultua eduskuntavaalien jälkeen rakentaa hallitus Keskustan ja sosialidemokraattien yhteistyön varaan. Siihen oli olosuhteista lähtevä tarve. Jos katsotaan niitä tehtäviä mitä tuolloin oli edessä: syventyvä alueellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä markkinatalouden monet ääri-ilmiöt, jotka olivat jo tuolloin näkösällä.

– Minusta oli vahinko, ettei SDP:n ja Keskustan
hallitusyhteistyöhön päästy, Aho vakuuttaa."

Kuinka siis joku, edes Laitisen tapainen keppulinreppana kehtaa vielä tänään väittää, että kokoomuslaisten olisi pitänyt äänestää noin vasemmistolaista ehdokasta, joka oman tunnustuksensakin mukaan pyrki punamultaan vain vuosi ennen presidentinvaalia ja valehteli äänestäjille olevansa porvarien ehdokas?

Nyt täytyy vain toivoa, että Matti Vanhaselta löytyy selkeä keskustalainen linja ulkopolitiikkaan, sillä jos nykymeno jatkuu, ei Halosella ja Vanhasella ole mitään eroa missään asiassa, kun Vanhasen tavoite näyttäisi olevan Halosen uudelleenvalinta ja kepun pitäminen demareiden hallituksessa olemalla enemmän demaria kuin edes Tuomioja koskaan kyykenee olemaan.

Vanhanen toki piti erinomaisen linjapuheen Kyösti irrankosken 60-vuotispäivillä, jossa hän tuki selvästi Suomen tiiviimpää yhteistyötä EU:ssa ja myös transatlanttisia suhteita. Nyttemmin nuo sävyt on jätetty taka-alalle, kun SDP haluaa heittää sumuverhoa sen ylle, että kaikki demarit eivät olekaan ulkopolitiikasta ihan samaa mieltä kuin Halonen ja Tuomioja.

Toivotan siis Matti Vanhaselle suorempaa selkärankaa kuin Esko Aholla oli ja tosiasioiden tunnustamista, vaikka se olisikin ainoastaan Halosen uudelleenvalinnan varmistaminen.

Kyllä me äänestäjät osaamme sitten äänestää oikeita ehdokkaita ja olla äänestämättä vääriä ehdokkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu