Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

saako peppuun panna "täysillä"

olen tuota miettinyt , kestääkö saman kun pimppa ?
6110505
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Älä turhia mieti, toimi!

2Äänestä
  • Tai kontilleen ja kaveri pökkimään.

    Äänestä

Kun aloin seurustella nykyisen tyttöystäväni kanssa, niin fantasioin jo alkuvaiheessa, että haluaisin panna häntä kunnolla peppuun kuin pornovideossa, sillä hänellä oli todella sexy ja timmi urheilijan perse. Panin häntä paljon takaapäin ja "täysillä" doggystyle, mutta peppuseksin suhteen etenin rauhallisesti, sillä hän ei ollut sitä koskaan kokeillut, toisin kuin minä. Etenin hänen kanssa rauhallisesti, aluksi siten, että hän makasi vatsallaan ja ensimmäisissä peppupenetraatioissa työnnyin vain parin sentin syvyyteen. Kun häntä ei enää jännittänyt niin paljon, niin kysyin, voinko tulla syvemmälle ja taisi olla kolmas kerta, kun työnnyin kokonaan sisälle ja silloin liikuin melko rauhallisesti. Homma alkoi sujua ja kerran sitten pyysin häntä nousemaan kontalleen, että pääsisi kokeilemaan doggystyle-asennossa. Pari ensimmäistä kertaa otin melko rauhallisesti, sitten kerran kysyin, voinko panna vähän reippaammin ja siitä se sitten lähti. Nykyään ei tarvitse edes mennä aluksi makuuasennossa, vaan voi heti mennä doggystyle. Voin myös panna aika "täysillä", vaikka tosin aluksi rauhallisemmin, mutta kun kiihotun kunnolla, niin otan lanteista/pakaroista kiinni ja panen kyllä ihan kunnolla, nopein työnnöin ja pohjaan asti. Tyttöystävä itse ei saa sen kummempaa nautintoa peppuseksistä, mutta suostuu mielikseni. Jos haluan tyydyttää tyttöystäväni, niin teen sen muilla tavoin.

4Äänestä

omista kokemuksista huomannut,että ainoastaan transut tykkää kunnon peppupanoista ja nauttivat pitempikestoisesta aktista.mutta on ollut kerran tiukkareikäinen transu,jonka kanssa ei tullut panohommista mitään.sain kullin vihdoin sisään aikani soviteltua.puristus oli niin tiukka,että en saanut naitua ollenkaan.kullista oli puolet sisällä.transu hieroa pallejani ja runkkasin ulosjäänyttä kalunvartta.tilanne oli kiihoittava ja sain mahtiorkun.

1Äänestä
  • mun tapaamalla transulla niin iso kalu pakko saada omaan peppuun vau mikä pano

    Äänestä

No TOTTAKAI!Nussia perse puhki,olen muutamaa narttua painanu suoleen,ja homma on YES,eli JEES!!Liukkaria tarvii,pillulima ja sylki ei riitä.Molempia kokeillu,toimii,mut perse on hellänä pitkään.

1Äänestä
  • Siinä toinen oikein rukkari. Luikuria ja munaa sisää persreijästä. Empä tiijä. Miltähän tuo tuntuisi?

    1Äänestä

Kyllä peppuun voi rynkyttää ihan kunnolla, mutta pitää olla kunnon liukkarit. Kokemusta on naisista ja miehistä.

4Äänestä
  • Kyllä oot sitten hurja panomies.

    1Äänestä

Miesten kanssa olen ollut toppina. Kun kalun on saanut sisään, niin tuntuu kuin olisi kumirengas kalun juuressa, siis sulkijalihashan se. Muuten tuntuu, että aivan tyhjää edessä. Mutta btm nauttii siitä ja usein sanoo, että työnnä syvemmälle. Nautin tulee siitä, että btm nauttii ja sen näkee silmistä ja nautinto tarttuu. Paras homma on ollut silloin kun on saanut btm:ltä mällit lentämään.

2Äänestä
  • Kyllä ,👍 juurikin tekis hyvää olla btm, tuossa , olen ollutkin ja yleensä laukean jo ekalla , kun liukuu sisään , ja lisää vaan haluttaa saada vaikka laukeaa

    Äänestä

  • mikä ihana mies olet tänne vaan

    Äänestä

Toissailtana panin viimeksi naista peppuun, täysillä sai lopuksi rynkyttää, monet naiset tykkää siitä, ei kai muuten antaisikaan. Sen jälkeen lähdettiin pizzalle.

3Äänestä
  • Niin tykkää, itse tykkään kun olen kontillani perse pystyssä, mies ottaa letistä kiinni ja painaa kunnolla. Pizza on hyvä idea, yleensä session jälkeen on hirveä nälkä.

    2Äänestä

Minäkin nautin kuin saan kunnolla kullia pyllyyn. Jos toppeja löytyy voitais kokeilla kunnon panojuhlat. Hki ja paikka voisi löytyä. Vaikka muutama isokullista miestä ottamaan minut :-)

3Äänestä

kyllä ex vaimoani sai manna ihan kunnolla peppuun, kun hän oli lähellä orgasmia.

2Äänestä

Itse olen ehdottanut tyttöystävälle peppuseksiä yleensä silloin, kun hän on ollut humalassa ja silloinkin ensin hoidellut hänelle orkut joko normiseksillä ja käsipelillä tai antamalla suuseksiä. Tällöin on "paikat" olleet vastaanottavaisemmat ja saanut melko helpolla kalun sisään peppuun ja voinut naida doggy-asennossa ihan reippaasti kuten jossain pornovideossa.

1Äänestä

Kyllä kestää kunhan liukastat ensin pepun ja kalun koko varren.

3Äänestä

Kunhan aloittaa rauhassa, hitaasti, voit lopussa vetää niin vauhdilla ja voimalla kuin vain haluat.
Tietysti tämä riippuu jokaisesta pypystä erikseen.
Ja aivan olennainen asia on asento. Slingissä, selällään, jalat kaverin olkapäillä on yleensä helpoin.
Mutta ainakin minä, ja useat kaverit tykkää.

2Äänestä
  • Mä suosin mustaa kumipenistä. Oma kumikalu jäähdyttelyyn on 28/4.

    1Äänestä

  • Jalat onkapäillä ja silloin voi hyvin säädellä menoa. Hieman eteenpäin ja kaverin takamus nousee ja voi painaa kunnolla. Taaksepäin ja takamus laskeutuu ja silloin höylääminen on hitaampaa.

    1Äänestä

  • Muuttuva-asento kirjoitti:

    Jalat onkapäillä ja silloin voi hyvin säädellä menoa. Hieman eteenpäin ja kaverin takamus nousee ja voi painaa kunnolla. Taaksepäin ja takamus laskeutuu ja silloin höylääminen on hitaampaa.

    Just noin. Faarttia masinaan eikä mitään naismaisuutta.

    Äänestä

Ei saa panna täysillä. Hellä pitää olla.

Äänestä

Yleisneuvoksi voisi varmaan antaa, että naisen ehdoilla. Meillä vaimon kanssa peppupano on vasta seksin lopuksi, kun vaimo on jo saanut orgasmin ja edetään hitaasti ja rauhallisesti hyväillen ja suudellen samalla. Vasta lopussa, kun haluan laueta, niin vaihdetaan doggystyle-asentoon, jolloin panen kunnolla, otan lanteista kiinni ja paukutan menemään kunnolla sen kymmenen sekuntia ennen kuin tulen.

1Äänestä
  • Juuri näin, naisen ehdolla. Aina Pitää olla todella varovainen alussa ja jos nainen ei ehdi rentoutua, niin myös lopussa. Jos paikat on rentona, ja voitelu kunnossa ja nainen tilanteen tasalla, saa rynkyttää ihan kunnolla. Nainen perse pystyssä kontillaan ja painat kakkoseen ihan kunnolla. Ei tarvi kauaa vedellä, kun tulee...

    2Äänestä

Peräsuolen limakalvo on erilainen kuin vaginassa, eikä se ole niin kulutusta kestävää. Sikäli kannattaa rajoittaa persepanon määrää.

1Äänestä

Miten kun mulla on isot peräpukamat, mites sillon pannaan? Onko kokemusta? Haluaisin niin hirmuisesti senkin ilon kokea. Ne pukarit tulee rypäleinä ulos.

Äänestä
  • Mitä sitten, työnnöllä painuvat sisään. Lisänautintoa.

    Äänestä

Muutaman kerran päässyt naisen peppuun panemaan ja on kyllä todella tiukka kokemus. Jostain syystä koko 19cm varsi ei kokonaan uponnut vaan joku pistää vastaan.
Nautinnollinen reikä!

1Äänestä

Itse olen edennyt vaimon kanssa hitaasti peppuseksin suhteen ja nykyään ollaan edetty siihen, että aluksi panen hitaasti ja varovasti kyljellään lusikka-asennossa samalla suudellen ja kosketellen klitorista. Tästä vaihdetaan doggyyn ja pikkuhiljaa nostan työntöjen tahtia ja lopuksi panen ihan kunnolla.

2Äänestä

Juu saa panna ja on suositeltavaakin

2Äänestä

Itse olen vaimoni kanssa edennyt hitaasti, ekoilla kerroilla hyvin rauhallista meininkiä, lähellä orgasmia sitten kysynyt, voinko panna vähän kovempaa. Ekoilla kerroilla kun kokeiltiin doggy-asennossa, niin kuulemma sattui, minkä vuoksi liikuin todella hitaasti enkä ihan pohjaan. Pikkuhiljaa alkanut sujua ja kysynyt aina, että voinko panna vähän reippaammin. Nykyään panen doggy-asennossa jotakuinkin "täysillä" eli pakarat läpsyy kivasti työntöjen tahdissa.

1Äänestä
  • Mikäpä siinä,viiskymppisenä saa jo kulkea vaipoissa, kun persreikä aivan hole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäpä siinä,viiskymppisenä saa jo kulkea vaipoissa, kun persreikä aivan hole.

    Totta, loppuelämä vaipoissa kun paska valuu itsestään koko ajan. Ei auta edes pieraista tai aivastaa, kun paska vaipoissa. Kiitos teille perseeseen panijoille. Gasrtologi kiittää...hyvää lisätienestiä tuppaa niin ovista kuin ikkunoista, eikä alvia tartte maksaa, kun on olen yrittäjä.
    Kiitos, kiitos!

    1Äänestä

Saa panna.
Peppu kestää kyllä kovan rytkytyksen. Korvat ei kestä sitä jatkuvaa kyselyä, "sattuuks tää".

1Äänestä
  • Sähän annoit mulle se anustapin.

    1Äänestä

Anaalin alue on hyvin seksuaalinen osa kehoa. Peräaukon alue on hyvin herkkää ja mielihyvää tuottavaa aluetta. Peräsuolessa on vähemmän herkkyyttä kuin peräaukossa ja sen ympäristössä, joten mielihyvä voi syntyä sisääntyöntymisen aiheuttamasta paineen tunteesta.

Anaalialueen kiihottamiseen ja hyväilemiseen on olemassa erilaisia ja erikokoisia seksivälineitä. Niitä on esimerkiksi dildot ja anustapit. Seksilelujen kanssa tulee käyttää myös aina reilusti liukastetta.
Anaaliseksi on muutakin kuin yhdyntä tai penetroituminen peräaukkoon. Pelkästään peräaukon alueen hyväileminen tai nuoleminen voi olla kiihottavaa ilman muunlaista anaaliseksiä.
Ennen anaaliyhdyntää on hyvä keskustella molempien toiveet ja anaaliseksiin valmistautuminen aloittaa esimerkiksi liukuvoiteen levittämisellä ja sormen työntämisellä peräaukkoon. Esileikille kannattaa varata aikaa, mitä kiihottuneenpi on niin sitä helpommin anaaliyhdyntä onnistuu.
Anaalissa ei ole luonnostaan liukkautta eikä se kostu kiihottuessa, joten hyvät liukuvoiteet ja kondomi käyttöön. Liukuvoidetta voi lisätä anaaliyhdynnän aikana lisää.

2Äänestä

Minä olen mies... tai avovaimo, jos mieheltäni kysytään. Olen aloitellut keskusteluun "munaa peppuun" plokia jossa kerron miltä tuntuu olla pantavana. Olen nyt lähes vuoden maksanut vuokran tyydyttämällä vuokra isännän "mieheni" seksuaaliset tarpeet antamalla persettä aina kun hän haluaa. Pitkään seksi on ollut varovaista naintia niin kuin uuden tyttöystävän panemista mutta lähiaikoina nainti on muuttunut välillä rajuksi nussimiseksi... lähes raiskaukseksi. Kyllä perse kestää rajunkin nainnin sitten kun se on tottunut ottamaan sisälleen kovaa kyrpää. En ole vielä rikki mennyt vaikka usein on ollut perse seuraavana päivänä niin arka nussimisesta ettei ole pystynyt kunnolla istumaan.

1Äänestä

Kyllä kestää mulle on 19/5

Äänestä

Olen jakanut miesvittua 18 vuotiaasta, eli 38 vuotta.
Ja kyllä sitä -80luvulla varsinkin rynkytettiin rajustikkin. Ja hyvin kesti.
Nykyään tietysti harvemmin, mutta yhä.

Äänestä

kun olin parikymppinen,pitkäreisinen isoperseinen tyttö ratsasti kyrpä perseessä oli kiihottava nähdä pimppi ja nauttia showsta.sitten lopuksi pyllisti ja sain panna perseeseen lastit.kyllä aika kovaa muist.panin

2Äänestä

Vaimoani perseeseen pannessa aluksi tahti rauhallisempaa. Muutaman minuutin jälkeen voin itse määrätä tahdin ja touhuta miten vaan. Vaimo ei käske ottamaan alussa rauhallisempaa, mutta itse olen ajatellut sen olevan hänelle mukavampaa.

Äänestä

Harjoittelun myötä, kun alkaa sujua, voi siirtyä aina vähän reippaampaan menoon. Itse varsinkin ekoilla kerroilla kysyin aina vaimolta, voinko panna vähän kovempaa ja olen pyytänyt sanomaan, jos sattuu. Vaimo on sanonut, että sattuu ainoastaan jos panen vähän rajummin ja työnnyn oikein syvälle. Yleensä panen peppuun aika rauhallisin työnnöin, mutta joskus innostuu vähän enemmän.

Äänestä

Isompi peppuun mahtuu kuin pimppaan. Jos sen alkukivun kestää, tai se ei tunnu pahalta, niin sitten sen pituudella ei ole niin väliä. Parempi mitä pidempi oikeastaan.

En ikinä teininä, enkä koskaan ensimmäisen aviomieheni kanssa edes kokeillut peppuseksiä. Törmäsin aivan ihanaan mieheen, jonka kanssa saatoin jakaa kaiken. Hän ei ole seksuaalisesti estoinen ja kannustaa minua toteuttamaan bi - haaveeni toisen naisen kanssa.

Kokeiltiin sitten uuden mieheni toiveiden mukaan peppuseksiä ihan pidemmän kaavan mukaan. Yllättäen se tuntui tosi kiimaiselta ja todella hyvältä. Mieheni vielä tuli sisään koko pituudeltaan ja se pituus on melkoisesti enemmän kuin ensimmäisen aviomieheni tapauksessa.

Kaikesta huolimatta arastan edes aloittaa peppuseksiä. Mieheni kookas kalu sattuu jo pimpassa, ellen ole todella märkä. Ehkä se peppuseksikerta kuitenkin oli enemmän kokeilunhalua, kun sitä ei ollut koskaan edes yrittänyt. Mutta en poissulje uutta kertaa tyystin. Jos mieheni suostuu toteuttamaan minun fantasiani, niin ehkä hän saa mitä haluaa aivan kahden naisen toimesta. Kunhan löytyisi se oikea, jonka MINÄ valitsen.

Äänestä

Kokeile siten että otat itse ensin pyllyyn kullia tai strappariä niin saat kivasti vähän tuntumaa siihen, ehkä jopa jäät koukkuun siittä

Äänestä

Jos itse pyytää niin saa kovasti

Äänestä

Eilen sain hierojaltani isoa 19senttiä paksua pöydän reunalta pani.
Teki hyvää sain sisäorgguja ihmeellisiä. On hän pannut mua ennenkin mut nyt erityisen hyvä laukeaminen vatsa hyllä tosin suihin otin jonkun aikaa ja hyväili rintojani.
En koskaan oo saana niin ihanaa syvä orgguja kuin eilen.
Mun siemenet lensi veltosta kulli sta nain In aikaa vatsalle

Äänestä

Kyllä peppu kestää rajumpaakin menoa, kun on kunnolla lämmitelty ja nainen ei jännitä. Itse tykkään rajummista anaaliyhdynnöistä ja jos haluan panna vaimoa perseeseen vähän rajummin, niin otan hyvän valmistelun eli alkuun vaimo selällään, alkuun pitkiä ja rauhallisia työntöjä syvälle peppuun, pikkuhiljaa nopeammin ja kun vaikuttaa siltä, että peppureikä on hyvin lämmitelty ja niin sanotusti "vastaanottavainen", niin pyydän vaimoa käymään nelinkontin. Olen pannut häntä aika rajusti takaapäin perseeseen siten, että pitänyt lanteista kiinni ja jyskyttänyt niin, että pakarat läpsyvät, mutta koskaan hän ei ole pyytänyt lopettamaan, vaikka itse ei niin peppuseksistä tykkääkään. Olen myös kysynyt, sattuuko tuo ja kuulemma vain välillä, kun oikein kovaa panee ja syvälle.

Äänestä

No, tässä sairaanhoitajan kommentti,: Jos haluaa tuottaa toiselle elin-ikäisiä vaurioita, niin kyllä on itsekästä. Vastaanotolle tulee naisia, joilla on ryppynaru vaurioitunut. Kroonisia haavaumia pukamia ja limakalvolaskeumia. Pahimmillaan peräsuoli on ulkona kokonaan. Tuolloin normaali elämä loppuu siihen ja sitä on melkeinpä invalidi: et istu, lähde kauppaan, et mitään. Leikkaushoito kyllä on, mutta tuloksia ei voi taata. Vaikka suoli pysyisi sisällä, vaurioitunut sulkijalihas ei pidä edes kävellessä kevyesti. Voi olla kivaa panna, mutta kuka ennustaa, millä panokerralla kudoskerrokset irtoavat toisistaan ja suoli putoaa. Tuolloin lyhyt elämä voi olla seuraava toive, kun hoitojonot pitkät ja leikkausjonot vielä pidemmät. Nainen: Kysy mieheltäsi maksaako se hoitokulut ja invaliditeetistä?

Äänestä
  • Lopettaja atuo paskapuhe. Kuuskymppistä naisystävää on pantu perseeseen ja paljon nuoresta tytöstä saakka ja edelleenkin kakkosluukku antaa kipakat kyydit aina halutessaan. Saa panna pilluun ja perseeseen. Vuoron perään ja kunnolla ja lujaa kun perse on rentona ja ei mitään hätää. Se perse on ottanut tuhansia tuhansia mällilasteja sisään ja ei mitään hätää.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Lopettaja atuo paskapuhe. Kuuskymppistä naisystävää on pantu perseeseen ja paljon nuoresta tytöstä saakka ja edelleenkin kakkosluukku antaa kipakat kyydit aina halutessaan. Saa panna pilluun ja perseeseen. Vuoron perään ja kunnolla ja lujaa kun perse on rentona ja ei mitään hätää. Se perse on ottanut tuhansia tuhansia mällilasteja sisään ja ei mitään hätää.

    Siinä heti yks itsekäs. Huoli vain omasta itsestää. Harmi, ettei naisesi ole asiaa oivaltanut.

    Äänestä

kaikki reiät käyttöön. Pimsa, peppu ja lasti suuhun,

1Äänestä

Aina toisinaan panen vaimoa peppuun takaapäin ihan kunnolla tappiin asti rynkyttäen useiden minuuttien ajan ja useimmiten tulee siinä tapauksessa lauettua sisään. Se ei ole kuitenkaan se paras juttu. Parhaimmillaan peppuseksi on sitä kun höylään rauhallisella vauhdilla takaapäin hänen leveää täyteläistä peppua ihan laukeamispisteeseen paisuneella kullillani samaan aikaan kun sulkijalihakset hänen pepussaan supistelee ja hieroo kullinvarttani ja sitten otan 10-15 minuutin session jälkeen kullin ulos ja hän ottaa sen suuhunsa ja imee mällit kurkusta alas pepussa käynyttä kaluani jonkin aikaa kiihkeästi maisteltuaan. Se on pornoa se. Laittakaa tästä paremmaksi.

Äänestä

kokeile ensin ie miltä se tuntuu anna naisesesi nussia sunpeppua niin tiiäät

Äänestä

Saa, ja oman emännän toiveesta oli että naidaan kuin kanit...

Äänestä

Rouva ei halunnut aluksi peppuseksiä, meni pari vuotta ennen kuin pääsin pyllyyn.

Eka kerta oli kun rouva oli humalassa, työnsin kalun puoli väkisellä pyllyyn ja annoinmennä. Rouvalsta huomasi että oli aika jäykkä mutta vouhki enemmän kuin aikaisemmin, taisi kuitenkin tykätä. No, laskin sisälle ja rouva hyyty siihen. Aamupesun jälkeen hän tuumasi että olin ollut illalla tuhma.

Siitä lähti meidän peppupanot ja säännöllisesti mennään sisälle, joskus niinkin ettei pimpissä käydä ollenkaan, ja kyllä nainen saa myös orgasmeja pyllystä.

Äänestä

Kestää, mutta aluksi pitää mennä hitaasti. Mitä enemmän kokenut peppuseksiä, sitä pikemmin vauhtia voidaan lisästä. Lopulta voi vedellä ihan täysillä perseeseen ja naisen silmät vaan pyörii päässä ja orguista ei ole tulla naisella ollenkaan loppua. Peppuekspertti M35

1Äänestä

Kestää yhtä vähän kuin menopausaalisen voideltu tavara.

Äänestä
  • Muistakaa myös hengitystaktiikka toinen työntyy sisälle toinen hengittää ulos ja päinvastoin,muuten kyllä sattuu

    Äänestä

kyllä peppu kestää kovempaakin panoa Olen itse trsns-eks kun tiedän et kalua on saatavilla liukastan reikääni j avaan dildolla Sit olen valmis movempaankin naintiin Käytän viikottain sellasia kuulia halkasioltaan 5cm kaksi kpl yhdistettynä narulla Ne ovvat sisälläni yleensä useamman tunnin Tekee ihanaa kun kävelee ja tekee arkisia asioita kuulat jauhaa sisäll AAAAHH mua on nainut useampikin mies ja jotkut montakin kertaa nautitaa ja nauttikaa T.Minna tv

1Äänestä

Yleensä rauhallisesti, mutta kesällä oli ihana tuttu nainen kenen kanssa hieman leikittiin. Aivan luvan kanssa sai runttaa menemään, eikä hirveästi edes tarvinut valmistella. Hän vain työnsi lujempaa vastaan, kun survoin sisään. Pillu oli hieman väljempi ja en sinne juuri pannutkaan vaan perseen puolelle mistä sai kireät kyydit ja kyllä hänkin tuli. Eka kerralla mällit perseeseen ja Toisella kertaa lopetin runkkaa alla mällit suuhun. Ihana narttu jota haluan kyllä lisää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ujo kirjoitti:

olen tuota miettinyt , kestääkö saman kun pimppa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu