Halveksitko sinäkin lapsia?

Maailmassahan on satoja miljoonia vauvoja, joten kyllähän sitä uskoa pitäisi löytyä mutta jokainen järkevä ihminen tajuaa, että vauvat toimivat synnynnäisten refleksiensä avulla, kuten eläimet, joten puhe vauvojen uskosta on hölynpölyä.
-x-
Minusta uppokastetut ovat eläimiä ateistit ja homot eläinten kaltaisia. Uppokastetun lapsi miljoonien joukossa makaa häkkisängyssä kuin vainaja odottamassa että vanhemmat vihdoin tunnustaisivat että hänkin on lapsi. Peljäten ja vavisten vahingossa alkuun saatettu uppokastetun lapsi pelosta huutaa etteivät aikuiset vanhemmat kastamattomana häntä tappaisi. Miten lapsesta voi löytyä uskoa, ellei sitä Jeesus paras lasten ystävä olisi kertonut ja siihen me uskomme. Lapsella on kaikki, järkikin ja tunteet annettu elämää varten ja lapsi kasvaa iässä ja armossa kunhan on kastettu. Kastetuista lapsista monista heistä kasvaa nykyäänkin suuri kaunis hedelmällinen puu jota ihmetellään, mutta uppokastettujen lapsista on yhteiskunnalle paljon harmia, tuskin heidän puolestaan kannattaa edes rukoilla?
696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

>>...mutta uppokastettujen lapsista on yhteiskunnalle paljon harmia, tuskin heidän puolestaan kannattaa edes rukoilla?>>

Ortodokseistako?

Kirka oli ihan hyvä laulaja, ja Markku Paretskoi toimitti Pahkasikaa. Milemmat ortodokseja.

Äänestä
  • Kirka oli juutalainen, hyvä laulaja hän oli niinkuin Sammy, Muska, Anna ja mitä heitä nyt olikaan.

    Äänestä

Luterilaisuudessa ei ole lasten uppokastetta.

Äänestä
  • kannattaisi tietää niin ei tarvitsisi luulla. Kyllä luterilaisuudessakin voidaan kastaa upottamalla. Ja on joskus ennen muinoin kastettukin. Oleellista ei ole veden määrä vaan se että kaste toimitetaan kristillisesti Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, että siinä käytetään vettä ja Jumalan sanaa.

    Ja tietenkin ettei kasteta jo kertaalleen kastettuja uudestaan.

    Äänestä

  • Näinseasiaon kirjoitti:

    kannattaisi tietää niin ei tarvitsisi luulla. Kyllä luterilaisuudessakin voidaan kastaa upottamalla. Ja on joskus ennen muinoin kastettukin. Oleellista ei ole veden määrä vaan se että kaste toimitetaan kristillisesti Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, että siinä käytetään vettä ja Jumalan sanaa.

    Ja tietenkin ettei kasteta jo kertaalleen kastettuja uudestaan.

    Luterilaisessa lapsikasteessa ei todellakaan upoteta vauvaa veden alle.

    Jos te hihut teette niin, niin siitä pitää tehdä ilmoitus viranomaisille.

    Äänestä

IHMINEN EI OSAA TEHDÄ HYVÄÄ ! kasvit osaa, mut ihminen ei...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eenokki12 kirjoitti:

Maailmassahan on satoja miljoonia vauvoja, joten kyllähän sitä uskoa pitäisi löytyä mutta jokainen järkevä ihminen tajuaa, että vauvat toimivat synnynnäisten refleksiensä avulla, kuten eläimet, joten puhe vauvojen uskosta on hölynpölyä.
-x-
Minusta uppokastetut ovat eläimiä ateistit ja homot eläinten kaltaisia. Uppokastetun lapsi miljoonien joukossa makaa häkkisängyssä kuin vainaja odottamassa että vanhemmat vihdoin tunnustaisivat että hänkin on lapsi. Peljäten ja vavisten vahingossa alkuun saatettu uppokastetun lapsi pelosta huutaa etteivät aikuiset vanhemmat kastamattomana häntä tappaisi. Miten lapsesta voi löytyä uskoa, ellei sitä Jeesus paras lasten ystävä olisi kertonut ja siihen me uskomme. Lapsella on kaikki, järkikin ja tunteet annettu elämää varten ja lapsi kasvaa iässä ja armossa kunhan on kastettu. Kastetuista lapsista monista heistä kasvaa nykyäänkin suuri kaunis hedelmällinen puu jota ihmetellään, mutta uppokastettujen lapsista on yhteiskunnalle paljon harmia, tuskin heidän puolestaan kannattaa edes rukoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu