Edullinen parturi

Mikä on edullisin parturi Lapualla? Kysyisin koskien miesten hiustenleikkuuta.
7193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli huonoin? Omia taitojaan arvostava ei ole halpa.

Äänestä

Ihan näin miesten hiustenleikkuuta koskien. Kannattaa ostaa hiustenleikkuukone, saa 30 eurolla jo aivan hyvän. Sitten ostaa vielä parturisakset, ne saa 10 eurolla.

Sitten täytyy olla sellainen peilikaappi, että avattavien peiliovien sisäpinnoilla on myös peilit. Niiden avulla näkee sivut ja takaosan päästä.

Aika helppoa oman pään leikkuu on. Muutaman kerran pitää opetella, mutta sitten alkaa sujua. Rajaajan avulla saa mukavasti ajeltua sivuilta ja takaa lyhkäiseksi, sekä päälle jättää hieman enemmän. Ei ole todellakaan mitään rakettitiedettä, ja hommaan menee joku reilu 5minuuttia. Eikä tartte lähteä mihinkään.

Mä oon niin kokenu itseparturi, etten enää menisi oikeaan parturiin vaikka pääsisin ilmaiseksi. Siksi, että parturit leikkaa aina hiukset jotenkin väärin, mitä itse ei olisi halunnut. Yleensä ne ei tunnista pään muotoja ja hiusten pyörteitä, ja ottavat väärästä paikasta liikaa.

Ja nuo laitteet maksaa itsensä jo takaisin toisen leikkuukerran jälkeen. Lisäksi, itse kun leikkaa, niin voi leikata hieman useammin, ettei pääse tukka kasvamaan yli muodostaan. Normaalistihan parturissa käydään 1-2 kk välein. Mutta kun itse parturoi, niin voi tehdä sen vaikka 3 viikon välein, jolloin tukka pysyy koko ajan hyvässä kuosissa.

Vuodessa säästää noin 200-300 euroa, parturikustannuksista. Ei se nyt paljoa ole, mutta on se jotain kuitenkin. Lisäksi kun oppii hieman, niin tulos on paljon parempi mitä oikean parturin jälki.

Äänestä

Näin olen itsekkin todennut. Ollut pakko oppia itse leikkaamaan tunarien parturien takia.

Äänestä

En ole käynyt parturissa 25 vuoteen, hiukset olen leikannut joko itse, tuttöystävä tai nykyinen vaimoni.

Äänestä

Saako kuitin jokapaikasta kun maksu suoritettu Lapuan partureilta ?

Äänestä
  • Kuka pöljä sitä itselleen kuitin kirjoittaa? Kaikki lapulaaset miehet leikkaa itse tukkansa ja siitä nimi 'tasapää'

    Äänestä

Kun itse leikkaa hiuksensa viidessä minuutissa niin onhan se hyvän näköinen.
Olen huomannut että on paljon kaljuksi leikattuja miehiä. Se onnistuu itse leikkaamalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hiukset kirjoitti:

Mikä on edullisin parturi Lapualla? Kysyisin koskien miesten hiustenleikkuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu