Myllerrys ei tee hyvää joulumyynnille.

Olen seuraillut, kuinka asiointi S-Marketissa tulee hankalammaksi päivä päivältä. Kulkureittejä on suljettu ja liike muutenkin niin mullinmallin , ettei edes päivittäistavaroita löydy.
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Myös K-Market on joutunut laajentamaan sortimenttiaan ja sekoittamaan hyllyjään Lidlin tulon jälkeen. Miltei kaikki tavarat ovat väärässä paikassa.

Äänestä

Miksei Kauppatie-Meijeritieltä ole läpiajo sallittu Vistantielle?

Tähän on saatava muutos!

Äänestä
  • Nyt on sitten parkkipaikkakin ihan motissa. Ympäri ei päässyt, kun kaupan seinänviereen on koottu jotain ihme lasinsiruja. Peili tarvitsisi kulmalle saada, että näkisi, kuka tulee kylkeen. Ainoa käytössä oleva poistumistie käy tosi ahtaaksi, kun työmaan kuormuriliikennekin käyttää sitä. Reunaan poikittaiin pysäköidyt autot saisi viedä huuthelkkariin tukkimasta vihonviimeistä väylää. Kauppaan ei kohta kannata autolla enää lähteäkään mieltänsä pahoittamaan. Tehkööt ostoksensa vaan ne, jotka asuvat kävelymatkan päässä. Taidankin lähteä tästä Lidliin.

    Äänestä

  • Läpiajo ei ole sallittu koska Meijeritiellä on paljon piha-aluetta ja tällä yritettiin saada liikennettä vähemmäksi keskustasta. Jos puolet asiakkaista menisi siitä läpi liikennevaloihin olisi suht ruuhkaista välillä. Ei luulisi olevan autolla niin paha vähän kiertää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinonkäynyt kirjoitti:

Olen seuraillut, kuinka asiointi S-Marketissa tulee hankalammaksi päivä päivältä. Kulkureittejä on suljettu ja liike muutenkin niin mullinmallin , ettei edes päivittäistavaroita löydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu