Yksi.uskis toivottaa Hyvää Joulua ja vetäytyy väliaikaisesti

Hei kaikille!

Nyt on jo alkanut Jeesuksen syntymäpäivän juhlan odotus. Joulu on aina ollut minulle erikoisen hienoa aikaa, oli lunta tai ei. Minä rakastan Joulua ja Jeesusta erityisesti. Haluan loppuvuoden ajaksi keskittyä oleelliseen, eli Raamatun sanan lukemiseen, omien lähimmäisten rakastamiseen, itsetutkiskeluun, rukoukseen, paastoon ja lepoon tietenkin.

Eli alan nyt pikkuhiljaa feidata osallistumista keskusteluihin tällä palstalla. Olen roikkunut täällä taas liian kauan. Luen varmaan vielä, jos joku vastailee. Palaan ehkä vastauksien kanssa asiaan aikaisintaan ensi vuoden puolella. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että pieni tauko voisi tehdä terää. On minulla kiireitä töissäkin, perheen ja harrastusten parissa.

Toivotan siis ihan kaikille, liberaaleille ja fundamentalisteille, suvaitsevaisille ja konservatiiveille, uskoville ja tosi uskoville, heteroille ja homoille, transsukupuolisille ja muusukupuolisille, ateisteille ja agnostikoille, ihan kaikille Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Toivon kaikille Jumalan siunausta, rauhaa ja makoisia piparkakkuja. Olkaa kilttejä niin saatte paljon lahjoja.

9

274

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää Joulua sinullekin ja siunaukset.

      Meille enemmistölle Joulu on ihan muuta kuin syntymäpäivä Jeesukselle, joka ei syntynyt jouluna.

    • Hyvää Yulea.

    • Hienoa nähdä kristitty joka ARVOSTAA joulua eikä ole lähtenyt laitalahkolaisjätösten joulua kiroavaan, jehovantodistajamaiseen kiroustulvaan mukaan!

      Hyvää joulua!

    • kui2

      Rauhallista joulua!

    • Harmi, että poistut mutta siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa sinulle ja läheisille ja siunausta elämääsi 🙏

    • serious

      Fundamentaalista Jeesuksen syntymäjuhlaa sinulle. Hyvä idea ottaa taukoa foorumilta. Siunausta sinulle.

    • Jouluna-Syntyi-Hän

      Jeesus on syntynyt 25. joulukuuta ja se voidaan tieteellisesti todistaa. Koskaan ei ole uskottu Jeesuksen syntymäajasta mitään muuta.

      • Muistanet väärin.
        25. joulukuuta Kaarle Suuri kruunattiin Rooman keisariksi.


    • niis.ku

      Hyvää ja Siunattua Joulun aikaa sinulle myös Yksi.uskis! Joulun vietto rakkaimpien lähimmäisten kanssa on niitä elämän hyviä ja tärkeitä hetkiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe