Tampereelle päin lähtevän rampin loppupäässä on ollut jo ainakin kuukauden iso kuoppa, jossa voi rikkoa autonsa. Olen toiselta paikkakunnalta, mutta töiden vuoksi käynyt nyt pari kertaa kuukauden sisällä Kangasalla työasioissa. Taitaa paikalliset olla jo tottuneita tuohon reikään ja osaavat sitä väistää, mutta paikattavahan tuo on.
Vastaukset 9
- Tiemestari
Malta hetki. Talvi tulee ja lumi peittää.
- Jaakkojuutasperuna
justihis jysäytin siihen stnan reikähän, minne lähetän laskun paskotusta iskarista?! stna!
- Klotoiidi
Tienpitäjälle, eli tässä tapauksessa ELY:lle
- Anonyymi
Taitaa olla joku rattijuopon tekemää.
- Anonyymi
Tämä osuus kuuluu ely-keskuksen vastuulle, ei Kangasalan kaupungin. Toisaalta kaupungille voi antaa kipakkaa palautetta katujen huonosta kunnosta lähes kaikkialla sekä tällä hetkellä ala-arvoisesti hoidetuista lumitöistä. Vanha vertaus perunapeltoon on Kangasalla täyttä totta, monesti perunapelto on jopa tasaisempi kuin Kangasalan kadut viime aikoina.
- Anonyymi
Viimeisestä lumisateesta on melkein viikko kulunut ja kadut edelleen kuin sotatoimialuetta. Säästääkö kaupunki tässäkin vai eivätkö valitut urakoitsijat tee heille kuuluvia töitä? Kangasalan kadut ovat aina olleet keskimääräistä huonommin hoidettuja, mutta tämä talvi on jo alle kaiken arvostelun.
- Anonyymi
Metsä lähti kaikki meni ja haju jäi.
- Anonyymi
Paholainen tuo kuoppa kun lähti melkeen kengätkin mukana.
- Anonyymi
Kangasalan kaupungin rahat hupenevat turhiin ratikan suunnitelmiin ja Tampereen kaupungin tehottoman joukkoliikenteen sponsorointiin. Sen vuoksi kadut jäävät hoitamatta. Tämäkin on yksi keino yrittää saada autoilijoista ylettömän kalliin ja tehottoman joukkoliikenteen pakkoasiakkaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 70523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486- 58480