Ketjua selvitellään.Mykkästä haastateltiin tv uutisissa. Määrät voivat vielä lisääntyä.
Oulun raiskattuja oli 3 ja raiskaajaepäiltyjä 10
GCMperuttava
2084
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kerralla 10 yksittäistapausta.
Onko mahdollista että joku uhri on ollut muutenkin heikossa asemassa ja hänen tietonsa ovat jotkut koulukaverit jakaneet noille vanhoille ukoille. Rahaa vastaa tietysti.
Sellaiset asiat pitäisi selvittää. Liian paljon annetaan lasten olla keskenään eikä vastuulliset aikuiset välitä. Onko lastensuojelulla tekemistä asian kanssa?
Mykkäsen suvakki matkustaa ensiviikolla Marokkoon, Marrakechiin allekirjoittamaan YK:n GCM-sopimuksen. Varsin suuri osa EU valtioita ei allekirjoita tuota sopimusta, mutta koska suomi haluaa jälleen kerran imeä maailmaa suihin, ilman ehtoja, niin mykkäsen vajakki kirjoittaa tuon sopimuksen. Seuraavaksi alkaa suomeen sadella sopimuksen mukanaan tuovia "ohjeita" eli velvoitteita, ja näin saammekin kätsysti 100 000 uutta moniosaajaa rikastuttamaan elämäämme. Suomalaisilla pikkutytöillä on kivaa ja jännää ihan yhtäaikaisesti. Vanhemmilla vielä jännempää: ...kuten: ehtiikö tytär käydä rippikoulun, ennen kuin se synnyttää tumman esikoisensa, vai menehtyykö tätä ennen Aidsiin?
Voiko huomenna liputtaa hyvillä mielin?
Tämä on ollut odotettavissa. Matuja tuli linja-auto lasteittain suomeen, kuin herrat konsanaan.
Kukaan ei tiennyt tulijoista yhtään mitään, ei nimeä, ei mitään.
Mukana on ollut jos jonkin moista pelleä. Valehtelijoita, rikollisia, raiskaajia.
Suomi vaan otti ne avosylin vastaan. Suomalaisten turvallisuus vaarannettiin.
Suomalaiset ja suomalaisuus unohdettiin.
On pistetty muutamia miljoonia ja miljaardejaa matujen hyvinvoinnin eteen.
Suomalainen ikänsä veroja suomelle maksanut on tänä päivänä huonommassa asemassa, kuin
turvapaikan hakija.
Tämäkö on kiitos siitä, kun isämme sotivat maamme puolesta ja maksoivat itsenäisyytemme verellään.
ja helluntai porukoissa tämä etsitty..
kirkko turvapaikka kun tekee omia juttujaan?
onko lestaadiopiireissä maahanmuuttajia?
Kysy Moktarilta. Hän ilmeisesti oli kantamassa matkustajien matkalaukkuja sydän lämpöä täynnä.
Tavjan mielestä heidän koko sukunsa pitäisi tuoda tänne Irakista valvomaan heitä. Sedät, enot, tädit ja kaikki vahtimaan etteivät raiskaa kaikkia,
Tavja ei ole ihan terve.
Raiskatut ja heidän lähiomaiset voi kiIttää hallitusta kun se on niin avokätinen ottamaan kaikenmaailman rikolliset maahan. Mykkänen on munaton hoitamaan suomalaisten turvallisuutta ja lisää pelkoa kun supo antoi taas katsauksen joulun alla että suomessa terroriiskun uhka pysyy ennellaan, seurattavia jo 370 ja lisää tulee kun rajat auki, kaikki hullut päästetään sisään ja jäävät, siinä alusta terrorille...KIITOS VAAN HALLITUS KUN OLETTE LUONEET PELON ILMAPIIRIN.
Toivottasti sauli nukkuu kultasängyssään hyvin kun on niin hiljaa koko asiasta. Ei auta muuta kun silitellä päätä ja sanoa että tiesittekö että suomessa ei saa raiskata ja älkää enää tehkö niin. Siihen keinot näissä yksittäis tapauksissa loppuu.
Tuomiot kohdalleen uhri kärsii ikänsä---kärsikööt ikänsä nämä kusipää lapsenraiskaajatkin. Kansanedustajien tehtävä on suojella meitä hirviöiltä. On väärin jos lapsenraiskaaja saa vain jonku vuoden tuomion ja kärsii siitä vain puolet täysihoidossa.
Nuo mamut saavat Suomen ja euroopan kaaokseen teoillaan, Oulun raiskaukset nyt ja Käpylän tuhopoltto, sekä kaikki muut tapot ja puukotukset Suomessa 2018
Saa nähdä kauanko miehet kestää tuollaista. Jos he pitäisivät oman pesän kunnossa, niin mitään ongelmaa ei ehkä olisi ja nyt kärsii myös syyttömät.
Mykkänen kävi kirjoittaa sopimuksen ja parin vuoden päästä silmät kiiluen sanoo että tälle maahanmuutto tulvalle ei vaan mahda mitään.. #*!
Minkälainen vastuu on medialla, ns. asiantuntijoilla, kirkolla, poliitikoista puhumattakaan...että kaikkein viattomimmat ja manipuloinnille alttiit kansalaiset..nuoret ja lapset ovat joutuneet, jätetty uhreiksi.
Kyperuhan on uutisoitu tulevan vain ulkomailta..Venäjältä..peloteltu ainoastaan poliittisesta vaikuttamisesta.
Nettipoliisi on laitettu tutkimaan suomalaisten vihapuheita.
Kirkko, papit on puolustellu, piilotellut....laittomasti maassa olijoita..niinkuin poliitikot, julkkiksetkin, jotka ovat ainoastaan saaneet suhteettoman paljon uutistilaa...tuoneet pakolaiset vain positiivisena asiana.
Toimittajat, valtamedia on näyttänyt "menestyneitä, hyväsydämisiä, rauhaa rakastavia". Mutta ei samalla julkisuudella, kun samat edel. mainitut henkilöt ovatkin "sortuneet" rikoksiin. mm. Lelu-Ali kuinka usein tv:ssa, julkisuudessa esiteltiin "lapsiystävällisenä" hyväntekijänä, mm.Armanin, Tarjan....rinnalla.
Turun terroristikin oli sairaalassa käyttäytynyt niin kohteliaasti ja ystävällisesti. "Sankariksi" leivottiin pakolainen, joka sai kilometrikaupalla suitsutusta, mikä helpotti sankari-huijaria suunnattomasti.
Pakolaisten mukana tulleista sisäisistä uhista ei ole julkisesti, eikä muutenkaan käyty keskustelu, vaan mahdollisista uhista mainitsevat on heti tuomittu maahanmuutto vastaisiksi, kansan kiihotukseksi, rasismiksi, vihapuheeksi. Sisäinen uhka on uutisoitu kohdistuvan ainoastaan uusnatsi ja äärioikeisto taholta....niin ja Venäjältä.
Kaikilla näillä on vaikutus siihen, että vanhemmat ja lapset eivät ole ymmärtäneet varautua somesta tulevaan lapsiin kohdistuneisiin, - törkeisiin rikoksiin tähtääviin uhkiin. Niistä ei tutkivalla journalistilla ollut minkäänlaista vainua/taitoa/ymmärrystä tutkia, uutisoida?!, mutta persujen äärioikeisto yhteyksiä kaivettiin kuin tikulla p*kaa ja uutisoitiin isosti.
Nobelin rauhanpalkinnon saaneen sanoin; lapsiin ja naisiin kohdistuneet kaappaukset ja raiskaukset on sodankäynnin muoto, minkä tarkoitus on hajaannuttaa ja vahingoittaa yhteiskuntaa.
Onneksi poliisien tahoilta on alettu avoimesti uutisoida rikoksista, myös etsintäkuulutettujen naamoja piilottelematta. Avoimuus ja rehellisyys, peittelyn ja salailun sijaan olisi säästänyt yhteiskunnan monelta pahalta..myös näiltä uusnatseilta ja natsilipuilta.
uskaltaako tykätä-joutuu tarkkailulistalle...
Tämä meijän presidenti kummilapsensa hyväksikäyttäjä on hiljaa kun hiiri asiasta myöntyminen on hyväsymisen merkki? Ja tämä on vielä Kokoomuslainen
Nämä mitkä oli näiten tulemisesta vastuussa v 2015 Sipilä , Orpo ja Risikko on saatava oikeuteen siitä pitää tehdä kansalaisaloite , Orpo ja Risikko kokoomuslaisia
Ja nämä lestapoliisit Oulussa on vaihdettava pois nämä on salaillut näitä raiskauksia jo aivan liian kauan kantasuomalaisia vastaan .Sipilä lesta ja keskuslainen
Sisäministeri on vastuussa tästä aika on sillä erota tehtävistään .Syyte päälle rikoksesta
maassamme juoksee 9000 kielteisensaanutta pakolaista ja mitä tekee Mykkänen ei mitään
Ja mitä tekee Supo ei mitään molemmilla on peulalot persereijissään.
Oulun kaupunkin johtaja on vastuussa tästä kun on hyväksynyt että näitä kuljeteteen
päiväkodeissa ja kouluissa pois virastaan ja syytös rikoksesta päälle
Muslimirasistien uhreiksi joutuneita kohtaan esitetty myötätunto tulikitaan suvakkien taholta rasismiksi kaikkia ulkomaalaisia kohtaan ja uhreilla mässäilyksi. Jokainen raiskaajia puolustava syyllistyy kiihotuksen ja halveksuntaan uhreiksi joutunutta kansanryhmää kohtaan.
Kun valtiot esm. Suomi haki EU:n jäsenyyttä oliko sopimuksessa kohta mikä velvoittaa ottamaan vastaan rikollisia ja sitoumus laittomasta maahanmuutosta?
Rasisti ja rasisti ihmisellä voi olla hyvät syyt siihen miksi se ei pidä ulkomaalaisista Joku ei tykkää esimerkiksi ulkomaalaisen naaman väristä eikä halua niitä sen takia ainakaan kotinurkilleen esteettiseksi haitaksi EI KAI Se kumminkaan ihmisestä rasistia viellä tee.
Siinä missä valemedia on "tiedottanut" jo pitkään että uhrit (joiden lukumäärää ei mainita) ovat alle 15 vuotiaita niin täältä https://voiceofeurope.com/2018/12/media-cover-up-middle-eastern-men-groom-and-rape-girls-as-young-as-10-in-finland/ ilmenee että uhreja on kolme ja ovat iältään 10v, 13v, ja 14v. Täyttyy vain toivoa ettei ole enempää alle 15 vuotiaita julkistamatta, onhan esim 6 vuotiaskin alle 15 vuotias.
Nuo luvut tulevat vielä muuttumaan, ikävä kyllä huonompaan suuntaan.
Oulun poliisistakin on kerrottu, että tuo on vain jäävuoren huippu.