Taas RoT valehtelee

BlueDevil

Aluksi lainaus:

"Olen tehnyt ison työn ja tutkinut kaikki väitteet hyödyllisistä satunnaisista mutaatioista. Tutkimukseni kumoaa kaikki evoluutiouskovaisten väitteet hyödyllisistä satunnaisista mutaatioista."

Ja kappas, taas huomaamme että RoT valehtelee. Vai missä on tieteellinen, tieteellisen metodin avulla tehty ja tieteellisesti vertaisarvioitu tutkimuksesi? Toistaiseksi olet saanut aikaan vain mielipiteitä ja vääristelyjä, sillä tuollainen blogiteksti joka lainaa rotin omia kirjoituksia "lähteinä", vääristelee epigeneesiä, joka on evoluution mekanismi ja pelkkiin väitteisiin kuten että:

"Most of the human protein production is based on the alternative splicing so the variation of this receptor is not a mutant, although many scientific articles say so."

Mielenkiintoistahan tässä on, että vertaisarvioidut artikkelit sanovat ihan toista kuin RoTn mielipideteksti, josta RoT vetää johtopäätöksen että hän on oikeassa, ja koko tiedeyhteisö väärässä. Mielenkiintoista on myös ettei kreationismia tunnusteta tieteeksi, vaan uskomukseksi. Monissa artikkeleissa joita RoT lainaa, paljastuu lisäksi se, miten DNA vaikuttaa ja ainakin osa on ns. vaihtoehtoisen median sivuilta poimittua, esimerkiksi artikkeli luukadosta, joten sen lähdearvo, kuten luotettavuuskin, on kyseenalainen.

Joten onnea ensi kertaan RoT, ja yritä edes noudattaa tieteellistä metodia.

7

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Looooooogisesti

      Hänkin (ROT) varmaan ymmärtää jättää valehtelusi omaan arvoonsa, ja keskittyy tieteelllisten asioiden esittämiseen lukijoille niinkuin tähänkin asti, ja samoin toimin minä. Se että tarvitsette teorianne tueksi noin säälittävää toimintaa vain ainoastaan totuutemme puolesta.

      • BlueDevil

        Niin, se että jatkatte valehtelua ja vääristelyä tukeaksenne satukirjaan perustuvaa mielipidettänne ei toki yllätä. Ja se että totuus on kiusallinen sinulle, joka uskot että järvetä jäätyvät 35 asteen lämmössä ja jotta kaikki israelilaiset ovat maratoonareita...

      • TieteenRaiskaaja

        En ole ikinä törmännyt kehenkään, joka vääristelisi yhtä systemaattisesti ja määrätietoisesti oikeiden tutkijoiden tutkimustuloksia. Olen lukenut kymmeniä linkkejä, joihin ROT on vedonnut kommenttiensa pohjaksi, mutta ainuttakaan kertaa ko. tutkimuksista ei ole voinut vetää sellaisia johtopäätöksiä kuin ROT on vetänyt.

        Hänet voitaisiin haastaa oikeuteen lukuisista kunnianloukkauksista, mutta ulkomaalaiset tutkijat tuskin tietävät hänen vääristelyistään. Kun ROT vääntää evoluutiotutkijoiden tutkimustyön tulokset täysin päinvastaisiksi ja väittää niiden kumoavan evoluution, on kyse toisten työn törkeästä häpäisemisestä ja tutkijoiden maineen likaamisesta.
        Tiedepiireissä tuollaista toimintaa pidettäisiin täysin ala-arvoisena ja tuomittavana. Kreationisteille se on näköjään arvostettua toimintaa.

      • TieteenRaiskaaja kirjoitti:

        No jaa, enpä usko että ketään kotimaista tai ulkomaista tutkijaa jaksaa kiinnostaa mitä joku yksittäinen kahjo alakoulun opettaja heidän papereistaan anonyymipalstalla tai blogissa väittää.

        Tämä kannattaisi myös ROT:in tiedostaa: psykoottisen netissä valehtelun tilalle olisi hyvä löytää joku terveellinen harrastus, vaikka maastohiihto.

      • BlueDevil
        Buck_Naked kirjoitti:

        No, mihinkäs rot sekoilunsa vaihtaisi, koska se on ainut mikä pitää ilmeisen frakturoitunutta mieltä koossa...

      • BlueDevil kirjoitti:

        No, mihinkäs rot sekoilunsa vaihtaisi, koska se on ainut mikä pitää ilmeisen frakturoitunutta mieltä koossa...

        En ihan tosissani ajatellutkaan että ROT pelkällä urheilulla voisi kiskoa itsensä kuiville. Näyttää käyttäneen itsenäisyyspäivänkin täällä koheltamiseen. Olisin luullut että hellareilla ja sen sellaisilla on kyseisenä päivänä ohjelman tynkää -- olin varmaan väärässä.

        Toisaalta olen ymmärtänyt että masennuksesta kärsiville miehille suositellaan painonnostoharrastuksen aloittamista. Siinä tulee syötyä ja nukuttua terveellisesti, ja itsetuntokinn nousee kohisten. Olisko siinä hänelle uutta huomion kohdetta?

    • Kreationismi_on_sairaus

      Vai on ROT muka tutkinut ja kumonnut tieteellisiä tutkimuksia? Eihän se jeesuksenmorsian edes ymmärrä mitä tieteellinen tutkimus tarkoittaa. ROT on kylähullu ja suuruuden hullu pseudotiedemies.

      On se pelle.

      Missä ROT on sinun vertaisarvioidut tieteelliset julkaisusi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      290
      7504
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      55
      3948
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3438
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3181
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2854
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      39
      2660
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2518
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      54
      2272
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2053
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1921
    Aihe