Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu kiihtyy

Useat sodat ovat alkaneet taloudellisten intressien edessä, varsinkin, jos jokin osapuoli on ottamassa yhä suurempaa osaa maailman- ja/tai alueellisen talouden merkittävyydessä. Nyt on eletty voimallista kiinalaisaikaa |1. Kiinan ottaessa asukaslukunsa mukaisen maailman osuutensa, ollen yksinkertaisesti suhdelukuna 1,4/7,8.

Kiina on edennyt lähes kaikilla kaupan sektoreilla – viennistä sijoituksiin |2 ja on ottanut yhä suurempia osuuksia maailmankaupan volyymista – ollen myös maailman suurin viejävaltio. Tätä länsi ei kestä – jo tässäkin vaikuttavan reviiripuolustuksen keinovalikoima on otettu käyttöön. Puolustus on nyt levinnyt lännenmiehen reviiritaisteluksi, sillä sen tarkoitus on estää Kiinan ja Venäjän läheisempi ”liittoutuminen”.

[ … nyt mediaan on nostettu voimalla Case Huawei |3, jossa aitoja todisteita, ainakaan toistaiseksi – ei ole esitelty, vain syytteitä, epäilyjä – Huawei-johtajan vangitseminen ja päälle voimakas mediarummutus, mikä on samalla esimerkki miten meilläkin valtamedia on mukana juonessa luomassa idän ja lännen vastakkainasettelua … ]
|3A ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005925747.html -
|3B ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005924550.html -
...

Läntinen protektionismi
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/03/reviiripuolustus-on-yhta-kuin.html - ]

Lännessä on otettu Yhdysvaltojen johdolla käyttöön aiemmin vapaan kaupan ylistäjien halveksimat liike-elämän esteet – protektionismina. Protektionismi on helpoin ja nopein keino estää ja padota toisen tai kolmansien taloudellista ja kaupallista ylivoimaa. Tosin Maailman Kauppajärjestö WTO on ollut ponnekkaasti juuri länsimaiden johdolla suitsimassa kaupan esteitä – muun muassa protektionismia!

Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi |4 – vaikuttavuudeltaan ja määrältä (BKT/PPP). Syyt Kiinan nousuun maailman kärkeen on selvät; ensi alkuun halpa, ahkera ja kurinalainen toveri liukuhihnalla, joka houkutteli Kiinaan monet länsiyhtiöt |5.
Paetessaan omien lähtömaidensa tiukkenevia ympäristölakeja, huomasivat länsiyhtiöt samalla, että Kiinasta on kasvanut yksi maailman suurimmista yhtenäisistä sisämarkkinoista … on hyvä olla siellä, missä tehtaan oven takana odottaa sadat miljoonat asiakaskandidaatit.

US sai uuden presidentin, ja näin alkoi trumppistinen diiliaikakausi
[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/07/trumppismi-jyraa-vaihe-one-maalissa.html - ]

Diilimiehen keinovalikoimaan sisältyy kiristys, uhkaus ja esivalmistelu, joilla alun uhkauksia asetellaan konkretiaan (esimerkiksi tullien nosto – osalle tuotteista) – kuten nyt esimerkiksi Kiinan US-vientiä kohtaan.
Kiinasta on noussut itäisen maailman kaupallinen keulakuva – maailman suurimpana liukuhihnana ja muun muassa Suomelle lisä-arvon tuottajana |6 – vientiimme!
Yhdysvallat oli viime vuosisadan kuningaskuluttaja, -saastuttaja ja maailmanpoliisi |7, jonka sotien määrä aina kaukana omilta rajoiltaan oli maailmanennätysluokkaa |8.

Nyt eletään Kiinan vuosisataa, jota elettiin yllättäen jo 1400 -luvun alkupuolella!
[ … keisari Zhu Di' n aikakausi ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Yongle_Emperor - ]

Tänään Kiina ”meni ja rikastui” nykyisen menon isän – pienen suuren miehen Deng Xiaopingin johdattelemana. Ehkä jo huomenna itse kiinalaiset joutuvat miettimään mitä Deng tarkoitti sinällään arvoituksellisella lauseella: ”Menkää ja rikastukaa”. Rikkauksien hamuaminen otettaessa lännenmiehen kulutusintoa kiinni loi Kiinaan ympäristöongelmat – vailla vertaa |9.

Kiinasta tuli maailman suurin yksittäinen valtio muun muassa hiilidioksidipäästöjen määrän suhteen [graafi 2]. Tästä viisastuneena Kiinan Keskushallinto antoi vahvat käskyt suitsimaan kasvavaa ympäristöongelmaa, joka tuottaa nyt jo tulosta – monien hämmästykseksi |10.

Maailmanlaajuisella ympäristökatastrofilla on pitkät jäljet

Lähinnä läntinen maailma aloitti omalla teollisuuskehityksellään ilmastotupruttelun ja vesistöjen saastuttamisen jo yli 150 vuotta sitten. Monien ympäristöhaittojen ja -päästöjen kumuloituvuus on tosiasia – myös hiilidioksidin |11. Kun tarkastelemme ympäristövastuuta – kohdistuu etusormi länteen ja erityisesti Yhdysvaltoihin – entä peukalo?

Mikäli tarkastelemme ympäristövastuuta per kuluttaja/ asukas – on US suurista päättäjistä ylivoimainen ykkönen [graafi 1]. Olisiko oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo tässä elinmahdollisuuksiemme turmelemisessa tarkastelun arvoista?

Siis miksi toisilla on ollut ”oikeus ja ajattelematon vastuuttomuus” omilla haittadekadeillaan muihin nähden. Miksi USA' ssa on saanut ajaa liian monilla autoilla liian paljon kilometrejä – siinäpä kaikkien ympäristövastuullisten kysymysten äiti!

Meneillään olevan kauppasodan alkuidut ja asemamme täällä Suomessa

Olemme kansakuntamme tahdosta Euroopan Unionissa, tosin meitä vietiin sinne ketunhäntä kainalossa – suomalaisille ei ilmoitettu, että samalla menetämme oman markka-itsenäisyyden |12 – tunnetuin seurauksin, se oli virhe, mutta kuulemma virhettä ei voi korjata eroamalla eurosta? |13.

Jatkuu

673

8438

    Vastaukset

    • MuranenJ

      Laukaisiko tuo Huawein talousjohtajan kiinniotto tuon kirjoituksen? Tapaus kiinnostaa kovasti Hesaria, nyt Yle tekaisi uudet uutisen

      "Kiina vaati Kanadaa vapauttamaan Huawein talousjohtajan tai kohtaamaan seuraukset
      Jos talousjohtaja Meng Wanzhou luovutetaan Yhdysvaltoihin, niin häntä uhkaa pitkä vankeustuomio

      Kiina 8.12.2018"

      https://yle.fi/uutiset/3-10545304

      Kiina koventaa sanojaan

      • kanutykki

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

      • wlanisti

        Sakemannit eikä brititkään löytäneet todisteita amerikkalaisväitteisiin - vakoilusta ja urkinnasta kuin ei haittareijstäkään!

      • Anonyymi
        wlanisti kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Entä jenkkivakoilijat?

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jenkkivakoilijat?

        Jenkeissä on eniten vakoilulaitoksia.

      • Anonyymi

        Husweista ollaan yllättävän hiljaa!

        Itä voittaa

        Pelimiehen kommentti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        On häviämässä pelin Kiinalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Husweista ollaan yllättävän hiljaa!

        Ei löytynyt todisteita Husweista

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Ja jos tutkit oikeasti asiaa, niin toteat, että Kanadaa ei ole edes olemassa.

        Tämä hyvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itä voittaa

        The Newsweek: The China' s century

        Ei pidä!

        Terävä kommentti!

      • Anonyymi

        Onko jo tuomittu ja millaisin todistein?

        Napakymppi

      • Anonyymi

        Mitä muuten Kanadasta kuuluu? Joko syytteet luettu?

      • Anonyymi
        wlanisti kirjoitti:

        Sakemannit eikä brititkään löytäneet todisteita amerikkalaisväitteisiin - vakoilusta ja urkinnasta kuin ei haittareijstäkään!

        Eikä Suomesta. Mitä merkitseekään oikeudellisesti aiheeton syytös?

        Tähtikommentti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Husweista ollaan yllättävän hiljaa!

        Kun ei löydy todisteita noille vakoiluväitteille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itä voittaa

        idässä on pidemmät kulttuuriperinteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos tutkit oikeasti asiaa, niin toteat, että Kanadaa ei ole edes olemassa.

        Intiaanien ja eskimoiden maata

        Asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Pelkää menettävänsä maailmanpoliisiroolinsa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Tuo on amerikkalaisten uusnormaalia - trumppistista kauppapolitiikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkeissä on eniten vakoilulaitoksia.

        Jopa vakoilulaitos joka vakoilee muita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei löytynyt todisteita Husweista

        Eikä vieläkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hyvä

        Ahaa! Kiina siis samalla tavalla 1,4/7,8!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkää menettävänsä maailmanpoliisiroolinsa!

        Menettänyt jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos tutkit oikeasti asiaa, niin toteat, että Kanadaa ei ole edes olemassa.

        Kummelissa sanottiin Kanada.

        Tiukkaa kamaa tässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        idässä on pidemmät kulttuuriperinteet.

        Kyllä lähtee!

      • Anonyymi

        Kuka kertoo Huawein väitetyt teot todistein?

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Uutinen ja väite hävisivät kuin pieru saharaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Pelkää häviävänsä Kiinalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jenkkivakoilijat?

        CIA NSA DIA - mitä nämä ovat?

        Tuo ennuste on nyt toteutumassa!

      • Anonyymi
        wlanisti kirjoitti:

        Sakemannit eikä brititkään löytäneet todisteita amerikkalaisväitteisiin - vakoilusta ja urkinnasta kuin ei haittareijstäkään!

        Miksi niin paljon - syy on ilmeinen, se on valtamedia

        1 - Neljäs valtiomahti - tiedotuskanava omine päämäärineen mainoslauseella 'laatumedia ja pysytään faktoissa' olemus tuottaa ylivoimaisen osan siitä informaatiovirrasta, mikä kohtaantuu lukijoille ja katselijoille.

        Valtamedia luo alustan - ja sen jälkeen lukijat jopa kyllästetään uutisviralla, joka on usein myös tarkoitushakuista. Kuten tässä US-presidentinvaalit 2020. Media on siis kiinnostunut aiheesta poikkeavan paljon, vaikka US ei edusta maailmallisuudesta kansakuntana kuin 0,33/7,8 osuutta. Pelkästään Kiina ja Intia ovat luvuissa 2,8/7,8 - yhteensä. Ei sieltä tuota uutisvirtaa tule nin paljon.

        Kiinan osalta uutisvirta on kasvanut, mutta miksi - jos lukija katsoo esimerkiksi tämän HS-jutun ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007461609.html - "Kiinan historiaa murskaamassa", niin ymmärtää mikä jakaa maailmaa kahtia; se on tämä idän ja lännen välinen vastakkainasettelu, jota perinnemedia ruokkii innokkaasti.

        Monin osin journalismin pyhät säännöt oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja puolueettomuudesta jäävät läntisen Elämän- ja yhteiskuntatyrkytteiden taakse.

        US-vaalit nyt olivat näytelmä vailla vertaa

        Vieläkään ei olla kaikkia ääniä laskettu - mutta yhteinen huutokuoro EU-Euroopasta on laukaissut onnitteluiden kaatosateen Joe Bidenin päälle. Onko siis peli 'menetetty tai voitettu' - on vielä virallista julistetta vailla. Demokratiaan kuulunee sen viimeisenkin äänen huomioiminen lopputulokseen?

        US mielletään maailmanpoliisiksi, sen voimallisen armeijan ja hyökkäysherkkyyden vuoksi - sekin tuottaa uutisia, ja presidenttihän paljolti päättää hyökätäänkö vai ei

        Jos katsoo tämän vuosituhannen sotia, niin huomataan hyvin tämä osallistumisherkkyys - muiden maille, pyydettynä ja pyytämättä.

        US on tapetilla, koska sen nykymallinen oman edun tavoittelu ylitti hyväksytyt raja-aidat, ollaan protektionismin aallossa - USA' n osalta paljolti Kiinan nousun takia > 2

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Ei pitänyt. Asia tarkistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jenkkivakoilijat?

        Suomessakin, mutta kokkareiden taholta hyviksi vakoilijoiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Pelko Kiinan voimasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkeissä on eniten vakoilulaitoksia.

        Siellä on jopa vakoilulaitos, joka vakoilee omia vakoilulaitoksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiukkaa kamaa tässä.

        Sekin on jenkeille tiukkaa kamaa, kun Kiina on jo maailman suurin talous.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka kertoo Huawein väitetyt teot todistein?

        Kukaan eikä mikään ole kertonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        CIA NSA DIA - mitä nämä ovat?

        Jenkkien vakoilulaitoksia.

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Oliko edes totta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Koska heillä on siihen korskeutta ja ärjyä!

      • Anonyymi

        Vieläkö vangittuna?

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Pitikö tuo paikkansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

        Kiina on jo maailman suurin talous!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jenkkivakoilijat?

        Vakoilevat eniten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos tutkit oikeasti asiaa, niin toteat, että Kanadaa ei ole edes olemassa.

        Johan Kummelikin sanoi, että Kanada.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        The Newsweek: The China' s century

        Aivan oikein, elämme jo Kiinan vuosisataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo tuomittu ja millaisin todistein?

        Todisteita ei ole esitetty.

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Nyt jälkeenpäin todettua, ei pitänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

        Nyt mietittynä, tuo kommentti oli suoranainen naulan kantaan osunut ennuste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Haluaa olla maailmanpoliisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Husweista ollaan yllättävän hiljaa!

        Hiljaa ainakin todisteista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itä voittaa

        Itä on jo Kiinan johdolla voittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        CIA NSA DIA - mitä nämä ovat?

        Jenkkien vakoilulaitoksia

      • Anonyymi

        Ei vain Huawei, vaan koko Kiina pelottaa, erityisesti media osallistuu tähän vastakkainasetteluun.

      • Anonyymi
        wlanisti kirjoitti:

        Sakemannit eikä brititkään löytäneet todisteita amerikkalaisväitteisiin - vakoilusta ja urkinnasta kuin ei haittareijstäkään!

        Eikä Suomesta F-secure!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

        Aikamoinen täysosuma ennuste!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Husweista ollaan yllättävän hiljaa!

        Ruotsalainen Ericsson jyrähti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Suomesta. Mitä merkitseekään oikeudellisesti aiheeton syytös?

        Ruotsista kuuluu kummia (Ericsson)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei löydy todisteita noille vakoiluväitteille!

        Miksi niitä ei esitetä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska heillä on siihen korskeutta ja ärjyä!

        Ja röyhkeyttä loputtomassa itsetunnossaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

        'Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.'

        Vuonna 1940 oli maantieteellisen Euroopan väkiluku sama kuin Kiinan eli 500milj. Lisäksi oli käytännössä valkoiset eurooppalaisten asuttamat Pohjois-amerikka (USA Kanada) 150 milj. Sekä Australia.
        Valkoiset olivat siis niskan päällä.
        Nykyään maantieteellisen Euroopan väkimäärä on 750 miljoonaa ja USA:n valkoisen väestön 160 miljoonaa.
        Kiina pitäisi yhteisvoimin neutronipommittaa, niin että väestö vähenisi 99,9%.

      • Anonyymi

        Ruotsista Ericsson ärähti rajusti Huawein puolesta. Tapahtuiko herääminen riippuvuudesta.

      • Anonyymi
        kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        No, pitikö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Entä nyt Biden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

        Oikea luku on 340 000 inssiä Kiinasta, lähinnä verrannollisia tippainsseihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jenkkivakoilijat?

        Eniten vakoileva valtio, jopa liittolaisia ja omiakin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Husweista ollaan yllättävän hiljaa!

        Ei ole edelleenkään esitetty todisteita.

      • Anonyymi

        Asettaa vaakakupin punnukset tasan.

        Aiheellinen kysymys jo kahdeksan vuoden takaa!

        Onko EU USA > Kiina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Kiinan mahtavuuden patoamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on amerikkalaisten uusnormaalia - trumppistista kauppapolitiikka.

        Entä alkava bidenismi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa! Kiina siis samalla tavalla 1,4/7,8!!

        Suomi 0,0055/7,9

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea luku on 340 000 inssiä Kiinasta, lähinnä verrannollisia tippainsseihin.

        Kiina puskee jo eniten kansallisia patentteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi UsA uhkaa, kiristää ja pakottaa?

        Nyt pommitti jälleen Syyriaa, Biden ensimmäinen pommitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei löytynyt todisteita Husweista

        Entä nyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon väestöstä läntinen kulttuuri- ja kulutusmaisema edustaa noin 1,3/7,8 osuutta Tellukseltamme. Eurooppalaiset aloittivat valloitusretkensä löytöretkien jälkeisenä kolonialismina. Uusi manner sai myös kokea eurooppalaisen miekan ja ristin viiltävyyden .

        Eurooppalaisten filosofiosta sivistyneisyyttä - otti US johtotähden haltuunsa. On ollut mukana lähes kaikissa sodissa viimeisen 100 vuoden aikana - ainakin rahoittajana ja aseistajana - mikä ehkä katsotaan The Great America -filosofiana sille kuuluvaksi maailmanpoliisirooliksi?

        [2013] Onko EU USA > Kiina?

        USA:n presidentti Barack Obama avasi toisen presidenttikautensa tunteella ja jytinällä ”kansakunnan tilaa” käsittelevällä puheellansa – jossa oli meille EU-eurooppalaisille viesti. USA ja EU, molemmat hehkuttivat aloittavansa neuvotteluprosessit päämäärällä vapaakauppasopimus, tällä hetkellä kahden maailman suurimman talousalueen välille.

        Syy vapaakauppaneuvottelujen aloittamiseksi on selvä, se voidaan pukea nykykaavaan – EU USA > Kiina. Todellisena motiivina neuvottelukierroksen avaamiselle on kuitenkin pelkokaava – Kiina > EU USA. Kiina kasvaa ja vaurastuu. Kiina on maailman toiseksi suurin talousvalta ja nousee yhä noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla *].

        Kiina tulee ottamaan väkilukunsa suhteessa osuutensa maapallon varannoista ja tuo suhdeluku on 1,347/7,08 – amerikkalaisten (0,308) ja EU-eurooppalaisten (0,502) vastaava yhteinen suhdeluku on noin 0,81/7,08.
        ...
        *] Suomen Pankki – BOFIT – Kiina ennusteet - http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/

        Läntinen markkinatalous kipristelee omissa tunnetuissa ongelmissaan, velkaisempana kuin koskaan. USA syö kiinalaisten ja japanilaisten rahoilla. Kiinassa valmistuu insinöörejä enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä, noin 360.000 per vuosi. Kiinan väkiluku on suurempi kuin EU:n ja USA:n. Odotamme enää liittoa, jossa Venäjä ja Kiina löytävät toisensa. Tämän vastapainoksi pitää tavoitella syvempää integraatiota USA:n ja EU:n välille ...

        Idän pitkäkestoinen voima lamaannuttaa lännen.

      • Anonyymi

        Aikaa on kulunut. Onko todisteita esitetty.

      • kanutykki kirjoitti:

        Kanada väittää 13 kanadalaisen olevan pidätettynä Kiinassa! Pitääkö paikkansa?

        Pitää - juuri äsken oli oikeudenkäynti - odotellaan tuomioita ...

        .
        ~ https://yle.fi/uutiset/3-11850186 -

        Yle: "Vakoilusta syytettyjen kanadalaisen oikeudenkäynnit ohi Kiinassa – epäillyn vaimo: ”He ovat jääneet keskelle suurempaa geopoliittista kiistaa”
        Oikeudenkäyntien epäillään kytkeytyvän kiinalaisyritys Huawein talousjohtajan pidätykseen Kanadassa. Kiina kiistää tämän."
        ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos tutkit oikeasti asiaa, niin toteat, että Kanadaa ei ole edes olemassa.

        Kummelissa oli aina vastauksena Kanada!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on amerikkalaisten uusnormaalia - trumppistista kauppapolitiikka.

        Muuttuuko laulu, kun Joe aloitti virkansa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        CIA NSA DIA - mitä nämä ovat?

        Amerikkalaisia vakoilulaitoksia.

      • Anonyymi
        wlanisti kirjoitti:

        Sakemannit eikä brititkään löytäneet todisteita amerikkalaisväitteisiin - vakoilusta ja urkinnasta kuin ei haittareijstäkään!

        Aikaa on kulunut, löytyikö niitä todisteita huaweita vastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jenkkivakoilijat?

        Toimivat kaikkialla maailmassa, jopa niin että ujuttavat omaansa kiinalaisten syyksi!

    • XXXXXXXXXXXXXXXXXX

      Kiina on maailman suurin ilmastosaastuttaja kun taas USA on suurin talous.

      Näissä on jotain outoa: "on US suurista päättäjistä ylivoimainen ykkönen [graafi 1]." ja "Kiinasta tuli maailman suurin yksittäinen valtio muun muassa hiilidioksidipäästöjen määrän suhteen [graafi 2"

      Mitään graafeja ei edes ole eikä graafeilla pysty oikein mallintamaan väitettyjä asioita.

      • XXXXXXX

        Ei nuo mitään graafeja ole vaan käyriä!!!

      • Meskanen

        Paljon puhuvia käppyröitä!

      • graphics
        XXXXXXX kirjoitti:

        Ei nuo mitään graafeja ole vaan käyriä!!!

        Sisältö ratkaisee ja nuo käppyrät ovat paljon puhuvia!

      • ilmalaitos
        XXXXXXX kirjoitti:

        Ei nuo mitään graafeja ole vaan käyriä!!!

        Kiinnität huomota epäoleelliseen. Sen sijasta tutki käyrien tietosisältö ja katso kenen tekemiä ne ovat.

      • Anonyymi
        XXXXXXX kirjoitti:

        Ei nuo mitään graafeja ole vaan käyriä!!!

        Peräkammarista pientä valoa? 😆

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Asukasta kohden laskettuna Kiina kuuluu keskisarjaan.

      • Anonyymi

        Entä per nenä ja saasteiden kumuloituvuus?

      • Anonyymi
        ilmalaitos kirjoitti:

        Kiinnität huomota epäoleelliseen. Sen sijasta tutki käyrien tietosisältö ja katso kenen tekemiä ne ovat.

        Ovat hyvin selviä

      • Anonyymi

        Nuo grafiikat olivat Petteri Taalaksen, asiantuntijat tietävät kuka hän on.

      • Anonyymi

        Maailman suurin talous on IMF: n mukaan Kiina (BKT/ppp)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä per nenä ja saasteiden kumuloituvuus?

        Usalaiset ykkösiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman suurin talous on IMF: n mukaan Kiina (BKT/ppp)

        Jo vuonna 2016!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peräkammarista pientä valoa? 😆

        yksinäinen kojootti ulvoo ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä per nenä ja saasteiden kumuloituvuus?

        Turmiolat eivät tuon kumuloituvuuden päälle paljoa ymmärrä!!

      • Anonyymi

        Ostovoimakorjattuna maailman suurin talous on Kiina -IMF

      • Anonyymi
        XXXXXXX kirjoitti:

        Ei nuo mitään graafeja ole vaan käyriä!!!

        Tässäpä pilkun nu**ija!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo grafiikat olivat Petteri Taalaksen, asiantuntijat tietävät kuka hän on.

        Entinen Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostovoimakorjattuna maailman suurin talous on Kiina -IMF

        Tilastojen mukaan jovuodesta2016

      • Anonyymi
        graphics kirjoitti:

        Sisältö ratkaisee ja nuo käppyrät ovat paljon puhuvia!

        Juuri näin. Ymmärrystä ei voi kaikilta vaatia.

      • Anonyymi

        Kiina on suurin, sanoo imf

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä per nenä ja saasteiden kumuloituvuus?

        Hyvä oivallus.

      • Anonyymi

        Maailman suurin talous on Kiina - BKT/ppp

      • Anonyymi
        ilmalaitos kirjoitti:

        Kiinnität huomota epäoleelliseen. Sen sijasta tutki käyrien tietosisältö ja katso kenen tekemiä ne ovat.

        Jos kyky ei riitä tutkimiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vuonna 2016!

        Kiina sen kuin kasvaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Ymmärrystä ei voi kaikilta vaatia.

        Virallinen Ranska valitsi linjansa - media lännessä valitsi myös linjansa ja nyt boikotoijat ovat valinneet linjansa ---

        Murha on aina tuomittava, oli se sitten millaisin tahansa motiivein tehty. Nyt onkin kysymys murhaa edeltäneistä tapahtumista. Lännessä vallitsee uskonnonvapaus [~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006697900.html -] ja se takaa yhtäläiset oikeudet niin uskon harjoittamiseen, kuin oman uskon suojelukseen. Kellään ei ole oikeutta parjata, alistaa tai muutoin rienata kenenkään uskoa ja uskontoa.

        Boikotti on vastaus - laillinen ja vapaaehtoinen yksilökohtainen boikotti, mikä ei riko lakia - tosin Ranskalla on myös oikeus olla ostamatta näistä ranskalaistuotteita boikotoivista maista - mitään.

        Nuo boikotoivat valtiot ovat muslimienemmistöisiä valtioita ja heillä on kansalaisina täysi oikeus osoittaa omaa mielipidettä tuota Ranskassa ENNEN murhaa tapahtuneita tekoja kohtaan jotka loukkasivat syvästi muslimeja.

        Meidän tulee muistaa, että islaminuskovia on yli miljardi

        Heillä on samat oikeudet harjoittaa uskoaan ja edellyttää hienotunteisuutta omaansa kohtaan - kuten myös toisinpäin.

        Herää vääjäämättä kysymys, miten olisi ollut, jos opettaja olisi ollut muslimi - uskoisin, ettei mitään pilapiirroksien esittelyjä olisi ollut kristityille tärkeistä asioista

        Miksi me oikeutamme lännessä sananvapauteen liimattuna jotain sellaista mitä ei missään nimessä suvaita toisen pyhissä asioissa. Olisiko vihdoin omaksuttava myös sallivuutta ja julkihyväksyntää - eihän omaa uskoa tarvitse muuttaa - on vain kysymys ihmisarvosta ja hänen uskosta omaansa.

        Pyhä on aina pyhää kullekkin, oli suuntaus tai usko minkälaatuista tahansa

        Tiedämme muslimien suuren kunnioituksen omaa uskoaan kohtaan - antakaamme sille se arvo, kuten toivomme saavamme arvoa itsellemme.

        Ei murhia, mutta vastaus voidaan antaa boikotointina

        Jokainen boikotoija voi toki odottaa Ranskalta vastatoimia, mutta nämä muslimimaat sen varmasti tietävät ja ovat valmiit ottamaan ne vastaan.

      • Anonyymi
        XXXXXXX kirjoitti:

        Ei nuo mitään graafeja ole vaan käyriä!!!

        Grafiikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vuonna 2016!

        Ei, imffin mukaan jo 2015

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman suurin talous on Kiina - BKT/ppp

        Ppp?

      • Anonyymi
        graphics kirjoitti:

        Sisältö ratkaisee ja nuo käppyrät ovat paljon puhuvia!

        Länsi häviää tän kamppailun ylivoimaisen enemmistön edessä. On alkamassa idän aikakausi.

        Terv. Prof. N.n.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peräkammarista pientä valoa? 😆

        Älä innostu, järjen valo on turmaturmiolalta sammunut jo kauan sitten.

    • [2

      Olemme myös geopoliittisesti idän ja lännen vedenjakajalla
      [ … vedenjakajuus näkökulmastamme ~ https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2009/01/suomi-on-idan-ja-lannen-vedenjakajalla - ]

      Aivan Venäjän, tuon itäisen sotilasvoiman rajassa kiinni – Pietarin alueelta Kuolan niemimaalle – molempien ollessa elämääkin tärkeämpiä itse Venäjälle. Venäjän harmiksi olemme tuottaneet maahamme sen toisen ydinasesuurvallan sotakoneistoa |14 – aivan Venäjän rajoja hipoen (Case F-15C Rissala |15) – samalla olemme osallistuneet Nato-maa Viron ilmataisteluharjoituksiin – taka-ajatuksena meidän olomme suurvaltakriisissä Viron ilmataistelukyvyn huolehtija |16 … ? Taustalla osa mediasta luo tietoista Venäjän uhkaa lukijoilleen ja kansalaistemme keskuuteen |17.

      Edellä mainituilla seikoilla on merkitystä kaupallisiin toimiimme; jouduimme talouselämämme haitaksi EU' n asettamiin Venäjän pakotteisiin ja niiden vastatoimiin |18 – muun muassa Valio Oyj tietää tarkoin aiheutuneet ongelmat ja vahingot.

      Me emme olleet itsenäisiä päättämään itse meille parhaasta vaihtoehdosta, joka olisi ehdottomasti ollut pysyttäytyminen poissa noista pakotteista, koska syytkään eivät meitä koskeneet – jouduimme EU-Bryssel solidaarisuuden vangiksi.

      Olemme vientiriippuvainen valtio, jolla olisi kyky suureenkin oleellisten tuotteiden lähes täyteen omavaraisuuteen |19. Olemme Suomi, joka kuuluu suomalaisille – tämä on meidän reviirimme, josta kannamme vastuuta myös rajojemme ulkopuolelle, kunhan omat hoidettavat ovat kunnossa.

      Tiedämme jo nyt, että meille saattaa sälyttyä suuret joukot eteläisen maailman, jopa Etelä-Euroopan myöhemmin ilmastokuivuvan EU-alueen ilmastopakolaisten massa-aallot |20. Olemme monien näkökulmasta ”tyhjä maa”, joka ei edes synnytä riittävästi pitämään Suomea suomalaisille |21.

      Miten meidän rooli idän ja lännen välisessä kamppailussa ja vastakkainasettelussa?
      - sotilaallinen näkökulma ---

      Meille suomalaisille tilanne on hyvin komplimenttinen. Onneksemme kansakuntamme suuri enemmistö on valinnut natottoman tien [graafi 3], vaikka monet vähemmistöpoliitikot ja media vääntävät ja jenkaavat jatkuvalla manipulaatiosyötöllä meitä Naton ”suojelevan asesateenvarjon alle” - ymmärtämättä, että juuri tuo Nato-jäsenyys tekisi meistä taistelualustan |22 ja sotakentän …
      aivan Venäjän vieressä, joka puolustaa kaikin keinoin juuri tuota meidän/heidän itäistä rajaa, jonka takana ovat pohjoisessa Venäjän ja US' n mahdollisen ydinsodan tasapainotekijät – Kuolan niemimaan strategiset ydinsukellusveneet (Borei-luokka, Bulava monikärkiydinohjuksineen) …
      Nuo Boreit ovat monin osin arvoitus Yhdysvalloille, sille toiselle ydinasesuurvallalle, sillä Boreiden arvellaan olevan tehokkaimmat totaalisen ydinsodan pidäkkeet ja patoavan amerikkalaisten ydinasekynnyksen niin korkeaksi, ettei amerikkalaiset oman tuhonsa pelossa aloita alentuneesta käyttökynnyksestään |23 huolimatta (totaalista) ydinsotaa.
      Kun nuo yllä olevat miettii tarkemmin ja muistaa Nato – Isäntämaa pöytäkirjan |24 ja palaa 1941 historiaan |25, ei ole mikään ihme, että olemme itseämme kohtaan aivan erikoislaatuisessa asemassa täällä Venäjän karhun ydinsotateknologiassa kiinni!

      Voimme olla varmoja, että Venäjä on jo varautunut Lapin läpi itään hyökkäyksen torjumiseen |26 – US/Naton sotakoneen operoimana.

      ...
      Ratkaisu ylläolevaan ongelmaan: Pysyttäydymme ehdottomasti Naton ulkopuolella emmekä luo minkäänlaista uhkaa mihinkään ilmansuuntaan minkään ulkoisen sotavoiman taholta maamme rajojen sisäpuolelta – yksinkertaista, ja se merkitsee, että puramme tuon Nato – Isäntämaa pöytäkirjan.

      Saammeko pöytäkirjan purusta jonkun palkinnon? Kyllä saamme. ”sveitsittymisen tie” |27 tuottaisi meille ainutlaatuisen mahdollisuuden olla Koillisväylän yksi päätesatama, mutta missä? Yllättäen Petsamon Liinahamarissa, jonne rakennettaisiin kiinalaisella rahalla uusi ja moderni satama, josta alkaisi vuokraratapohjana Venäjältä (vrt. Saimaan kanava) Jäämeren rata …

      ... aina Tallinnan tunneliin saakka, jolloin muun muassa kiinalaiselle tavaravirralle syntyisi luonnollinen ja turvallinen väylä Pohjois-Eurooppaan – kuten myös Venäjälle.

      Palkkio siis ”sveitsittymisestämme” olisi suuri – uskoisin Moskovan Kremlin olevan vihillä tästä Petsamo – Liinahamarin suunnitelmasta ja uskoisin vielä vahvemmin, että Kiina tukisi hankettamme. Näin meistä syntyi välittäjä – kaupalle, suurvaltaneuvotteluille ja kriisiselvittelyille … samalla kaupallisesti saisimme myös Kiinasta sen suuren pilvipalvelinkeskuksen |28 – muista merkittävistä maista ne jo ovatkin meillä.

      Meidän ei tule olla vastakkain asettelijoita ja tai niiden joukossa

      Meillä ei ole varaa asemoitua lännen sotakoneen etuvartioksi, meille on tuon sijasta ohjautunut ”niinistömäisesti” |29 oiva paikka olla neuvottelupöytien kattaja, olemme puolueettomia junailijoita, joilla olisi laajaa osaamista niin idästä kuin lännestä.

      • Anonyymi

        Klassikko!

      • Anonyymi

        Borei ja Bulava?

      • Anonyymi

        Erinomainen teksti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Borei ja Bulava?

        Sukellusvene ja monikärkiydinohjus

      • Anonyymi

        Erinomaista!

      • Anonyymi

        Mistä nuo viitenumerot löytyvät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Borei ja Bulava?

        Sukellusvene ja monikärkiohjus

      • Anonyymi

        Sotilaspoliittinen asiantuntijan anonyymianalyysi.

      • Anonyymi

        2 - Lännen US-johteinen vastakkainasettuminen Kiinaa ja myös Venäjää vastaan on kiihtyvällä polulla

        Verranto (1' stä) Suomen myöhemmin luovuttamaan Petsamoon, on hiukan ylireagoiva, mutta periaatteeltaan sama, tosin tekomuoto oli suomalais-saksalaisena toimenpiteenä huomattavasti suoraviivaisempi ja varmasti ärsytti suuresti Neuvostoliiton silloista johtajaa Josif Stalinia. Petsamon Neuvostoliiton konsulaatin valtaus oli esialku Jatkosodalle.

        Emme tiedä Houstonin esialkuisuutta sen pidemmällä kuin, että Kiinan Chengdun US-konsulaatti sai sulkemismääryksen Kiinan viranomaisilta - vastatoimena, ja puolueettomuusnäkökulmasta aiheellisena (?)

        Ensin oli Huawei, sitten löydettiin kestoaihe - ihmisoikeudet, sitten löytyi hongkongilaisten hätä vapaudesta ja nyt käytiin jo konsulaattien "kimppuun" - mihin lännen kiihtyvä ja us-johteinen trumppismi "uhkaa, kiristä ja pakota" -ulko- ja kauppapolitiikkana vielä johtaakaan. Emme tiedä, vain arvaamme tulevien US-presidentin vaalien tuovan ratkaisun.

        Suurvaltapolitiikka on hegemoniataistelua

        US käy kaikin keinoin puolustamaan aggressiivisesti omaa maailmallista poliisirooliaan. US on ollut määrittävä tekijä viimeisten 60 vuoden aikaisissa sodissa - liki kaikissa - ja aina kaukana omilta rajoilta - luvalla ja ilman mitään lupaa Vietnamista Afganistaniin ja Syyriaan.

        Kiina on ilmaissut kirkkaasti, ettei uudistuva maailmallisuus enää tarvitse, eikä voi olla vain yhden määräysvaltion alaisuudessa. On alkanut uusi aika, jonka amerikkalainen laatuaviisi The Newsweek otsikoi kanteensa jo pari vuotta sitten: "China' s Century".

        Trump on yllättävä, ja vaalien lähe[i]stymisen paine saattaa heittää kuperkeikkaa hänen johtamalleen ulkopolitiikalle

        Trump tietää Kiinan olevan jo liian suuri ja vaikuttava, sekä Pekingin tietävän häntä kohtaan hyvin ikävän tiedon - Trumpin dynastian 'Chapter Eleven' (konkurssin ehdollinen esiaste) tapauksesta, jolloin kiinalaiset miljardöörit pelastivat rahavirroillaan Trumpin "towerit"! e

      • Anonyymi

        Erinomainen kommentti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomainen kommentti

        Samaa mieltä. Tekstiä ammattilaiselta. Paljon juuri tämän päivän tietoa. Lukijoita paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Borei ja Bulava?

        Totaaliydinsodan estojärjestelmä, ns. tasapainon tekijä.

      • Anonyymi

        Selkeä ja johdonmukainen analyysi.

    • Kun.minä.uskon

      Narsistista itsekusetusta ja ryssän perseennuolentaa:
      ”Palkkio siis ”sveitsittymisestämme” olisi suuri – uskoisin Moskovan Kremlin olevan vihillä tästä Petsamo – Liinahamarin suunnitelmasta ja uskoisin vielä vahvemmin, että Kiina tukisi hankettamme. ”

      • WiseliusIII

        Piireistä kuultua … ei ymmärtämättömille.

      • Opamox

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

      • Haarla
        Opamox kirjoitti:

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

        Luitko koko jutun?

      • MullerK
        Opamox kirjoitti:

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

        ongelmia aineiden kanssa?

      • Anonyymi
        Opamox kirjoitti:

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

        Näytti tietävän mitä tänään USA Saksassa pelkää!

      • Anonyymi

        Olisi kiva jos Suomi-neito saisi oikean kätensä takaisin, aluksi vaikka vuokratapohjana Liinahamariin.

      • Anonyymi
        Opamox kirjoitti:

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

        Korkeasti sivistynyt, huomaa alun tekstistä.

      • Anonyymi
        Opamox kirjoitti:

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

        Katkera-Kalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva jos Suomi-neito saisi oikean kätensä takaisin, aluksi vaikka vuokratapohjana Liinahamariin.

        Oho! Eikö Karjala riitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva jos Suomi-neito saisi oikean kätensä takaisin, aluksi vaikka vuokratapohjana Liinahamariin.

        Raju skenis

      • Anonyymi

        Liinahamarisuunnitelma???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raju skenis

        Suostuisiko Moskova, jos Suomi sitoutuu olemaan liittymättä Natoon!

      • Anonyymi

        Miksi tämä katkeruus?

      • Anonyymi
        Opamox kirjoitti:

        Luoman piiri on pehmustettu huone.

        Laitahan korkki kiinni.

    • Huh.huh

      Jo on hölmö kirjoitus

      • Blucher

        Olet oikeassa, ei tuo nimimerkki "Kun.minä.uskon" tiedä edes mistä riekkuu:-) Inkkarit tippuneet kanootista ja penaalissa enää tylsiä kyniä :-)

      • blucherLuoma

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

      • Herodotes

        Perusteletko?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, teit hölmön kommentin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        blucherLuoma kirjoitti:

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

        Oli saksalainen diplomaatti

      • Anonyymi
        blucherLuoma kirjoitti:

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

        Saksan suurlähettiläs Suomessa sodan aikana

      • Anonyymi
        blucherLuoma kirjoitti:

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

        Aiempi Saksan suurlähettiläs Suomessa

      • Anonyymi
        blucherLuoma kirjoitti:

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

        Hetkinen! Sekaisin oleva välihuutelija?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Jotain vahvikkeeksi kommenttisi osalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hetkinen! Sekaisin oleva välihuutelija?

        Kamoissa?

      • Anonyymi
        blucherLuoma kirjoitti:

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

        Uu umlaut

      • Anonyymi

        Luitko ja ymmärsitkö jutun?

      • Anonyymi
        blucherLuoma kirjoitti:

        Näköjään jopa osui ja upposi kun aloittaja kommentoi nimimerkillä Blucher.

        Oletko kamoissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kamoissa?

        Yksityisasia!

    • [3

      Meidän rooli on jatkaa presidentti Martti Ahtisaaren aloittamaa CMI-esityötä neuvottelujärjestelijänä … samalla ”niinistömäisyys” olisi tie toiselle todelliselle Nobelin rauhanpalkinnolle –
      … joka voisi alkaa siitä, että saamme Arktisen Neuvoston |30 Juhlakokoukseen Rovaniemelle kaikki kolme suurvaltaa ja niiden kiistattomat johtajat – Kiinan presidentti Xi Jinping (miksi Kiina? |31), Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Tuossa on meidän tavoite ja lähiajan päämäärä – kunnianhimoinen, mutta silti mahdollinen.

      Tänään meillä Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet olla tiennäyttäjä ja saada turva sotien ulkopuolelle jäämisestä, sillä suuret tarvitsevat riittävän pienen, joka osaa asiansa ja ymmärtää miten neuvottelupöytä katetaan – tähän on jo kokemusta.

      Tässä kohdin voimme kansakuntana järjestellä kansalaisaloitteena käynnistyksen, jolla palautetaan kadonnutta presidentin valtaoikeutta |32 - nykyajan vaatimaan tasoon. Kansa haluaa sitä – tarvitsemme johtajan, eikä kekkoslainen aatemaailma maanisästä ole sekään kaukaa haettu.

      Eräin näkökulmin elimme Kekkosen kaudella parasta aikaamme? |33 Olimme tunnustetun puolueettomuuden huipulla jo vuonna 1975, kun presidentti Urho Kekkosen kokousnuija kopsahti ETYK-juhlakokouksen päätteeksi Finlandia-talolla.

      Viitteet:
      [ … myös ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/12/viite-idan-ja-lannen-valinen.html – linkin alta 1-33 ja graafit 1-3 … ]

      |1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/10/kiina-ottaa-kokonsa-mukaisen-aseman.html -
      |2 Uusimpana Amer Oyj Suomesta ~ https://www.ess.fi/uutiset/talous/art2504126 -

      |3A Ilkka Luoma kommentti 07.12.2018 – 20:35 … Epäily, syyttely ja selvästi ilman todisteita operoitu läntinen yhteistoiminta käy kiinalaisen teknologian kimppuun - selittein, joissa puhuu sana, mutta ei näyttö.

      Jännitteisyys kauppapolitiikassa edeltää usein vakavampia seuraamuksia. On jo varmaa, että Kiinasta tulee vastaveto, koska lausunnot ovat sieltä hillittyihin kiinalaisiin nähden jopa sanoiltaan "hurjistuneet".

      Lopulta on kyse lännen ja idän välisestä vastakkainasettelusta ja informaatiosodasta, jossa länsi käy jo kaupallista hyökkäyssotaa, ellei vankkoja todisteita piakkoin esitetä julkisuuteen, tai suoraan kiinalaisille toimijoille ja virkamiehille.

      Viime vuosisata oli amerikkalaisten kulutusjuhlallinen vuosisata ja maailmanpoliisiroolituksen betonointi, sen sijaan tämä meneillään oleva on kiinalaisten, joiden veneeseen soutajiksi istahtaa yli puolet maapallon väestöstä (?)

      |3B Ilkka Luoma kommentti 07.12.2018 – 20:11 … Voisimme hiukan jossitella. Huawei olisi ennen Microsoftia ollut valmis ostamaan (koko) Nokian - näin ei käynyt, vaan Microsoft luuli saaneensa sen ainoan puuttuvan palan ... loppu onkin historiaa.

      Miten olisi Nokia tänään - kun sen nimi olisi kaikunut Huawei-Nokia? ... Nokia Huawei > Ericsson ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152695-nokia-elop-nsn-huawei-ericsson - lainaus: " ...

      Jos kauppa toteutuu kenen kanssa tahansa, jää verkko-osaajana Nokia suureksi voimatekijäksi isolla kassalla. Viimeistä korttia emme todennäköisesti ole nähneet – odotamme loogisesti Huawei/ZTE:n vastavetoa, joka voi olla tarjous korkeampana tai ilmoitus halusta ostaa koko yhtiö. Voimme olla varmoja, että ennen Microsoft julkistusta neuvotteluja on käyty Kiinan suuntaan – unohtamatta Lenovoa. ... " [2013!]

      .
      Jatkuu

      • Anonyymi

        Kuinka aggressiivisesti lännenmies puolustaa arvojaan, vapauttaan ja oikeuttaan puuttua muiden vieraiden sisäisiin asioihin?

        West trolling manipulaatio Helsingin Sanomat kirjasi mietteitä ---
        [ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005421762.html – (saattaa olla linkin alta maksumuuri), aiheesta päättynyt Kiinan todellisten päättäjien massakokousanti ja sen analysointi]

        Kommentoin sitä heti tuoreeltaan:
        ”... Oiva esimerkki, kun lännenmies ei ymmärrä maapallovähemmistönä kiinalaista ajatusmaailmaa. Kiinalaisia on enemmän kuin lännenmiehiä - materiaalihyvinvoivana lännen kulttuurina ja US-johteisena sotilasvoiman edustajistona. Kiina on tänään todellisessa talousvertailussa jo maailman suurin [**.

        Kiina on myös eheänä kokonaisuutena maailman suurin markkina. Liukuhihnana Kiina on suurin. Tänään näyttää siltä, että maailman suurin raaka-ainelähde Venäjä on jo Kiinan tiellä [3 [?]

        Kiina oli edellisen kerran maailman johtava valtio 1400 -luvun alussa, keisari Zhu Di' n aikana [x, jolloin Kiina löysi maailman - kunnes keisari Zhu' n kuollessa mandariinit sulkivat ovet ulkomaailmaan! ... ”

        Ote HS/ Kiina-toimittaja Katriina Pajari' n tekstistä:
        ” … Tavoite on kova: Kiina haluaa olla globaali johtaja poliittisissa, taloudellisissa, sotilaallisissa ja ympäristökysymyksissä. Käytännössä Xi ilmoitti Kiinan olevansa valmis täyttämään arvotyhjiön, jonka Yhdysvaltain sekava johtajuus on maailmaan jättänyt.

        Yhdysvallat johtaa maailmaa ehkä nyt, mutta Kiina ilmoitti virallisesti ottavansa vauhtia taklaukseen … ” -HS

        Kommentoin heti perään omaa ensikommenttiani - lisäyksellä:

        ”Läntinen ajatusmaailma keskeneräisenä demokratiana, West trolling mediamanipulaationa (sananvapauden nokkela viritelmä vastineena itäiselle East trolling propagandalle [E ja yrityskorporaatiomahtina - vapaan markkinatalousilmentymän seireeninä - edustaa vain vajaata 20 prosenttia maapallomme väestöstä...

        Nyt Kiina kertoo uudet tavoitteet, tosin yllä oleva linkinalaisjuttu ei aivan oivalla tarkoitettua todellisuutta! ”

        [E ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/12/west-trolling-east-trolling-nokittelua.html -

      • Anonyymi

        Hieno jatko-osa avaukselle!

        Hyvä!

        Hieno kommentti

        Tämä oli kunkku!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli kunkku!

        ...eikun runkku. Sitä tarkoitin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno jatko-osa avaukselle!

        Muutoinkin älykäs avaus saanut muutamia teräviä kommentteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...eikun runkku. Sitä tarkoitin.

        Laitahan sepalus kiinni

    • Uudistusmielinen

      Kyseessä on nyt vaan. Kauppapoliittiset taktikoinnit. Mitä Yhdysvallat käyttää Kiinaa kohtaan. Ododellaan rauhassa. Seuraavaa siirtoa. Yst. terv. Uudistusmielinen.

      • Velsko

        Puhutaan Trumpin diilijärjestelyistä?

      • Anonyymi

        Näyttää USA:sta käsin kohta hysterisoituvan?

      • Anonyymi
        Velsko kirjoitti:

        Puhutaan Trumpin diilijärjestelyistä?

        Kiinalaiset liikemiehet pelastivat Trumpin Chapter Eleveniltä!

    • Opamox

      Varmaa Luoman propagandaa: taattua trolliälämölöä 10 vuoden kokemuksella.

      Muista ottaa lääkkeet.

      • Haarla

        Opomox kertoo jo koko jutun kommentoijastaan. Valitettavasti. Kaikki on toivottavasti vielä kotona.

      • Peruskoulunoppimäärä
        Haarla kirjoitti:

        Opomox kertoo jo koko jutun kommentoijastaan. Valitettavasti. Kaikki on toivottavasti vielä kotona.

        Katso Luoman lähteitä!!!
        Ei omia kirjoitelmiaan voi lähdetietona käyttää.

      • Volanens
        Peruskoulunoppimäärä kirjoitti:

        Katso Luoman lähteitä!!!
        Ei omia kirjoitelmiaan voi lähdetietona käyttää.

        Olisiko viisaampaa tutkia niiden sisältöä?

      • kaksosenpenalty

        Onko tämäkin propagandaa?

        Ote: " ... – Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan.

        Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.

        – On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa.

        Hyppösen mielestä kuvaavaa on, että Yhdysvalloissa ei myydä maailman toiseksi suosituimman Huawein puhelimiakaan käytännössä lainkaan.

        – Huawein reitittimistä ja kännyköistä on löytynyt reikiä [tietoturvapuutteita] ihan kuten vaikkapa Applen kännyistä on löytynyt reikiä. Kuka voi sanoa, ovatko Huawein järjestelmässä olleet reiät tahallaan vai vahingossa jätettyjä, Hyppönen kysyy. ... " ~ https://yle.fi/uutiset/3-10546742 -

      • dosentti

        täällä näyttä dosetti olevan tyhjänä!

      • appelapparaattori
        kaksosenpenalty kirjoitti:

        Uutisointi kertoo Applen olevan vaikeuksissa Kiinassa, ei mene enää kaupaksi kuten ennen.

        Painava asiantuntijaseloste!

      • Anonyymi

        Opamox

        " ... Oksatsepaamin tavallisin haittavaikutus on väsymys/uneliaisuus, johon voi liittyä koordinaatiohäiriöitä, tarkkaavaisuuden vähenemistä, tunne-elämysten latistumista ja sekavuutta. Väsyttävä vaikutus on yleinen erityisesti vanhuksilla. Haittavaikutukset ovat annoksesta riippuvia, voimakkaimmillaan hoidon alussa, ja vähenevät yleensä annosta pienennettäessä. Jatkuva käyttö aiheuttaa riippuvuutta ja heikentää lääkkeen tehoa.

        Myös muistihäiriöitä, haparointia, lihasheikkoutta, huimausta ja päänsärkyä voi ilmetä. ... "

      • Anonyymi
        appelapparaattori kirjoitti:

        Uutisointi kertoo Applen olevan vaikeuksissa Kiinassa, ei mene enää kaupaksi kuten ennen.

        TikTok

      • Anonyymi
        kaksosenpenalty kirjoitti:

        Onko tämäkin propagandaa?

        Ote: " ... – Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan.

        Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.

        – On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa.

        Hyppösen mielestä kuvaavaa on, että Yhdysvalloissa ei myydä maailman toiseksi suosituimman Huawein puhelimiakaan käytännössä lainkaan.

        – Huawein reitittimistä ja kännyköistä on löytynyt reikiä [tietoturvapuutteita] ihan kuten vaikkapa Applen kännyistä on löytynyt reikiä. Kuka voi sanoa, ovatko Huawein järjestelmässä olleet reiät tahallaan vai vahingossa jätettyjä, Hyppönen kysyy. ... " ~ https://yle.fi/uutiset/3-10546742 -

        Ammattilaiskommentti turvallisuussektorilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammattilaiskommentti turvallisuussektorilta.

        Herättelijä.

      • Anonyymi

        Tämä sama häirikkö on monilla muillakin Ilkka Luoman avauksilla.

    • [4

      Viitteet:

      |4 ~ https://www.talouselama.fi/uutiset/kiinasta-maailman-suurin-talous-vuonna-2017/7f6eacbd-6293-39ab-a230-6c86c078d4c5 -
      |5 Esimerkkeinä Salcomp Oy ja Nokia Oyj Suomesta … ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/kauppa-kiinaan-on-tunnetta-osaamista-ja.html -
      |6 ~ https://kauppakamari.fi/2017/04/05/kiina-noussut-suomen-tarkeimmaksi-kauppakumppaniksi/ -
      |7 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/maailmanpoliisi-yhdysvallat.html -
      |8 ~ https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States -
      |9 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2009/10/kiina-kasvaa-nopeammin-kuin-maallinen.html -
      .
      |10 Hämmästyttävä saavutus! ~ https://yle.fi/uutiset/3-10114264 -
      |11 ~ https://www.ekofokus.com/2009/03/kasvihuoneilmioon-vaikuttavat-kaasut.html -
      |12 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/markasta-euroon-ajopuuna-kansalta.html -
      |13 ~ https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korkman-suomen-eurojasenyys-vakava-erehdys/8d4c4012-8c0f-3047-8490-68089d173d8b – (Sixten Korkman -lausunto vuodelta 2015)
      |14 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/11/miksi-natous-kay-taisteluharjoituksia.html -
      |15 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/04/olemmeko-jo-nato-sotakoneen-etuvartio.html -
      |16 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/05/nain-suomesta-tehtiin-ajopuu-viron.html -
      |17 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/02/venajasta-luodaan-hyytavaa-uhkaa.html -
      |18 274 lukijakommenttia aiheesta ”Sahaammeko oksaa, jolla istumme” linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=6428208 – alta - ORIG 03.12.2014
      |19 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/09/nalka-voi-yllattaa-yltakyllaisyyden.html -
      .
      |20 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/11/etelainen-eu-kuivuu-aroutuu-jopa.html -
      |21 ~ https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomalaiset-eivat-halua-lisaantya/ -
      |22 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/11/kansakunta-jyrahti-jalleen-ei-natoon.html -
      |23 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/02/usa-alentaa-ydinaseiden-kayttokynnysta.html -
      |24 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html -
      |25 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/10/olemmeko-matkalla-jatkosotaan.html -
      |26 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/05/suomea-viedaan-vahittain-ujuttamalla.html -
      |27 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/08/eu-joustavoitettu-sveitsittymisemme.html -
      |28 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/11/idan-ja-lannen-vedenjakajalta-loytyy.html -
      |29 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/08/presidentti-sauli-niinisto-idan-ja.html -
      .
      |30 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/10/kolme-suurta-suomeen-presidentti-sauli.html -
      |31 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/02/an-pohjoinen-ulottuvuus-miksi-kiina.html -
      |32 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/11/kansakuntamme-haluaa-presidentille.html -
      |33 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/03/kansalaisen-paras-kausi-elettiin.html -

      ...
      Graafi 1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/12/hiilidioksidipaastot-per-capita.html -
      Graafi 2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/12/hiilidioksidipaastot-maittain-suurimmat.html -
      Graafi 3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/12/suomalaisten-nato-vastaisuus.html -

      The END

      • RonkeIi

        Nyt selvisi miksi Luoman kirjoitus on niin typerä:
        tämän trollauksen lähteenä on omat trollikirjoitukset

      • Velsko
        RonkeIi kirjoitti:

        Mun mielestä erinomainen kirjoitus. Kaikilta laidoilta näkökulmia. Harvinaista herkkua tähän yksipuolisuuden maailmaan.

      • liukasvulva

        No sitten kuulut heikkolahjaisimpaan kansanosaan kun mielestäsi USAn asettamien Iranin vastaisten pakotteiden rikkominen onkin Luoman trollaamaa vastakkainasettelua.

      • Veikso
        RonkeIi kirjoitti:

        Nyt selvisi miksi Luoman kirjoitus on niin typerä:
        tämän trollauksen lähteenä on omat trollikirjoitukset

        Eikä edes tiedä mikä graafi on....hoh hoijaa.

        Eiks siltä jäänyt peruskoulu kesken?

      • Haarla
        liukasvulva kirjoitti:

        No sitten kuulut heikkolahjaisimpaan kansanosaan kun mielestäsi USAn asettamien Iranin vastaisten pakotteiden rikkominen onkin Luoman trollaamaa vastakkainasettelua.

        Miksi, miten ja mihin nähden Kiina on rikkonut ja mitä lakia, sääntöä tai sopimusta Iraniin viennillään.

      • Corniche
        Haarla kirjoitti:

        Miksi, miten ja mihin nähden Kiina on rikkonut ja mitä lakia, sääntöä tai sopimusta Iraniin viennillään.

        Lue pösilö lehtiä!

        Kiinalainen puhelinvalmistaja käyttää jenkkiosia puhelimessaan. Ei niitä silloin voi Iraniin viedä pakotteiden vuoksi.
        Ne jenkkikomponentit pitäisi korvata vaikka kiinalaisilla tai venäläisillä, mutta ei sellaisia ole.
        No et kyllä tajunnut - ei Luomakaan tätä ymmärrä - mutta kysy joltain sua viisaammalta. Niitä on suurin osa ihmisistä.

      • mustarastas2
        Corniche kirjoitti:

        Luoman teksteistä Hesarin osastolta löytyi tällainen
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005923024.html

        Kiinalaisen teknologia­jätin Huawein talous­johtaja pidätettiin Kanadassa USA:n pyynnöstä – Kiina vaatii vapautusta

        Ilkka Luoma 7.12. 7:25

        Ainoa peruste (sekin epävarma laillisuuspohjaltaan) pidätykselle on se, jos Huawei käyttää Iraniin viemissään laitteissa/ tuotteissa amerikkalaisia komponentteja.

        Voimme olla varmoja, että Huawei ja yleensäkin kiinalaiset käyttävät yhä vähemmän US-tuotteita, siis USA menettää jälleen omaa vientiään maailman suurimmalle kansantaloudelle ja -kansantalouteen (BKT/ppp*).

      • Corniche

        Luoma ei ymmärrä asiaa: korvaavia komponentteja ei ole saatavana.

        Kaiken lisäksi USA on suurin talous.

      • Virtaska2

      • faktantarkastus

        Yhdysvallat on suurin. tässä maailmanpankin tilasto BKT:stä M USD

        1 Yhdysvallat 19,390,604
        Euroopan unioni [24] 17,277,698
        2 Kiina [n 4] 12,237,700
        3 Japani 4,872,137
        4 Saksa 3,677,439
        5 Yhdistynyt kuningaskunta 2,622,434
        6 Intia 2,597,491
        7 Ranska 2,582,501
        8 Brasilia 2,055,506
        9 Italia 1,934,798
        10 Kanada 1,653,043

      • faktantarkastus kirjoitti:

        "Nyt se on virallista: Kiina on suurin -

        IMF:n mukaan Kiina on nyt maailman suurin talous. …

        … Kiina on ohittanut Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena, kertoo uutissivusto Market Watch.

        Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tuoreimpien tilastojen mukaan Kiina tuottaa tänä vuonna tavaroita ja palveluita reaaliarvossa 1760 miljardilla dollarilla, kun Yhdysvaltain reaalinen taloustuotanto on 1740 miljardia dollaria.

        Kiinan tuotannon kasvu on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2000 Yhdysvallat tuotti tavaraa ja palveluita lähes kolme kertaa niin paljon kuin Kiina.

        Kiinan tuotanto muodostaa nyt 16,5 prosenttia maailmantaloudesta, kun taloutta mitataan todellisella ostovoimalla. Yhdysvaltojen osuus on 16,3 prosenttia.

        Jo viime vuonna Kiina ohitti Yhdysvallat maailman suurimpana maana ulkomaankaupassa. … " -Taloussanomat - Julkaistu: 5.12.2014 21:09

        ~ https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001859078.html -

      • LuojanIuoma
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Luoma ei ymmärrä edes lukuja - jenkit ovat Cornichen listan mukaan suurin talous.

      • Haarla
        LuojanIuoma kirjoitti:

        T&t: MAAILMANTALOUS

        8.10.2014 klo 13:30
        ~ https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/2014-10-08/Ohitti-Yhdysvallat-ja-jatkaa-kasvuaan---Kiinasta-maailman-suurin-talous-3256177.html -

        Ohitti Yhdysvallat ja jatkaa kasvuaan - Kiinasta maailman suurin talous

        Kiinasta on tullut maailman suurin talous, kertovat IMF:n tuoreet tilastot.

        IMF:n mukaan Yhdysvaltojen vuoden 2014 ostovoimakorjattu bruttokansantuote on 17,4 biljoonaa dollaria, kun Kiinan vastaava luku on 17,6 biljoonaa dollaria.

      • Anonyymi
        Velsko kirjoitti:

        Mun mielestä erinomainen kirjoitus. Kaikilta laidoilta näkökulmia. Harvinaista herkkua tähän yksipuolisuuden maailmaan.

        Samaa mieltä! Nyt jo USA pelkää ja parkuu EU:ta apuun.

      • Anonyymi

        Luin kaikki ajatuksella - melkoinen järkäle - aikaa kului 3,5 tuntia! Lukeminen kannattaa -näin tuumasi jo pilvenveikkoihin liittynyt Jörkka.

      • Anonyymi
        RonkeIi kirjoitti:

        Nyt selvisi miksi Luoman kirjoitus on niin typerä:
        tämän trollauksen lähteenä on omat trollikirjoitukset

        Niiden sisältö on se oikea kritiikin kohde - oletko lukenut ne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Nyt jo USA pelkää ja parkuu EU:ta apuun.

        Mutta Kiina jyskyttää jo maailman suurimpana!

      • Anonyymi
        faktantarkastus kirjoitti:

        Yhdysvallat on suurin. tässä maailmanpankin tilasto BKT:stä M USD

        1 Yhdysvallat 19,390,604
        Euroopan unioni [24] 17,277,698
        2 Kiina [n 4] 12,237,700
        3 Japani 4,872,137
        4 Saksa 3,677,439
        5 Yhdistynyt kuningaskunta 2,622,434
        6 Intia 2,597,491
        7 Ranska 2,582,501
        8 Brasilia 2,055,506
        9 Italia 1,934,798
        10 Kanada 1,653,043

        On uudempia ja totuudellisempia bkt-ppp taulukoita.

        Valitettavasti Jörkka menehtyi muutama viikko sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Kiina jyskyttää jo maailman suurimpana!

        Elämme Kiinan vuosisataa! -The Newsweek

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Nyt jo USA pelkää ja parkuu EU:ta apuun.

        Komppi täältäkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niiden sisältö on se oikea kritiikin kohde - oletko lukenut ne?

        Ronkeli vaikeni vaikean edessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On uudempia ja totuudellisempia bkt-ppp taulukoita.

        Kiina on ollut jo suurin useamman vuoden imffin mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On uudempia ja totuudellisempia bkt-ppp taulukoita.

        IMF ilmoitti jo 2015 Kiinan olevan maailman suurin talous -ppp!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämme Kiinan vuosisataa! -The Newsweek

        "The China' s Century" -Newsweek

      • Anonyymi
        LuojanIuoma kirjoitti:

        Luoma ei ymmärrä edes lukuja - jenkit ovat Cornichen listan mukaan suurin talous.

        IMF jo vuodelta 2015 on eri mieltä. Kiina oli jo tuolloin ostovoimakorjattuna suurin maailmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Nyt jo USA pelkää ja parkuu EU:ta apuun.

        Rujo jenkkien vastakkainasettelu kiihtyy!

      • Anonyymi

        Noiden lukemiseen meni kaksi tuntia, mutta kannatti

      • Anonyymi
        Corniche kirjoitti:

        Luoma ei ymmärrä asiaa: korvaavia komponentteja ei ole saatavana.

        Kaiken lisäksi USA on suurin talous.

        1 - Toistaiseksi voimallisin 'West trolling manipulation' -tyyppinen kirjoitus Kiinasta

        HS-toimittaja Sami Sillanpään tuotoksessa näkyy erinomaisesti se vastakkainasettelu, minkä länsi ja sen oma reviirillinen puolustautuminen operoivat nostattamaan lännen yhteiskuntajärjestystä - sen pienestä maailmallisesti vähemmistöosuudesta huolimatta - hegemonialliseen valta-asentoon.

        On selvää, että kukin valtio puolustaa aina omaansa, sen yhteiskuntajärjestystä ja kansallista kulttuurinäkemystä. Nyt näin tekee erityisellä voimalla Yhdysvallat, joka koettaa US-presidentti Donald Trumpin vaatein saada myös EU' ta mukaan läntiseen liittoutumaan Kiinaa vastaan.

        Jopa piskuista Suomea ei ole unohdettu!

        US-ulkoministeri Mike Pompeo kävi jyrisemässä Rovaniemella Kiinan "pahuutta" ja vaatien Suomea tiukentamaan asennettaan Kiinaa kohtaan. Suomella on poikkeavan hyvät suhteet maailman suurimpaan talouteen (bkt/PPP - IMF 2014/-15) - Kiinaan. Olemme omaksuneet kannan, jossa emme liiemmälti sekaannut toisten vieraiden omiin sisäisiin asioihin.

        Kiina on eräs maailman vanhimmista korkeakulttuureista - noin 4000 vuotta vanhaa

        Kiinan tämän päivän suurin vastustaja on us-trumppistinen "Uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikkalla varustettu USA, jonka valkoisen valloittaja eurooppalaisen valtahegemonia on noin 400 vuotta vanha kansallisuuksien sulatusuuni.

        Kiina saattaa olla maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri (Wikipedia) ja onkin oletettavaa, ettei se taivu vähemmistöjen edessä omasta mallistaan, jonka se sanoo presidentti Xi Jinpingin suulla olevan jo vientituote - vastineeksi yliamerikkalaiselle valtahegemonialle, us-liittoumasodille ja USA' n ylläpitämällä maailmanpoliisiroolille.

        Kiina on jo vuosia sitten todennut, ettei maailmamme voida ohjastaa, määräillä ja pakotella yhdestä valtiosta käsin. Tuo aika on nyt umpeutumassa ja US' n roolijako kaventumassa - varsinkin, jos Trump toteuttaa vaalilupauksensa kotiuttaa sotilaansa maailman laajammasta sotilastukikohtaverkostosta >

      • Anonyymi
        LuojanIuoma kirjoitti:

        Luoma ei ymmärrä edes lukuja - jenkit ovat Cornichen listan mukaan suurin talous.

        Ilmeisesti kommentoija ei ymmärrä kansantalouden vertailukelpoista mallia - ostovoimakorjausta, jossa vähänkin tietävälle aukeaa todellisuus BKT/ppp: nä.

      • Anonyymi
        Haarla kirjoitti:

        T&t: MAAILMANTALOUS

        8.10.2014 klo 13:30
        ~ https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/2014-10-08/Ohitti-Yhdysvallat-ja-jatkaa-kasvuaan---Kiinasta-maailman-suurin-talous-3256177.html -

        Ohitti Yhdysvallat ja jatkaa kasvuaan - Kiinasta maailman suurin talous

        Kiinasta on tullut maailman suurin talous, kertovat IMF:n tuoreet tilastot.

        IMF:n mukaan Yhdysvaltojen vuoden 2014 ostovoimakorjattu bruttokansantuote on 17,4 biljoonaa dollaria, kun Kiinan vastaava luku on 17,6 biljoonaa dollaria.

        Tässä näkyy tuo ppp-todellisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Nyt jo USA pelkää ja parkuu EU:ta apuun.

        Länsi ei kestä idän yhtenäistä voimaa, joka syntyy kahden alallaan maailman suurimman liitosta - ollen Kiina ja Venäjän yhteistyöliitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IMF ilmoitti jo 2015 Kiinan olevan maailman suurin talous -ppp!

        Tuo tarkoittaa ostovoimakorjausta.

      • Anonyymi
        LuojanIuoma kirjoitti:

        Luoma ei ymmärrä edes lukuja - jenkit ovat Cornichen listan mukaan suurin talous.

        Tässä tulee ymmärtää tuo ppp, selostin sen tuolla toisaalla.

      • Anonyymi

        Kesti 3 tuntia kahlata kaikki läpi, mutta kannatti!

      • Anonyymi
        RonkeIi kirjoitti:

        Nyt selvisi miksi Luoman kirjoitus on niin typerä:
        tämän trollauksen lähteenä on omat trollikirjoitukset

        Alentunut itsetuntosyndrooma kommentoijalla? Voisimmeko jotenkin auttaa, porukalla.

      • Anonyymi
        liukasvulva kirjoitti:

        No sitten kuulut heikkolahjaisimpaan kansanosaan kun mielestäsi USAn asettamien Iranin vastaisten pakotteiden rikkominen onkin Luoman trollaamaa vastakkainasettelua.

        Varas toista varkaaksi luulee.

      • Anonyymi

        Hengästyttävän hieno kommentti, oli suuri seikkailu kahlata kaikki linkit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "The China' s Century" -Newsweek

        Täyttä totta tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IMF jo vuodelta 2015 on eri mieltä. Kiina oli jo tuolloin ostovoimakorjattuna suurin maailmassa.

        Selittäisikö joku tuon ostovoimakorjauksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noiden lukemiseen meni kaksi tuntia, mutta kannatti

        Komppaan, tein saman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 - Toistaiseksi voimallisin 'West trolling manipulation' -tyyppinen kirjoitus Kiinasta

        HS-toimittaja Sami Sillanpään tuotoksessa näkyy erinomaisesti se vastakkainasettelu, minkä länsi ja sen oma reviirillinen puolustautuminen operoivat nostattamaan lännen yhteiskuntajärjestystä - sen pienestä maailmallisesti vähemmistöosuudesta huolimatta - hegemonialliseen valta-asentoon.

        On selvää, että kukin valtio puolustaa aina omaansa, sen yhteiskuntajärjestystä ja kansallista kulttuurinäkemystä. Nyt näin tekee erityisellä voimalla Yhdysvallat, joka koettaa US-presidentti Donald Trumpin vaatein saada myös EU' ta mukaan läntiseen liittoutumaan Kiinaa vastaan.

        Jopa piskuista Suomea ei ole unohdettu!

        US-ulkoministeri Mike Pompeo kävi jyrisemässä Rovaniemella Kiinan "pahuutta" ja vaatien Suomea tiukentamaan asennettaan Kiinaa kohtaan. Suomella on poikkeavan hyvät suhteet maailman suurimpaan talouteen (bkt/PPP - IMF 2014/-15) - Kiinaan. Olemme omaksuneet kannan, jossa emme liiemmälti sekaannut toisten vieraiden omiin sisäisiin asioihin.

        Kiina on eräs maailman vanhimmista korkeakulttuureista - noin 4000 vuotta vanhaa

        Kiinan tämän päivän suurin vastustaja on us-trumppistinen "Uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikkalla varustettu USA, jonka valkoisen valloittaja eurooppalaisen valtahegemonia on noin 400 vuotta vanha kansallisuuksien sulatusuuni.

        Kiina saattaa olla maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri (Wikipedia) ja onkin oletettavaa, ettei se taivu vähemmistöjen edessä omasta mallistaan, jonka se sanoo presidentti Xi Jinpingin suulla olevan jo vientituote - vastineeksi yliamerikkalaiselle valtahegemonialle, us-liittoumasodille ja USA' n ylläpitämällä maailmanpoliisiroolille.

        Kiina on jo vuosia sitten todennut, ettei maailmamme voida ohjastaa, määräillä ja pakotella yhdestä valtiosta käsin. Tuo aika on nyt umpeutumassa ja US' n roolijako kaventumassa - varsinkin, jos Trump toteuttaa vaalilupauksensa kotiuttaa sotilaansa maailman laajammasta sotilastukikohtaverkostosta >

        Kovaa tekstiä, mutta ammattimaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tulee ymmärtää tuo ppp, selostin sen tuolla toisaalla.

        Joo, BKT:lla laskettuna us-dollareina. Hoksasitko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On uudempia ja totuudellisempia bkt-ppp taulukoita.

        Imfin mukaan Kiina on suurin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti kommentoija ei ymmärrä kansantalouden vertailukelpoista mallia - ostovoimakorjausta, jossa vähänkin tietävälle aukeaa todellisuus BKT/ppp: nä.

        Googellus auttaa tietämättömyyden tuskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selittäisikö joku tuon ostovoimakorjauksen?

        Googlaa ostovoimapariteetti

      • Anonyymi

        Luin nuo kaikki - aikaa meni 2 ja puol tuntia!

      • Anonyymi
        mustarastas2 kirjoitti:

        Luoman teksteistä Hesarin osastolta löytyi tällainen
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005923024.html

        Kiinalaisen teknologia­jätin Huawein talous­johtaja pidätettiin Kanadassa USA:n pyynnöstä – Kiina vaatii vapautusta

        Ilkka Luoma 7.12. 7:25

        Ainoa peruste (sekin epävarma laillisuuspohjaltaan) pidätykselle on se, jos Huawei käyttää Iraniin viemissään laitteissa/ tuotteissa amerikkalaisia komponentteja.

        Voimme olla varmoja, että Huawei ja yleensäkin kiinalaiset käyttävät yhä vähemmän US-tuotteita, siis USA menettää jälleen omaa vientiään maailman suurimmalle kansantaloudelle ja -kansantalouteen (BKT/ppp*).

        Kinetsut voitti tämän skapan!

      • Anonyymi
        faktantarkastus kirjoitti:

        Yhdysvallat on suurin. tässä maailmanpankin tilasto BKT:stä M USD

        1 Yhdysvallat 19,390,604
        Euroopan unioni [24] 17,277,698
        2 Kiina [n 4] 12,237,700
        3 Japani 4,872,137
        4 Saksa 3,677,439
        5 Yhdistynyt kuningaskunta 2,622,434
        6 Intia 2,597,491
        7 Ranska 2,582,501
        8 Brasilia 2,055,506
        9 Italia 1,934,798
        10 Kanada 1,653,043

        Et ilmeisesti ymmärrä BKT/ppp:tä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengästyttävän hieno kommentti, oli suuri seikkailu kahlata kaikki linkit!

        Niin?

      • Anonyymi

        Luin kaikki, meni neljä tuntia, ja nousin kandista maisteriksi, siksi paljon opin ... Kiitos kirjoittajalle.

      • Anonyymi
        Velsko kirjoitti:

        Mun mielestä erinomainen kirjoitus. Kaikilta laidoilta näkökulmia. Harvinaista herkkua tähän yksipuolisuuden maailmaan.

        Täältä komppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tulee ymmärtää tuo ppp, selostin sen tuolla toisaalla.

        Tuo ppp antaa vertailukelpoinen järjestyksen, jos sillä nyt on niin paljon väliä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alentunut itsetuntosyndrooma kommentoijalla? Voisimmeko jotenkin auttaa, porukalla.

        Tuo sama tyyppi häiritsee kaikissa Luoman avauksissa, epäoleellisilla huuteluilla. Kaunainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan, tein saman.

        Kahlasin myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ppp antaa vertailukelpoinen järjestyksen, jos sillä nyt on niin paljon väliä

        Ammattilaisten käyttämä vertailujärjestelmä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, BKT:lla laskettuna us-dollareina. Hoksasitko?

        Pitää osata ostovoimakorjaus - ppp!

    • "Kiinalainen tuomioistuin kielsi useiden iPhone-mallien myynnin patenttirikkomusten takia ... " -HS

      ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005928383.html  - 

      Ilkka Luoma kommentti 11.12.2018 - 8:46:

      Oikeuslaitos ei tee politiikkaa, vaan tulkitsee lakia, sopimuksia ja käytännön toimia. Mobile-maailmassa patenttisodat ovat arkipäivää ja patenttisalkkuja vahditaan tarkasti - patenttien voimassa olon aikana. Patentit ovat myös hyvä tulonlähde, kts. Nokia. Kiina tehtailee jo kotimaa tasolla eniten patentteja ja tavaramerkkisuojausta. Mikä onkaan Qualcomin omistusrakenne? 

      US on häviämässä kauppasotansa Kiinan kanssa, sillä Kiinan vienti monipuolisuutena, volyymina ja ostajamaiden lukumääränä on ylivoimaista tasoa. Kiinan on "helppo" korvata/ helpompi korvata US-viennin menetys kuin toisinpäin. 

      Kiinasta on tullut vapaan kaupankäynnin airut - ulkomailla. Tosin Kiina tarkkailee ja säätelee omien rajojen sisällä yritysomistuksia ja kaupan sääntöjä hintana siitä, että länsiyritykset pääsivät helposti aikanaan Kiinan olemattomien ympäristölakien piiriin - puhuttiin, että läntiset yritykset "kakkivat kiinalaisten taskuihin". Nykyään ympäristölait tiukkenevat vuosi vuodelta - Kiinassakin, hyvin tuloksin. 

      Kiina on maailman suurin liukuhihna, jota robotisoidaan kovaa vauhtia ja henkilötyövaltaisena siirretään uusiin halpatuotantomaihin. Kiinan vieressä on Venäjänä maailman suurin raaka-ainekeskittymä ja tämä yhteistyökehitys on lännelle kaikkien pelkojen äiti.

      Nyt on meneillään idän ja lännen tihenevä vastakkainasettelun kamppailu!*

      • Corniche

        Typeriä väitteitä.

        Kiinalaiset yrittävät kopioida jo nyt kaiken mahdollisen, muttei pysty tuottamaan teknisesti vaativia tuotteita.
        Kiinalaisten moraalista kertoo hävittäjäkaupat: kiinalaiset ostivat vanhanaikasia SU-27 hävittäjiä ja tekivät siitä vielä kopion.

      • Virtaska2
        Corniche kirjoitti:

        Typeriä väitteitä.

        Kiinalaiset yrittävät kopioida jo nyt kaiken mahdollisen, muttei pysty tuottamaan teknisesti vaativia tuotteita.
        Kiinalaisten moraalista kertoo hävittäjäkaupat: kiinalaiset ostivat vanhanaikasia SU-27 hävittäjiä ja tekivät siitä vielä kopion.

        Onkohan tässä nyt käynyt erehdys? Kiinalaisethan varastavat ideoita, patentteja ja keksintöjä. Olisi amerikkalaiset nyt sotkettu kiinalaisiin?

        https://www.hs.fi/tiede/art-2000005927939.html

        Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”
        Suomalaistutkija osoitti kaksi vuotta sitten, että hpv16-virus on tarttunut ihmiseen neandertalinihmisestä. Nyt amerikkalainen kilpailija on viemässä kunnian suomalaistutkijan löydöstä

        lainattu Hesarista

      • faktantarkastus

        Kirjoittajan käyttämän nimimerkki Virtaska2:n kommentissa puolustellaan kiinalaisten piraattituotantoa whataboutismilla. kiinalaiset eivät kopioikkaan, koska suomalaistutkija syyttää jenkkejä omn tutkimuksen hyväksikäytästä.

        Kirjoittajasta tulee mieleen vanha sanonta: "Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla ottaa"

      • Anonyymi

        Asiaa räkyttäjien joukkoon

      • Anonyymi
        Virtaska2 kirjoitti:

        Onkohan tässä nyt käynyt erehdys? Kiinalaisethan varastavat ideoita, patentteja ja keksintöjä. Olisi amerikkalaiset nyt sotkettu kiinalaisiin?

        https://www.hs.fi/tiede/art-2000005927939.html

        Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”
        Suomalaistutkija osoitti kaksi vuotta sitten, että hpv16-virus on tarttunut ihmiseen neandertalinihmisestä. Nyt amerikkalainen kilpailija on viemässä kunnian suomalaistutkijan löydöstä

        lainattu Hesarista

        Niin!

      • Anonyymi

        Kiinasta jyrähdettiin

      • Anonyymi
        Corniche kirjoitti:

        Typeriä väitteitä.

        Kiinalaiset yrittävät kopioida jo nyt kaiken mahdollisen, muttei pysty tuottamaan teknisesti vaativia tuotteita.
        Kiinalaisten moraalista kertoo hävittäjäkaupat: kiinalaiset ostivat vanhanaikasia SU-27 hävittäjiä ja tekivät siitä vielä kopion.

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

      • Anonyymi

        Huawei?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin!

        Niin väitetään, mutta ei todisteta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Olet oikeassa, on asiaytimessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta jyrähdettiin

        Maailma on riippuvainen Kiinasta!

        Asiantuntija suurvaltapolitiikassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta jyrähdettiin

        Kiinasta on tullut maailman suurin talous - IMF.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa, on asiaytimessä.

        Siis alan asiantuntija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta jyrähdettiin

        Eletään Kiinan vuosisataa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on riippuvainen Kiinasta!

        Juuri nyt se nähdään hyvin - koronasuojat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta jyrähdettiin

        Kuuluuko tänne saakka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Avaaja taas ytimessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta on tullut maailman suurin talous - IMF.

        Jo vuodesta 2015 ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa, on asiaytimessä.

        Miksi idän ja lännen vastakkaisuus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Tämä kaveri on todellisuudessa kiinni, tarkoittaen avauksen kirjoittajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Näyttäisi olevan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on riippuvainen Kiinasta!

        Ei ne pakota ostamaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Varsinainen turmiola

        Avaaja on sitä vastoin Auringossa 😊👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on riippuvainen Kiinasta!

        Erityisesti Suomi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eletään Kiinan vuosisataa

        Edellinen oli Jenkkien

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vuodesta 2015 ...

        Tarkennus bkt-ppp eli ostovoimakorjattuna

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta jyrähdettiin

        Ja jyrinä jatkuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Aivan, ei mperusteluja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huawei?

        Oppo ja Xiaomi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntija suurvaltapolitiikassa

        Kiina-asiantuntija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vuodesta 2015 ...

        Mitä tarkoittaa West trolling manipulation?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi idän ja lännen vastakkaisuus?

        Länsi on häviämässä vähemmistöpelinsä isälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa räkyttäjien joukkoon

        Komppaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta jyrähdettiin

        USA sortuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kaveri on asiatiedon osalta kuutamolla.

        Avaaja taas paisteessa tiedon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eletään Kiinan vuosisataa

        Viime vuosisata oli amerikkalaisten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen turmiola

        Korsosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppo ja Xiaomi

        Mitä noi on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin!

        Tekaisivat eniten patentteja viime vuonna, joista kansainvälisiä jo toiseksi eniten.

      • Anonyymi
        Corniche kirjoitti:

        Typeriä väitteitä.

        Kiinalaiset yrittävät kopioida jo nyt kaiken mahdollisen, muttei pysty tuottamaan teknisesti vaativia tuotteita.
        Kiinalaisten moraalista kertoo hävittäjäkaupat: kiinalaiset ostivat vanhanaikasia SU-27 hävittäjiä ja tekivät siitä vielä kopion.

        Tämä piti paikkansa, mutta 1960-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti: