Yle:n ja äärioikeiston Sugardaddyjen, linnanjuhlat KYLMÄÄ RAHASTUSTA

Vuoden suurin, äärioikeiston propaganda-tapahtuma, Suomen itsenäisyyden varjolla, oli törkeää, AHNEUDEN ja rahastuksen, jatkamisen varmistelua. Käsikirjoitus oli etukäteen, todellakin huolella valmiiksi kirjoitettu ja valmisteltu, ettei Yleisradion , "hallituksen" äärioikeistoporvareilla- ja toimittajilla, mene yhtään euroa sivu suun, äänestämiensä äärioikeistopoliitikkojen ja veroparatiisi-sijoittajien kanssa, valtion ja verojenmaksajien, jättipottia keskenään jakaessaan.

Suomen ilmeisesti vihatuin kansanosa, sairaus- ja kansaneläkeläiset, eivät saaneet edes sanallista mainintaa olemassaolostaan, näillä "vuoden katsotuimmilla" juhlilla, juuri he, jotka ovat eniten kantaneet, sotien käyneiden sukupolvien traumoja, usein omien elämiensä ja terveyksiensä kustannuksella, monenlaisen väkivallan kohteina, perheissä ja suvuissa, joissa ahneimmat, ovat korjanneet vain ne omaisuudet ja perinnöt, joita nyt "metsänomistajina", "yrittäjinä" ym rahan- ja vallankahvassa, verokeitaisiin sijoittelevat.

Työttömät mainittiin, sivulauseessa kerran, ja pitkin hampain, siellä veroparatiisi-hotelli Kämpin tanssilattian sivustalla, kun verovaroilla treenaavan ja matkustelevan "Peltsin", oli kai pakko, sen jatkuvan ja katteettoman, omakehun välissä, sanoa,: ` jotain´, rahvaan vihan tyynnyttelemiseksi. Tosin tiedämme kyllä, ettei meidän kannata tuhlata, vähiä voimiamme, tunnekuohuihin turhan takia. Sellaista kuin omaatuntoa, tai moraalia, on nykyisestä, äärioikeiston (laittoman porvarihallituksen) ja Yle:n "hallituksen", Sugardaddyjen johtamasta Yle:stä, turha etsiä.

Kaiken sen kännisen, Pääkkösen, "hyväntekeväisyydellä luonnonsuojelu" - bisneksien, ym verokeidas-mainonnan ohesta, Yle ja Mtv3 laahustavat, nuorisoa mielistellen, yhteisen ahneuden väsyttäminä, seinille vilkuillen, kai ikuisen äärioikeisto-veroparatiisi-taivaan auringonlaskuun.

Me pari miljoonaa, täysin kyydistä pudotettua Suomen kansalaista, emme kyllä tunnistaneet itseämme, siitä joukosta. Sitä tuo järkyttävä ja jääkylmä rahastus-show, ei pystynyt peittämään, että YLE ON PAHASSA KRIISISSÄ - SEN USKOTTAVUUS ON LOPPU.
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vapaavuori valitti suureen ääneen natsiliput on vastenmielistä hänen kaupungisssaan

Mutta se ei ole Vapaavuorelle vastenmielistä että tuhannet suomalaiset joutuvat jonottamaan nälkäjonoissa Suoemn rikkaimmassa kaupungissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEKYLMÄÄRAHASTUSTA kirjoitti:

Vuoden suurin, äärioikeiston propaganda-tapahtuma, Suomen itsenäisyyden varjolla, oli törkeää, AHNEUDEN ja rahastuksen, jatkamisen varmistelua. Käsikirjoitus oli etukäteen, todellakin huolella valmiiksi kirjoitettu ja valmisteltu, ettei Yleisradion , "hallituksen" äärioikeistoporvareilla- ja toimittajilla, mene yhtään euroa sivu suun, äänestämiensä äärioikeistopoliitikkojen ja veroparatiisi-sijoittajien kanssa, valtion ja verojenmaksajien, jättipottia keskenään jakaessaan.

Suomen ilmeisesti vihatuin kansanosa, sairaus- ja kansaneläkeläiset, eivät saaneet edes sanallista mainintaa olemassaolostaan, näillä "vuoden katsotuimmilla" juhlilla, juuri he, jotka ovat eniten kantaneet, sotien käyneiden sukupolvien traumoja, usein omien elämiensä ja terveyksiensä kustannuksella, monenlaisen väkivallan kohteina, perheissä ja suvuissa, joissa ahneimmat, ovat korjanneet vain ne omaisuudet ja perinnöt, joita nyt "metsänomistajina", "yrittäjinä" ym rahan- ja vallankahvassa, verokeitaisiin sijoittelevat.

Työttömät mainittiin, sivulauseessa kerran, ja pitkin hampain, siellä veroparatiisi-hotelli Kämpin tanssilattian sivustalla, kun verovaroilla treenaavan ja matkustelevan "Peltsin", oli kai pakko, sen jatkuvan ja katteettoman, omakehun välissä, sanoa,: ` jotain´, rahvaan vihan tyynnyttelemiseksi. Tosin tiedämme kyllä, ettei meidän kannata tuhlata, vähiä voimiamme, tunnekuohuihin turhan takia. Sellaista kuin omaatuntoa, tai moraalia, on nykyisestä, äärioikeiston (laittoman porvarihallituksen) ja Yle:n "hallituksen", Sugardaddyjen johtamasta Yle:stä, turha etsiä.

Kaiken sen kännisen, Pääkkösen, "hyväntekeväisyydellä luonnonsuojelu" - bisneksien, ym verokeidas-mainonnan ohesta, Yle ja Mtv3 laahustavat, nuorisoa mielistellen, yhteisen ahneuden väsyttäminä, seinille vilkuillen, kai ikuisen äärioikeisto-veroparatiisi-taivaan auringonlaskuun.

Me pari miljoonaa, täysin kyydistä pudotettua Suomen kansalaista, emme kyllä tunnistaneet itseämme, siitä joukosta. Sitä tuo järkyttävä ja jääkylmä rahastus-show, ei pystynyt peittämään, että YLE ON PAHASSA KRIISISSÄ - SEN USKOTTAVUUS ON LOPPU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu