Punaiset ovat jauhaneet propagandaa, jonka mukaan punakaartilaiset olivat työläisiä, jotka taistelivat porvareiden lahtariarmeijaa vastaan. On totta, että punakaarteissa oli paljon työläisiä, mutta oli niitä valkoisten puolellakin, sillä joka neljäs valkoisen armeijan sotilas oli työläinen. Työläisten lisäksi valkoisella puolella oli paljon talonpoikia, torppareita ja keskiluokkaan kuuluneita virkamiehiä ja toimihenkilöitä.
Väinö Linna korostaa Pohjantähdessään torppareiden osuutta punaisten puolella. Punaisten puolella oli torppareita, mutta yhtä paljon heitä oli valkoisten puolella.
Leninin vallankumousopissa työläiset ja talonpojat tekevät vallankumouksen ja ottavat vallan käsiinsä. Suomen valkoiset noudattivat tavallaan Leninin oppeja, koska talonpoikien ja työläisten osuus joukoista oli huomattavan suuri. Suomen punakaartilaiset saivat tukea yksipuolisesti työväestöltä. Kannatuspohja oli liian kapea. Punaiset eivät saaneet Suomen kansan enemmistön tukea.
Joka neljäs valkoisen armeijan sotilas oli työläinen
49
634
Vastaukset
- Wandanausfeld
Ei kuitenkaan tehdastyöläinen, tuskin edes maatyöläinen, torppareilla oli paljon mukuloita, kyse oli näistä. Valkoisen Suomen kehittymisen fasistiseksi esti vain se, että punikkien puolelle olisi asettunut vain 30-40 % kansasta mammatin perusteella vuonna 1910, mutta 50 v. myöhemmin tämä osuus oli tuplaantunut. loppujen lopuksi neuvostokommunisteja oli Suomessa yhtäpaljon kuin aikoinaan ennen kapinaa lakkoja järjesteleviä punakaartilaisia..Valkoisten kohdalla täytyy puhua muinaisista säädyistä sekä maa- ja metsätalouden piirissä työskentelevistä henkilöistä, jotka myivät myös itse puuta, he eivät millään olisi halunneet sosialismia Suomeen.
- Peltola
Tehdastyöläisiä oli vuonna 1918 hyvin vähän. Useimmat työläiset olivat esim. maa- ja metsätyöläisiä. Mutta mitä tulee tehdastyöläisiin, et kai luule, että kaikki tehdastyöläiset olivat punaisia. Niin ei ollut vuonna 1918 eikä ole nytkään. Huomattavan suuri osa tehdastyöläisistä äänestää porvarillisia puolueita.
- Wandanausfeld
Aseelliset yhteenotot alkoivat Viipurissa tehtaasta. Suuria taisteluita ja joukkiohautoja löytyy suurilta teollisuusalueilta. Teollisuustyössä olevien määrä tuplaantui Stalinin aikana 10-20 %:iin, Loput 20 % koostui rakennustyöläisistä ja palveluammateissa ja käsityössä olevista eli 30-40 % siitä tulee, kun ynnätään työttömät ja ammatittomat. Meni ihan nappiin, koska näin ollen maa- ja metsätaloudessa oli 60-70 % kansasta, mistä muodostui valkoisten miehistön runko, eli Sk-vapaaehtoiset, joita tehdastyöläiset vihasivat., Tehdastyöläisiä oli valkoisen Suomen alueella vähän, ehkä jossain Oulussa eniten.
- Ei-ihan-noinkaan
Kyllä punakaartilaisten enemmistö oli järjestäytyneitä tehdastyöläisiä.
Maatalouden palveluksessa olevat olivat hajallaan, joskin maaseudulla oli paljon renkipitoisia punakaarteja. Pienten tehtaiden, sahojen yms. väki täydensi niitä.
Valkoiset olivat hyvin kirjava joukko, joskin suojeluskuntalaisten enemmistö oli maanviljelijöitä. Kaikissa kaupungeissa oli oma suojeluskuntansa.
Sivistyneistö liittyi lähes ppoikkeuksetta hallituksen joukkoihin, jos sotaan lähti. Sillä oli suuri merkitys.
Heti alkuun perustettiin värvättyjä joukkoja ja koko hoito täydennettiin helmikuun lopusta alkaen asevelvollisilla. - kianto
Ei-ihan-noinkaan kirjoitti:
Kyllä punakaartilaisten enemmistö oli järjestäytyneitä tehdastyöläisiä.
Maatalouden palveluksessa olevat olivat hajallaan, joskin maaseudulla oli paljon renkipitoisia punakaarteja. Pienten tehtaiden, sahojen yms. väki täydensi niitä.
Valkoiset olivat hyvin kirjava joukko, joskin suojeluskuntalaisten enemmistö oli maanviljelijöitä. Kaikissa kaupungeissa oli oma suojeluskuntansa.
Sivistyneistö liittyi lähes ppoikkeuksetta hallituksen joukkoihin, jos sotaan lähti. Sillä oli suuri merkitys.
Heti alkuun perustettiin värvättyjä joukkoja ja koko hoito täydennettiin helmikuun lopusta alkaen asevelvollisilla.Iso osa liittyi kumpaankin joukkoon rahasta tai pelosta. Maaseudulla oli hyvin vähän punakaarteja. Maatalousvaltaisessa idässä punakaartit olivat lähinnä tehdastyöläisiä tai Kymenlaakson teollisuustyöläisiä.
- l.onerva
Ei-ihan-noinkaan kirjoitti:
Kyllä punakaartilaisten enemmistö oli järjestäytyneitä tehdastyöläisiä.
Maatalouden palveluksessa olevat olivat hajallaan, joskin maaseudulla oli paljon renkipitoisia punakaarteja. Pienten tehtaiden, sahojen yms. väki täydensi niitä.
Valkoiset olivat hyvin kirjava joukko, joskin suojeluskuntalaisten enemmistö oli maanviljelijöitä. Kaikissa kaupungeissa oli oma suojeluskuntansa.
Sivistyneistö liittyi lähes ppoikkeuksetta hallituksen joukkoihin, jos sotaan lähti. Sillä oli suuri merkitys.
Heti alkuun perustettiin värvättyjä joukkoja ja koko hoito täydennettiin helmikuun lopusta alkaen asevelvollisilla.Kianto oli ainut merkittävä joka 'nostatusrunoja' kirjoitti. Punaisille oli muutenki hirveä pettymys Lehtosen ja Leinon puoluettomuus sekä köyhien Kainuun ja Savon poikien valkoisuus. Kianto kirjoitti ylpeästi miten pimeässä savusaunassa syntyneet pojat lähtivät valkokaartiin 'kohti suuren maailman sotavaloa'. Idässä punaiset olivat käytännössä kokonaan tehdastyöläisiä ja Keski-Suomessa ei ollut punaisia juuri laisinkaan. Hämeen väestö tuskin muodosti neljännestäkään. Punaisia oli ylivoimaisesti eniten suurista kaupungeista ja rannikon maaseudulta. Viipurin maalaiskunta oli erittäin punainen lähinnä pienviljelijöitä täynnä.
- Silkkaapötylipupulia
Joka neljäs valkoisen armeijan sotilas ei voi olla työläinen, koska työläisten osuus koko väestöstä oli n. 10 %.
- Väärin-laskettu
Väestöä oli 1918 noin 3, 1 miljoonaa. Siitä 10 % on noin 300 000. Valkoisen armeijan koko vahvuus oli sodan lopussa noin 70 000. Lisäksi oli suojeluskuntia.
Kutsuntaan tuli noin 180 000 miestä. Palvelukseen otettiin eri tehtäviin noin 30 000 miestä, heistä 11 000 jääkärijoukkoihin.
Kyllä hyvinkin joka neljäs saattoi olla työläinen tai ainakin työntekijä. - Wandanausfeld
Etkö käsitä näiden tehdastyöläisten olleen Etelä-Suomen alueella lähes kokonaan. Työntekijä taas on niin lavea käsite, että varmaan joo. Tehdastyöläisiä SK:ssa on ollut korkeintaan 10 000-15 000 henkeä, koska punakaartissakaan vahvuus ei ollut kuin 80 000 yhteensä, joka on n. puolet SAJ:n jäsenmäärästä tuolloin, ehkä punakaarteissa oli kovan kommunistisen ytimen 40-50 000 tehdastyöläistä, mikä on kaupunkiväestöstä n. 10 % ja saman verran sossuja. Kuten huomaat olen tarkoittanut pelkästään kommunistisia tehdastyöläisiä, en mitä tahansa työväkeä. Valkokaarti oli porvariston luokkakaarti, joka ei teoliisuuspaikkakunnilla ollut suosiossa.
- kianto
Wandanausfeld kirjoitti:

Teollistuneessa Kymenlaaksossa punakaartin vahvinta aluetta oli Kuusankoski. Kuusankoskella oli eniten punakaartilaisia väkilukuun suhteutettuna. Rannikon teollisuustyöläisistä ei edes neljännees tukenut punakaarteja ja maatalousproletariaatin parissa luku oli vielä pienempi. Kuusankoskellakin tuki johtui taloudesta. Palkitussa kirjassa on hyvin selitetty miten herrojenkin käärittyä isoja voittoja ei silti lähdetty sotaan. Venäjän romahdus, herrojen maailmansodan voitoilla hankittu hulpeus ja sosiaaliturvan puute katkeroitti punakaarti selkärangan teollisuustyöläiset.
- Näin-se-oli
Wandanausfeld kirjoitti:
Etkö käsitä näiden tehdastyöläisten olleen Etelä-Suomen alueella lähes kokonaan. Työntekijä taas on niin lavea käsite, että varmaan joo. Tehdastyöläisiä SK:ssa on ollut korkeintaan 10 000-15 000 henkeä, koska punakaartissakaan vahvuus ei ollut kuin 80 000 yhteensä, joka on n. puolet SAJ:n jäsenmäärästä tuolloin, ehkä punakaarteissa oli kovan kommunistisen ytimen 40-50 000 tehdastyöläistä, mikä on kaupunkiväestöstä n. 10 % ja saman verran sossuja. Kuten huomaat olen tarkoittanut pelkästään kommunistisia tehdastyöläisiä, en mitä tahansa työväkeä. Valkokaarti oli porvariston luokkakaarti, joka ei teoliisuuspaikkakunnilla ollut suosiossa.
" Valkokaarti oli porvariston luokkakaarti, joka ei teoliisuuspaikkakunnilla ollut suosiossa."
Ei mitään valkokaartia ollut olemassa. Suojeluskunnissa oli väkeä laidasta laitaan, myös köyhempää joukkoa. Suojeluskuntia oli myös teollisuuspaikkakunnilla. Se oli järjestö, ei sotajoukko. - Wandanausfeld
Armeijoiden nimet, valkokaarti ja punakaarti kuvaavat hyvin niiden luokatonta tasoa. Suojeluskuntiin tuli uusia jäseniä etelän teollisuuspaikkakunnissa myöhemmin, sitä kutsutaan opportunismiksi.
- kianto
Wandanausfeld kirjoitti:
Armeijoiden nimet, valkokaarti ja punakaarti kuvaavat hyvin niiden luokatonta tasoa. Suojeluskuntiin tuli uusia jäseniä etelän teollisuuspaikkakunnissa myöhemmin, sitä kutsutaan opportunismiksi.
Samalla perusteella liityttiin punakaarteihin. Seppo Aalto kuvaa kirjassaan Venäjän häviön ja Suomen eristyksen aiheuttamaa hätää. Punaisten maksamat päivärahat olivat nekin lopulta arvottomia, koska talonjussit ilmeisesti eivät tuottaneet yli oman tarpeen, antaneet pakko-ottoja tehneille punaisille mitään tai eivät yleensäkään kivikkoisille routaisilla sateen ja hallan pieksämillä pelloilla pystyneet korvaamaa sitä määrää viljaa mikä oli tuotu Venäjältä. Suomi olisi ilman kehitysapua sata vuotta sitten kuollut nälkään. Suomi oli samassa tilanteessa kuin Jemen on nyt.
- leino
Näin-se-oli kirjoitti:
" Valkokaarti oli porvariston luokkakaarti, joka ei teoliisuuspaikkakunnilla ollut suosiossa."
Ei mitään valkokaartia ollut olemassa. Suojeluskunnissa oli väkeä laidasta laitaan, myös köyhempää joukkoa. Suojeluskuntia oli myös teollisuuspaikkakunnilla. Se oli järjestö, ei sotajoukko.Lahtarit olivat aluksi niin maatalousvaltaisia, että jopa Linna on joutunut lisäämään satuihinsa 'Pohjanmaan talojussien renkejä' ja 'reittä pitkin isännäksi edenneitä haalistuneita Valpereita'. Ripatti, Kaljunen ja käytännössä kaikki Karjalan punaiset olivat pientilallisten poikia. Pientila ei riittänyt suurten perhelaumojen elätykseen. Pojista iso osa lähti suuriin keskuksiin töihin ja muodosti niissä järjestäytyneen työväen. Kymenlaakson punaiset olivat hekin pientilallisten poikia. Kymenlaaksoon ja Karjalaan tuli paljon 'isoon talonpoikia' koska pientilalliset olivat haluttomia lahtaamaan omiaan. Pirkanmaalla oli tietääkseni 1918 turkulaisia aika paljon.
- Matsinen
Vakoisten puolella taistelleet työläiset olivat parempia taistelijoita kuin punakaartien työläiset. Valkoiset ymmärsivät, mistä oli kysymys, Suomen vapaudesta. Punaisten puolella oli kaikenlaista porukkaa, monille tärkeintä oli vain ryöstäminen, polttaminen ja tappaminen.
- kansaa.ajatteli
Verner Lehtimäki ei ollut ryöstäjä. Hän ajatteli kansaa Pietarin huoratalossa.
- Kunnia_rehellisille
Ketä asia kiinnostaa, kannattaa lukea Heikki Ylikankaan kirja Tie Tampereelle, ei tehdä mutkaisesta asiasta suoraa.
Suojeluskunnat kuin myös punakaartit perustettiin alkujaan valvomaan järjestystä.- Nufo
Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle on osoitettu vääristelyksi. Kaikkinainen vääristely onkin tyypillistä Ylikankaalle. Väittihän Ylikangas muun muassa nimeltä mainiten, että Lappeenrannassa ammuttiin kymmeniä Viipurista kesäkuussa 1944 paenneita sotilaita. Kun asiaa tutkittiin, havaittiin, että muutamia Ylikankaan ammutuksi väittämiä oli elossa vielä kirjan julkaisuajankohtana. Muista tiedettiin, että he olivat olleet elossa aikaisemmin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Kun Ylikangas jäi kiinni paikkansa pitämättömistä tiedoista, hän ilmoitti olevansa sellainen historiaoitsija, jonka lähteiden ei tarvitsekaan pitää paikkaansa.
- lahtari-tappaa-aina
joka neljäs valkoisen armeijan sotilas oli työläinen.
Pakolla otettuja asevelvollisia mutta sittenkin aika vähän, VAIN neljäsosa. Kieltäytyjäthän ammuttiin valkoarmeijassa mitä sitäkään ei ole kovasti kerrottu. Punaiset eivät ampuneet kieltäytyjiään, se oli todellinen vapaaehtoisarmeija.- Punainen-pakenee-aina
Minkä nyt työläiseksi sitten laskee? Oliko esim. Opettaja,poliisi tai rautatieläinen riistoporvari vai työläinen! Valkoisten etu oli juuri se, että se sai jääkäreistä koulutetun ja pätevän alipäällystön ja päällystön, joka teki armeijasta ammattimaisemman. Valkoisten alueella pidettiin kutsunnat eikä niissä väkeä ampua tarvinnut!
Valkoiset meni minne käskettiin ja pysyivät vitjassa.
Punakaarttioli amatöörimäinen jalähtikotiinsaheti kun ei homma huvittanut! Siksi se soti niin huonosti ja kärsi aina suuremmat tappiot! - Peltola
Valkoisella puolella ei ammuttu kieltäytyjiä, mutta punikit ampuvat niitä, jotka kieltäytyivät tuelemasta punakaartiin. Mm. Arvid Järnefeltin Isänmaa-teoksessa on järkyttävä luku, jossa kerrotaan, miten punaiset ampuivat kaikille kaikkea hyvää tarkoittaneen tolstoilaisen pasifistin, joka kieltäytyi punaisten aseellisesta palvelusta (hän ei olisi tietenkään lähtenyt mukaan myöskään valkoisten joukkoihin).
- siukola
Ei niitä haalittu pakolla. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että suurten kaupunkien työläiset olivat kuolemassa nälkään. Sipilä vihaa kaupunkeja ja haluaa ajaa niissä asuvat ihmiset takaisin maalle. Linna ja Talvio olivat molemmat samanlaista 'takaisin terveeseen maaseutuu -soopaa'. Miksi enemmistö punakaartilaisista oli kaupunkien työläisiä. Rannikon satamatyöläisten osuus oli huomattava. Linna esitti maaseudun terveen aineksen kapinoineen. Ei maaseudulla ollut sellaista. Oikeassa elämässä Akseli Koskelatkin myivät pirtua sen minkä ehtivät ja sodissa saattoivat lähettää kakaransa rintamalle hämäykseksi pitäen kuitenkin määrätystä luovutusvelvollisuudesta sen 'ylijäämän' joka myytiin sukulaisille tai mustassa pörssissä. 1942 olisi koko kansa kuollut nälkään ilman Saksaa. Hirvittävä virhe oli Suomelta olla vallutsematta Evert Elorantaa presidentiksi. Evert Eloranta ilmeisesti totesi ettei sosialistisessa Suomessa ole yksityistä masta. Tänä päivänä on metsänomistajat, masnviljelijät ja 'yrittäjät' vaatimassa siirtämistä Ivaloon, Kuhmoon tai Evijärvelle.
- siukola
Punainen-pakenee-aina kirjoitti:
Minkä nyt työläiseksi sitten laskee? Oliko esim. Opettaja,poliisi tai rautatieläinen riistoporvari vai työläinen! Valkoisten etu oli juuri se, että se sai jääkäreistä koulutetun ja pätevän alipäällystön ja päällystön, joka teki armeijasta ammattimaisemman. Valkoisten alueella pidettiin kutsunnat eikä niissä väkeä ampua tarvinnut!
Valkoiset meni minne käskettiin ja pysyivät vitjassa.
Punakaarttioli amatöörimäinen jalähtikotiinsaheti kun ei homma huvittanut! Siksi se soti niin huonosti ja kärsi aina suuremmat tappiot!Isäntien masjuhanit leikkivät sotaa. Yksi noista Pärmi oli valmis konikapinan aikana hävittämään koko Nivalan. Konikapinan aikana ja pulaliikkeiden aikana huudettiin oikein epäisänmaallisen Haanpään suulla miten 'Suonen selkärankaa talonpoikaistoa ei auteta'. Entiset suojeluskuntalaiset halusivat 30-luvulla kansallistaa pankit ja ampua niiden johtajat.
- eikös-ammuttukin
Peltola kirjoitti:
Valkoisella puolella ei ammuttu kieltäytyjiä, mutta punikit ampuvat niitä, jotka kieltäytyivät tuelemasta punakaartiin. Mm. Arvid Järnefeltin Isänmaa-teoksessa on järkyttävä luku, jossa kerrotaan, miten punaiset ampuivat kaikille kaikkea hyvää tarkoittaneen tolstoilaisen pasifistin, joka kieltäytyi punaisten aseellisesta palvelusta (hän ei olisi tietenkään lähtenyt mukaan myöskään valkoisten joukkoihin).
#Valkoisella puolella ei ammuttu kieltäytyjiä#
Lue poika tosta, valkopuolella ammuttiin:
https://www.maailma.net/nakokulmat/kymmenia-suomalaisia-aseistakieltaytyjia-teloitettiin-vuonna-1918
Tieto tuskaa lisää, vai mitä. - ketaleen_ikiliikkuja
eikös-ammuttukin kirjoitti:
#Valkoisella puolella ei ammuttu kieltäytyjiä#
Lue poika tosta, valkopuolella ammuttiin:
https://www.maailma.net/nakokulmat/kymmenia-suomalaisia-aseistakieltaytyjia-teloitettiin-vuonna-1918
Tieto tuskaa lisää, vai mitä."Tieto tuskaa lisää, vai mitä. "
Ketaleella ei ainakaan sen puolesta ole kipuja, ikinä :) - Lykkäät-pötyä
Punikki: "Pakolla otettuja asevelvollisia mutta sittenkin aika vähän, VAIN neljäsosa. "
Ei pakolla, vaan lain mukaan. Tarjolla oli 180 000. Otegttiin vain noin 20 000, koska enempää ei tarvittu, eikä myöskään ollut varustusta , eikä johtajia. Ei myöskään kyetty huoltamaan.
"Kieltäytyjäthän ammuttiin valkoarmeijassa mitä sitäkään ei ole kovasti kerrottu. "
Hyvin vähän ammuttiin. Uhkailtiinkyllä.
"Punaiset eivät ampuneet kieltäytyjiään, se oli todellinen vapaaehtoisarmeija."
Kyllä ampuivat. Punikkien pitää siitäkin valehdella. Mm 22.4. ammuttiin kieltäytyjiä toistakymmentä Riihimäen kasarmeilla. Samoin Sääksmäen Metsäkansassa 24.4. yhteensä 14.
- Bandalissimus
Tämän mukaan ei valkokaartissa työläisiä suvaittu.
https://www.maailma.net/nakokulmat/kymmenia-suomalaisia-aseistakieltaytyjia-teloitettiin-vuonna-1918
Kaikkein punaisimmilla valkoisen Suomen paikkakunnilla kutsunnoissa vapautettujen tai hylättyjen osuus oli jopa 95 prosenttia.- siukola
Teloitettiin toki molemmin puolin. Heikki Kaljun oli etenkin kuuluisa jopa kaartissa olleiden lahtauksesta. Kaljunen oli muistaskseni ammatiltaan räätäli Terijoelta eikä torppari Koskela Pentinkulmalta eli Urjalasta.
- Lykkäät-pötyä
"Kaikkein punaisimmilla valkoisen Suomen paikkakunnilla kutsunnoissa vapautettujen tai hylättyjen osuus oli jopa 95 prosenttia."
Punaisia jäi jonkinverran saapumatta. Pohjoisessa paettiin jopa itärajan yli.
Noin kolmannes hylättiin punaisina tai terveyssyistä. Se vaihteli suuresti paikkakunnittain. Ilmoittautuneita oli noin 180 000. - Lykkäät-pötyä
siukola kirjoitti:
Teloitettiin toki molemmin puolin. Heikki Kaljun oli etenkin kuuluisa jopa kaartissa olleiden lahtauksesta. Kaljunen oli muistaskseni ammatiltaan räätäli Terijoelta eikä torppari Koskela Pentinkulmalta eli Urjalasta.
"Kaljunen oli muistaskseni ammatiltaan räätäli Terijoelta eikä torppari Koskela Pentinkulmalta eli Urjalasta."
Kaljunen oli verhoilija ja ja sadisti.Hänestä olisi punikkien idoliksi paljon paremmin kuin näiden ihailemista valkoisten joukkomurhaajista. Punikeillakin oli niitä toistakymmentä, mutta jostain sysytä ne pakkaavat unohtumaan.
Linnan henkilöt ovat mielikuvitusta. Torpparit eivät juuri lähteneet sotan. Torpparien pojat kyllä. Molemmille puolille. - Vastahakoinen-sotilas
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
"Kaljunen oli muistaskseni ammatiltaan räätäli Terijoelta eikä torppari Koskela Pentinkulmalta eli Urjalasta."
Kaljunen oli verhoilija ja ja sadisti.Hänestä olisi punikkien idoliksi paljon paremmin kuin näiden ihailemista valkoisten joukkomurhaajista. Punikeillakin oli niitä toistakymmentä, mutta jostain sysytä ne pakkaavat unohtumaan.
Linnan henkilöt ovat mielikuvitusta. Torpparit eivät juuri lähteneet sotan. Torpparien pojat kyllä. Molemmille puolille."Torpparit eivät juuri lähteneet sotan. Torpparien pojat kyllä. Molemmille puolille. "
Tuossa on paljon perää. Monet kaupunkeihin muuttaneet teollisuus- ja sekatyömiehet olivat torpparien nuorempia poikia, joilla ei ollut maaseudulla sijaa. Torpparivapautusta oli jo lupailtu, joten torpan maihin vahvemman oikeuden saavat jättäytyivät sodassa sivustaseuraajan rooliin. Toista oli ensimmäisen polven maaltamuuttajilla kaupungeissa, kun ei ollut torppaa maalla eikä kortteeria kaupungissa.
Loppupeleissä sekä suojeluskunnat että punakaartit olisivat olleet riittämättömiä saamaan sodassa yliotetta. Valkoisten eduksi sen ratkaisi yleinen asevelvollisuus, johon punaiset pakko-otoillaan reagoivat liian myöhään. Näin mobilisoitiin rintamantakaisiin tehtäviin, mm. vartiointiin riittävä määrä väkeä niistä "ei-niin-vapaaehtoisista", jotka alussa olisivat jättäytyneet tapahtumien ulkopuolelle.
Suurin osa valkoisessa armeijassa 1918 palvelleistahan ei jäänyt sotilasuralle. Innokkaimmat vapaaehtoiset olivat nuoria, joita 21 vuotta täytettyään odotti vielä varusmiespalvelus, vaikka heistä moni olikin jo "sotaveteraaneja". - Marskinhauva
Kaljunen oli verhoilija tai suutari Akkasen firmassa Viipurissa.
- anttooo
Vastahakoinen-sotilas kirjoitti:
"Torpparit eivät juuri lähteneet sotan. Torpparien pojat kyllä. Molemmille puolille. "
Tuossa on paljon perää. Monet kaupunkeihin muuttaneet teollisuus- ja sekatyömiehet olivat torpparien nuorempia poikia, joilla ei ollut maaseudulla sijaa. Torpparivapautusta oli jo lupailtu, joten torpan maihin vahvemman oikeuden saavat jättäytyivät sodassa sivustaseuraajan rooliin. Toista oli ensimmäisen polven maaltamuuttajilla kaupungeissa, kun ei ollut torppaa maalla eikä kortteeria kaupungissa.
Loppupeleissä sekä suojeluskunnat että punakaartit olisivat olleet riittämättömiä saamaan sodassa yliotetta. Valkoisten eduksi sen ratkaisi yleinen asevelvollisuus, johon punaiset pakko-otoillaan reagoivat liian myöhään. Näin mobilisoitiin rintamantakaisiin tehtäviin, mm. vartiointiin riittävä määrä väkeä niistä "ei-niin-vapaaehtoisista", jotka alussa olisivat jättäytyneet tapahtumien ulkopuolelle.
Suurin osa valkoisessa armeijassa 1918 palvelleistahan ei jäänyt sotilasuralle. Innokkaimmat vapaaehtoiset olivat nuoria, joita 21 vuotta täytettyään odotti vielä varusmiespalvelus, vaikka heistä moni olikin jo "sotaveteraaneja".Ehkä Pirkanmaalla ja osittain Hämeessä. Torpparilaitosta ei juuri ollut Karjalassa ja Kymenlaaksossa joissa punaisten kannatus oli Linnan saduista huolimatta vahvinta. Hugo Salmelahan oli kotoisin Karjalasta. Ei Hugo ollut mikään Töyryjen tai Salpakarien riistämä Laurila. Kymenlaaksossa ja Karjalassa viljeleminen oli vielä kannattamattomampaa kuin muualla. Kymenlaakson ja Karjalan punakaartilaiset olivat pientilallisten poikia jotka saattoivat sotia lapsuudenkavereitaan vastaan. Tampereen taisteluissa oli vaikka kuinka paljon punaisia muualta Suomesta.
- Pienipunainenkirjasi
Näin lukee kaikkien ruskeakielisten marskin koirien raamatussa.
Sisällissodan pikkujättiläinen - larni
Pienipunainenkirjasi kirjoitti:
Näin lukee kaikkien ruskeakielisten marskin koirien raamatussa.
Sisällissodan pikkujättiläinenPäinvastoin. Marski ihaili maaseutua Linnan tavoin. Uraalinen perhonen oli ison maatilan eli kartanon poika. Linna toki lipsauttaa paranon 'tuoneen uusia lehmiä' Pentinkulmalle. Suomeen tuotiin uusia karjarotuja, koska karjat kuolivat Ryysyrannan Äpylin tavoin tai isäntä pisti ne ahneesti lihoiksi. Alkuperäisiä karjarotuja suojeleva yhdistys perustettiin vasta 1990.
- Trafiguranpolsu
Jos sotilaista kutsunnoissa raakattiin työläistaustan taki 95 %, aloituksen väite on täysin vailla pohjaa. Vapaaehtoispuolella, ei värväystä johtaneiden pankinjohtajien tuttavapiiriin työläisiä kuulunut. Jääkäreissäkään tuskin oli työläisiä kovin montaa. Punakaarti sen sijaan piti ammattiyhdistystä resrvinään, sosialistien ja miliisiensä ohella. Ay-väessä kaikki eivät suinkaan olleet kommunisteja, mutta nämä menivät aseelliseen taisteluun mukaan innolla. Venäläiset tunsivat sympatiaa työläisiä kohtaan, mutta olivat passiivisia.
Aloitus haiskahtaa niin sipilän hallituksen propagandalta, että kaikkea sitä sopii yrittää.- kianto
Jääkäreistä iso osa oli köyhiä. Mirja Turusen mukaan Kymenlaaksossa oli suorastaan nälänhätä. Nykyistä menoa katsoessa ei ole ihme että vihaa oli Kuhmosta, Perhosta, Lapualta ja ties mistä tullutta lantasaapasta kohtaan. Venäläiset vihasivat suomalaisia ja muutenkin tekivät innokkaasti kauppaa sekä isäntien että punakaartien kanssa. Nälänhätä oli Venäjän ja isäntien syytä. Isännät myivät paljon elintarvikkeita 1917 pimeästi.
- Lykkäät-pötyä
Punikki: "Jos sotilaista kutsunnoissa raakattiin työläistaustan taki 95 %, aloituksen väite on täysin vailla pohjaa. "
Ei raakattu työläistaustan, vaan lähinnä heikon fyysisen kunnon ja terveyden takia noin kolmannes. Eikä kaikkia tarvittu,
"Vapaaehtoispuolella, ei värväystä johtaneiden pankinjohtajien tuttavapiiriin työläisiä kuulunut."
Pankinjohtajat eivät johtaneet värväystä vaan suojeluskunnat. Niihin liittyi paljon ( noin 25 %) työläistaustaisia.
" Jääkäreissäkään tuskin oli työläisiä kovin montaa. "
Oli noin 600 eli kolmannes. Tosin näistä vain noin 200 selvisi koulutuksesta ja osallistui Vapaussotaan.
"Punakaarti sen sijaan piti ammattiyhdistystä resrvinään, sosialistien ja miliisiensä ohella."
Ei pitänyt, vaan yksiköt muodostettiin suoraan ammattiyhdistyksistä.
" Ay-väessä kaikki eivät suinkaan olleet kommunisteja, mutta nämä menivät aseelliseen taisteluun mukaan innolla."
Joku saattoi kyllä aluksi olla innostunutkin, mutta pian se katosi.
" Venäläiset tunsivat sympatiaa työläisiä kohtaan, mutta olivat passiivisia."
Noin pari tuhatta meni mukaan hyvällä palkalla. Muut halusivat kotiin.
- 1918jäljillä
Joukkojen kokoontumismarssia kuvaa kirjailija Jarl Hemmer teoksessaan Mies ja hänen omatuntonsa :
"Komppania komppanian jälkeen marssi ohi. Aluksi eräitä komeampia joukko-osastoja siisteissä sarkapuvuissa, mutta pian ilmeni koko järkyttävä totuus - onko koskaan nähty tämännäköistä voittajaa? Arvokkaita harmaapartoja ja puolikasvuisia poikasia rinnatusten, jokin komppania asepuvuissa, toinen puoleksi, kolmas ei ollenkaan. Sarkapäähineet, nahkalakit ja tavalliset hatut kiikkuivat sekaisin riveissä, keltaiset pieksut, saappaat ja tallukat astelivat ohi ontuvassa tahdissa, mutta voimakkaasti. - Mutta katsokaapa miesten ilmeitä. Niin tuikeat ja kuitenkin niin valoisat! - Tässä me olemme ja olemme tehneet mitä meiltä odotettiin."
Kuvausta tukee taannoin näkemäni, saksalaisten kuvaama, filmimateriaali 1918 huhti-toukokuun Helsingistä. Yhtä resuista kiväärijoukkoa erehdyin ensin luulemaan punakaartilaisiksi, mutta valkoisia he olivat. Paraatiin 16.5. yritettiin saada hieman ehjimmin vaattein varustautuneita, valo- ja elokuvattava edustustilaisuus kun oli kyseessä.- larni
Kuka sitä on Linna-fanien lisäksi kieltänyt, että rähjöjään puolustivat. Venäjällä muutama suurtila Etelä-Venäjällä tuottaa vientiinkin sapuskaa. Suomalaista ruokaa viedään korkeintaan rehuksi.
- Wandanausfeld
Tampereen Kalevankankaan punaisten ruumiskasoista paljastui totuus, jokainen ymmärtää, miksi he kaatuivat, heillä ei ollut mitään menetettävää.
- tulitikkuja.lainaamassa
Wandanausfeld kirjoitti:
Tampereen Kalevankankaan punaisten ruumiskasoista paljastui totuus, jokainen ymmärtää, miksi he kaatuivat, heillä ei ollut mitään menetettävää.
Oiva Paloheimo puhuu kirjassaan Tamperetta riivanneesta elintarvikepulasta. Isännät saivat jotain pieniä voittoja mustasta pörsistä. Punaisten pakko-otot ja viljamakasiinien tuhoamista rohkaisivat isäntää kurittamaan köyhää entistä enemmän. Tuntemattomassakin Lahtisesta on ovelasti tehty kaupungin slummipoika ja muista sankarillisia pienviljelijöitä. Mikä entisen Venäjän osa ei olisi ensimmäisen maailmansodan jälkihöyryistä selvinnyt ilman Amerikan antamaa kehitysapua.
- jopi-herneinen
Oikeassa elämässä lähes kaikki entiset torpat ja mäkituvat oli pakkohuutokaupattu ennen talvisotaa. Akseli Koskela on satuolento. Vasemmiston sankari Haanpää syytti isäntien ahdingosta pankkeja.
- ennenkuulumatonta
"Oikeassa elämässä lähes kaikki entiset torpat ja mäkituvat oli pakkohuutokaupattu ennen talvisotaa"
Kuulostaa omituiselta, mikä on lähde? - Näin-se-meni
Entiset torpat ja mäkituvat olivat itsenäisiä tiloja.Jos omistaja myi, niin se oli hänen asiansa.
Pakkohuutokauppoja toimeenpantiin pulavuosina. Eivät ne koskeneet kuin murto-osaa maatiloista.
- siukola
Valkeakoskelaisia kuoli eniten sodassa. Juuso Waldenin ja Kekkosen avulla unohtivat nopeasti itkuvirret sisällissodasta, vaikka nyt ovat vetäneet taas sodan esille digitalisaation tuhotessa sellunkeiton. Kiinalaiselle keskiluokalle tuotetaan sellusta asioita yritystukien avulla. Paperin rahtaaminen Kiinaan ei oli kannattavaa ilman yritystukia. Hyväksyivät Juuso Waldenin ja vievät sodan aloittaneeseen Venäjään paperia 1912-1917. Sotaan lähtivät Venäjän hävittyä ja rahavirtojen loputtua. Linna kehtasikin laittaa Halmeen paasaamaan ahneudesta sadussaan.
- VapaaSuomi
Valkoinen armeija oli koko kansan armeija. Talonpojat, torpparit, työläiset, virkamiehet, yrittäjät, opiskelijat ja kaikki muut taistelivat rinta rinnan Suomen vapauden puolesta venäläisiä bolshevikkeja ja heidän suomalaisia vallankumoustovereitaan vastaan.
Punakaartiem yhteiskunnallinen pohja oli paljon kapeampi. Bolshevikkipropagandaan sortuneet eteläisen Suomen teollisuustyöläiset muodostivat punakaartien rungon. Muita oli suhteellisen vähän, mutta toki täytyy muistaa, että tuhansia venäläisiä bolshevikkisotilaita taisteli suomalaisten punaisten rinnalla maamme itsenäisyyttä ja vapautta vastaan. - OLEELLISTA
Jo sata vuotta ovat vasemmistopuolueet käyttäneet Suomen vapaussotaa - sellaisena se alkoi Pohjanmaalta - poliittisena kiihotusaseeaan nykyisen valtansa tukemiseksi.
Oleellista on tämä: Jos punaiset olisivat voittaneet, Suomesta olisi tullut kommunistinen Neuvostotasavalta, osa Neuvostoliittoa. Siihen Lenin ja Stalin pyrkivät - punakaartit olivat tässä vain väline, propagandalla sokaistuja työläisiä. Punaisten voitto olisi johtanut terroriaaltoon Suomessa vailla vertaa - ja karkoituksiin Siberiaan.
Punaisten johtajat, Kullervo Manner, Edvard Jylling, Yrjö Sirola, Otto-Ville Kuusinen, he kaikki olivat porvaritaustan omaavia sosialistisia teoreetikkoja. Kukaan heistä ei ollut työläinen. Kuusinen oli ainut näistä joka kuoli luonnollisesti - muut kuolivat oman aatteensa luomilla vankileireillä tai teloitettiin. Sinne olis joutunut tuhansia suomalaisia jos punaiset olisivat voittaneet.
Mitä hyödyttää vasemmistolaisten mässäily vuoden 1918 tapahtumilla? Valitettava epsodi johon tietämättömyys ja propaganda heidän esivanhempansa vei.- Kemerov
Näinhän siinä olisi käynyt. Mannerheimin valkoinen armeija pelasti Suomen kommunismilta ja Neuvostoliittoon liittämiseltä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516643Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?384497HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972597- 1351898
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311543Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141349
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76982- 115965