Miksi enkeleillä on siivet?

TeamLakkapää

Mietin vaan. Onko jollakin hyvää selitystä tähän?

17

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lentokonejeesus

      Miksi jumala asuu taivaassa, siksi enkelillä on siivet.

    • selkomielistä

      Oikein hyvä kysymys aloittajalla!

      Siipiin on selitys. Silloin aikanaan, kun koko konsepti siitä, että pilvien päällä olisi taivaalla joku henkiolentojen maailma, ajateltiin että tuollaisilla olennoilla joiden pitää liihotella maan ja sen henkiolentojen "taivaan" välillä, pitää olla joku keino siihen itsenäiseen liikkumiseen. Siksi siis siivet.

      Kun näitä myyttejä tarkastelee avoimin silmin ja kriittisesti, on helppo huomata että ne ovat ihmisten mielikuvituksen tuotteita.

    • siiveton

      Ei kaikkilla enkeleillä ole Raamatun mukaan siipiä. On kuvauksia myös siivettömistä enkeleistä, jotka ovat ihmisen hahmossa.

      • marjatta-60

        On tampereella ainakin yksi Arkkienkeli -Jari, joka jakaa varattomille lahjoitusruokia ilman minkäänlaisia toiminta-avustuksia omalla kustannuksellaan jo 10 vuotta . Ei auta kirkko, ei kotimaanapu, eikä edes Neste tai veikkaus lahjoittanut bensakorttia? Nostan hattua ja kumarran, kun ihminen tekee joka päivä monta tuntia ilmaiseksi ja omilla rahoillaan hankkii bensat, auton, vakuutukset ja omaa aikaa käyttää köyhien auttamiseen, kun kirkko ei pysty, eikä halua panostaa varattomien auttamiseen, kuin pari tuntia viikossa, jolloin diakoni ottaa vastaan ja leikkii hyväntekijää, vaikka saa olemattomasta työstä hyvän palkan, lomaa on nytkin pari viikkoa, vaikka juuri diakonit piti syyslomaa? Kai kohta on hiihtoloma ja sitten puolentoista kuukauden kesäloma. Mutta, meidän enkelillä ei ole koskaan lomaa, joulunakin jakoi ruokia laitapuolen kulkijoille. On siinä ihme enkeli, monen joulu pelastui, kun seurakunta ei auttanut.


    • Eikiitosjeesus

      Kuinkas ne muutoin lentäisivät avaruuden halki taivaaseen käskynjaolle ja takaisin.

      Todellisuudessa se kerto siitä ettei raamatun sepustajilla ja muinaisilla uskonoppineilla ole ollut pienintäkään käsitystä maailmasta oman horisontin ulkopuolella. Ihan tavan tallaajia ilman korkeampia voimia.

      • siiveton

        Esimerkiksi paholaisesta, pimeyden enkeli saatanasta sanotaan, että se kulki salaman tavoin. Siis ei mitään siipiä tarvittu.
        Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.


      • yrittikannatustanostaa
        siiveton kirjoitti:

        Esimerkiksi paholaisesta, pimeyden enkeli saatanasta sanotaan, että se kulki salaman tavoin. Siis ei mitään siipiä tarvittu.
        Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.

        Thor se oli, jeesus valehteli taas.


      • taivaanlentokone

        Astronauteilla on rakettimoottorit puvuissaan, siivillä ei tekisi mitään.


    • shamppoomyyjä

      Eikä ollut kuin Zeus, senkin vääräuskoinen!

    • JessenPeräpukamat

      Kuis siivillä voi vemppaa?

    • JTK-TAMPERE-

      Jeesuksen aikaan kansa oli oppimatonta ja ihan paimentolaiskansaa. Siihen aikaan oli olemassa myös nykyisen kaltainen sivilisaatio ja ns.enkeleillä oli lentäjän puvut yllään ja rakettimoottorit selässä ja mielikuvitusta, kun käyttää ,niin kahden tuhannen vuoden aikana ne on muuttunut siiviksi? Raamatussahan puhutaan, että taivaalliset sotajoukot hakivat jeesuksen ja jeesus nousi pilvien päälle ja kuului jylinää. Jeesus pääsi sivistyksen pariin ja alkuasukkaat jäi palvomaan temppelin herroja. 1500-luvulla vielä luultiin, että maapallon reunalta tippuu. Jos, jostain vielä löytyisi alkuasukkaita, jotka ei ole koskaan nähnyt valkoista miestä tai helikopteria, niin sellainen kansa pitäisi jumalanaan ja kirjoittaisi yhtä hyvän romaanin, kuin raamattu. Kristinuskon varjolla on tapettu miljoonia ihmisiä, kirkolla oli sotajoukot ja uskontoon pakotettiin ja otettiin alustamaat orjiksi ja rikkaudet kirkon käyttöön.

      • paimentolainen

        Höpsistä kirjoitat.

        Evankelista Luukaskin oli lääkäri ja Paavali oli opiskellut yliopistossa. Ei siis mitään pelkkiä paimentolaisia, kuten annat ymmärtää.


    • avaruusenkeli

      Oletteko nähneet enkeliä avaruudessa, räpyttelee koomisesti, eikä pääse mihinkään.

    • tosi

      Enkeli on henkiolento joka voi liikkua paikasta toiseen ilman mitään siipiä.Kuvauksia siivekkäistä enkeleistä,on luultavasti tehty siksi,että olisi helponpi että ne tarvitsevat siipiä.
      Myös raamatun ennustuksissa on käytetty enkelin siipiä kuvauksissa esim.pedosta joka oli
      leobardin näköinen jolla oli 4 siipeä.

      • enkelintorjuntahävittäjä

        4 siipeä eli meni kaksinkertaisella nopeudella verrattuna enkelin nopeuteen.
        Miten tämä leopardin näköinen taipuu, siis peto eli metsästäjä.


    • "Miksi enkeleillä on siivet? "

      se on vähän ku Sipilä.
      Pitää olla lentovalmiudessa että voi hajoittaa hallituksen :-)

    • Se tekee jämerän vaikutuksen leirinuotiolla kerrottuna, aivan kuten sädekehä ja palava miekkakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe