OSA 13
Presidentin persoonaa arvostellaan.
30.8.98 Keskisuomalaisen haastattelema Risto E. J. Penttilä ottaa kantaa myös presidenttiin.
- Se mitä Suomi kaipaa, on henkiseltä ja älylliseltä tasoltaan visionäärinen johtaja. Ahtisaaresta ei sellaiseksi ole.
- En ole kuullut Ahtisaarelta yhtään puhetta, joka olisi säväyttänyt.
- Ahtisaari on toiminut kuten hyvä diplomaatti: Keskusteluja käydään ja ei riitauduta. Hänen työnsä on ollut vain ulkopolitiikan ylläpitoa ja viennin edistämistä.
Rauno Pelkonen tuomitsee 1.9.98 Suomenmaassa äskeisen Ilkan päätoimittaja Kari Hokkasen ehdotuksen, jotta Ahtisaaresta pitäisi tehdä Keskustan presidenttiehdokas.
- On niljakasta nuoleskelua ehdottaa, että keskusta pyytäisi seuraaviin presidentinvaaleihin ehdokkaakseen Martti Ahtisaarta ja sillä varmistaisi puolueen pääsyn eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen..
- Keskustalla ei ole mitään syytä kosiskella tulevissa eduskunta- eikä presidentinvaalissa nykyisiä vallanpitäjiä, eikä se saa myöskään niin tehdä.
Lena Skogberg kertoo Hbl:ssa 8.9.98 Esko Ahon sanoneen:
- Center ska ha en egen kandidat I presidentvalet. Men vem det blir återstår att se.
- Riksdagvalet har inget med presidentvalet at göra. Därför kommer jag inte personligen att fatta något beslut om presidentvalet förrän efter riksdagsvalet.
Tätä voi pitää Ahon kielteisenä vastauksena Ilkan Hokkasen tekemään edellä kuvattuun ehdotukseen.
HS: Janne Virkkunen tutkii 6.9.98 laajassa kolumnissaan Ahtisaaren ehdotuksia lehdistön valvonnan lisäämisestä:
- Yksi yhteinen piirre presidentin toiminnassa on. Hän pyrkii myötävaikuttamaan siihen, että median ulkopuoliset tahot saisivat valvontavaltaa median ratkaisuihin.
- Omalta osaltaan presidentti on selvästi vauhdittanut niitä yhteiskunnassa olevia pyrkimyksiä, jotka tähtäävät vahingonkorvausjuttujen lisääntymiseen ja korvaussummien nostamiseen. Ehkä se on ollutkin salattu päämäärä.
Tässäkin asiassa Ahtisaari tyrkyttää meille suuresti ihailemiaan amerikkalaisia systeemeitä.
13.9.98 HS lainaa Muut lehdet-palstallaan Turun Sanomien uutispäätoimittaja Aimo Massisen kirjoitusta.
- ”Pääministeri Paavo Lipponen on käyttänyt Venäjän tilanteesta monta analyyttistä puheenvuoroa. Suomen ulkopoliittinen johtajuus on ollut hänellä jo kauan. Presidentti Martti Ahtisaaren lausunnot ovat jääneet kovin mitäänsanomattomiksi”.
- ”Kehitys on hyvä. Pääministerivetoinen parlamentarismi toimii hyvin varsinkin EU-oloissa, jolloin sisä- ja ulkopolitiikan välinen raja on kuin veteen piirretty viiva”.
- ”Pääministeri olkoon operatiivinen poliittinen johtaja joka suhteessa”.
- Massinen muistuttaa, että samanlainen tilanne oli edellisen kerran 1944 – 46, jolloin pääministeri J.K. Paasikivi johti myös ulkopolitiikkaa, vaikka presidenttinä toimi C.G.E. Mannerheim.
- ”Mannerheim oli karismaattinen armeijan ylipäällikkö, mutta presidenttinä suorastaan surkimus. Hän oli aivan ’ulkona’ ulkopolitiikasta”.
Kirsi Piha kirjoittaa Iltalehdessä 18.9.98 tulevista eduskuntavaaleista, mutta lausuu käsityksensä myös presidentistä ja Maran metodista.
- Mara-metodiin kuuluu massojen kohtaaminen ja hurmaaminen toreilla ja turuilla ja poliittisen sanoman jättäminen säästäminen viime tippaan. Kättely on asiaa tärkeämpi
- Nyt koko kansa saa kärsiä Ahtisaaren mitäänsanomattomia lausuntoja vaikkapa Venäjän kriisistä, ”jota ei saa aliarvioida, mutta ei myöskään yliarvioida”. Onneksi lehtien toimitukset osaavat jo laittaa Ahtisaaren lausumat omaan arvoonsa, sivulle 15, yksipalstaisena. Hänen lupsakka olemuksensa onkin muuttunut ylipainosta johtuvaksi lonkkaviaksi ja hänen tiukka ulkopoliittinen johtajuutensa retoriikan kukkaseksi.
- Hassua. Usein kuulee vitsailtavan, että naispresidentti takaisi presidentin vallan riisumisen. Katsokaa linnaan! Se on jo tapahtunut.
- Ja siksi siis Esko Ahokin taistelee pääministeriydestä. Muutkin kolmesta suuresta puoluejohtajasta ovat Helsingissä saman tittelin kimpussa.
”Lipponen syrjäytti Ahtisaaren” oli otsikkona Ilkan Seppo Keräsen kolumnissa18.9.98, missä hän käsittelee Venäjän kriisin reaktioita ulkopoliittisessa johdossamme.
- Presidentin antamat lausunnot olivat ympäripyöreitä ja yleisiä, hyssytteleviä.
- Lipponen luonnehti Venäjän kriisiä vakavaksi.
- Lipponen ilmoitti Suomen hallituksen olevan kriisistä tiiviissä yhteistyössä Euroopan unionin, muiden pohjoismaiden, Baltian maiden ja Yhdysvaltain kanssa.
- Mutta kun asian sanoi nimenomaan pääministeri Lipponen tasavallan arvokkaimmalta korokkeelta, hän halusi näin viestiä ulospäin, kuka maata tosiasiassa johtaa.
- Suomen harjoittamasta ”kahden lautasen” EU-politiikasta on eniten kärsinyt ulkoministeri Halonen.
- Huippukokouksiin osallistuneet virkamiehet muistavat useita piinallisia hetkiä, kun presidentti on päättänyt jonkin asian kohdalla törmätä kokoussaliin. Silloin sieltä on ulkoministerin lähdettävä. Suomella on vai kaksi paikkaa.
- Ulkopolitiikan johtosuhteet ovat iloisesti sekaisin.
- Ministeriön käytävillä harppoo kallispalkkaisia virkamiehiä, joilla ei ole mitään tekemistä, ja jotka eivät tiedä, kuka heidän esimiehensä on.
20.9.98 HS ihmetteli Koiviston ja Ahtisaaren suhteita.
- Vaikeudet alkoivat jo vaalikampanjasta, jossa Ahtisaari syytti hallitusta liiasta kovuudesta ja uhkasi ottaa pääministeri Esko Ahon puhutteluun. Koivisto yritti pysyä väittelystä sivussa, muttei malttanut olla muistuttamatta, ettei talouspolitiikkaa voi johtaa presidentinlinnasta.
- Aikaisemmat presidentit nousivat valtaan poliittisen portaikon kautta mutta Ahtisaari kapusi uutta reittiä kansan ja median avulla.
- Ruotsin prinssi Bertilin kuoleman jälkeen Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Mats Berqvist kysyi Koivistolta ”Osallistuukohan Suomesta hautajaisiin tasavallan presidentti vai presidentti”. ”Luulenpa, että lähden itse”, Koivisto vastasi.
Iltalehti pitää hyvänä ulkopoliittisen vallan siirtymistä pääministerille 9.10.98.
- Valtasuhteiden keikahtamista on edesauttanut Lipposen kova asiantuntemus ja laaja suhdeverkosto EU-päättäjiin. Lipposeen verrattuna presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittiset puheet ja aloitteet ovat olleet suorastaan vaisuja. Presidentti Ahtisaarelle onkin jäänyt lähinnä edustuksellisen valtionpäämiehen rooli.
22.10.98 Ilkan Seppo Keränen tarkastelee sitä hermostuneisuutta, jota alkaa ilmetä presidentin ympärillä. Alpo Rusi oli syyttänyt varsinkin pääkaupunkiseudun lehtiä nyreästä suhtautumisesta presidenttiin ja hänen ideoihinsa.
- Presidentin kabinetin ei pitäisi hermostua, jos kommentaattorit eivät kuorossa ylistä presidentin haastatteluita ja lausuntoja viisaiksi ja ainutkertaisiksi.
- Mitä tarkoittaa, että ”hyväksymme arvostelun, joka on oikeaa ja oikeudenmukaista”?
- Rusin kannattaisi lähteä etsimään vastausta pulmiinsa siitä yksinkertaisesta lähtökohdasta, että presidentin nimissä esitetyt ideat saattavat olla kehnoja, jos ne eivät saa laajempaa innostusta osakseen.
- Rusi kehuu, että presidentti on tiedotusvälineiden käytettävissä lähes joka viikko. Jospa on käynyt niin, että jospa presidentillä ei aina ole mitään painavaa sanoittavaa. Lausunnot ovat kärsineet inflaation.
- Jatkuva vaalikampanja on tyhjentänyt takin ennen aikojaan.
- Lievä huoli on näkyvissä myös sosialidemokraattien riveissä.
Seppo Keränen kirjoittaa Demarin yleisönosastossa julkaistusta kirjoituksesta, jossa sanottiin: ”Meidän on järjestettävä jäsenäänestys ehdokkaasta – äänestys, jossa kaikki ehdokkaat ovat mukana, ja äänestää saavat vain jäsenet, jotta viimekertainen virhe ei toistu”. Kirjoituksessa tuli ensi kerran esiin Tarja Halosen nimi.
10.11.98 HS toteaa monien mielipidetiedustelujen osoittavan Ahtisaaren suosion olevan laskussa ja kriittisyyden häntä kohtaa nousevan.
- Ylen kyselyssä Ahtisaari on jopa menettänyt ykköspaikan Elisabeth Rehnille.
- Ahtisaari on luvannut ilmoittaa jatkoaikeistaan ensi vuoden alussa. Ellei hänen suosiossaan tapahdu selkeää käännettä, hän voi joutua päättämään ehdokkuudestaan tilanteessa, jossa hänen on otettava reaalisena mahdollisuutena huomioon myös tappion mahdollisuus vuoden 2000 vaaleissa. Presidentti ei ole ollut yli kolmeen vuosikymmeneen Suomessa sellaisessa tilanteessa.
HS: n lainaa 16.11.98 Muut lehdet-palstalla Etelä-Suomen Sanomissa ja Satakunnan Kansassa julkaistua haastattelua.
- Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen uskoo tasavallan presidentin roolin muuntuvan hiljakseen kohti edustusroolia. ”Kun EU-jäsenyys mitä ilmeisimmin merkitsee myös valtiojärjestelmien yhdenmukaistumista ajan oloon unionin jäsenmaiden kesken”.
- Tiitinen pitää nykyisen valtiosäännön tekovikana sitä, että järjestelmässä on kaksi kansan suoraan valitsemaa laajavaltuuksista toimielintä, presidentti ja eduskunta. Presidentin valtaoikeuksien vähentäminen on ollut ”jälkikäteistä katumista vähin erin, osittain tehokasta, osittain tehotonta”.
Suomenmaa otsikoi 20.11.98 Tarkka presidentin kimpussa.
- Nuorsuomalaisten Jukka Tarkan mielestä Suomi tarvitsee kokonaan uuden perustuslain. Hänen mukaansa periaatteellisesti merkittävin valtiosäännön uudistustarve koskee presidentin asemaa.
- ”Presidentin nykyisessä vallankäytössä on piirteitä, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa”, hän huomautti torstaina Hämeenlinnassa.
- Tarkka viittasi siihen, että Suomen valmistautuessa EU-jäsenyyteen hallitusmuotoon lisättiin uusi 33a-pykälä. Hänen mielestään uusi pykälä siirsi unionissa tapahtuvan ulkopoliittisen päätöksenteon presidentiltä pääministerille.
- Tarkka muistutti presidentin lausuman valtioneuvoston pöytäkirjaan, jossa hän ei sanonut noudattavansa tältä osin juuri vahvistamaansa muutosta, olevan perustuslain vastainen.
- ”Sen myöntävät yksityisesti isokenkäisetkin valtiosäännön tuntijat. Kukaan vain ei uskalla sanoa sitä julkisesti”.
- ”Vanhoihin tapoihin perustuva kainous vallanhakuisen presidentin edessä on antanut hänelle mahdollisuuden jopa laajentaa toimintasektoriaan siitä, mitä hän on aikaisemmin itselleen sallinut”.
HS:n Muut lehdet-palsta lainaa 23.11.98 Turun Sanomia otsikolla Ahtisaari tehnyt tietä edustuspresidentille.
- Paljolti Koiviston myötävaikutuksella käynnistyi prosessi presidentin vallan parlamentarisoimiseksi.
- Koiviston seuraajan, Martti Ahtisaaren odotettiin jatkavan presidentin valtaoikeuksien karsimista. Siihen hän on ollut kuitenkin ennakoitua vastahakoisempi.
- Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen on ollut sitä mieltä, että presidentin valtaoikeuksia olisi pitänyt kaventaa, kun siirryttiin suoraan kansanvaaliin. ”Presidentin vallan purkaminen ei onnistunut silloin, eikä se onnistu täysin vielä nytkään, kun maahan ollaan säätämässä uutta hallitusmuotoa”.
25.11.98 Hufvudstadsbladetissa Lena Skogberg tuo aiheen esiin Koiviston 75-vuotisartikkelissaan lainaamalla otsikkoonsa professori Dag Anckarin ”Koivisto normaliserade makten”.
- ”Före kriget hade vi en normal parlamentarism under Svinhufvud ock Stålberg. Koivisto förde president ämbetet lillbaka till det”.
- Ahtisaari är I sin tur ”beskedlig” jämfört med föregångaren.
- ”Det finns inte något landsfaderligt över honom. Men in motsats till Koivisto har han en uttalad uppfattning om att presidentmakten inte ska beskäras. Samtidigt verkar det som om han vill vara något mer än Koivisto – dock utan att ha förmågan”.
Turun Sanomien kolumnissa Rivien välistä Juhani Heimonen kyselee 26.11.98:
- ”Pitäisikö tasavallan presidentin tuntea hallitusmuodon säädökset”.
- Lehden (Keski-Uusimaa) sanatarkassa siteerauksessa Ahtisaari antoi ymmärtää, että presidentillä on joskus ollut oikeus hajottaa hallitus. Se ei tietenkään pidä paikkaansa.
- Oliko Ahtisaaren lausuma vain inhimillinen lapsus vai oire laajemmasta tietämyksen puutteesta?
- Avustavien asiantuntijoiden armada pitää huolen siitä, että päämiehen suusta lähtee vain punnittua puhetta.
- Kovin suuri riippuvaisuus avustajista saattaa sekin johtaa hankaluuksiin.
Heimonen kertoo kummastusta herättäneistä kohdista ruotsalaisuuden päivän juhlapuheessa. Puheen tekijäksi paljastui ”vanha veijari Jörn Donner”.
Heimonen pohtii, pitäisikö asettaa presidentille joitakin kelpoisuusehtoja.
- Muodollisen normin puuttumisesta huolimatta tasavallan presidentiksi toivoisi valikoituvan etupäässä henkilöitä, joiden valistuneisuus riittää vaativan postin hoitamiseen.
Esko Seppänen pohtii uuden kirjansa esittelytilaisuudessa vasemmistoliiton presidentinvaaliin valmistautumista HS:n haastattelussa 12.12.98:
- Seppäsen mielestä vasemmistoliitolla on oltava oma, Nato-vastainen presidenttiehdokas.
- Seppänen ilmoitti, ettei Ahtisaari nauti hänen luottamustaan, koska tämän Nato-lausunnot pitävät Suomen Nato-jäsenyyttä avoinna.
- Hän moitti Ahtisaarta myös ”pintaliitäjäksi”, Johon verrattuna presidentit Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto ovat ”älykköjä”. ”En ole havainnut Ahtisaaren kirjoittaneen mitään viisasta presidenttikautensa aikana”, Seppänen perusteli.
- Seppäsen mukaan Suomen sotilaat ja ulkoasiainhallinto ovat saaneet hallitukselta valtuudet kaikesta yhteistyöstä Naton kanssa.
Helsingin Sanomat julkaisee 14.12.98 kirjoitukseni.
Suhteemme unioniin vaalien tärkein teema
Näin itsenäisyyspäivän tunnelmissa on hyvä miettiä kalliisti hankkimamme itsenäisyytemme tulevaisuutta. Kimmo Grönlund kirjoitti 2.12.98 Helsingin Sanomissa vaatien unionin tiivistämisestä vaalien pääteeman. Hän iloitsi Saksan ulkoministeri Fischerin ilmoituksesta, jonka mukaan hän haluaa muodostaa EU:sta tiiviin valtion, jolla olisi yhteinen perustuslaki, armeija ja ulkopolitiikka.
Grönlund on tyytyväinen Ahtisaaren tukeen unionin tiivistämiselle, mutta hän valtiotieteilijänä tietää, ettei presidentti siitä yksin päätä. Siksi hän aivan oikein vaatii puolueita ilmoittamaan kantansa yhteisön tiivistämiseen hyvissä ajoin ennen maaliskuun vaaleja. Lisäisin vielä, että yksittäisten ehdokkaidenkin tulisi ilmoittaa suhtautumisensa EU:n yhdentymiskehitykseen, jotta me äänestäjät voisimme vaalissa vaikuttaa tähän kansamme kannalta todella tärkeään kysymykseen.
Grönlund pitää demokraattisesti hallitun EU:n luomista yhdentymisprosessin ainoana loogisena päämääränä. Yhtä looginen päämäärä on unionin pitäminen alkuperäisessä tehtävässään Euroopan talousyhteisönä. EMU takaa yhteisen talouspolitiikan täydellisemmin kuin arvataankaan.
Varmin tapa siirtyä liittovaltioon on EU-parlamentin vallan lisääminen; se valta on pois kansallisilta parlamenteilta ja ministerineuvostolta. Nykyäänhän omassa maassaan parlamentin luottamusta nauttivat kunkin alan ministerit tekevät unionin enimmät päätökset yksimielisyysperiaatteella.
Tämä suojaa pieniä maita isojen jyräykseltä. Demokratia toimii myös tärkeimpien ja suuntaa antavien päätösten foorumissa huippukokouksessa, Eurooppa-neuvostossa. Siellä parlamentaarisessa vastuussa olevat hallitusten päämiehet (Suomen perustuslain mukaan pääministeri) tekevät myös yksimielisiä ratkaisuja.
Maamme EU-suhteita ja ulkopolitiikkaa johtava demaritroikka, Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen, ovat tehneet Emuun liittymisen jälkeen monia itsenäisyyttämme kaventavia ja liittovaltiokehitystä tukevia kannanilmaisuja: enemmistöpäätösten lisääminen, yhteinen ulkopolitiikka ja sotilaalliseen yhteistyö kriisinhallinnan nimissä. Heidän mukaansa juuri pienten valtioiden etu vaatii unionin tehtävien lisäämistä. Päinvastoin: sillä tavalla pienet joutuvat suurten määräysvaltaan.
Jos luovutamme ulkopolitiikan hoitamisen toisten käsiin, emme esimerkiksi voisi enää harjoittaa omaa idänpolitiikkaamme. Ruotsin 600 vuotta kestäneen vallan aikana sitä hoitivat ruotsalaiset, tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä Saksalla oli siihen suuri vaikutus. Seuraukset pelottavat. Vain 1800- luvun ja tämän vuosisadan loppupuolen olemme itse hoitaneet idänsuhteemme ja saaneet rauhassa rakentaa kukoistavan itsenäisen maamme.
Suhtautumisesta unionin kehittämiseen on tosiaan tehtävä maalisvaalien eräs tärkeimmistä teemoista. Meidän tulee valita sellainen eduskunta, joka ei hukkaa sukupolvien ponnistuksin hankkimaamme itsenäisyyttä.
Oiva Härkönen, Vantaa
Ahtisaaren pää-äänenkannattajaksi mainittu Suomen Kuvalehti julkaisee 15.1.99 vastineeni, jonka olin tehnyt lehden päätoimittajan kolumniin.
Pääministerin vallankäyttö on demokraattista.
Päätoimittaja Tapani Ruokanen ei näytä ikinä pääsevän eroon käsityksestään, että pääministerin valta on epädemokraattista verrattuna presidentin valtaan. Numeron 50 kolumnissaan hän toteaa kansan enemmistön (59 %) osoittavan tervettä järkeä ja kansan valtaa halutessaan presidentillä olevan paljon valtaa. Ruokasen mukaan pääministerin vallan korottamisen johtaisi puolueiden sisäpiirin vallan kasvuun.
Puolueiden sisäpiirit käsittävät sentään laajan joukon yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana olevia kansalaisia, jotka ovat saaneet valtansa eduskuntavaaleissa suoraan kansalta. Tämä joukko on myös puolueiden eduskuntaryhmien ja kansanvaltaisten puolue-elinten jatkuvassa valvonnassa. Nämä elimet tai seuraavat vaalit voivat myös vaihtaa nuo sisäpiirit. Sen sijaan presidentin valta on yhden henkilön yksinvaltaa. Hänkin on saanut sen kansalta, mutta se valta on kaikkien kansanvaltaisen elinten kontrollin ulkopuolella. Toisella kaudellaan oleva presidentti tai sellainen, joka ei edes aio asettua ehdolle toiseksi kaudeksi on vaaleissakin tapahtuvan kontrollin ulottumattomissa.
SK:lle näyttää tuo pääministerin valta kelpaavan hyvin, kun se palvelee muuten mukavaa asiaa. Saman lehden pääkirjoituksessa ihaillaan pääministeri Lipposen myönteistä suhtautumista Blairin ja Chiracin haluun luoda EU:lle uskottava sotilaallinen voima. Myönteinen asenne on lehden mukaan maamme EU-linjan mukainen; pienen maan etujen mukaista on yhteisön toimintakyvyn vahvistaminen. Mutta asiahan juuri päinvastoin: kuta vahvempi on EU, sitä vähemmän varsinkin pienillä jäsenvaltioilla on mahdollista vaikuttaa yhteisön päätöksiin.
Oiva Härkönen, Vantaa
Presidentin persoonaa arvostellaan.
30.8.98 Keskisuomalaisen haastattelema Risto E. J. Penttilä ottaa kantaa myös presidenttiin.
- Se mitä Suomi kaipaa, on henkiseltä ja älylliseltä tasoltaan visionäärinen johtaja. Ahtisaaresta ei sellaiseksi ole.
- En ole kuullut Ahtisaarelta yhtään puhetta, joka olisi säväyttänyt.
- Ahtisaari on toiminut kuten hyvä diplomaatti: Keskusteluja käydään ja ei riitauduta. Hänen työnsä on ollut vain ulkopolitiikan ylläpitoa ja viennin edistämistä.
Rauno Pelkonen tuomitsee 1.9.98 Suomenmaassa äskeisen Ilkan päätoimittaja Kari Hokkasen ehdotuksen, jotta Ahtisaaresta pitäisi tehdä Keskustan presidenttiehdokas.
- On niljakasta nuoleskelua ehdottaa, että keskusta pyytäisi seuraaviin presidentinvaaleihin ehdokkaakseen Martti Ahtisaarta ja sillä varmistaisi puolueen pääsyn eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen..
- Keskustalla ei ole mitään syytä kosiskella tulevissa eduskunta- eikä presidentinvaalissa nykyisiä vallanpitäjiä, eikä se saa myöskään niin tehdä.
Lena Skogberg kertoo Hbl:ssa 8.9.98 Esko Ahon sanoneen:
- Center ska ha en egen kandidat I presidentvalet. Men vem det blir återstår att se.
- Riksdagvalet har inget med presidentvalet at göra. Därför kommer jag inte personligen att fatta något beslut om presidentvalet förrän efter riksdagsvalet.
Tätä voi pitää Ahon kielteisenä vastauksena Ilkan Hokkasen tekemään edellä kuvattuun ehdotukseen.
HS: Janne Virkkunen tutkii 6.9.98 laajassa kolumnissaan Ahtisaaren ehdotuksia lehdistön valvonnan lisäämisestä:
- Yksi yhteinen piirre presidentin toiminnassa on. Hän pyrkii myötävaikuttamaan siihen, että median ulkopuoliset tahot saisivat valvontavaltaa median ratkaisuihin.
- Omalta osaltaan presidentti on selvästi vauhdittanut niitä yhteiskunnassa olevia pyrkimyksiä, jotka tähtäävät vahingonkorvausjuttujen lisääntymiseen ja korvaussummien nostamiseen. Ehkä se on ollutkin salattu päämäärä.
Tässäkin asiassa Ahtisaari tyrkyttää meille suuresti ihailemiaan amerikkalaisia systeemeitä.
13.9.98 HS lainaa Muut lehdet-palstallaan Turun Sanomien uutispäätoimittaja Aimo Massisen kirjoitusta.
- ”Pääministeri Paavo Lipponen on käyttänyt Venäjän tilanteesta monta analyyttistä puheenvuoroa. Suomen ulkopoliittinen johtajuus on ollut hänellä jo kauan. Presidentti Martti Ahtisaaren lausunnot ovat jääneet kovin mitäänsanomattomiksi”.
- ”Kehitys on hyvä. Pääministerivetoinen parlamentarismi toimii hyvin varsinkin EU-oloissa, jolloin sisä- ja ulkopolitiikan välinen raja on kuin veteen piirretty viiva”.
- ”Pääministeri olkoon operatiivinen poliittinen johtaja joka suhteessa”.
- Massinen muistuttaa, että samanlainen tilanne oli edellisen kerran 1944 – 46, jolloin pääministeri J.K. Paasikivi johti myös ulkopolitiikkaa, vaikka presidenttinä toimi C.G.E. Mannerheim.
- ”Mannerheim oli karismaattinen armeijan ylipäällikkö, mutta presidenttinä suorastaan surkimus. Hän oli aivan ’ulkona’ ulkopolitiikasta”.
Kirsi Piha kirjoittaa Iltalehdessä 18.9.98 tulevista eduskuntavaaleista, mutta lausuu käsityksensä myös presidentistä ja Maran metodista.
- Mara-metodiin kuuluu massojen kohtaaminen ja hurmaaminen toreilla ja turuilla ja poliittisen sanoman jättäminen säästäminen viime tippaan. Kättely on asiaa tärkeämpi
- Nyt koko kansa saa kärsiä Ahtisaaren mitäänsanomattomia lausuntoja vaikkapa Venäjän kriisistä, ”jota ei saa aliarvioida, mutta ei myöskään yliarvioida”. Onneksi lehtien toimitukset osaavat jo laittaa Ahtisaaren lausumat omaan arvoonsa, sivulle 15, yksipalstaisena. Hänen lupsakka olemuksensa onkin muuttunut ylipainosta johtuvaksi lonkkaviaksi ja hänen tiukka ulkopoliittinen johtajuutensa retoriikan kukkaseksi.
- Hassua. Usein kuulee vitsailtavan, että naispresidentti takaisi presidentin vallan riisumisen. Katsokaa linnaan! Se on jo tapahtunut.
- Ja siksi siis Esko Ahokin taistelee pääministeriydestä. Muutkin kolmesta suuresta puoluejohtajasta ovat Helsingissä saman tittelin kimpussa.
”Lipponen syrjäytti Ahtisaaren” oli otsikkona Ilkan Seppo Keräsen kolumnissa18.9.98, missä hän käsittelee Venäjän kriisin reaktioita ulkopoliittisessa johdossamme.
- Presidentin antamat lausunnot olivat ympäripyöreitä ja yleisiä, hyssytteleviä.
- Lipponen luonnehti Venäjän kriisiä vakavaksi.
- Lipponen ilmoitti Suomen hallituksen olevan kriisistä tiiviissä yhteistyössä Euroopan unionin, muiden pohjoismaiden, Baltian maiden ja Yhdysvaltain kanssa.
- Mutta kun asian sanoi nimenomaan pääministeri Lipponen tasavallan arvokkaimmalta korokkeelta, hän halusi näin viestiä ulospäin, kuka maata tosiasiassa johtaa.
- Suomen harjoittamasta ”kahden lautasen” EU-politiikasta on eniten kärsinyt ulkoministeri Halonen.
- Huippukokouksiin osallistuneet virkamiehet muistavat useita piinallisia hetkiä, kun presidentti on päättänyt jonkin asian kohdalla törmätä kokoussaliin. Silloin sieltä on ulkoministerin lähdettävä. Suomella on vai kaksi paikkaa.
- Ulkopolitiikan johtosuhteet ovat iloisesti sekaisin.
- Ministeriön käytävillä harppoo kallispalkkaisia virkamiehiä, joilla ei ole mitään tekemistä, ja jotka eivät tiedä, kuka heidän esimiehensä on.
20.9.98 HS ihmetteli Koiviston ja Ahtisaaren suhteita.
- Vaikeudet alkoivat jo vaalikampanjasta, jossa Ahtisaari syytti hallitusta liiasta kovuudesta ja uhkasi ottaa pääministeri Esko Ahon puhutteluun. Koivisto yritti pysyä väittelystä sivussa, muttei malttanut olla muistuttamatta, ettei talouspolitiikkaa voi johtaa presidentinlinnasta.
- Aikaisemmat presidentit nousivat valtaan poliittisen portaikon kautta mutta Ahtisaari kapusi uutta reittiä kansan ja median avulla.
- Ruotsin prinssi Bertilin kuoleman jälkeen Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Mats Berqvist kysyi Koivistolta ”Osallistuukohan Suomesta hautajaisiin tasavallan presidentti vai presidentti”. ”Luulenpa, että lähden itse”, Koivisto vastasi.
Iltalehti pitää hyvänä ulkopoliittisen vallan siirtymistä pääministerille 9.10.98.
- Valtasuhteiden keikahtamista on edesauttanut Lipposen kova asiantuntemus ja laaja suhdeverkosto EU-päättäjiin. Lipposeen verrattuna presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittiset puheet ja aloitteet ovat olleet suorastaan vaisuja. Presidentti Ahtisaarelle onkin jäänyt lähinnä edustuksellisen valtionpäämiehen rooli.
22.10.98 Ilkan Seppo Keränen tarkastelee sitä hermostuneisuutta, jota alkaa ilmetä presidentin ympärillä. Alpo Rusi oli syyttänyt varsinkin pääkaupunkiseudun lehtiä nyreästä suhtautumisesta presidenttiin ja hänen ideoihinsa.
- Presidentin kabinetin ei pitäisi hermostua, jos kommentaattorit eivät kuorossa ylistä presidentin haastatteluita ja lausuntoja viisaiksi ja ainutkertaisiksi.
- Mitä tarkoittaa, että ”hyväksymme arvostelun, joka on oikeaa ja oikeudenmukaista”?
- Rusin kannattaisi lähteä etsimään vastausta pulmiinsa siitä yksinkertaisesta lähtökohdasta, että presidentin nimissä esitetyt ideat saattavat olla kehnoja, jos ne eivät saa laajempaa innostusta osakseen.
- Rusi kehuu, että presidentti on tiedotusvälineiden käytettävissä lähes joka viikko. Jospa on käynyt niin, että jospa presidentillä ei aina ole mitään painavaa sanoittavaa. Lausunnot ovat kärsineet inflaation.
- Jatkuva vaalikampanja on tyhjentänyt takin ennen aikojaan.
- Lievä huoli on näkyvissä myös sosialidemokraattien riveissä.
Seppo Keränen kirjoittaa Demarin yleisönosastossa julkaistusta kirjoituksesta, jossa sanottiin: ”Meidän on järjestettävä jäsenäänestys ehdokkaasta – äänestys, jossa kaikki ehdokkaat ovat mukana, ja äänestää saavat vain jäsenet, jotta viimekertainen virhe ei toistu”. Kirjoituksessa tuli ensi kerran esiin Tarja Halosen nimi.
10.11.98 HS toteaa monien mielipidetiedustelujen osoittavan Ahtisaaren suosion olevan laskussa ja kriittisyyden häntä kohtaa nousevan.
- Ylen kyselyssä Ahtisaari on jopa menettänyt ykköspaikan Elisabeth Rehnille.
- Ahtisaari on luvannut ilmoittaa jatkoaikeistaan ensi vuoden alussa. Ellei hänen suosiossaan tapahdu selkeää käännettä, hän voi joutua päättämään ehdokkuudestaan tilanteessa, jossa hänen on otettava reaalisena mahdollisuutena huomioon myös tappion mahdollisuus vuoden 2000 vaaleissa. Presidentti ei ole ollut yli kolmeen vuosikymmeneen Suomessa sellaisessa tilanteessa.
HS: n lainaa 16.11.98 Muut lehdet-palstalla Etelä-Suomen Sanomissa ja Satakunnan Kansassa julkaistua haastattelua.
- Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen uskoo tasavallan presidentin roolin muuntuvan hiljakseen kohti edustusroolia. ”Kun EU-jäsenyys mitä ilmeisimmin merkitsee myös valtiojärjestelmien yhdenmukaistumista ajan oloon unionin jäsenmaiden kesken”.
- Tiitinen pitää nykyisen valtiosäännön tekovikana sitä, että järjestelmässä on kaksi kansan suoraan valitsemaa laajavaltuuksista toimielintä, presidentti ja eduskunta. Presidentin valtaoikeuksien vähentäminen on ollut ”jälkikäteistä katumista vähin erin, osittain tehokasta, osittain tehotonta”.
Suomenmaa otsikoi 20.11.98 Tarkka presidentin kimpussa.
- Nuorsuomalaisten Jukka Tarkan mielestä Suomi tarvitsee kokonaan uuden perustuslain. Hänen mukaansa periaatteellisesti merkittävin valtiosäännön uudistustarve koskee presidentin asemaa.
- ”Presidentin nykyisessä vallankäytössä on piirteitä, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa”, hän huomautti torstaina Hämeenlinnassa.
- Tarkka viittasi siihen, että Suomen valmistautuessa EU-jäsenyyteen hallitusmuotoon lisättiin uusi 33a-pykälä. Hänen mielestään uusi pykälä siirsi unionissa tapahtuvan ulkopoliittisen päätöksenteon presidentiltä pääministerille.
- Tarkka muistutti presidentin lausuman valtioneuvoston pöytäkirjaan, jossa hän ei sanonut noudattavansa tältä osin juuri vahvistamaansa muutosta, olevan perustuslain vastainen.
- ”Sen myöntävät yksityisesti isokenkäisetkin valtiosäännön tuntijat. Kukaan vain ei uskalla sanoa sitä julkisesti”.
- ”Vanhoihin tapoihin perustuva kainous vallanhakuisen presidentin edessä on antanut hänelle mahdollisuuden jopa laajentaa toimintasektoriaan siitä, mitä hän on aikaisemmin itselleen sallinut”.
HS:n Muut lehdet-palsta lainaa 23.11.98 Turun Sanomia otsikolla Ahtisaari tehnyt tietä edustuspresidentille.
- Paljolti Koiviston myötävaikutuksella käynnistyi prosessi presidentin vallan parlamentarisoimiseksi.
- Koiviston seuraajan, Martti Ahtisaaren odotettiin jatkavan presidentin valtaoikeuksien karsimista. Siihen hän on ollut kuitenkin ennakoitua vastahakoisempi.
- Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen on ollut sitä mieltä, että presidentin valtaoikeuksia olisi pitänyt kaventaa, kun siirryttiin suoraan kansanvaaliin. ”Presidentin vallan purkaminen ei onnistunut silloin, eikä se onnistu täysin vielä nytkään, kun maahan ollaan säätämässä uutta hallitusmuotoa”.
25.11.98 Hufvudstadsbladetissa Lena Skogberg tuo aiheen esiin Koiviston 75-vuotisartikkelissaan lainaamalla otsikkoonsa professori Dag Anckarin ”Koivisto normaliserade makten”.
- ”Före kriget hade vi en normal parlamentarism under Svinhufvud ock Stålberg. Koivisto förde president ämbetet lillbaka till det”.
- Ahtisaari är I sin tur ”beskedlig” jämfört med föregångaren.
- ”Det finns inte något landsfaderligt över honom. Men in motsats till Koivisto har han en uttalad uppfattning om att presidentmakten inte ska beskäras. Samtidigt verkar det som om han vill vara något mer än Koivisto – dock utan att ha förmågan”.
Turun Sanomien kolumnissa Rivien välistä Juhani Heimonen kyselee 26.11.98:
- ”Pitäisikö tasavallan presidentin tuntea hallitusmuodon säädökset”.
- Lehden (Keski-Uusimaa) sanatarkassa siteerauksessa Ahtisaari antoi ymmärtää, että presidentillä on joskus ollut oikeus hajottaa hallitus. Se ei tietenkään pidä paikkaansa.
- Oliko Ahtisaaren lausuma vain inhimillinen lapsus vai oire laajemmasta tietämyksen puutteesta?
- Avustavien asiantuntijoiden armada pitää huolen siitä, että päämiehen suusta lähtee vain punnittua puhetta.
- Kovin suuri riippuvaisuus avustajista saattaa sekin johtaa hankaluuksiin.
Heimonen kertoo kummastusta herättäneistä kohdista ruotsalaisuuden päivän juhlapuheessa. Puheen tekijäksi paljastui ”vanha veijari Jörn Donner”.
Heimonen pohtii, pitäisikö asettaa presidentille joitakin kelpoisuusehtoja.
- Muodollisen normin puuttumisesta huolimatta tasavallan presidentiksi toivoisi valikoituvan etupäässä henkilöitä, joiden valistuneisuus riittää vaativan postin hoitamiseen.
Esko Seppänen pohtii uuden kirjansa esittelytilaisuudessa vasemmistoliiton presidentinvaaliin valmistautumista HS:n haastattelussa 12.12.98:
- Seppäsen mielestä vasemmistoliitolla on oltava oma, Nato-vastainen presidenttiehdokas.
- Seppänen ilmoitti, ettei Ahtisaari nauti hänen luottamustaan, koska tämän Nato-lausunnot pitävät Suomen Nato-jäsenyyttä avoinna.
- Hän moitti Ahtisaarta myös ”pintaliitäjäksi”, Johon verrattuna presidentit Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto ovat ”älykköjä”. ”En ole havainnut Ahtisaaren kirjoittaneen mitään viisasta presidenttikautensa aikana”, Seppänen perusteli.
- Seppäsen mukaan Suomen sotilaat ja ulkoasiainhallinto ovat saaneet hallitukselta valtuudet kaikesta yhteistyöstä Naton kanssa.
Helsingin Sanomat julkaisee 14.12.98 kirjoitukseni.
Suhteemme unioniin vaalien tärkein teema
Näin itsenäisyyspäivän tunnelmissa on hyvä miettiä kalliisti hankkimamme itsenäisyytemme tulevaisuutta. Kimmo Grönlund kirjoitti 2.12.98 Helsingin Sanomissa vaatien unionin tiivistämisestä vaalien pääteeman. Hän iloitsi Saksan ulkoministeri Fischerin ilmoituksesta, jonka mukaan hän haluaa muodostaa EU:sta tiiviin valtion, jolla olisi yhteinen perustuslaki, armeija ja ulkopolitiikka.
Grönlund on tyytyväinen Ahtisaaren tukeen unionin tiivistämiselle, mutta hän valtiotieteilijänä tietää, ettei presidentti siitä yksin päätä. Siksi hän aivan oikein vaatii puolueita ilmoittamaan kantansa yhteisön tiivistämiseen hyvissä ajoin ennen maaliskuun vaaleja. Lisäisin vielä, että yksittäisten ehdokkaidenkin tulisi ilmoittaa suhtautumisensa EU:n yhdentymiskehitykseen, jotta me äänestäjät voisimme vaalissa vaikuttaa tähän kansamme kannalta todella tärkeään kysymykseen.
Grönlund pitää demokraattisesti hallitun EU:n luomista yhdentymisprosessin ainoana loogisena päämääränä. Yhtä looginen päämäärä on unionin pitäminen alkuperäisessä tehtävässään Euroopan talousyhteisönä. EMU takaa yhteisen talouspolitiikan täydellisemmin kuin arvataankaan.
Varmin tapa siirtyä liittovaltioon on EU-parlamentin vallan lisääminen; se valta on pois kansallisilta parlamenteilta ja ministerineuvostolta. Nykyäänhän omassa maassaan parlamentin luottamusta nauttivat kunkin alan ministerit tekevät unionin enimmät päätökset yksimielisyysperiaatteella.
Tämä suojaa pieniä maita isojen jyräykseltä. Demokratia toimii myös tärkeimpien ja suuntaa antavien päätösten foorumissa huippukokouksessa, Eurooppa-neuvostossa. Siellä parlamentaarisessa vastuussa olevat hallitusten päämiehet (Suomen perustuslain mukaan pääministeri) tekevät myös yksimielisiä ratkaisuja.
Maamme EU-suhteita ja ulkopolitiikkaa johtava demaritroikka, Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen, ovat tehneet Emuun liittymisen jälkeen monia itsenäisyyttämme kaventavia ja liittovaltiokehitystä tukevia kannanilmaisuja: enemmistöpäätösten lisääminen, yhteinen ulkopolitiikka ja sotilaalliseen yhteistyö kriisinhallinnan nimissä. Heidän mukaansa juuri pienten valtioiden etu vaatii unionin tehtävien lisäämistä. Päinvastoin: sillä tavalla pienet joutuvat suurten määräysvaltaan.
Jos luovutamme ulkopolitiikan hoitamisen toisten käsiin, emme esimerkiksi voisi enää harjoittaa omaa idänpolitiikkaamme. Ruotsin 600 vuotta kestäneen vallan aikana sitä hoitivat ruotsalaiset, tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä Saksalla oli siihen suuri vaikutus. Seuraukset pelottavat. Vain 1800- luvun ja tämän vuosisadan loppupuolen olemme itse hoitaneet idänsuhteemme ja saaneet rauhassa rakentaa kukoistavan itsenäisen maamme.
Suhtautumisesta unionin kehittämiseen on tosiaan tehtävä maalisvaalien eräs tärkeimmistä teemoista. Meidän tulee valita sellainen eduskunta, joka ei hukkaa sukupolvien ponnistuksin hankkimaamme itsenäisyyttä.
Oiva Härkönen, Vantaa
Ahtisaaren pää-äänenkannattajaksi mainittu Suomen Kuvalehti julkaisee 15.1.99 vastineeni, jonka olin tehnyt lehden päätoimittajan kolumniin.
Pääministerin vallankäyttö on demokraattista.
Päätoimittaja Tapani Ruokanen ei näytä ikinä pääsevän eroon käsityksestään, että pääministerin valta on epädemokraattista verrattuna presidentin valtaan. Numeron 50 kolumnissaan hän toteaa kansan enemmistön (59 %) osoittavan tervettä järkeä ja kansan valtaa halutessaan presidentillä olevan paljon valtaa. Ruokasen mukaan pääministerin vallan korottamisen johtaisi puolueiden sisäpiirin vallan kasvuun.
Puolueiden sisäpiirit käsittävät sentään laajan joukon yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana olevia kansalaisia, jotka ovat saaneet valtansa eduskuntavaaleissa suoraan kansalta. Tämä joukko on myös puolueiden eduskuntaryhmien ja kansanvaltaisten puolue-elinten jatkuvassa valvonnassa. Nämä elimet tai seuraavat vaalit voivat myös vaihtaa nuo sisäpiirit. Sen sijaan presidentin valta on yhden henkilön yksinvaltaa. Hänkin on saanut sen kansalta, mutta se valta on kaikkien kansanvaltaisen elinten kontrollin ulkopuolella. Toisella kaudellaan oleva presidentti tai sellainen, joka ei edes aio asettua ehdolle toiseksi kaudeksi on vaaleissakin tapahtuvan kontrollin ulottumattomissa.
SK:lle näyttää tuo pääministerin valta kelpaavan hyvin, kun se palvelee muuten mukavaa asiaa. Saman lehden pääkirjoituksessa ihaillaan pääministeri Lipposen myönteistä suhtautumista Blairin ja Chiracin haluun luoda EU:lle uskottava sotilaallinen voima. Myönteinen asenne on lehden mukaan maamme EU-linjan mukainen; pienen maan etujen mukaista on yhteisön toimintakyvyn vahvistaminen. Mutta asiahan juuri päinvastoin: kuta vahvempi on EU, sitä vähemmän varsinkin pienillä jäsenvaltioilla on mahdollista vaikuttaa yhteisön päätöksiin.
Oiva Härkönen, Vantaa
Vastaukset 8
Vanhimmat
Indonesian hallituksen ja Acehin alueen kapinallisten väliset neuvottelut päättyivät keskiviikkona toistaiseksi. Neuvonpitoa jatketaan huhtikuun puolessavälissä.
Välittäjänä neuvotteluissa toiminut presidentti Martti Ahtisaari kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että neuvottelujen kolmas kierros pidetään 12–17.4. Suomessa.
Nyt käydyissä neuvotteluissa on Ahtisaaren mukaan todettu, että YK:n rauhanturvajoukkoja ei haluta Acehin alueelle.
AP
Google-haku Internetissä
Martti Ahtisaari 94800 osumaa
Urho Kekkonen 37000 osumaa
Aiheetta enempään.
... ole muuta tehnyttkään kuin näitä sisällisotien sovitteluja. Hän on hyvä niissä, on tarpeeksi jääräpäinen eikä häikäise neuvotteluosapuolia. Ei hän muuta oasaakaan tehdä, ei ainakaan Suomen presidentiksi ollut. Se käynee perusteellisesti ilmi laajasta kirjoitussarjastani.Nehän ovat enimmäkseen lainauksia silloisista lehdistä, kaikista puolueista ja kaikkialta maasta.
Googlessa Ahtisaari on varmasti tunnetumpi Kuin Kekkonen. Hänhän ikänsä onkin pyörinyt maailmalla. Kekkonen vain teki suurtyönsä Suomessa. Etykin aikana oli varmaan hyvin tunnettu muuallakin.
oli menestys. Se johti aivan muuhun, mitä oli Neuvsostoliiton ja Kekkosen tarkoitus.
Ja huvittavaa on että jotkut hakee faktoja googlesta, vaikka siellä voi kuka tahansa tehdä minkälaisia sivuja tahansa.
Mopo.nen on myös googlessa suositumpi kuin moni muu... kokeile vaikka. :D
... Kekkosen tarkoituksen? Neuvostoliitto joutui yllätykseen havaitsemaan, että se alkoi hajota heti Etykin käynnistyttyä. Kekkonen ja jotkin muutkin saattoivat sen aavistaa. Mutta homma oli riskitön lännelle. Eurooppaan luotiin Suomen kannaltakin tärkeää turvallisuutta.
yli 200.Senverran saa itse aikaan, mutta ei 100000.
mutta, kuten Kekkonen sanoi, niin on, miltä näyttää. ETYK nimenomaan näytti ja aluksi olikin Neuvostoliiton hanke, Jota Kekkonen Neuvostoliiton toimeksiannosta ajoi. Taisi olla Sveitsin ehdotus eri koreista, joka käänsi ETYK:in suunnan.
löytyy 231.000 osumaa, vaikka hänen eläessään ei ollut juuri tietokokeitakaan. Kyllä vanhemmatkin kestävät saavutukset näkyvät.