Tiikurilan terveysasema/Oma Kanta

Alla kahden paikan lausunnot lääkärikäynnistä. Ensimmäinen Tikkurilan arvausasemalta, toinen asiantuntevasta hoitopaikasta. Tikkurilan suhteen en paljon odottanutkaan, mutta ihmetyttää tuo vääristelty lausunto Oma Kantaan. Molemmissa paikoissa annettu samat esitiedot.

3 viikon yskä
kellertävä lima
lievä korvakipu

Miksi Tikkurila kirjoittaa viralliseen paikkaan väärät tiedot. Arvioijan mukaan olisi pitänyt odotella 3 viikkoa ja sen jälkeen tulla uudelleen. Jokainen täysijärkinen tietää että noilla oireilla on aihetta lääkärikäyntiin. Sittenkin aika olisi mennyt pitkälle toukokuun puolelle, kävin tuolla 9.4. Muuta ehkä maahantukeutujien ohituskaista vie kaikki resurssit. Heillä tuntui palvelu pelaavan.

Hoidon toteutus
Hoidon tarve
HOIDON TARPEEN ARVIOINTI: Asiakas kertoo,että on ollut yskää 2 viikkoa.Ei muita
oireita.Ollut flunssaa jossain vaiheessa. Kerrottu,että yskä voi
kestää 4-6 viikkoa.Annettu kotihoito ohjeet. Ottaa tarvittaessa
uudestaan yhteyttä.

Hoidon toteutus
Esitiedot (anamneesi)
Kolmatta viikkoa ollut kova sitkeä yskä. Oikea korva oudon tuntuinen. Nykytila (status)
Sitkeä yskä. Tymp 36.8. Korvakäytävät punoittavat. Nielu siisti. Fysiologiset mittaukset

Suunnitelma
Oikea korvakäytävä turvonnut ja tulehtunut. Vasemmassa korvassa myös korvakäytävä hieman tulehtunut. Kuumeeton keuhkokuume. Määrätään antibioottikuuri, limaa irrottava poretabletti ja korvaan tipat.
Ilmoita


Yhteiskunta paskat välittää kantasuomalaisista; kuoltoot pois saatana.
Kaikki rahat pistetään ulkolaisiin maahamme tunkeutuviin rikollisiin.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Tiikurilan terveysasema/Oma Kanta

Alla kahden paikan lausunnot lääkärikäynnistä. Ensimmäinen Tikkurilan arvausasemalta, toinen asiantuntevasta hoitopaikasta. Tikkurilan suhteen en paljon odottanutkaan, mutta ihmetyttää tuo vääristelty lausunto Oma Kantaan. Molemmissa paikoissa annettu samat esitiedot.

3 viikon yskä
kellertävä lima
lievä korvakipu

Miksi Tikkurila kirjoittaa viralliseen paikkaan väärät tiedot. Arvioijan mukaan olisi pitänyt odotella 3 viikkoa ja sen jälkeen tulla uudelleen. Jokainen täysijärkinen tietää että noilla oireilla on aihetta lääkärikäyntiin. Sittenkin aika olisi mennyt pitkälle toukokuun puolelle, kävin tuolla 9.4. Muuta ehkä maahantukeutujien ohituskaista vie kaikki resurssit. Heillä tuntui palvelu pelaavan.

Hoidon toteutus
Hoidon tarve
HOIDON TARPEEN ARVIOINTI: Asiakas kertoo,että on ollut yskää 2 viikkoa.Ei muita
oireita.Ollut flunssaa jossain vaiheessa. Kerrottu,että yskä voi
kestää 4-6 viikkoa.Annettu kotihoito ohjeet. Ottaa tarvittaessa
uudestaan yhteyttä.

Hoidon toteutus
Esitiedot (anamneesi)
Kolmatta viikkoa ollut kova sitkeä yskä. Oikea korva oudon tuntuinen. Nykytila (status)
Sitkeä yskä. Tymp 36.8. Korvakäytävät punoittavat. Nielu siisti. Fysiologiset mittaukset

Suunnitelma
Oikea korvakäytävä turvonnut ja tulehtunut. Vasemmassa korvassa myös korvakäytävä hieman tulehtunut. Kuumeeton keuhkokuume. Määrätään antibioottikuuri, limaa irrottava poretabletti ja korvaan tipat.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta