En halua valehdella en edes pienenpientä valkoista valhetta. En kestäisis sitä. Siksi perustelin suoraan, mitä oikeasti ajattelen:
En halua tulla kiusatuksi, en halua tulla syrjityksi, en halua jäädä ulkopuoliseksi, en halua loukata ketään enkä tuottaa häpeää kuilumalla kirkkoon. Tästä syystä haluan erota kirkosta ja olla osa tätä yhteiskuntaa jota kutsutaan Suomeksi.
Kirkon mukaan perusteluni ei ole pätevä, eikä oikeuta eroamaan kirkosta. Ainoa syy miksi tähän asti olen kuulunut kirkkoon on se että haluan auttaa muita ja ainoastaan kirkon kautta minulla on ollut siihen varaa. Pienituloisena kilpailutan jokavuosi eri toimijat ja tahot, mutta kaikki muut pyytävät ylivoimaisesti liiankorkeita kuukausi lahjoituksia. Nyt kuitenkin haluan erota kirkosta sillä en halua aiheuttaa muille harmia ja mielipahaa kuulumalla siihen.
Anomukseni erota kirkosta hylättiin
11
151
Vastaukset
tarvitaanko siihen syy nykyään ? :DDD häh ?!? mitä meidän sukupolvi teki ero hakemukselle ? :D:DDD
Laita siihen, että jos Jumala, eli kaikkivoipa, olisi olemassa tekisi hän tottakai täydellistä hyvää ja koska papit raiskaa pieniä lapsia ei Jumalaa ole olemassa tekemässä täydellistä hyvää, eli Jumala ei ole olemassa.- HaluanErotaKirkosta
Miksi ihmeessä valehtelisin? Se olisi omia arvojani vastaan. Haluan olla rehellinen. Tässäkin asiassa. Pienikin valkoinen valhe on aina tuottanut suuren piston sisälläni. Ja aina kun teen jotain, muös perustelen sen. Ajattele ennen kuin toimit. Se on motto. Älä tee mitään hetken mielijohteesta, sitä sitä tulee silloin todella katumaan. Onko se muka väärin? Mielestäni se on viisasta ja järkevää. Käytän päätäni. Ja kuuntelen sydäntä.
- OikeaaElämää
HaluanErotaKirkosta kirjoitti:
Miksi ihmeessä valehtelisin? Se olisi omia arvojani vastaan. Haluan olla rehellinen. Tässäkin asiassa. Pienikin valkoinen valhe on aina tuottanut suuren piston sisälläni. Ja aina kun teen jotain, muös perustelen sen. Ajattele ennen kuin toimit. Se on motto. Älä tee mitään hetken mielijohteesta, sitä sitä tulee silloin todella katumaan. Onko se muka väärin? Mielestäni se on viisasta ja järkevää. Käytän päätäni. Ja kuuntelen sydäntä.
Älä ajattele liikaa. Laita aivot välillä narikkaan ja opettele relaamaan. Lähde vaikka tänään paariin ja ota lasillinen. Siinä on se vika. Et tarvitse mitään syytä erota kirkosta, senkusta vaan menet ja eroat. Ei kaikkeen tarvitse olla aina jotain syytä tai perusteluja. That is the real life. Tee mitä itse haluat ja mitä nyt vain sattuu huvittaa.
- SinutOnNähty
Antivaparikos se siellä taas mellastaa? Luovuttaisit jo, sinut on paljastettu.
- Y.I.J
Halusi erota kirkosta tulee muiden paineesta, esittämäsi oerustelut ovat epäitsekkäitä. Syyn ja halun pitää löytää itsestä. Sinä elät vain itseäsi varten etkä muita. Siksi perustelusi ovat hälyyttävät uskonvapauden kannalta. Haluat erota kirkosta joska pelkäät siihen kuulumisen aiheuttavan muissa hapeää ja syrjintää. Suomi on tasa-arvoinen maa ja sitoutunut ihmisoikeuksiin. Yhden artiklan mukaan ketään ei tule syrjiä ulkonäön, sukupuolen, vakaumuksen tai muun seika tähden.
- ErotkaaKirkosta
On se kyllä aika nolo ja tyhmää kuulua vielä nykyään kirkkoon. Minä en ainakaan kehtaisi, ei riitä rahkeet. Sen verran hävettävää ja typerää se on. Kannattaa mieluummin erota. Se osoittaa, että on järkevä ja suora ihminen. Näin kunnioitat paremmin muita ihmisiä, välität heistä ja aitat heitä. Varsinkin vähemmistöryhmiä, joita kirkko sortaa taukoamatta. Kirkkoon kuuluminen kertoo huonoista arvoista. Eimerkiksi kirkko sallii lasten silppomisen, raiskaamisen, väkivallan, alistamisen ja kaikenlaisen muun vastaavan. Minusta ei siis ole mitään järkeä kuulua kirkkoon. Kirkko on pelkkä sorron ja pahuuden monumentti.
- ylikierrosvalvoja
ErotkaaKirkosta kirjoitti:

Myöskin näiden lisäksi myöskin melkoisen ahnas maallisen mammonan kerääjä.
- masentaa
ErotkaaKirkosta kirjoitti:
On se kyllä aika nolo ja tyhmää kuulua vielä nykyään kirkkoon. Minä en ainakaan kehtaisi, ei riitä rahkeet. Sen verran hävettävää ja typerää se on. Kannattaa mieluummin erota. Se osoittaa, että on järkevä ja suora ihminen. Näin kunnioitat paremmin muita ihmisiä, välität heistä ja aitat heitä. Varsinkin vähemmistöryhmiä, joita kirkko sortaa taukoamatta. Kirkkoon kuuluminen kertoo huonoista arvoista. Eimerkiksi kirkko sallii lasten silppomisen, raiskaamisen, väkivallan, alistamisen ja kaikenlaisen muun vastaavan. Minusta ei siis ole mitään järkeä kuulua kirkkoon. Kirkko on pelkkä sorron ja pahuuden monumentti.
Entäs jos kirkkoon kuuluminen helpottaa masennusta? Saako sitten kuulua kirkkoon?
- MeneLääkärille
masentaa kirjoitti:
Entäs jos kirkkoon kuuluminen helpottaa masennusta? Saako sitten kuulua kirkkoon?
Masennukseen auttavat lääkkeet. Kannattaa ennemmin käätyä osaavan lääkärin puoleen kuin kirkon huuhaa pappishamaanin huijattavaksi.
- Snoukka
Elä höpsöttele. https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264228Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993564TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302499Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372439- 1402097
- 551936
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81535Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21413Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201328