Taas yksi pahoin hemmo kyykyssä :-D

Taas tuli yksi prenikka rintaan. Entisiä on jo niin paljon, ettei rinnuksilta meinaa enää tyhjää tilaa löytyä millään. Summittaisen arvioni mukaan Lepinkäinen oli yli 40:s kyykyttämä hemmo täällä, joka epäonnistui surkeasti haaveissaan pärjätä minulle.

Ei voi kuin ihmetellä, ettei täältä ei ole yli vuoteen löytynyt pienintäkään miehen vastusta minulle, ei alan tiedoissa, eikä muutoinkaan. Tämä tollo Lepinkäinenkin uhosi täällä aikansa, mutta kun panin äijän tiukoille ja vastaamaa huudoistaan, niin kyykyyhän se meni ja komeesti ja vieläpä suhteellisen helposti:-D

Ei ollut tästä isosuisesta rääpäleestä tapamaan minua nokitusten, vaikka alkuun uhosi kuin isompikin mies. Pojua pelotti kovasti yksinänen paikka ja varmaankin myös se seikka, mihin muotoon hänen muutenkin ruma naamataulunsa muotoutuisi tapaamisemme jälkeen:-D

No, näitä Lepinkäisia tulee ja menee täällä tasaisena virtana, mutta yksi pitää ohjaksia tiukasti käsissään täällä ja juuri niin kauan kuin parhaaksi katsoo. Arvatkaahan kuka? :-D:-D

Pidänkin tässä uusimman voittoni kunniaksi ja muutenkin viikon loman etelässä. Lähden huomenna. Muistelen useita teistä SÄÄLIEN , kun käyskentelen etelän lämmössä golf kentällä ja illalla kun nautin etelän senjoritojen, tai puutteessa olevien Suomi tyttöjen suloista.

Timo L, Nih ja muut asiantuntevat ja asialliset tyypit saavat sensijaan myötätuntoni. Perässäni ravaavat suurisuiset ja tyhmät pikku rääpäleet, voivat sensijaan varautua kunnon kyykykseen kun palaan. Tottakai te pikku hiirulaiset läsyttelette paskaa selkäni takana, kun kissa on poissa, mutta kun palaan, niin kyykitte joka iikka.

Ps. Todella upeaa tämä miljonäärin elämä. Työt eivät rasita ja VOI TEHDÄ JUURI SITÄ MITÄ KULLOINKIN HALUAA.
18759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mukava kuulla, että "muistelet" meitä "etelän lämmössä". Mitähän mahdat "muistella"? :) Pieniä pojuja, oikein kunnon rääpäleitä. Huolestuttavaa.:) Varo, ettei tule rinnuksille "prenikoita".:)

Rohkeasti vaan Goldi, asioista niiden oikeilla nimillä.

Äänestä
  • Muistelen makosisia kyykytyksiäni teistä tolloista. Älä huolestu poika, minä pärjään aina, sinusta en menisi takuuseen.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    Muistelen makosisia kyykytyksiäni teistä tolloista. Älä huolestu poika, minä pärjään aina, sinusta en menisi takuuseen.

    Muistelet näitä juttuja? Ihanko tosi? Kukahan tässä sekoittaa netin ja tosielämän.:) Ihan niin kuin lomareissulla ei ole parempaa tekemistä....

    Äänestä

  • Goldi hoiti taas yhden paskanjauhajan, eli Lepinkäisen virtuaalihautaan. Ei voi kuin ihailla, sitä taidokuutta, jolla Goldi sen aina tekee. Tälläkin kertaa hän puhutti tämän Lepinkäisen aivan sekaisin jutuissaan, sai hänet valehtelemaan, puolustuskannalle ja lopulta nöyrtymään ja luovuttamaan pelin. Sama kuvio on toistunut täällä kerta toisensa jälkeen ja aina GF on vetänyt pitemmän korren. Sama kohtalo odottaa kaikkia, jotka alkavat vänkäämään hänen kanssaan, ellei aivan ihmeitä tapahdu.

    Äänestä

Taitaa olla pikemminkin lepoloma "lataamossa" monen viikon kiusaamisen jälkeen. Vietä rentouttava loma ja muista ottaa määrätyt napit ajoissa!

Äänestä
  • Miksi VOITTAJAN pitäsi levätä? Sinähän mottipäitä haastelet. Minulla on vain tapana käydä etelässä muutama kerta vuodessa. Raha kun ei tee kiusaa, eivätkä työt rasita. Pyrihän samaan Arska poju jos kykenet.

    Äänestä

Muistelet tämän palstan touhuja etelän mailla ja naisten kanssa pelehtiessäsi? Pahaksi on tainnut sulla tauti päästä. Oletko ihan normaali? Haloo, tämä ei ole koko elämä. Paitsi ehkä sulle.

Äänestä
  • Enhän minä teitä tolloja pannessani muista, silloin keskityn panohommin oikein kunnolla. Tottakai olen normaali, mutta sinusta en ole lainkaan varma, kun noin typeriä kyselet. Vaikka oletkin vähempiosainen joka suhteessa, niin pidä kateutesi kurissa. Tasan eivät käy onnen lahjat:-D

    Äänestä

narussa.
Lepinkäinen kyykytti sinut vanha linnahuora.

Äänestä
  • Goldi kyykytti tämän pelkurimaisen Rysäkepin kuin tyhjää vain. Soramonttukeikka pelotti tätä reppanaa niin pahoin, ettei sitä ole enää täällä näkynyt. GF sensijaan JYRÄÄ edelleenkin voittamattomana kunkkuna. Hyvä Goldi!! Kyykytä edelleenkin noita reppanoita, niin että polvet rutisee.

    Äänestä

Sinut "Goldi" nöyryytettiin sopivasti IP osoitteiden avulla, etkö nyt pikkuhiljaa älyä häipyä, kohta äitiäsi/isiäsi nöyryytetään ja lisää, taisit lähteä hiihtolomille,kuule Suomi on pieni maa ja tuommoisia pikkukusipäitä opetetaan jos tarvis on. Jätä nyt se isin kone rauhaan. Kohta opit.

Äänestä
  • Sinustako on Goldin opettajaksi? Hahaha. Koitahan onneasi poika. Mitä sä poika teet netissä 3.47 yöllä? GF- traumasi taitaa olla todella pahassa mallissa. Äitisi on varmaan vihainen ja saat piiskaa jos jäät kiinni pornosivuilla luuhaamisesta. GF sopisi sinun isäksesi, joten pidähän nassikka pääsi kiinni asiosta, joista et ole perillä.

    Äänestä

  • Rysäkeppi kirjoitti:

    Sinustako on Goldin opettajaksi? Hahaha. Koitahan onneasi poika. Mitä sä poika teet netissä 3.47 yöllä? GF- traumasi taitaa olla todella pahassa mallissa. Äitisi on varmaan vihainen ja saat piiskaa jos jäät kiinni pornosivuilla luuhaamisesta. GF sopisi sinun isäksesi, joten pidähän nassikka pääsi kiinni asiosta, joista et ole perillä.

    On tainnut etelänmatka jäädä goldilta haaveeksi, kun vielä täällä pyörii. Ei tainnut mamma antaa lupaa lähteä edes lentokentälle. Goldi sai IP-valehtelussaan niin paljon nenilleen, että joutuu itsetuntoaan kohottaakseen käyttämään vanhaa konstia eli sivupersoonia kehumaan olemattomia saavutuksiaan. Ainoa todistettu saavutushan kuitenkin on ollut se, että hän on pyörinyt täällä Mersupalstalaisten riesana jo yli vuoden. Siinäpä ylpeilemistä loppuelämän ajaksi.

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    Missä muuten olisivat kaikki kuuluisat Jeeves, Mese, Mersedes for ever, Jusa, Jeremias, Juuso W yms. Vastaus on se, että Goldi jäi NOLOSTI kiinni rysän päältä. Vai mitä Rysäkeppi?

    Sinä pikku resupekka olet täysin kyykyssä jos vain uskallat soittaa suurta törkyturpaasi Goldille nokitusten. Goldi nuolettaa sulla vaikka varpaanvälinsä. Uskallatko kohdata Goldin nokitusten. Epäilen suuresti, sillä olet puskasta ampuva PELKURI.

    Olet surkea tyyppi ja roikut täällä Goldin perässä itkemässä ja vinkumassa. Autoista et tiedä yhtään mitään. Tuskin sulla raukalla on edes autoa. Mikset uskalla lyödä vetoja Goldin kanssa? Mitä sä raasu oikein pelkäät? Myönnä pois, että sinua vituttaa suuresti Goldin miljoonat, luksus talo ja se kova mainen joka Goldilla on täällä. Olet tavallinen tyhmä tallustelija ja mahdollisuutesi pärjätä Goldille täällä ovat tasan NOLLA.

    Äänestä

  • Jusse kirjoitti:

    Missä muuten olisivat kaikki kuuluisat Jeeves, Mese, Mersedes for ever, Jusa, Jeremias, Juuso W yms. Vastaus on se, että Goldi jäi NOLOSTI kiinni rysän päältä. Vai mitä Rysäkeppi?

    Mistä goldi jäi muka kiinni? Heheh. Puhut aivan pehmeitä toope. Ethän sinä, tai kukaan voi tietää kuka täällä kulloinkin kirjoittaa ja millä nimimerkillä. Todista tai vaikene! Olet tyhmä kuin saapas juttuinesi.
    Täällä ole lopettanut kymmenittäin, ellei sadoittain nimimerkkejä ja suuri osa niistä turhautunut goldin täydelliseen ylivoimaan.

    Äänestä

  • Reijo L kirjoitti:

    Sinä pikku resupekka olet täysin kyykyssä jos vain uskallat soittaa suurta törkyturpaasi Goldille nokitusten. Goldi nuolettaa sulla vaikka varpaanvälinsä. Uskallatko kohdata Goldin nokitusten. Epäilen suuresti, sillä olet puskasta ampuva PELKURI.

    Olet surkea tyyppi ja roikut täällä Goldin perässä itkemässä ja vinkumassa. Autoista et tiedä yhtään mitään. Tuskin sulla raukalla on edes autoa. Mikset uskalla lyödä vetoja Goldin kanssa? Mitä sä raasu oikein pelkäät? Myönnä pois, että sinua vituttaa suuresti Goldin miljoonat, luksus talo ja se kova mainen joka Goldilla on täällä. Olet tavallinen tyhmä tallustelija ja mahdollisuutesi pärjätä Goldille täällä ovat tasan NOLLA.

    Heh,heh! Luuletko, että Goldin elämä herättäisi kenessäkään kateutta. Lähinnä säälin tunteita. Hän on umpikujassa eikä tunnu löytävän poispääsyä. Mainetta Goldilla ei ole koskaan edes ollut muualla kuin omassa harhaisessa päässään, jonka ilmentymä itsekin olet. Omaisuus taas on mielikuvituksen tulosta. Goldille itselleen olisi hyvä, jos ymmärtäisi hakeutua ammattiauttajan puheille. Jutut heijastavat selkeästi voimakasta henkistä hätää.

    Äänestä

  • DTT kirjoitti:

    Mistä goldi jäi muka kiinni? Heheh. Puhut aivan pehmeitä toope. Ethän sinä, tai kukaan voi tietää kuka täällä kulloinkin kirjoittaa ja millä nimimerkillä. Todista tai vaikene! Olet tyhmä kuin saapas juttuinesi.
    Täällä ole lopettanut kymmenittäin, ellei sadoittain nimimerkkejä ja suuri osa niistä turhautunut goldin täydelliseen ylivoimaan.

    Goldi alias Dtt elää omaa mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän on ylivoimainen, sehän on selvä. Mutta todellinen elämä eletään muualla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Goldfinger kirjoitti:

Taas tuli yksi prenikka rintaan. Entisiä on jo niin paljon, ettei rinnuksilta meinaa enää tyhjää tilaa löytyä millään. Summittaisen arvioni mukaan Lepinkäinen oli yli 40:s kyykyttämä hemmo täällä, joka epäonnistui surkeasti haaveissaan pärjätä minulle.

Ei voi kuin ihmetellä, ettei täältä ei ole yli vuoteen löytynyt pienintäkään miehen vastusta minulle, ei alan tiedoissa, eikä muutoinkaan. Tämä tollo Lepinkäinenkin uhosi täällä aikansa, mutta kun panin äijän tiukoille ja vastaamaa huudoistaan, niin kyykyyhän se meni ja komeesti ja vieläpä suhteellisen helposti:-D

Ei ollut tästä isosuisesta rääpäleestä tapamaan minua nokitusten, vaikka alkuun uhosi kuin isompikin mies. Pojua pelotti kovasti yksinänen paikka ja varmaankin myös se seikka, mihin muotoon hänen muutenkin ruma naamataulunsa muotoutuisi tapaamisemme jälkeen:-D

No, näitä Lepinkäisia tulee ja menee täällä tasaisena virtana, mutta yksi pitää ohjaksia tiukasti käsissään täällä ja juuri niin kauan kuin parhaaksi katsoo. Arvatkaahan kuka? :-D:-D

Pidänkin tässä uusimman voittoni kunniaksi ja muutenkin viikon loman etelässä. Lähden huomenna. Muistelen useita teistä SÄÄLIEN , kun käyskentelen etelän lämmössä golf kentällä ja illalla kun nautin etelän senjoritojen, tai puutteessa olevien Suomi tyttöjen suloista.

Timo L, Nih ja muut asiantuntevat ja asialliset tyypit saavat sensijaan myötätuntoni. Perässäni ravaavat suurisuiset ja tyhmät pikku rääpäleet, voivat sensijaan varautua kunnon kyykykseen kun palaan. Tottakai te pikku hiirulaiset läsyttelette paskaa selkäni takana, kun kissa on poissa, mutta kun palaan, niin kyykitte joka iikka.

Ps. Todella upeaa tämä miljonäärin elämä. Työt eivät rasita ja VOI TEHDÄ JUURI SITÄ MITÄ KULLOINKIN HALUAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu