Norjalainen Evidencia osti suomesta reilut 50 eläinlääkintä-klinikkaa. Se on ihan OK.
Mutta samaan aikaan Suomen ylin eläinlääkintävalvoja, Evira, tiukentaa eläinlääkintä ohjeita ja käypähoito-suosituksia, niin että ne voi täyttää vain kansainvälinen suuryritys.
Esimerkiksi leikkauksessa ei saa enää käyttää entisiä nukutuslääkkeitä, vaan nyt käytetään lyhytaikaisempia nukutusaineita ja niiden annosteluun tarvitaan ylimääräinen avustava henkilö, joka valvoo nukutustasoa. Se tarkoittaa, että yrittäjän on otettava lisähenkilö jokaiseen leikkaukseen ja jokaiseen hampaiden puhdistukseen. Ylihinnoitteleva Evidencia voi sen tehdä, mutta ei normaali suomalainen eläinlääkintäyrittäjä. Aiemmin eläimelle laitettiin painon mukaan nukutusainetta, niin että koira heräsi siinä vaiheessa kun laskua kirjoitettiin. Se toimi 'aina' 10 sekunnin tarkkuudella. Evira on keksinut ongelman, sinne missä sitä ei ole ollut.
Toinen esimerkki, jolla Evira pyrkii tappamaan suomalaiset eläinklinikat on se, että mitään antibioottia ei saa antaa, jollei tehdä bakteeriviljelyä. Toisin sanoen eläinlääkärillä pitää olla nyt myös oma laboratorio. Tähän saakka Suomessa on voitu luottaa eläinlääkärien korkeaan ammataitoon. Ihmispuolella voidaan edelleen antaa antibioottia, jos tapaus on selvä (tulehdus todettu ja aiemminkin tätä on annettu), mutta sitä Evira ei salli. Ei, vaikka meillä käytetään vain 1/50 osa siitä antibioottimäärästä, mitä Kiinassa käytetään eläintä kohti. Evira pyrkii olemaan puhtaampi kuin puhtain antibiootti. Tälläinen ajattelematon oheistus/valvonta johtuu tietysti siitä, että Eviraan kertyy 'kympin oppilaita' joilla ei ole mitään kokemusta realielämstä. Puhumattakaan yritystoimintakokemuksesta tai kiinnostuksesta suomalaisten pärjäämiseen.
Viimekädessä vastuussa tästä 'kehityksestä' on Eviran johto, mutta ymmärtävätkö he mihin heidän toimintansa johtaa ?
Kerro miten sinä yrittäjänä koet Eviran toiminnan.
Ymmärtääkö Evira mihin heidän toimintansa johtaa
10
110
Vastaukset
Tutkailin vähän Eviran johdon taustoja.
Pääjohtaja on Matti Aho.
Hän aloitti kautensa sanomalla jotenkin näin:
"ihailen maaseutueläinlääkäreitä. Henkilöpuolella samaan työhon tarvittaisiin 5 toimijaa"
ja vielä tänä vuonna:
”Tehottomuus ja resurssien tuhlaaminen ovat syntejä"
Ja mitä hänen johtamansa laitos tekee:
- vaatii että hammakiven poistoon tarvitaan lääkärin lisäksi nukutuslääkäri (ja tietysti toimenpiteiden kirjaaja, leikkausavustaja sekä laborantti).
- hänen laitoksensa on määrännyt, että antibiootteja ei saa enää käyttää, niin hammaskiven poistoon tarvitaan nyt 3 käyntiä: hammaskiven poisto, tulehdusarvojen mittaus ja laboratoriokäynti ja lopuksi antibiootin määräys.
- Ja tietysti Eviran puolelle pitää palkata muutama sata tarkastajaa varmistamaan, että kaikkia määräyksiä on noudatettu. Ja koska tällaiset kyttäysasiat menevät joka tapauksessa oikeuskäsittelyyn, niin teille tarvitaan vielä lakimiesarmeija.
Ennen hammaskiven ja parin hampaan poisto maksoi 100-200 ja nyt 800-900 € . Tämä raskas byrokratia ei edes auta, vaan toimenpiteiden jälkeinen kuolleisuus on noussut 20%, kun tulehduslääkkeitä ei enää anneta.
Matti on täysin menettänyt uskonsa eläinlääkäreiden asiantuntemukseen ja yrittää byrokratialla korvata asian.
Matti, vai onko vain niin, että et tiedä mitä alaisesi tekevät ?
Mielestäni sinä olet jo tuhonnut jo tarpeeksi suomalaisten eläinlääkäreiden toimintamahdollisuuksia niin, että sinulla on hyvät edellytykset päästä EU-ruokaviraston johtoon.- Farmari_pilkulleen
Evirassa ei ymmärretä mitään käytännön elämästä. On pilkku ja se on elämän tarkoitus.
Oman kokemukseni mukaan ihminen on onnellinen niin kauan kun hänellä ei ole mitään kontakteja virastoihin. Ja onnekseni itse olen alalla, missä virastot ei työtäni määrää eikä rajoita.
Evirankin pitäisi toimia kuten Verovirasto joko on tarjonnut meille ilmaiseksi Omaveron ja tai XXX-virasto joka on tarjonnut Palkka.fi:n. Molemmat ovat esimerkkejä onnistuneista projekteista, joista hyötyvät sekä yrittäjät että valtiovalta.
Aivan vastaavasti Eviran pitäisi tarjota eläinlääkäreille ilmaisia lääkärin työtä helpottavia palveluita. Esimerkiksi tällainen voisi olla systeemi, jossa lääkkeet tilataankin aina Evira-tuki-systeemin kautta. Näin valvonta ja ohjeistus olisi helppoa. Tyyliin 'Tämän nukutusaineen käyttö korvautuu xxxx aineella. xxx:n käyttö vaatii hieman enemmän tarkkaavaisuutta annostelusta ja monesti eläinlääkäri deletoikin annostuksen avustajalleen. Lääkkeen käyttö ei edelleenkään vaadi amnestesia pätevyyttä.'
Tällainen lääkeostojen välityspalvelu olisi aivan vastaava palvelu kuin ovt-tilausten välitys yritysten välillä.
Eviralle tästä olisi se hyöty että pystyisivät näin etukäteen seuraamaan mahdollisia ongelmakohtia.
Palvelussa pitää olla myös palautekanava, jossa eläinlääkäri voi kertoa oman näkemyksensä siitä miten muutos vaikuttaa hänen työhönsä ja jaksamiseensa.- LabraOnHyväOlla
Hyvä että ottavat bakteerin määrityksen kun elukat on nykyään mrsa- kantajia ja eksoottisempiakin tautilähteitä niin kartoitetaan mitä kaikkea on liikkeellä ja se mitä löytyy niin osataan oikeata lääkettä määrätä. Valvonta ja epidemioiden ennaltaehkäisy. Siitä on Evira tehty.
- Farmari_pilkulleen
Valvonta ja epdemioden ennaltaehkäisy, siitä on Evira tehty, totta maar! Ja mihin on tultu?
Ennaltaehkäisyn nimiin voidaan käytännössä tehdä ihan mitä vain. Ennaltaehkäisy onkin syy ylilääkitsemisiin, antibioottiresistenssiin, yli rokottamisiin (koirat, hevoset), yli madottamisiin, loisten lääkeresistenssi (koirat, lampaat, hevoset).
Valvonta, yilyöntejä ja ihmisten kiusaamista, mitä pienimmistäkin "rikkeistä" tulojen menetyksistä aina niinkin vakaviin tapauksiin, että ahdistus on ajanut ihmisiä itsemurhiin. Monia hienoja elintarvikeyrityksiä on lopettanut toimintansa mm. lammasyritys, kalkkuna yritys... tässä vuosien varrella( viittaan juttuihin MT-lehdessä). Hyvä Evira! Siinä vasta laitos, joka tukee suomalaista yrittäjyyttä!!!
Miten sairasta tämä Suomen kansa olisikaan ilman Eviraa? Kun näkyy ihmiset elävän ja sikiävän tuolla maailmalla vähemmälläkin kyttäämisellä. Kuinka suomalainen uskaltaa syödä mitään esim. Välimeren maissa? Sitä ihmettelen. Vielä enemmän ihmettelen sitä ruoka määrää mitä rahdataan näistä vähemmän valvonnan maista tänne Suomeen, missä on se valvonta ja ennaltaehkäisy? Kyllä meitä kusetetaan mennen tullen. Minun kokemukseni Evirasta rajoittuu vain siihen, miten he kohtelevat yksityisiä eläinlääkäreitä, mutta arvaan, että samaa kaavaa he käyttävät kaikkiin muihinkin pienyrittäjiin. Pientä on hyvä lyödä, kun se ei pysty puolustautumaan.
Mielestäni nyky-Evira on kuin Inkisaattori, joka syyttää miestä kolehdin varastamisesta. Samantien se antaa tuomion ja katkaisee mieheltä käden. Kun mies saa todistettua, että hän pani rahaa kohlehtiin, eikä ottanut sieltä, niin vastaukseksi nän saa: ' No, niin menkäähän nyt pois siitä häiritsemästä tärkeää työtämme'
Meillä ihmisillä on terveydenhuollossa käytössä fiksu Oma-kanta. Vastaavasti eläinpuolelle on syytä hankkia E-kanta. Tämän avulla Evira voisi heti hähdä miten heidän ohjeensa oikeasti toteutuvat kentällä. Jos oheistus ei toimi, niin syyllinen ei ole eläinlääkäri tai farmari, vaan se, että ohjetta tehtäessä Evira ei ole ottanut kaikkia asioita huomioon tai että ohjeistus ei ole mennyt perille.
Tärkeintä olisi kuitenkin saada Evirassa aikaan asennemuutos. Heidän pitäisi oppia ymmärtämään, että kukaan ei tee virheitä tahallaan eikä näin kerää syntisäkkiä selkäänsä. Yrittäjillä reppu on muutenkin aina liian täysi, niin sinne ei todellakaan tarvitaan enää yhtään Eviran kiveä mukaan.
Eviran normaaliin toimintaan pitäisi kuulua:
- kyselyt, joilla kartoitetaan pienyrittäjien jaksamista Eviran toimintaan kuuluvalla osalla
- kyselyt, joilla seurataan kentän käsitystä erilaisiin tuleviin muutoksiin.
- muistutuksia, jos esim käyttää poistuvaa lääkettä edelleen. Tämä ilman mitään rangaistavuutta.
- kirjallisia huomautuksia, jotka on otettava vakavasti, mutta jos sama virhe ei enää toistu, niin tällä ei ole mitään jatkorangaistus-vaikutusta.
- Eviran nykyinen käytäntö.- Hyvämuistinen
Miksi sinä turkistarhan renki " asdfasdfasdf " et nyt kommentoi tähän aiheeseen ? Yleensä olet heti esittämässä typeriä kannanottojasi. Trolli taitaa olla pihalla, kuin puhutaan asiaa.
- Muuailmanm
" Miten sairasta tämä Suomen kansa olisikaan ilman Eviraa? Kun näkyy ihmiset elävän ja sikiävän tuolla maailmalla vähemmälläkin kyttäämisellä. Kuinka suomalainen uskaltaa syödä mitään esim. Välimeren maissa? Sitä ihmettelen. "
***
Asetaldehydiä Evira antaa luvan syödä mielin määrin. Ovat kertoneet että asetaldehydistä elintarvikkeissa, ei tarvitse kertoa, koska ei luokitella lisä-aineeksi, eikä raaka-aineeksi. Saa laittaa ruokaan miten paljon vaan !
Mutta kieltää asetaldehydin lisäämisen suuvesiin, ja kosmetiikkaan saa laittaa vain vähän,???
Tiedä sitten, ensimmäisen luokan syöpää aiheuttava karsinogeeni kuitenkin kyseessä. - Kusetettu
". Tähän saakka Suomessa on voitu luottaa eläinlääkärien korkeaan ammataitoon. "
Kävin Kampin eläinklääkärissä.
Sain ajan väitelleelle lääkärille.
Tämä ottikin eläimeni vastaan iloisesti.
Tämän jälkeen joku muu, kuitin mukan virolainen muutama kuukausi sitten valmistunut tyttö, oli kuitenkin tehnyt osan hoitotoimenpiteistä.
En tavannut henkilöä lainkaan.
En alussa, enkä eläintä noudettaessa.
Henkilömuutos selvisi vain kuitissa, jossa luki hoitoa antaneen henkilön nimi.
Tämä oli minusta kovin erikoista. - Jääviys
Porvoolainen eläinlääkäri-yritys raivaa yksityiset eläinlääkärit pois toimialueeltaan Eviran ja 'Hyväsisar' verkostonsa avulla. (Eviran henkilökunnasta 90% on naisia). Luottamus heidän oman toimintansa puhtauteen ja oikeutukseen on raju ja Evira viittaa kintaalla jääviys-syytöksiin. Heitä ei koske maalliset lait. Usko riittää, vaikka hallinto-oikeus on jo kerran kumonnut heidän päätöksensä.
Koska Evira on lakien yläpuolella, meidän kuluttajien pitää äänestää jaloillamme ja näin ilmaista mitä mieltä olemme tällaisen yrityksen toiminnasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982