Kaksi eri Samielia? Eli 1. Samuelin kirjan alku lähteillä...

1) Raaman näkijä, jota ei juuri tunnettu kotiseutunsa ulkopuolella. Niinpä Saul ei ollut hänestä kuullutkaan, ennen kuin hänen palvelijansa kertoi hänestä. Tässä roolissa Samuel olisi kuulunut Gibeahin, Beetelin ja Gilgalin ekstaattisten, vaeltavien profeettojen joukkoon, ja joidenkuiden tutkijoiden mukaan Samuel oli tällaisten ryhmien perustaja. Raamassa Saul voiteli Samuelin salaa tavattuaan hänet ensimmäisen kerran, kun Saul etsi isänsä kadonnutta aasia ja Samuel kutsui hänet aterialle.

2) Siilon profeetta, joka kulki koko maan alueella pitäen väsymättömällä innolla nuhdesaarnoja ja kehottaen kansaa katumukseen. Tässä roolissa Samuel toimi edeltäjiensä tapaan tuomarina antaen neuvoja sekä julkisesti että eri henkilöille yksityisesti. Aikanaan Samuel luovutti tehtävänsä Beershebassa asuville pojilleen, mutta kun he osoittautuivat turmeltuneiksi, kansa, jota samaan aikaan uhkasi ammonilaisten hyökkäys, vaati Samuelia valitsemaan kansalle kuninkaan. Samuel tekikin niin, joskin vastahakoisesti, ja voiteli Saulin kuninkaaksi koko kansan edessä, joka halusi nähdä tämän.

Tutkijat ovat arvelleet, että nämä kaksi roolia ovat peräisin kahdesta eri lähteestä, jotka myöhemmin on yhdistetty nykyiseksi Ensimmäiseksi Samuelin kirjaksi.

Vanhempi niistä olisi se, jossa Samuel esiintyy Raamassa paikallisena näkijänä, joka mielihyvin voiteli Saulin salaa kuninkaaksi, kun taas nuoremmassa lähteessä Samuel esitetään kansallisena merkkihenkilönä, joka julkisesti voitelee Saulin suuren kansankokouksen edessä.

Jälkimmäistä lähdettä sanotaan usein "tasavaltalaiseksi lähteeksi", koska siinä kuninkuuteen ja kuninkaiden, varsinkin Saulin tekoihin suhtaudutaan kielteisesti ja suositaan sen sijaan uskonnollisia vaikuttajia, kun taas toisessa lähteessä, "monarkistisessa lähteessä", kuninkaista puhutaan myönteiseen sävyyn.

On arveltu, että jos "monarkistinen lähde" olisi sellaisenaan käytettävissämme, näkisimme Saulin siinä nimitetyn kuninkaaksi suurin suosionosoituksin sotilaallisten voittojensa vuoksi, eikä Samuelin uskonnollisin perustein tekemällä päätöksellä.

Toinen ero lähteiden välillä olisi, että "tasavaltalainen lähde" katsoo Saulin kannattajien toimineen jokseenkin riippumatta Samuelista riippumattomina eikä hänen johtaminaan. Kohta, jossa Samuelin kerrotaan toimineen tuomarina, ja kulkeneen vuotuisella kiertomatkalla Raamasta Betelin ja Gilgalin kautta Mispaan ja takaisin Raamaan, olisi tämän mukaan lisätty kertomuksiin kahden erilaisen Samuel-kuvan harmonisoimiseksi keskenään.

Ensimmäisessä Samuelin kirjassa Samuelin kirjoitetaan useita kertoja toimittaneen uhreja pyhäkössä sekä rakentaneen ja vihkineen alttareja. Mitzvotin mukaan kuitenkin vain Aaronin papeilla je leeviläisillä, oli oikeus suorittaa näitä tehtäviä, ei muilla, ei edes nasiireilla eikä profeetoilla.

Samuelin ja Kuningasten kirjoissa on useita esimerkkejä siitä, että kuninkaat ja profeetat eivät noudattaneet tätä säänötä, mutta jotkut tutkijat ovat etsineet asialle selityksiä muista Raamatun kohdista. Aikakirjoissa Samuelin kerrotaan olleen leeviläinen, mikä oikeuttaisi tämän, mutta useimmat tutkijat pitävät Aikakirjoja yrityksenä kirjoittaa Samuelin ja Kuningasten kirjat uudestaan saattaakseen ne myöhempien uskonnollisten käsitysten mukaisiksi.

Koska monien Mitzvotien uskotaan olevan peräisin myöhemmältä ajalta kuin Samuelin kirjojen, Aikakirjoissa tämä väite todennäköisesti esiintyy niiden kirjoittajien uskonnollisen painotuksen vuoksi. Ensimmäisen Aikakirjan alussa oleva sukuluettelo ei nykyisten tutkijoiden mukaan ole historiallisesti oikea.

Michael D. Coogan olettaa, että deuteronomistiset historioitsijat olisivat myöhemmin siirtäneet alun perin Saulin syntymää koskeneen kertomuksen koskemaan Samuelia. Nothinselvennä mukaan kertomukset Samuelin lapsuudesta ja nuoruudesta ovat alkujaan irrallinen, kuningasajan alkupuolella kirjoitettu teksti.

Jeremiaan kirjan ja mm. psalmin 99 mukaan Samuel oli hartaasti omistautunut Jumalalle. Klassinen rabbiininen kirjallisuus pitää häntä lisäksi Mooseksen vertaisena, sillä Jumala puhui suoraan Samuelille, jonka näin ollen ei tarvinnut turvautua tabernaakkeleihin kuullakseen Jumalan sanan.

Rabbien mukaan Samuel oli myös erittäin älykäs; hän selitti, että maallikoilla oli laillinen oikeus teurastaa uhrieläimiä, koska Halakha määräsi vain, että pappien oli tuotava veri alttarille. Eelin, jonka monet klassiset rabbit näkevät kielteisessä valossa, kerrotaan reagoineen Samuelin päätelmään niin, että sen oli kyllä myönnettävä olleen sinänsä oikea, mutta hänen mielestään Samuel olisi silti pitänyt teloittaa, koska hän oli uskaltautunut julkilausumaan lakia koskevia käsityksiä kasvattajansa, Eelin läsnä ollessa.

Deuteronomistisille historioitsijoille Samuel oli Mooseksen seuraaja ja jatko hänen työtään profeettana, tuomarina ja pappina, mikä tetkee tiedot historiallisesta Samuelista epävarmoiksi.
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KaksiSamuelia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu