Jos kuulisi se vastaisi.
kukaan ei kuule rukoustasi
82
86
Vastaukset
- ettaidaollaperillä
Minulle on kyllä vastannut, jopa puhunut kun en ole edes kuunnellut.
- 8-matkustaja
Kukaan ei kuule huutoasi.
- Kalevi-
Jeesus on luvannut kuulla rukouksemme - jopa huokauksemme.
Emme aina saa pyytämääme vastausta.
Rukoilu ja Jeesuksen eteen asioiden vieminen on hyvä asia, ja ei ole keneltäkäänn mitään pois- karmearukous
Kuuleeko jeesus, jos röyhtäisee niin kuin oikein manalan syövereistä.
- sellaistase
kuulee; - vaan ei vastaa
- eimitään
Kuulee mutta ei tee mitään, mitä sellaisella tekee.
- 666yh
Tässä linkissä todistus miten Jumala on elämän varrella toiminut ja auttanut. http://www.asanna.fi/jumalan-ihmeita/
- Eikiitosjeesus
Rukous on kuin runkkausta. Hetken voi tuntua hyvältä mutta ei vastapuolta, ei tarkoitettua vaikutusta.
Eli eipä viitsi julkisesti ainakaan. Toki sillä on suggestiivista vaikutusta. - loputtomasti
tiedän/Uskon että Jumala VOI vastata rukouksiin, vaan Aina niin ei käy. Surullista.
- järjestysonvaltaa
Arvioit vastauksiasi ja niiden vaikutusta asioihin, joita et pyytänyt rukouksessa.
Pistä aivosi järjestykseen niin et tarvitse mielikuvituskaverin apua.
- mitätuleeeteen
Hyvä että on näitä rukousketjuja, joihin voi kirjoittaa rukouspyynnön. Tässä tulee, on hyvä että Mirka ja muut rukoilevat tämän ihmisen puolesta; minun poikani puolesta.
Hän on elänyt vastuuttomasti, hän on käyttänyt kannabista, juonut ja huorannut eli käyttänyt naisia hyväkseen mielin määrin. Vastuuta hän ei ole ottanut. Hänen kodissaan aikanaan poikaporukka käytti hyväkseen lasta; siis alle 16 vuotiasta tyttöä; siitäkin hän syyttää meitä, että häntä siitä moitimme, tyttöhän oli halunnut sitä ryhmäseksiä kuulemma .. tuon lapsen vastuu oli kaikki hänen mielestään. Tehnyt lapsen kahdelle naiselle yhtä aikaa, hän syyttää noita naisia, noiden naisten vika, että niin kävi, mistä hän voi tietää naisten kuukautiskierrosta, ei kai hänen tarvitse ehkäisyistä huolehtia; yrittänyt elää seuraavan naisen kanssa ja tehnyt hänelle kaksi lasta ja sitten taas seuraavalle naiselle lapsen ja näitä naisia on ja hän tällä hetkellä asuu taas yhden naisen kanssa, jolla on edellisestä liitosta kaksi lasta ja hänen elämänsä on ihan helvettiä. Vanhemmat ja nuo naiset ovat tehneet hänen elämästään helvetin; hän ei ole syyllinen mihinkään.
Hän syyttää kaikesta meitä vanhempia, hän syyttää näitä naisia siitä, että he ovat syyllisiä hänen elämäänsä; ei ,mikään ole hänen syynsä, ei mikään, ei se ahdistus ja paha ole ole hänen syynsä, kaikki syy on noissa naisissa. No eihän hän tietenkään mitään elatusmaksuja ole kyennyt maksamaan. Hän lähettelee tappoviestejä välillä meille vanhemmilleen ja välillä sisarelleenkin, kun me emme puolusta häntä noita naisia vastaan, kun nuo naiset häntä ahdistavat ja vaativat vastuun ottoa.. varmaan noille naisillekin hän lähettelee uhkausviestejä...
Mirka ja muut ... mihin tämä johtaa .. tappaako tämä mies perheensä vai noita entisiä naisiaan vai mitä hän tekee, tappaako itsensä vai tekee molemmat ..
Mirka ja muut .. jaksatteko rukoilla, ennen kuin meidän poikamme teot ovat uutisten etusivulla ja muissa uutisissa ..
Mitä te sanotte tähän asiaan.. onko teillä neuvoja .. lohduttavia sanoja .. vai millaisia sanoja teillä on antaa nyt meille vanhemmille?
Vastatkaa nyt sentään .. kiitos teille.- anonyymi_guc
Kuulostaa rikastajalta eli huntu olisi estänyt häntä toimimasta.
Me normaalit emme ole vastuussa siiderivalaiden tuotoksista.
Jos minuun törmää niin piip.
- mitätuleeeteen
Mihin Mirka on jäänyt .. eikö ketään jäänyt paikalle ... oliko liian rankka rukousaihe ..
Eikö kellään ole edes yhtä lohduttavaa ja rohkaisevaa sanaa ..
Poikamme on istunut autossa avovaimonsa kanssa ja pitänyt puukkoa ja uhannut tappaa itsensä ja avovaimonsa ..
Eräältä psykiatrian poliklinikalta vastattiin, kun soitimme sinne; että tarvitsisitteko te apua .. eivät he olleet kiinnostuneet tuosta pojasta ... hän on 41 vuotias .. vaaraksi itselleen ja muille..
No Mirka mitä sinä sanot?
Odotellaanko vain, että poliisit tulevat meille sitten kertomaan, mitä on tapahtunut ...- päätleikkaavat
Kuulostaa edelleen rikastajalta, eikö maastakarkoitus olisi hyvä vaihtoehto.
- sinetti777
Harvoin enää käyn täällä. mutta nyt jostain syystä pysähdyin tänne lukemaan, ehkä se on johdatusta ja sitä se onkin, näin vakaasti uskon.
"mitätuleeetteen", ryhdyn rukoukseen poikasi puolesta, että hänen elämässään tulee tapahtumaan Jumalan tahto. Jumala tulee hänet pysäyttämään ja hän joutuu laittamaan elämänsä uuteen arvo järjestykseen.
Me emme voi tietää Jumalan suunnitelmia, emmekä Hänen aika taulujaan, mutta voimme nojautua Hänen lupauksiinsa. Minä asetan poikasi Jumalan eteen ja alan rukoilemaan Jeesuksen Kristuksen nimeen, että saatanan, joka vahvasti on asettunut poikasi elämään, on poistutta Jeesuksen Kristuksen nimessä. Meillä on Jumalan perillisinä valtaoikeus tähän, mutta saatanalla ei ole mitään oikeuksia, vaikka se niin yrittää esittää ja pitää ihmisiä pelossa.
Mutta olemme voittajan puolella, eikä meidän tarvitse sitä ötökkää pelätä. Kun poika on Jumalan eteen asetettu, voimme nyt käskeä saatanaa poistumaan tämän "pojan" elämästä.
Kiitos Jeesus, että kuulet rukouksemme. Jeesuksen Kristuksen nimessä, ohjaa tämä "poika" turvallisesti Sinun tiellesi, mutta niin, että tämä tulee ymmärtämään, että kaikki tapahtuu vain Sinun voimassasi.
Amen.
... jatkan rukoustani.
( minut löydät tarvittaessa Pelastussanoma.fi sivustolta/ keskustelut)
Voin myös viedä rukouksen sinne jos niin haluat, meillä on siellä vahva Pyhän Hengen yhteys.
Voit tulla myös keskuuteemme, mutta jos haluat kommentoida on sinun kirjauduttava. Lukea voi ilman kirjautumista.
t. sinetti- siinähänsätkit
Jeesustelu on tällaisten ihmisten syntymän lopputulos.
Jos haluat tällaisia ihmisiä enemmän, jeesustele enemmän.
Eugeniikka ratkaisee ongelmat, mutta jeesustelu estää.
- mitätuleeeteen
Kiitos sinulle!
- sinetti777
Tässä vielä hyvä ja vahva rukous vinkki : https://sinettisormus.blogspot.com/2019/01/rukouksesta-miten-opin-rukoilemaan.html
- mitätuleeeteen
Tällä hetkellä tilanne on kriittinen. Ambulanssi meni hänen kotiinsa, mutta hän ilmeisesti pystyy puhumaan itsensä 'terveeksi', niin etteivät vie häntä hoitoon.
Mitä sitten tapahtuu; hän on todella nyt masennuksen syövereissä. Avovaimo ei enää uskalla tuoda lapsiaan sinne .. pelkää itsensä ja lastensa puolesta ja joutunee lähtemään luultavasti ihan pian pois sieltä...- sinetti777
Rukoilin juuri voimakkaasti, tuon ylläolevan ohjeen mukaan. Poikasi ja hänen perheensä asetin taas Jumalan eteen ja Jeesuksen Kristuksen nimessä julistin saatanalle että sen on poistuttava NYT heidän elämästään.
Tämä on murtumisen kohta josta alkaa muutos parempaan ... näin rukoilin ja rukoilen, JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ, Häne on kaikki VALTA, VOIMA JA KUNNIA !!!
Amen.
Tämä rukous nousi tärkeäksi sydämelleni ja he ovat nyt jatkuvassa rukouksessani ..
Jäin seuraamaan tätä tilannetta.
Voinko viedä rukouksen pelastussanomaan? Koen tämän hyvin tärkeänä. Asia on vakava.
- mitätuleeeteen
Eivät vieneet, mies ryyppää ja ambulanssi ihmiset sano vaan, että soittaa sitten kun jotain tapahtuu ..
Pitää ensin miehen tappaa avovaimo ja kenties itsensää ..
Sitten vievät ....
Tää on ihan järkyttävää ...- sinetti777
Muista,
jotta uusi voi astua voimaan on vanhan kuoltava, jotta se poistuu ja se on monasti käytävä pohja mudan kautta että ylpeys särkyy ihmisestä ja näin Jumala pääsee muovaamaan uuden luomuksen tuosta särkyneestä ihmisestä, entistä ehomman ja kauniimman.
Kuuntele tähän kappale: Saviruukku.
Ole siunattu ja siunaus olkoon koko perheellesi.
Pysyn tässä rinnallasi .. rukoillen. - sinetti777
Saviruukku
Jippu
Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois
Sinä Herra minut murskasit
Vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit
Tahdoit uutta kokonaan
Anna savelle uusi muoto
Tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi… - anonyymi_KmP
Naapurit voi ehtiä ensin, minun naapurissa ei debiilit melskaa.
- sinetti777
Vein kaikesta huolimatta Rukouksen eteenpäin, niin puhelimessani olevaan Rukous ryhmään kuin pelastussanomaan ja pyysin heitä mukaan RUKOUS TAISTELUUN!
- anonyymi_o3L
Sterilisaatio olisi pelastanut.
- mitätuleeeteen
Kiitos sinulle; olemme koko viime yön olleet aika ahdistuksessa vaimoni kanssa poikamme tilanteen johdosta ...
Näin vielä viime yönä liian kuvaavan unen, aamuyöllä, kun sain lyhyen unen ... minun piti kaivaa kaksi ojaa 'sähkökaapeleille' ja kun kysyin ojien kokoa, minulle sanottiin, että 60 cm ... hain lapion ja aloin kaivaa ja ne jotka katselivat viereltä, kun kaivoin kuin olisin ollut 'humalassa, sekaisin' sanoivat, että älä ota enää ... oikeassa elämässä en ole koskaan juonut. Tuo paikka oli juuri se paikka, missä poikani ja hänen avovaimonsa nyt asuvat ..- sinetti777
Hain haulla; oja unessa ja antoi tämän:
Elämän matkalla oleva este, jonka yli on päästävä. Mitä leveämpi oja sen isompi este.
Mielenkiintoista unessasi oli, että itse kaivot kahta ojaa ja sait määrämitan. Ehkä tuo "sähkökaapeli" tulee olemaan jotain taivaallista virtaa, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Uskon että sait Herralta tuon mitan ja ohjeet. Varmasti liittyy tuohon poikaanne ...
Poikasi perheineen on nyt asetettu vahvasti Jumalan eteen ja Jeesuksen Kristuksen nimessä, voimme jatkaa vahvaa rukoustamme.
Ymmärrän ja koen vahvana teidän huolenne, mutta viime aikoina on eteeni tuotu todella kurjia elämän tarinoita, jotka on muuttuneet valtaviksi RUKOUS VOITOIKSI. Jumala on ihmeellinen!
Siksi vahvasti uskon enkä halua irti päästää, eikö tämäkin asia voi kääntyä hyväksi. Olemmehan VOITTAJAN PUOLELLA!!! - sinetti777
Ps, ja se sinussa oleva humaluuden tunne unessasi, saattoi johtua Pyhästä Hengestä joka oli siinä läsnä.
Amen.
- sinetti777
Olen yrittänyt avata noita kahta ojaa unessa ja tuli tällainen teksti vastaan joka oli mielenkiintoinen. Herättääkö ajatuksia?
Miksi Jumalan sana ei riitä?
Pääkirjoitukset | 23.4.2018 klo 20.09, Leif Nummela
Jo puoli vuosisataa sitten useat viidennen herätysliikkeen hengelliset johtajat opettivat, että Jumalan tahdon tien molemmin puolin on oja. Vasemmalla on liberaaliteologian oja, ja oikealla puolella hurmahenkisyyden oja. Molempia ojia yhdistää Jumalan kirjoitetun sanan hylkääminen.
Kysymys on yksinkertaisesti siitä, ”onko Jumala todella sanonut”. Klassinen liberaali teologia hylkää Jumalan sanan toteamalla, että Raamattu on monessa asiassa väärässä. Ihmeitä ei voi tapahtua, niinpä Jeesus ei syntynyt neitseestä eikä noussut kuolleista. Ihmisen ei ole mahdollista tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten taivasta tai helvettiä ei ole. Näin liberaali teologia hylkää Raamatun opetukset.
Vasemman ojan edustajat puolestaan hyväksyvät kyllä periaatteessa, että Raamatun opetukset ovat totta ja Raamattu on uskonelämän perusta. Käytännössä kuitenkin ajatellaan, että Jumalan konkreettinen, ajankohtainen ja elävä sana on ihmisen sydämessä koettu sana. Raamatun opetusta sanotaan usein jopa kuivaksi, ja sen vastakohtana elävänä sanana pidetään sitä, kun Jumala puhuu suoraan meidän omalle sydämellemme.
Kummankin ojan edustajat hylkäävät siis sen, että Jumala puhuu konkreettisesti, selvästi, lopullisesti, vaikuttavasti ja riittävästi omassa kirjoitetussa sanassaan. Jumala puhuu, mutta ei koskaan Raamatun ohi, yli ja lisäksi. Eikä koskaan Raamatun vastaisesti.
Jumalan oma puhe Raamatussa on elävää, uutta luovaa ja uudestisynnyttävää sanaa. Siinä on Pyhä Henki läsnä.
Ihmisen liian suurista ajatuksista kertoo se, että me rohkenemme verrata oman petollisen sydämemme tuntemuksia Jumalan omaan sanaan. Miten meidän omassa päässämme tai tunne-elämässämme kokemamme Jumalan puhe olisi verrattavissa siihen, mitä Jumala itse on suoraan Jeesuksen ja apostoliensa suulla puhunut?
Me emme ole apostoleja emmekä profeettoja. Heillä oli ainutlaatuinen tehtävä vastaanottaa Jumalan puhetta ja välittää se ihmisille. Jumalan armosta nämä puheet on nyt taltioitu meille Raamatussa seurakuntaa varten. Tämä Jumalan oma puhe Raamatussa on elävää, uutta luovaa ja uudestisynnyttävää sanaa. Siinä on Pyhä Henki läsnä. Se on selvää, väärentämätöntä ja erehtymätöntä. Siihen ei tarvitse lisätä mitään eikä siitä tarvitse ottaa mitään pois. Se on hengellistä elämäämme ajatellen täysin riittävää meille, kunnes Jeesus tulee takaisin.
Tähän Jumalan omaan puheeseen, Raamatun sanaan, verrattuna kaikki ihmisen kokemukset, näyt, unet, armolahjat, profetiat, tieto ja niin edelleen, ovat aivan toisella tasolla. Ne ovat erehtyväistä inhimillistä kokemusta ja tulkintaa siitä, mitä ihminen kokee Jumalan tahdoksi. Siksi ne on kaikki alistettava Jumalan sanan ja kristillisen seurakunnan arvioitavaksi. Raamattua sen sijaan me emme alista minkään muun arvioitavaksi, se on itse kaiken muun ylin arvostelija.
Ajatus siitä, että on muutakin Jumalan sanaa kuin Raamattu ja että Jumala puhuu myös yli ja ohi Raamatun, on petollinen. Jos ajatellaan, että nykyäänkin on profeettoja ja apostoleja, jotka vastaanottavat Raamattuun verrattavaa Jumalan sanaa, ihmisiä johdetaan harhoihin. Jumala toki puhuttelee ihmisiä edelleen, voimakkaasti ja selkeästi. Mutta Jumalan aito puhuttelu tänäänkin tapahtuu aina sen kautta, että Raamatun sanaa luetaan, julistetaan ja pidetään muulla tavoin esillä.- sinetti777
Mielenkiintoisin osuus oli nuo ojat tuossa alussa.
Itse uskon että Jumala kyllä edelleen voi puhua meille eri armolahjojen kautta, unien ja näkyjen ja tiedonsanojenkin kautta. Niitä myös on hyvä koetella ja parhaiten se onnistuu juuri Jumalan Sanan kautta. Saan näkyjä ja unia ja joskus tiedonsanojakin, niistä ja kaikesta muusta, miten Jumala on vaikuttanut elämääni, kerron tuolla sinettisormus blogissakin. - anonyymi_iLv
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse sinne lankeaa.
- EeroHengessä
Haluan sanoa tähän rohkaisuksi "mitätuleeeteen", että teidän ja poikanne puolesta rukoillaan. Meillä on voimallinen Herra ja Hän kääntää ihmisen elämän ympäri. Oon itse sen kokenut ja nähnyt sen tapahtuvan, joten luottakaa Jumalaan, mitä tapahtuukin.
Olkaa Siunattuja ja murtakoon Herra Jeesus Kristus pahan voimavallat poikanne ympäriltä, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. Aamen.- anonyymi_o2D
Eikö olisi ollut parempi olla syntymättä.
- mitätuleeeteen
Kiitos!
- eikiitos
Kissa kiitoksella elää, normaalit vajakkien pennut elättää.
- mitätuleeeteen
Avovaimo pakkaa tavaroita muuttaakseen pois; ei uskalla lapsia enää tuoda sinne. Mies huutaa hirveästi ..
En todellakaan tiedä kuinka tässä käy..- anonyymi_jVZ
Totuutta ei voi paeta.
- EeroHengessä
Rukoilen tähän asiaan Herran voimakasta väliintuloa. Koittakaa pysyä rauhallisinaa ja luottakaa Herraan, Aamen.
- anonyymi_7aV
Herrasi on paskan väärti.
- EeroHengessä
Jos jotenkin saatte sanottua hänelle, että Herraan voi turvata tässäkin tilanteessa ja Hän kyllä auttaa jos ihminen puhtaasta sydämestään pyytää apua, niin sillä voi olla ratkaiseva merkitys. Mitään ei tietenkään kannata tuputtaa, niin kuin ei missä arkipäiväisessäkään tilanteessa, ihmisen on kuitenkin itse tehtävä valintansa, mutta jos "siemen on kylvetty", niin se voi puhjeta kukkaan juuri tarvittavalla hetkellä.
- mitätuleeeteen
Poikani on vakavasti sairas, mutta ei koe tarvetta hakea apua, koska kaikki syy on muissa, ei hänessä. Jos muut olisivat osanneet toimia oikein, niin asiat olisivat kokonaan toisin. Toissapäivänä hän viestitteli, että hän on rukoillut koko elämänsä, että Jumala muuttaisi hänen isänsä! Koska mitään ei ole isässä tapahtunut, ei Jumalaa voi olla. Isän olisi pitänyt hyväksyä hänen juopottelunsa, kannabiksen käyttönsä, naisten hyväksikäyttönsä ja vastuuton elämänsä .. jos isä olisi kaiken tämän hyväksynyt, hänellä olisi ollut 'oikea' isä, nyt hänellä ei ole ollut koskaan oikeaa isää; olisi parempi kuin isää ei oli ollut lainkaan.
Syyllisyys hänen sisällään on ilmeisesti suurempi, kuin hän jaksaa kantaa ja siksi mieli on suojellakseen häntä, vienyt hänet totuuden kieltämiseen ja muiden syyllistämiseen ..
Hän yritti käydä terapiassa edellisellä paikkakunnalla asuessaan, mutta kertoi vain siitä, mitä muut ovat hänelle tehneet ja siksi hänellä on paha olla ja ahdistaa .. ja lopetti sen sitten, kun siitä ei ollut mitään apua ...
Ehkä hänellä ei ole enää koskaan rohkeutta lähteä kohtaamaan omaa syyllisyyttään ja sitä ahdistusta ja tuskaa, mitä siitä tulee .. on todella vähän toivoa enää ..
Olen joutunut olemaan vuosia sitten erään vastaavan kaltaisen tapauksen hautajaisissa, kun ihminen ei enää jaksanut lähteä pitkäkestoisen parantumisen tielle ja teki 'järkyttävän' itsemurhan pommilla .. - anonyymi_xQD
Ettekö ymmärrä se on sitä jeesustelunne tulosta.
Vajakkipaskaa ei normaalit ihmiset synnytä.
- sinetti777
Minäkin jatkan runoistani täällä.
Monasti tuo pohja kosketus pitää ottaa .. että muutos alkaa tapahtumaan, nöyryyden kautta, kun kaikki on käyty läpi.
Luotetaan vahvasti Jumalaan. Poikasi on perheensä kanssa Jumalan edessä, eli olemme VOITTAJAN puolella.- sinetti777
Kiitos Eero veljeni, että olet täällä.
Täällä tarvitaan vahvaa rukousta.
Kiitos Jeesus että olet tässä kanssamme ja yhdessä kuljemme voittoon! - anonyymi_90u
Se runoilee jumalasta ja jeesus on sen hulluuden lähde.
- mitätuleeeteen
Tilanne on nyt muuttunut - kiitos rukouksista. Poikani ja hänen avovaimonsa ovat puhuneet pitkään asioista ja avovaimo jää vielä yrittämään yhdessä ..
Poikani on luvannut hakea apua ..
Tässä on jo se 'pieni pilvi', minkä Elia näki siellä vuorella ..
Tänään kävin siellä asentamassa vesipumpun ja poikani esiintyi hyvin korrektisti.- anonyymi_6J3
Ei ongelma mihinkään poistunut ole.
Otetaanko sillä vesipumpulla vettä päästä, vai sinun päästäsi.
- sinetti777
Kiitos Jumalalle, Kiitos Jeesukselle, joka kuulee meitä ja pian saamme juhlia voitto juhlaa.
Rukoilen kuitenkin edelleen ja pidän poikaasi ja hänen perhettään Jumalan edessä.- anonyymi_8MY
Maasäteily ja Tonttujen taikalorut kaidalla tiellä pitää.
- sinetti777
Tässä rukousketju, jossa rukoilemme asian puolesta :
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=9&t=1428&p=23297#p23297- anonyymi_ce1
Pelastusarmeijan lippalakki mies seisoi kerjuulla.
- EeroHengessä
Aamen, onpa hieno kuulla "mitätuleeeteen"! Kiitos ja kunnia Herrallemme Jeesukselle Kristukselle! Olkaa Siunatut kaikissa asioissanne.
- mitätuleeeteen
Rukoillaan, että poikani saisi oikean lääkärin, joka ei vain turruttaisi lääkkeillä, vaan saisi lähetteen terapiaan ja löytäisi hyvän terapeutin, joka osaa kaivaa ne salaiset lukitut asiat varovasti esiin ja alkaisi parantumisen polku .. se on pitkä, mutta johtaa kyllä hyvään lopputulokseen.
- sinetti777
Amen. Sitä rukoillaan ja mikä parasta jos lääkäri olisi vielä uskova, heitäkin on.
- anonyymi_sSQ
Paras lääke näihin olisi Zyklon B voisi myös vanhemmat ottaa.
- EeroHengessä
Aamen! Herra varmasti johdattaa, hyvä että nyt on välittömän vaara takanapäin. Mitä enemmän Herra saa tilaa, sitä enemmän se jää taakse. Kiitos Hänelle siitä, että kutsuu meitä ihmisiä.
- eugeniikka
Te aiheutatte jeesustelullanne nämä ongelmat, jotka vain poistuvat haudassa.
Sterilisaatio on ratkaisi ongelmiin, sillä me normaalit emme tätä paskaa kustanna. - sinetti777
Vien sinut Jumalan eteen rukouksessa ... Jumalan tahto tapahtukoon.
Amen. - ikäväjuttu
eugeniikka kirjoitti:
Te aiheutatte jeesustelullanne nämä ongelmat, jotka vain poistuvat haudassa.
Sterilisaatio on ratkaisi ongelmiin, sillä me normaalit emme tätä paskaa kustanna.Suomessa ei ole enää ns. pakkosterilisaatiota.
Vastuuton ihminen ei ole kiinnostunut seurauksista, koska hän ei vastuuttoman elämänsä aiheuttamia kustannuksia maksa. - syyllisetmaksaa
ikäväjuttu kirjoitti:
Suomessa ei ole enää ns. pakkosterilisaatiota.
Vastuuton ihminen ei ole kiinnostunut seurauksista, koska hän ei vastuuttoman elämänsä aiheuttamia kustannuksia maksa.Luuletko sinä, että jeesustelu saa ihmisten raha hanat auki.
Vastuuttomia ei ilman jeesustelua synny, se anteeksianto sallii tämän.
- vastasi
Onneksi normaalit kuulevat ja se tie johtaa lopulliseen ratkaisuun.
- zyklon-b
Ei saa viha puhua hyi hyi
- EeroHengessä
Shalom "mitätuleeeteen", onko teidän poikanne ja hänen perheensä tilanne parantunut? Olette edelleen rukouksissa.
- sterilisaatiomyöhässä
Shalom sanoi juutalainen, kun työ vapauttaa portti suljettiin hänen takanaan.
- mitätuleeeteen
Valitettavasti tilanne on nyt siltä osin surkea, että hän ei ole päässyt vielä mihinkään avun piiriin, ei edes lääkäriin ...
Ei tässä nyt tiedä, mihin asiat ovat menossa ..- sinetti777
Jatketaan rukousta. Ei anneta periksi, sillä sitä se vihulainen meiltä odottaa ...
Olette Siunauksissani ja rukouksissani. - minä-en-maksa
Sitä se jeesustelu teettää, terveille ongelmia ja lisää kuormaa.
- EeroHengessä
Toivotaan ja rukoillaan, että hänen sisällään olisi muutos alkanut, Herran tahto on, että kaikki pelastuvat. Ensin on varmaankin silmien avauduttava näkemään omat teot ja kun Herran kutsuu sitä kautta sisään, niin Hän antaa rauhan, joka alkaa näkyä myös ulospäin.
Itselläni kesti pitkään, monta vuotta, että todella näin millaista elämää olin elänyt. Mutta sillä matkalla ollaan edelleen ja Herraan voi luottaa, että Hän kyllä ohjaa pois kaikesta turhasta, ajatuskuvioista ja ulkoisesta käytöksestä. Ja auttaa jokaista ihmisen itsensä mukaan, koettelemukset, rankatkin, kuuluvat kuvioon ja nöyrtymys, ettei ihminen luota liikaa omaan voimaansa, joka sitten loppuessaan katkeroittaa voimakkaimmankin.
Hengellistä taistelua tämä lopulta on. Rukoilen, että Herra murtaa kahleet poikanne ympäriltä. Aamen.- tesynnytätte
Kuinka vaikeata se on käsittää, että jeesustelunne synnyttää kaiken tämän.
- EeroHengessä
Aika vaikeaa näyttää olevan ;(
- minä.olen.normaali
EeroHengessä kirjoitti:
Aika vaikeaa näyttää olevan ;(
Ihmisen luonne periytyy vanhemmilta , olet mitä vanhempasi.
- teenitse
Minulta puuttuu tällainen uskominen aivoista.
Siksi en rukoile, vaan teen johtopäätöksiä havainnoistani ja niiden perusteella päätökset. - hommathoidetaan
hullut rukoilee tekevät ryhtyy hommiin
- ryhdyithommiin
Montako sairasta olet parantanut?
Montako alkoholistia olet saanut raitistumaan?
Montako rikollista olet saanut lopettamaan rikollisen uran?
Voitko kertoa, kun ryhdyit hommiin, oliko edellä olevissa tapauksissa tulokset hyviä?
- EeroHengessä
"mitätuleeeteen", perheesi ja poikasi on edelleen rukouksissa!
- eienään
Tööt Tööt Scania tulee.
- mitätuleeeteen
Kiitos esirukouksista!
- teidenturva
mitätuleeeteen kirjoitti:
Kiitos esirukouksista!
Kortti pois tai Scaniaan.
- EeroHengessä
mitätuleeeteen kirjoitti:
Kiitos esirukouksista!
Perheenne on edelleen rukouksissa, millainen tilanne on yt?
- päästätuskistavajakki
EeroHengessä kirjoitti:
Perheenne on edelleen rukouksissa, millainen tilanne on yt?
Mekin täällä rukoilemme kehvelin pikaista loppua.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229