Eleazar ben Boethus (ylipappina 4 - 3 ekr.). Eräs oppikunta on esittänyt teorian evankeliumista, että kyseinen henkilö on pystytty identifioimaan. Eleazarista ei kuitenkaan paljoa tiedetä, hänet mahdollisesti kuitenkin karkoitettiin noin vuoden 30 jkr. tienoilla. Tällä Boethuksen pojalla oli myös sisaret nimeltä Mariamme ja Matta, sekä veljet nimeltä Joazar (ylipappina 4 ekr. ja 6 jkr.) ja Simon (ylipappina 41 - 42 jkr.). He asuivat Betanniassa ja vaikka he kuuluivat saddukeuksiin, he avustivat ja ruokkivat köyhiä essealaisia. Myöhemmin hyvin varakkaana pidetty Martta, meni naimisiin Jeshua ben Gamla -nimisen farisealaisen kanssa (ylipappina 64 - 65 jkr.). Mariamme II puolestaan avioitu Herodes Suuren kanssa, mutta joutui miehensä surmaamaksi (kuninkaana 73 - 4/1 ekr.). Varmoja ei tosin voida olla, vaikka Raamatun kuvaukset Lasaruksen perheestä sopisivat yksi yhteen. Jotkut tosin jopa ovat vieneet tätä teoriaa niinkin pitkälle, että tietyt seikat huomioiden, Jeesus olisi olisi ollut Mariammen serkun (Joosefin) poika ja näin sukua Herodekselle kuninkaan vaimon puolelta. Mikä on jopa järkyttävää.
Lasarus "nelipäiväinen" oli ylipappi Eleazar?
RaamatunHenkilöLöytynyt
071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.