Kansan laskuun elävät demari-syöttiläät pönöttivät Linnassa itseensä tyytyväisenä. Siellä näkyi mm. miljardien tuhoja Suomelle aiheuttanut Erkki Liikanen, Suomea 12 vuotta presidenttinä mädättänyt puna-Halonen, ja Suomen tulevaa matuttamista suunnitteleva kaksoisleuka-Antti Rinne.
Vihaksi pistää kun sitä sakkia katselee.
Vihaksi pistää kun sitä sakkia katselee.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Demarit ovat tehneet Suomelle pahaa tuhoa aina, kun ovat olleet vallassa. Kokoomus ja Kepu on sitten saanut korjata niiden jälkiä.
Niin. Ja kuitenkin kansa on äänestänyt demaripresidenttejä useammankin kerran, samoin ääniä ovat saaneet ministereinä toimineet Paavo Lipponen ja Jutta Urpilainen sekä Tuomiojakin!
Ei ne demarit niin kauheita olleetkaan!
Muisuttaisin sinua siitä, että PVL isänmaalliset sanoivat Halla-ahoa maanpetturiksi eikä suinkaan Halosta.
No kyllähän nuo aloittajan mainitsemat pösilöt on todellisia maan-ja kansanpettureita.
"Korkeammat voimat" varjelkoon ettei tuo Rinne pääministeriksi ylene. Jos se pösilö johtoon päätyy, Suomi täyttyy afrikkalaisista ja arabeista jne.
Ensi kevään vaalit tulee olemaan jonkin sortin kohtalon kysymys, vain yksi puolue ilmoittanut vastustavansa nykyistä tuhoisaa ja petoksellista menoa, saa nähdä miten käy?