Painostetaanko perinteisellä kannalla olevat papit pois evl.kirkosta?

kirkon.loppuko

Iso joukko kirkolliskokousedustajia (28) ja kuusi pappia, jotka eivät kuulu kirkolliskokoukseen, vetoavat piispoihin, että perinteisellä virkakannalla olevilla olisi edelleen mahdollisuudet toimia kirkossa. He konkretisoivat asian seurakuntatilojen käyttöön ja pappisvihkimyksiin. Vetoomus noudattelee kirkolliskokouksen kuuluisaa pontta, joka hyväksyttiin syksyllä 1986 samassa kirkolliskokouksessa, jossa pappisvirka avattiin naisille. Ponnen mukaan niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme täysi toiminnan vapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Edelleen ponnessa todettiin, että kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.

On useita perusteita sille, että kirkossa nyt alettaisiin toimia tämän yhteisesti hyväksytyn periaatteen mukaisesti. Ensinnäkin perinteisellä virkakannalla on vahva Uuden testamentin ja alkukirkon tuki puolellaan. Tästä syystä se oli käytännöllisesti katsoen kaikkien kirkkojen kanta 1950 vuotta ja on yhä kristikunnan enemmistön kanta. Luther puolusti pappeuden kuulumista miehille sanomalla, että Pyhä Henki on Paavalin välityksellä niin määrännyt.

Perinteisellä virkakannalla olevien syrjiminen on ajanut kirkosta pois sellaisia, jotka haluaisivat pysyä kirkossa, ja suosinut niitä, jotka haluavat jättää kirkon. Piispat ja perinteisellä virkakannalla olevien järjestöjen johtajat löysivät yhteisen linjan jo vuonna 2009 hyväksytyssä ns. tahdonilmauksessa. Siltä pohjalta tulisi nyt löytää ratkaisu myös pappisvihkimyksiin.

Suuri kiitos niille, jotka ovat nyt vedonneet piispoihin. Se vetoomus on toivon merkki.

https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/toivon-merkki/

10

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin lesbo-pappi Mämtylä kiihottaa ihmisiä tähän, mutta ei ainakana seurakuntavaaleissa onnistunut 😉

    • "Ponnen mukaan niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme täysi toiminnan vapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Edelleen ponnessa todettiin, että kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen."

      Vaihtoehdot ovat vain melko vähissä sillä on olemassa sekä KKO:n, että KHO:n kirkkoa velvoittavat maalliseen lakiin nojaavat korkeimpien oikeusasteiden päätökset ettei syrjintä naispappeja kohtaan ole sallittua vaan kyseessä rikos eikä sen velvoitetta voitaisi tietenkään noudattaa mikäli syrjintään positiivisesti suhtautuvat ja sitä edesauttavat ja siihen omilla toimillaan syyllistyvät voisivat kirkon siunauksella niin tehdä.

      Tuo vanha ponsi on siis jo mennyttä aikaa eikä sen näkemystä oikeuslaitoksemmekaan enää tietenkään hyväksy. Eikä kyllä kansakaan, naispappeudelle hyväksynnän antaa muistaakseni noin 95% kansasta.

      • Ja kirkkokin on ponnesta irtisanoutunut, sitä ei ole siis enää olemassa.


    • Kukaan ei estä hetiä toimimasta kirkossa.

      Kunhan vaan toimivan siten kun työnantajan ohjeistus on.

      Ei siinä sen ihmeellisempää ole.

      • Kerrohan

        Työnantaja eli kirkko on ohjeistanut, että vain mies ja nainen vihitään avioliittoon. Miksi tätä tuönantajan ohjetta eivät kaikki noudata?

        Kerrohan.


      • Kerrohan kirjoitti:

        Työnantaja eli kirkko on ohjeistanut, että vain mies ja nainen vihitään avioliittoon. Miksi tätä tuönantajan ohjetta eivät kaikki noudata?

        Kerrohan.

        Kysy sitä niiltä ketkä eivät noudata.


      • Kerrohan
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Kysy sitä niiltä ketkä eivät noudata.

        Et siis hyväksy, ettei työnantajan ohjeita noudataeta?

        Kerrohan.


      • Kerrohan kirjoitti:

        Et siis hyväksy, ettei työnantajan ohjeita noudataeta?

        Kerrohan.

        Missä minä noin sanoin?

        Kerroin vain tämän:

        "Kukaan ei estä heitä toimimasta kirkossa.

        Kunhan vaan toimivan siten kun työnantajan ohjeistus on.

        Ei siinä sen ihmeellisempää ole. "

        Eikös vain?


      • Kerrohan kirjoitti:

        Työnantaja eli kirkko on ohjeistanut, että vain mies ja nainen vihitään avioliittoon. Miksi tätä tuönantajan ohjetta eivät kaikki noudata?

        Kerrohan.

        Osa papeista varmasti ajattelee ettei heidän tarvitse noudattaa kirkon ohjeistusta koska heillä kuitenkin on laillinen oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevatkin avioliittoon. Ja tämä oikeushan heillä todellakin on, yhteiskunta hyväksyy nämä liitot: ne ovat yhteiskunnan silmissä laillisesti solmittu.

        Miten asiat sitten ratkaistaan nähdään tulevaisuudessa kun hallinto-oikeuksien päätöksiä alkaa tippumaan vaikka näistä voidaan aina valittaa, puolin ja toisin jne. Pitkä tie edessä mutta kello käy kirkon konservatiiveja vastaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe