Odinin soturit ilmiössä on tosiasiallisesti aihetta tutkimukselle, ja ihan laajallekin tutkimukselle, joka tutkimus on mahdollista ulottaa käsittävän lähestymistapoja kyseisen ilmiön eli fenomeenin tutkimuksessa eri puolilta ja eri vaikutusten olemassaoloa, sekä kyseisen ryhmän sosiaalista "tilausta" kaaoksen keskellä olevassa hallinnollisessa tilanteessa, jossa toimiva johto antaa passiivisen vaikutelman kaikesta osallistumisestaan ja vastuunkannostaan valtakunnassa vallitsevassa tilanteessa.
Saavutettuja havaintoja Odinin soturien läsnäolosta on jo olemassa sen suhteen että terroritekoja ei kyseisen ryhmän ollessa läsnä ole ilmoitettu tapahtuneen. Odinin sotureiden pelkkä läsnäolo toimii preventiivisenä vaikuttimena kaikelle epäilyttävälle ainekselle ja kyseisen aineksen suunnitelmien toteutukselle.
Mahdollisella "epäillyllä väkivallantekijällä" ohjannee toimintaansa pelko siitä mitä tekijälle itselle saattaisi tapahtua jos ryhtyisi toimeenpanoon Odinin soturien vaikutusalueella tai Odinin soturien läsnäollessa.
Odinin soturien ennalta-arvaamattomuus saattaa toimia osaltaan mahdollisen väkivallantekijän hillitsijänä sen lisäksi että koko teko saattaa jäädä väkivallantekijän osalta pelkäksi "pieleen menneeksi" suunnitelmaksi.
Odinin soturien toiminta kun ei ole poliisin toimintaa, saattaa ennalta arvaamattomuus johtaa väkivallanteon suunnittelijassa merkittävän jarrun ja teko jää siis Odinien läsnäolon takia kokonaan tekemättä ja toteuttamatta (ainakaan sillä kertaa).
Keinuvalanteisten iPhone -nuorukaisten suorasukainen "iholle tuppaaminen" nuoria pikkutyttöjä kohtaan aiheuttaa turvattomuutta yksinään liikkuville tytöille ja naisille.
Jo tämä asia tekee sosiaalisen tilauksen Odinin soturien kaltaisille liikkeille.
Se kuinka älyllistä ja järjestäytynyttä, tai herrasmiesmäistä Odinin soturien toiminta on, jää kokonaan eri kysymykseksi.
Pohjatilanne jokatapauksessa on, että Odinin soturien kaltaisia toimijoita voidaan katsoa hyvin tarpeellisiksi nykytilanteessa, jossa toimiva johto on selkeän passiivinen tarttumaan ongelmiin heti tässävaiheessa, kun tilanne ei vielä ole kokonaan ryöstäytynyt käsistä.
Odineille tulee haasteelliseksi mikäli valvottava kohde alkaa järjestäytyä ja ryhtyy suunnitelmalliseksi Odineita vastaan. Asia on monisäikeinen kaikenkaikkiaan.
Mielestäni Odineita tarvitaan ja itse olen tyytyväinen että tällaista vapaaehtoistoimintaa ja halua sille löytyy. Jos itse olisin kohdalla ja Odinit tarvitsisivat satunnaisesti apuja jossakin "tilanteessa", olisin heti Odineja omalta osaltani henkilökohtaisesti auttamassa ihan saman maan kansalaisena.
Odinin soturit ilmiö, hypoteesi fenomeeni
16
103
Vastaukset
- lkkjlkjlkj
Ovatko ne näitä Odiineita jotka niitä natsilippuja heiluttavat?
- SeTakanaOlevaTotuus
En tiedä, mutta Odinit, Natsiliput ja muu vastaava on luultavasti vain huomionhakua ja keino saada varmaa julkisuutta, jotta päättäjätasolle menisi yhtään viesti perille siitä, mitä mieltä Suomen kansa on siitä, että Suomen kansa laitetaan maksajiksi korotetuin tuloista riippumattomien verojen kautta maksamaan oleskelijat eli maahantulleet ulkopuoliset joilla ei ainakaan työnteko ole se varsinainen tarkoitus sen suhteen miksi maahan ovat tulleet.
Natsiliput eivät luultavasti ole itse tarkoitus, vaan natsiliput toimivat vain huomion herättelijöinä.
Sen huomion jota olisi jokaisen päättäjän jo ihan omillakin aivoillaan luullut ymmärtävän ilman että asiaa pitää vääntää rautalangasta, eli natsilipuin. - lkjlkj
No joo. Ehkä kyseistä ryhmittymää tarvitaan, ehkä ei. En tiedä.
- ksjhskjgs
lkjlkj kirjoitti:
No joo. Ehkä kyseistä ryhmittymää tarvitaan, ehkä ei. En tiedä.
Joku sanoo että ovat vain kaljapäissään heiluvia örveltäjiä. Wannabe turvamiehiä, ylipainoisia plösöjä kaljankittaajia.
- Noupelanteri
Sitä sanotaan kai juopon tuuriksi?
- Talonvaltaajat
Matalan tason ilmiöitä talonvaltaajat ja Odinit. Todellista kähmintää harjoittaa Kepu-Kokoomus jotka ottavat "ilmaiseksi" kansan veroraha kassasta rahaa miljoonia. Talonvaltaajat "kommunistisine" aatteineen olisivat vain mitättömässä mittakaavassa jakamassa yhteiskunnan varallisuutta siinä missä kepulit ja kokkareet ryöstävät miljoonia kansan rahoja omiin taskuihinsa.
- Oodiodinisteille
No jopas aloittaja äityi runolliseksi oodineita ylistäessään.
- Buahaha
Aloitus on tehty itsenäisyyspäivänä. Silloin kait kaikkea kansakunnan ilmiöitä ylistellään ja ihaillaan
Hämeenlinnassa meinasivat k
Kävellä ylitse kun veivät koko kävelytien "jengillään" enkä väistänyt...hiukan taidettiin toisiimme osuakkin mutta eipä paljoa siinä vaiheessa kiinnostanut...semmosta jengiäijäilyä.
- Huolestunutkansalainen
On tämä taas ihme touhua. Lapsille opetetaan nykyisin jo ala-asteella, että paneminen on kivaa ja ihan ok. Panna voi luokkakavereita sukupuolesta riippumatta ja masturbointi on myös ok, jopa terveellistä. Mutta sitten kun opettaja näyttää opetussuunnitelman mukaisesti esimerkkiä, se onkin yhtäkkiä poliisijuttu. Ihme touhua. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/95564f19-13b6-47ae-b491-102e7ff7fc1c
- fkhfkjhro
Saattaapa olla että joku penikka on asentanut salakuvausta varten kännykkää opettajan tiloihin.
Rikosnimikkeet saattavat kääntyä ennemminkin kuvaajaa kuin kuvattavaa vastaan.
- Kulissiteoria
Loldiersien alkuperä tulisi selvittää, kuten myös pedofiiliparittajasuvakkienkin!
Itse epäilen sionisteja ja George Sorosta lähellä olevia piirejä.- Anonyymi
Että sionistit olisivat Suomessatoimivan katupartioinnin takana? Ei vakuuta. Liian kaukaa haettua. Kuka niiden yhteyshenkilökään olisi?
- Anonyymi
Odinit liitetään kuulemma perussuomalaisiin. Pitäneekö paikkaansa.
- Anonyymi
Eivät olleet postinkantajaa turvaamassa. Eivätkä Harjun nuorisotalon hoodeilla kun mummo ryöstettiin ja hakattiin viiden nuoren toimesta ja lopuksi jätettiin tajuttomana lätäkköön makaamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5872286Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4101832Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221660Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641438JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191256- 571164
- 1221154
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16908Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13888Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66833