Edunvalvoja toinen näkökanta

Kohtuulliset.lahjat

Olen ex. Lapsemme on muistisairautta sairastavan vanhempansa edunvalvoja. Lapsi oli asiakirjoja tehdessään ollut hädissään vain sairaasta, eikä ole ajatellut yhtään itseään, perhettään ja sisaruksiaan ja heidän perhettä. Potilas on hyvävarainen ja häntä hoidetaan erittäin hyvin. Hoitajat käyvät, lapset ja lapsenlapset, kaikki haluavat hänen voivan hyvin ja sairauteensa nähden hän voikin. Kukaan ei käytä hänen rahojaan hyväksi ja itse olen ulkopuolinen, enkä hänen rahojaan tarvitse enkä halua. Lapsemme ei ole laittanut edunvalvontasopimukseen mitään lahjojen antamisesta ja hoitopalkkioista, ei ole hoksannut, eikä hyvätuloisena itse tarvitsekaan. Nyt tulee joulu, tulee synttäreitä, lapsenlapsen yo-kirjoitukset. Potilas ei voi antaa lahjaa vaikka todella haluaisi. Rakastaa lapsiaan. Kaikki kulut pitää olla todistettu, rahalahjoja ei voi antaa. Maistraatti valvoo rahan käyttöä.
Liitossa ollessamme annoimme rahalahjat omille lapsille, rippi, yo, valmistuminen, synttärit, joulu ja muutakin. Nyt minä annan kuten ennenkin, sairastunut puoliso ei voi. Hän on nyt niin tööt, että uutta sopimusta ei voi tehdä, sellaista jonka hän allekirjoittaisi. Onko kokemusta, miten voi asian muuttaa.
Oma sisareni on viisas 80nen, hän oli ymmärtänyt laittaa hoito- ja edunvalvontatestamenttiin, että asioita hoitava voi ottaa kohtuulliset asiainhoitokorvaukset ja läheisille lahjat.

11

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omaisellani on virallinen edunvalvoja.
      Kun on ollut hänen jälkikasvullaan syntymäpäiviä, yo-juhlia ym. , niin edunvalvoja on siirtänyt pyytämämme lahjarahan omaiseni tililtä, lahjatilille.

      Näistä edunvalvoja tekee ilmoituksen maistraattiin ja kaikki on ollut ok.

    • Kohtuulliset.lahjat

      2lesken, tarkoitatko virallisella valvojalla käräjäoikeuden määräämää ulkopuolista valvojaa, ei siis sukulaista. Ulkopuolinen onkin varmaan osannut kirjoittaa täydellisen edunvalvontasopimuksen. Lapsemme ei ole osannut, eikä tietääkseni ole pyytänyt juristin apua. Tässä tapauksessa kyse onkin yhdestä lauseesta. Esim. Valvottava hyväksyy tavanomaiset, kohtuulliset lahjat ja kulukorvaukset (tms. vastaava lause). Kun sitä lausetta ei ole, ei saa laittaa yhtään rahalahjaa, esim. oman lapsensa yo-lahjaa. Ja tiedän, että valvottava ihan takuuvarmasti haluaisi rahan antaa. Kunpa keksisi miten asian voi korjata, siitä toivoisin teiltä joltakin kokemuksellista tietoa. Valvottava on juhlissakin oudossa asemassa kun muut tuovat lahjat ja hän ei.

      • Kohtuulliset
        Tarkoitan juuri virallista, ko:n määrämää edunvalvojaa.
        Hän on juristi ja hänen kanssaan asian sujuvat.
        Juristina hän pystyy tekemään virallisia paperiasiota, vaikka mökkiin liittyen.

        Meillä oli alkuun sukulainen, epävirallisesti, hoitamassa raha-asioita ja muita.
        Ei toiminut. Tuli epäselvyyksiä.

        Päätimme hakea virallisen edunvalvojan.
        Ehkä hän on kalliimpi, mutta kaikki, mökkiasioista, lahjoista ym. on toiminut äärettömän hyvin.


      • näinsennä

        Jos vajaavaltainen haluaa antaa lahjan ja ymmärtää asian merkityksen, siitä pitää keskustella edunvalvojan kanssa, tosin vähän epäilen, että kulukorvauksiin ei tipu ylimääräistä.


      • näinsennä kirjoitti:

        Jos vajaavaltainen haluaa antaa lahjan ja ymmärtää asian merkityksen, siitä pitää keskustella edunvalvojan kanssa, tosin vähän epäilen, että kulukorvauksiin ei tipu ylimääräistä.

        näin
        En nyt oikein ymmärrä.

        Kun me esitämme edunvalvojalle lahjarahaa annettavaksi, vaikka ylioppilaslahjaan, edunvalvoja hyväksyy sen ilman päämiestänsä.

        Hänellä on valtuudet, koska päämies on parantumattomasti sairas, eikä pysty puhumaan, eikä siis tekemään päätöksiä.

        Edunvalvoja tilittää vuosittain maistraatille päämiehensä tulot ja menot.


    • Kohtuulliset.lahjat

      Niin juuri 2lesken, teillä on oikein tehty edunvalvonta-asiakirja. Lapsemme ei ole tehnyt oikein, kun on jättänyt yhden lauseen siitä pois. Maistraatti ei hyväksy, että hän ottaa valvottajan tililtä yo-rahalahjan omalle lapselleen tai kaikille lapsilleen, muille sisaruksille ja näiden lapsille joululahjarahan. Vaikka meillä on vuosikymmenet näin toimittu.
      Ei ilmeisesti satu palstalla olemaan ketään, joka tietäisi, miten sopimuksen voi korjata, kun valvottaja ei kuntonsa vuoksi enää pysty uutta sopimusta allekirjoittamaan. Lapsemme hoitaa tätä puutetta lukuun ottamatta erinomaisesti, tunnollisesti ja rehellisesti valvottavan kaikki asiat, muutkin kuin raha-asiat. Ei ole ollut epäselvyyksiä. Minusta vain on väärin, ettei lapsemme edunvalvojana voi valvottavan lapsenlapsille rahalahjoja antaa tuon yhden puuttuvan lauseen takia. Ikävä juttu.

      • Kohtuulliset
        Vaihtoehto on teilläkin, että anotte maistraatista virallisen edunvalvojan.

        Se päätetään käräjäoikeudessa ja maksaa muutamia satasia.
        Palkkio menee käsittääkseni saldojen mukaan.

        Kun teillä ei ole rahasta kiinni, eikö se olisi viisaampi ottaa virallinen edunvalvoja.

        Hän tietää mitä lahjarahoja päämiehen tililtä annetaan ja kenelle.

        Eräs henkilö ole kysynyt edunvalvojalta ennakkoperintöä.
        Sitä ei myönnetty. Ei kuulu tehtävänkuvaan.


      • näinsennä

        Niin että mikä tämä edunvalvonta-asiakirja sitten oikein on, valvottavan täysivaltaisena ollessaan tekemä valtuutus edunvalvonnastako, mutta se ei millään muotoa estä edunvalvojaa myöntämästä varoja lähipiirin pienimuotoisiin lahjoihin niinkauan kuin päämies vielä ymmärtää pyytää siihen rahaa, vaan sitten tilanne on toisin jos ei ole enää sen vertaa tolkussaan, sillä siihen sukulaiset ei pääse vaikuttamaan eikä itseasiassa ole edunvalvojankaan oma-aloitteisesti ratkaistavissa, vaikka sinänsä edunvalvoja voi kyllä erota ja on haettavissa tilalle joku toinen yksityinen tai yleinen, tosin rahankäyttö ei siitä paljoa sen löysemmäksi pääse muuttumaan, koska on lähtökotaisesti aina maistraatin valvonnassa..


      • näinsennä
        näinsennä kirjoitti:

        Niin että mikä tämä edunvalvonta-asiakirja sitten oikein on, valvottavan täysivaltaisena ollessaan tekemä valtuutus edunvalvonnastako, mutta se ei millään muotoa estä edunvalvojaa myöntämästä varoja lähipiirin pienimuotoisiin lahjoihin niinkauan kuin päämies vielä ymmärtää pyytää siihen rahaa, vaan sitten tilanne on toisin jos ei ole enää sen vertaa tolkussaan, sillä siihen sukulaiset ei pääse vaikuttamaan eikä itseasiassa ole edunvalvojankaan oma-aloitteisesti ratkaistavissa, vaikka sinänsä edunvalvoja voi kyllä erota ja on haettavissa tilalle joku toinen yksityinen tai yleinen, tosin rahankäyttö ei siitä paljoa sen löysemmäksi pääse muuttumaan, koska on lähtökotaisesti aina maistraatin valvonnassa..

        Laissa holhoustoimesta ilmaistu seuraavalla tavalla, tietysti edellyttäen että päämiehellä on varallisuutta toteuttaa henkilökohtaisia toiveitaan.

        "
        Päämiehelle on jätettävä se omaisuus, jota hän tarvitsee henkilökohtaista käyttöään varten. Päämiehen vallintaan on jätettävä hänen tarpeisiinsa ja muihin olosuhteisiin nähden kohtuullisena pidettävä määrä käyttövaroja. Edunvalvoja voi jättää päämiehensä vallittavaksi muutakin tämän omaisuutta, jos se on päämiehen edun mukaista.

        Jos päämies tahtoo antaa lahjan, joka on olosuhteisiin nähden tavanomainen ja taloudelliselta merkitykseltään vähäinen, edunvalvojan tulee huolehtia siitä, että antajan tarkoitus voi toteutua."


      • näinsennä
        näinsennä kirjoitti:

        Niin että mikä tämä edunvalvonta-asiakirja sitten oikein on, valvottavan täysivaltaisena ollessaan tekemä valtuutus edunvalvonnastako, mutta se ei millään muotoa estä edunvalvojaa myöntämästä varoja lähipiirin pienimuotoisiin lahjoihin niinkauan kuin päämies vielä ymmärtää pyytää siihen rahaa, vaan sitten tilanne on toisin jos ei ole enää sen vertaa tolkussaan, sillä siihen sukulaiset ei pääse vaikuttamaan eikä itseasiassa ole edunvalvojankaan oma-aloitteisesti ratkaistavissa, vaikka sinänsä edunvalvoja voi kyllä erota ja on haettavissa tilalle joku toinen yksityinen tai yleinen, tosin rahankäyttö ei siitä paljoa sen löysemmäksi pääse muuttumaan, koska on lähtökotaisesti aina maistraatin valvonnassa..

        Jos taas edunvalvonta-asiakirja on maistraatin vaatima hoitosuunnitelma, sen saa muutettua tai täydennettyä siten että siinä otetaan huomioon tavanomaiset lähipiirille annettavat lahjat.


    • Kohtuulliset.lahjat

      2lesken, lapsemme eivät halua ulkopuolista juristia, on aika huonoja kokemuksia, suvussa yhdestä pesästä hävisi kesämökki sillä välin kun puolisot kuolivat vuoden aikana molemmat, hyvä että sinulla on parempia kokemuksia. Sanoin valvottavan olevan hyvävarainen, normaalisti hyvin toimeentuleva, ei öky-varakas. On tarkoitus saada valvottavalle paikka hyvään hoitokotiin, jonne maksetaan.
      näinsennä, taidan itse soittaa maistraattiin ja kysyä asiaa - noin yleisesti, tuo lause varsinkin että asiakirjaa saa muutetuksi. Tätä lapsemme on maistraatista kysynyt ja hänelle on kerrottu että ei voi muuttaa, koska holhottava on vielä järjissään ollessaan asiakirjan allekirjoittanut, diagnoosi alkavasta sairaudesta oli silloin tehty. Asiakirja on kyllä käräjillä käynyt. Onkohan siis eri asia että asiakirjan on allekirjoittanut valvottava itse tai kun se on määrätty ko:sta ulkopuolisten toimesta? Auttaisikohan että minulla on tiliotteet jäljellä todisteena jokaisen lapsen ja lapsenlapsen tilille siirretyistä pikkusummista joulu- ja synttäripäivinä. Että se todella on ollut tapana.
      Hyvä kun otin tämän asian puheeksi, hoidan asian perillisille parhain päin, jos se vain on madollista. Hyväntekeväisyyttä tämäkin, joudan vatvoa, lapsilla on ruuhkavuodet. Kiitos kannanotoista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe