Hei! Etsin

Sieltä Hämeenlinnasta Raamattuun pohjautuvan seurakunnan eli raamatullisen seurakunnan. Että Raamattu olisi kaiken keskipiste, jonka äärellä ojentaudutaan ja kasvatetaan uskossa Raamatun ilmoittamaa Kristusta kohtaan. Kristuksen tuntemisen rinnalla sisäinen rauha löytyy.

Raamatun oikeassa Sanan valossa seurakunta on uloskutsuva ja toimii Raamatun mukaan. Totuuden tuntemisen rinnalla jumalallinen rakkaus tulee todeksi käytännössä, niin sen tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, kun on keskinäinen rakkaus. Jos on, niin tänne voi jättää anonyymi sähköpostiosoite, siten otan sinuun yhteyttä. Kiitos!

Jumala on rauhan Herra. Kristus on Herra ja Jumala.
581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei täällä olisi 10 nuorta tyttöä odottamassa yhteydenottoasi.
Meidän taivaan isi sanoo, että on hyvä tutustua ja luottaa vieraisiin.

Äänestä
  • Se kyselee miespuolisia jeesuksen opetuslapsia.

    Äänestä

Hei Yksinvaeltaja!

Uskon että Raamattu on Jumalan sana! Uskon että taivaassa todistavat kolme; Isä, Sana ja Pyhä Henki ja nämä kolme ovat yhtä, Pyhä Kolminaisuus. Jeesus on Jumala joka tuli lihaksi.

Olemme kaikki ihmiset syntisiä. Synnistä maksetaan helvetissä. Pelastetuksi tullaan armosta uskon kautta, uskomalla että Herra Jeesus Kristus joka oli synnitön sovitti syntimme maksamalla niitä itse meidän puolestamme. Pelastuminen ei ole ennalta määrätty, ei liity meidän tekoihin eikä pelastumista voi kukaan ottaa meiltä pois. Olen kerran pelastunut ja ikuisesti pelastunut! Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Kaste ei pelasta, enkä puhu kielillä jota kukaan ei ymmärrä! Lihani ei ole synnitön pelastumiseni jälkeen! Jumala on määrännyt meille kristityille viran sovinnosta saarnata eli julistaa evankeliumia kaikille! Uskotko sinä näin?

Äänestä

JT luokse mattilantielle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yksinvaeltaja kirjoitti:

Sieltä Hämeenlinnasta Raamattuun pohjautuvan seurakunnan eli raamatullisen seurakunnan. Että Raamattu olisi kaiken keskipiste, jonka äärellä ojentaudutaan ja kasvatetaan uskossa Raamatun ilmoittamaa Kristusta kohtaan. Kristuksen tuntemisen rinnalla sisäinen rauha löytyy.

Raamatun oikeassa Sanan valossa seurakunta on uloskutsuva ja toimii Raamatun mukaan. Totuuden tuntemisen rinnalla jumalallinen rakkaus tulee todeksi käytännössä, niin sen tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, kun on keskinäinen rakkaus. Jos on, niin tänne voi jättää anonyymi sähköpostiosoite, siten otan sinuun yhteyttä. Kiitos!

Jumala on rauhan Herra. Kristus on Herra ja Jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu